perjantai 5. kesäkuuta 2015

Pihalla tapahtuu :) eli Wanhan Mummulan ikuisuus-rojekti on Piha ja puutarha :) Ynnä Pöydän tuunaus :)

Ne kaadetut Kuuset, polkaisivat ilmoille, piharojektin,
joka tuntuu jatkuvan....jatkuvan... ja jatkuvan...
Tänään oli taas kiva, aurinkoinen sää.
Aamupäivästä kävimme miniä-Marjun kanssa,
ensin Silpakan puutarhalla ja
sitten Iittalan puutarhalla :)
++++++
Sitten teimme ruokakauppa-keikan
ja
Iida jo kyseli, ootteko kotona?....
Kun palasimme, soitin hänelle, että NYT ollaan :)
++++++
Iida on jo todellinen apulainen huonojalkaiselle mummilleen.
Tässä istutellaan
Silpakan, Ihanan puutarhan tuotoksia.
Niistä on iloa meille syksyyn asti :)
Mummi neuvoo, Iida tekee :)


Marju-miniälle ylimääräiseksi jäänyt kukkalaatikko-pidin,
sai uuden elämän täällä :)
+++++
Sitten istutettiin Iittalan puutarhan kaunis Pelargonia,
mikälie, mutta kaunis on :)


Iida auttaa :)
Ihana pieni tyttö!


Jukka-poikamme oli pannut merkille, että meidän
lipputangosta puuttuu isännän-viiri!
Juu, entinen oli tullut entiseksi...
Mutta Jukka lahjoitti meille uuden
SÄÄKSMÄEN-viirin,
jossa Hämeen viirin vätit, punainen/valkoinen,
sekä wanha Sääksmäen kunnan edesmennyt vaakuna...
mehän siis kuulutaan Valkeakoskeen, mutta:
SÄÄKSMÄKI, on Sääksmäki, vaikka voissa paistaisi :)
++++
Ihana, että meidän talossa liehuu tuo viiri.
Onhan Vaarin vanhemmat ja esivanhemmat täältä...
Ja Vaarikin syntynyt tässä talossa :)
Ja minut tuotu Koskiin 5-vuotiaana :)
Joten käsi lippaan!


Juhlava ensi nostaminen....
aurinko häikäisi, etten yhtään nähnyt mitä kuvasin...
Mutta kohde siis Viiri, joka nousee salkoon :)
+++++++
Sitten takaisin arkisiin puuhiin...
Tämänpäivän "saalista" puutarhalta,
purkkeihin :)


Lasten saappaat ovat kauniita,
ja sopivat Mummulaan hyvin :)
Niinpä olen niitä keräillyt kirppareilta, pitikin aikaa.
Kauneimmat pääsivät esille,
meidän ""kesäkeittiöön""
Tarkkaan mallatuille paikoille :)

Kukkina Silpakan puutarhan Tuoksuherneet,
omat kasvattamat, kun menivät
ihan pieleen...
en ole puutarhuri, en :)
Kiitokset sinne Tarttilaan, Pelastit meidät pahasta pulasta...
+++++
(Käsikirjoituksessa kun olin päättänyt, 
että Tuoksuherneet,  ovat juuri oikeat kukat,
 lasten suloisiin saappaisiin) !
+++++
Vaari kiinnitti saappaat
juuri oikeisiin paikkoihin :)


Iida toimi paparazzina, tällä kertaa.
Kiitos kuvaus-avusta!


Meillä on ollut varmasti 10 vuotta perinteenä, että,
Vanhin poikamme, Janne, ostaa
minulle amppelikukan, tuonne
Patojen luona olevaan amppeliin...
Tänä vuonna Janne ei paikalle päässyt,
Vaan lähetti mulle rahan,
ja ostimme kukan itse.
Iittalan puutarhan, vaaleanpunainen Riippupelargonia,
oli se Upein Amppelikukka tänään :)

Aivan ihana, ja oikean värinen minulle!
KIITOS, JANNE!!

Iida auttoi tänään mummia kastelupuuhassa.
Huolella hän kasteli kaiken, jota
pyysin :)
Ihana, pieni apulainen!

Vaari ja Iida, istuttivat ikiwanhaan sinkkisaaviin,
portin pieleen, Silpakan puutarhan Petuniat!
Ihanat pinkit ja Valkoiset :)
Ihanat, isot taimet.

Lepotauko, eikä kuitenkaan...
Iidalla on Koulu-tehtävänä, löytää
vähintää 18 kasvia, ennen syksyä.
Me etsimme tänään,
löysimme muistaakseni 4 kasvia....
Kielon, Juolavehnän, Koiranheinän, ja koiranputken...
Etsintä jatkuu...


Meidän ulkokuistilla on uusi kukkalaatikko...
Kiitos, Marju-miniä!

ja se ""Kesäkeittiö""


On noi lasten saappaat,  kauniit :)


Eikä tuohon hauskuuteen paljoa tarvita,
Kaksi kuormalavaa, wanha ikkuna, Wanha sähköhella,
pari kattilaa, muutamat saappaat,
rikkinäinen kastelukannu+muutama kristalli,
60-luvun pitsinpätkä :)
Niin ja pari ikiwanhaa kaatoallasta :)
Sekä kukkia :)


Tästä kuvasta näkee hyvin
 tuon Jannen lahjoittaman kukan paikan pihallamme,
se on tulotien varressa :)


Ilta-auringossa otettua lähikuvaa :)


Portinpielen kukat...


ja se wanha maitosiivilä,
portinpielessä sekin :)


Toinen aihe tälle päivälle:
+++
Pilvilinnan pöytä-rojekti:
Pilvilinnassa on ollut pöytä, joka on tullut matkansa päähän.
Aitasta löytyi pöytä, jolla olisi vielä mahdollisuus...
Ja tästä se ajatus sitten lähti,
kuin siinä tutussa mainoksessa ikään :)
...


Jemmassa on ollut yksi Pukkilan laatta, vuodelta 
60...ja jotain.
Vaarin kuolleen siskon jäämistöstä.
Tämä on toiminut hänellä Pannun alusena...
Nyt siitä tulee tärkeä osa,
Pilvilinnan pöytää :)


Laatan lisäksi, tarvitaan ylijäämälaattoja,
sekä kiinnitysliimaa...


...Ja tästä polkaistiin rojekti pystyyn :)


Pikkuhiljaa alkoi pinta hahmottua...


Minä mietin, ja sommittelin,
vaari leikkasi jämälaatat, ja painoi liimapursotinta,
se kun oli ihan liian raskas minulle...
Yhteistyömme toimi loistavasti :)
sanoisinko, että 48 vuoden kokemuksella :)


...pikkuhiljaa alkoi pöydän pinta valmistua...
Värein'ä Wanha roosa, valkoinen vaal. sininen, 
sekä vaal. vihreä :)
Keskellä tuo Siskon Aurinko :)


Iida-lomalainenkin tuli ihailemaan...
viimeiset palat paikoilleen...


...ja Saumausta vaille valmis :)


Kaunis wanha, rakkaan ihmisen  laatta, pöydän keskikohtana :)


Kun liima oli kuivunut vuorokauden,
oli vuorossa saumaus.
Värinä "Luonnon vaalea"...
on aavistuksen punertava, valkoinen...
Vaari suoritti tämän,
kun osasi sen asian paremmin :)


Laatat leikattiin ihan tuollaisella,
tavallisella leikkurilla...


Saumattu....
odotetaan hetki....


Saumauslaasti...


Putsaus alkaa....


Ensin ihan kuiviltaan, 
ylimääräisiä pois...



tämmösellä liimattiin laatan palat...


Valmis!!
Ihanan nätti, Tykkään :)
Puu-osat maalaan huomenna aloitan...
sitten Pöytä saa paikan
meidän huvimajasta, Pilvilinnasta :)


Kyseessä mäntyinen pöytä, 
joten maalaaminen helppo haaste...


Tämmösiä puuhia täällä :)
KIITOS sinulle, joka jaksoit lukea loppuun asti :)
++++++
Hommat jatkuu,
pysykää tutkalla
tuksu







sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lähiseutumatkailua, sekä Mummin muutama hulluuskohtaus...

Tänään, sunnuntaina, Vaari ehdotti, että lähdetään hiukan katselemaan maailmaa.
Hulluahan ei tartte paljon yllyttää, kun oltiin menossa jo.
Suuntana Iittalan puutarha, meiltä kun puuttui uudesta "kukkatornista"
kahteen ruukkuun istutettavat kukat :)
Puutarhalle on matkaa 14 km, ja tie kulkee ihanien,
hämäläisten maalaismaisemien kautta,
Siinäpä tarinalle alku.
No, meillähän kaikki, ihan kaikki tallentuu
kameralle :) 
Ja siksipä tästäkin
 tulee pitkä tarnia :


Reippahasti askeltaen puutarhan kasvihuoneisiin...


...ja tässä se iski, se hulluus!
Sanoin Vaarille, että hae hyvä ihminen sellainen laatikko...
ja Vaari haki :D


"Oi kato, täältä löyty tämmönenkin"
Taisi löytyä Lapinäidin kukka, eli Juoppo Poika, Eli 
Apinankukka. Ja hienoissa väreissä.
Ennenvanhaan se oli aina keltainen,
ei ole entisellään sekään, Onneksi! 


Mikä juttu tää mahto olla,
sinisiä kukkia en ostanut....


Oi, ihana mansikka-amppeli, täynnä mansikoita :)


Just! Asiana oli ostaa kahteen purkkiin,
kukkatorniin...vaan se hulluus, se kun iski...
eikä tässä vielä kaikki :)


Ajeltuamme kotiinpäin pieniä, mutkaisia kyläteitä,
noin 7 kilometriä,
tuli vastaamme Tarttilassa sijaitseva Silpakan Puutarha...
Olin kuullut siitä kaikkea hyvää, ja
lukenut lehdestä kivoja juttuja,
mutten ikinä ollut käynyt siellä.
Nyt kävin
ja
voin kertoa, että käynti kannatti :D
+++++
Ovensuussa hauskoja vanhoja tuoleja, 
joista oli tehty kukkatuoleja :)


Puutarha ei isoudella pääse ennätystenkirjaan,
mutta aivan ihana puutarhuri, ja runsaat,
monipuoliset kukkavalikoimat täällä oli...
huomasin, että korkokenkiin oli täälläkin istutettu
ihan kesäkukkia :) mullahan on mehitähtiä...


Ihanat kengät!


Ostin verenpisaran Partulakkaa pari kpl, Enkelipelargonian,
tavallisen, mutta erikoisen värisen Pinkin pelargonian
ja ne kaksi Petuniaa, joita siis lähdimme ostamaan...
Ihana, perinteisen värinen Verenpisara :)
Kaupantekijäisiä sain vielä pari Tuoksuhernettä :)
++++++
Iloisin mielin lähdimme jatkamaan kotimatkaa.
Kyllä niitä autiotaloja on täällä Hämeessäkin...
ihana mummonmökki jäänyt ilman asujaa...


Edessä siintää Linnaisten, linnavuori...
Sillä on oma historiansa...
Vuoren huipulla on lähde, jonne ihmiset ovat vuosisatojen 
aikana heittäneet kolikoita ja toivoneet toivomuksiaan.


Tie kulfi hauskasti...oltiin ihan moottoritien ja rautatien lähellä..
Silti, kuin jossain sadun maassa...
Valtavat kuuset reunustivat tätä tienpätkää...


Aivan upeita taloja näimme...
Tosi paljon sellaisia, jotka alunperin ovat vanhoja,
mutta kunnostettuja ja asuinkäytössä...


Tämä mökki on ollut Vaarin tädin ja hänen miehensä koti...
mekin lasten ollessa pieniä tuolla vierailimme usein...
Fanni-täti, kukkien ja kauneuden ystävä,
pahottaisi mielensä...tuo oli aivan asuttu piloille...
ei ollut enää kauniita kukkapenkkejä, eikä omenapuita..
Mutta niin se elämä menee....


Sanoisin, että aika tyypillinen navetta täälläpäin..
siis ennenvanhaan..
Kivestä tehty, ikuisiksi ajateltu...


Kaunis sunnuntaipäivän aurinko seuralaisena matkallamme,
Kauniit talot näyttävät parhaat puolensa :)


Ja näitä riitti...
Tämä on Tarttilan koulu,
koulukäytössä edelleen...


ja riitti...
Upea talo tämäkin :)



Tässä talossa oli aivan ihana kuisti...
melkein olisi tehnyt mieli mennä katsomaan...


Ihania peltoja, Pilviä ja voikukkia....


Aletaan olla jo likellä kotiamme...
Sääksmäen silta lähestyy...


ja se onkin tuossa.
Silta valnmistui n. 50 vuotta sitten...
Vaarilla oli siihen aikaan moottoripyörä,
minä olin siis surinaSussu...
Ajettiin tuonne kalliolle, sillan alkukohtaan...
Pussailtiin vähän ja ajettiin takas :)


Tämä on pala kauneinta Suomea :)


ja siellähän on kotimme :)


...kipin kapin vaihdoimme vähän vaatteita
ja eiku hommiin...
Sisääntulon siivous ensin,
eiköhän voikukkaa puske sieltä
laatan ja kuistin välistä...


mallattiin vähän...
Aitan vintiltä löytyi nimittäin veivattava kirnu :)
Ihana kukkapöytä tuohon paikkaan...
Samoin löytyi vanha saviruukku,
joka oli justiinsa sopivan kokoinen tuon hökötyksen päälle :)
Mutta jotain tuo vaatii allensa...


No, justiinsa muutama viikko sitten kaadetut kuuset
 ovat vielä tuolla liiterin edessä,
Siitä oiva jalka...
parit lattialaudat päälle...

Aivan ihana!
Veivistä voi lukea tekijän ja tyypin...

hammasrattaatkin ihan ehta kunnossa vielä...
saas nähdä, kun pienet lastenlapset hoksaa, että tota voi veivata,
taitaa mummon kukat saada kyytiä :)


Vaari ruuvasi jalkaosan tiukasti yhteen...
ei pienet tuulet heiluttele...


Siinäpä se! valmiina palvelukseen...


Istuttelin kukat:
yhden Pinkin Pelargonian,
Yhden vaaleanpunaisen Dianan,
sekä miljoonakellon,
 sellaisen vaaleanpunaisen/pinkin värisen :)


Vanha maalia pintaansa saanut amppeli sai kerrotun 
Petunian....


ja kukkatorni ne kaksi puuttuvaa Petuniaa :)


EnkeliPelargonia sai paikkansa keinun edessä olevalta pöydältä...


Sanokaa mitä vaan,
mutta Silpakan puutarhan Enkelipelargonia on kaunis :)
ja kait hiukan mun värinenkin :)


Nyt on tässä kohteessa kukat ostettu ja laitettu,
mutta ei tässä vielä kaikki...
puuttuvia kohteita on vielä jokunen,
joten hommaa riittää huomiseenkin :)
Tuohon vasemmalle, on tulossa
kukkalaatikossa Pelargoneja,
vaan tänään tuuli niin paljon
etten vielä raaskinut niitä tuohon laittaa...


Näihin kuviin...


...Kiitos, kun olet jaksanut lukea pitkän tarinan:)
Pysykää tutkalla,
hommat ja jutut jatkuvat :)
tuksu