Keskeneräistä työtä, ei saa...

...näyttää.

Ei ainakaan herroille ja hulluille...

++++++

Niin muistelen wanhan sanonnan kuuluneen...

Vaan minä niin täpinöissäni täällä...

yhdistelin nuo valmiit 10 riviä...

ja tältä näyttää...

SIIS:

KESKENERÄISENÄ

Mulla laiskat päivät senkun jatkuu..

Vaari lähti tapaamaan serkkuaan Kangasalle,

Samu on kaupungissa kaverinsa luona...

radio soittaa kaunista musiikkia...

ja mä, mummeli virkkaan,

sydämeni kyllyydestä.

++++++

Sellaista(kin) on elämä siis!

++++++

juttu jatkuu

kurki siis tutkalle

Perjantaikin illassa jo...

Tänään on ollut semmonen:

"teen mitä tykkään-päivä"....

Aamulla napsin kukkia maljakkoon.

Oikeastaan kahteenkin kertaan.

Kun Iso-mummilaan lähdössä ollut

Ahti-vaari UNOHTI kukat pihatuoliin...

(ja sai siitä sapiskaa)

Niinpä sain itsellenikin "ylimääräiset"

Haaveilin tekeväni kaalikääryleitä.

NAM!

Tässä homma alussa....

Ja tässä kääryleet juuri uuniin laitettu.


AAH!
Ja NAMNAMNAM!
Kylläpä nuo ovatkin niin ihania!
Piti syödä,
vaikkei mikään hirmunälkä ollutkaan...

Keinutuolinmatto-projektikin edistyi illan ohjelmien ajan.
15x5 tulee olemaan koko
10 riviä suunnilleen virkattu.
Jaanaa huoletti tuo sininen lanka.
Juu, kyllä se ärsyttää
ja varmaan Nallelankakin.
Mutta silti haluan tuon tehdä...
Sinisiä tarviin vaan sen 15 lappusta.
(yhden joka riville)
Mä luulen,
että tosta taitaa tulla aikalailla sellainen,
kun haluankin

Nyt suihkuun ja unille.
Alan olla ihan väsy..
Huomenna uusi päivä ja uudet haasteet...
kurki tutkalle

Perjantain aatoksia....

Heräsin yöllä kovaan sateeseen,

ja ukkoseen.

Tuuleekin.

mutta kohtalaisen lämmintä siellä on.

++++++++

Fasaanikukkokin poikkesi pihalla,

pitkästä aikaa.

Vaari bongasi alivuokralaisen takapihalla.

Hiiriherra, joka oli tullut päivänokosille

"raittiiseen ilmaan"

++++++

YÖÄK! inhoon noita asukkeja niin...

tänä aamuna satoi, tuuli,

vaan ei enää salamoinut, kuten yöllä.

Ja nyt kun tätä kirjoitan,

pilkistää aurinkokin...

JEAH!

Viiri liehui tuulessa hienosti.
Pikkuhiljaa olen kanniskellut
kesäkukkijoita
talvehtimaan kuistin ikkunalle.
Verenpisarassa on vielä runsaasti nuppujakin.
Jospa saisin luotsattua tämän
yli pimeän ja pitkän kylmän talven.
Mihinkäs Pantteri täplistään pääsee...
Mun lemppariohjelmat pyörähtivät käyntiin telkkarissa.
Sen myötä kaivoin esiin käsityöni.
Aloin virkata
"Isoäidin tilkuista"
Keinutuoliin mattoa.
Eilen ehdin tehdä jo yli 30 lappusta...
että kohta sitten pitää miettiä uusi puuha...
vaan
ensin siis tämä valmiiksi.

Viikonloppu edessä.
Mukavia kelejä myös "pikkusiskoni"
IKIN Kuusamon reissulle.
+++++++
Palataan tutkalle

Syyskuuta kiidetään jo...

Eilen illalla,

katselin pimenevää iltaa.

Oli niin kaunista.

Pihalampuissa oli valo ja kuu mollotteli taivaalla.

Oli lämmin.

Sadekin taukosi.

Otin ihan muutaman kuva.

Käsivaraisesti vain,

joten ei mitään loisto-otoksia,

vaan kauniita mielestäni.

+++++++++

Ensimmäinen kuva kuistilta...

Sitten portailta "ylämäkeenpäin"

Ladon suuntaan...
Myös mun "kolibrit ja perhoset" siellä vilkuttelivat..

Nyt siis mennään jo torstaissa.

++++++++

Jotain kivaa tänäänkin

kurki tutkalle

Syyskuun ensimmäinen päivä....

Maailman rakkain,

paras,

ikioma isäni....

Hänelle sattui tapaturma

n. kolme ja½ viikkoa sitten....

+++++++++++

Kotona mukkelis/makkelis...

lonkka murtui....

++++++++++

Surullinen tapahtuma,

(joka valitettavasti onkin aika monen ikääntyneen ihmisen "kohtalo".)

+++++++

Siitä alkoi sitten tapahtumaketju,

jonka ketjun

ensimmäiset lenkit olivat

järkytystä,

hätäännystä,

huolta,

tuskaa lähimmäisen,

ja rakkaan ihmisen kivusta...

ja pelkoa luopumisesta...

++++++++

Leikkauksen,

parin sairaalan jälkeen

Isäni

PÄÄSI

todella hyvään hoitopaikkaan, Kaunialan sairaalaan...

ennenwanhaan sanottiin:

"sotavammasairaala"...

vaan nykyajan kotkotusten,

ns. fuusioiden jälkeen se on "vain"

Kaunialan sairaala...

Se kuitenkin on paikka,

jossa wanhat weteraanit ovat

kunnioitettuja asiakkaita,

joiden hyväksi tehdään taatulla kaikki,

mitä tehtävissä on.

Voin siis sanoa,

että "isäni on onnekas"...

tai me olemme,

kun isää hoidetaan niin hyvin...

++++++++

Kun n. 45v. sitten itse kävin sairaanhoitokoulua,

Meille opiskelijoille korostettiin ajatusta siitä, että:

kohdelkaa potilaita, kuin he olisivat vanhempianne...

TÄNÄÄN koin todeksi sen,

että isääni kohdeltiin niin,

kuin minua oli opetettu.

++++++++

Olimme päivän isän luona,

äiti, vaari ja mä.

Kuvaajana toimi vaari...

Ja kuvista liikuttuneena,

en montaa kuvaa varmasti saa selitettyä...

Vaan:

kuvat kertokoot puolestaan:

Äitini ja Isäni

ovat olleet naimisissa n. 67 vuotta.

He ovat lapsuuden ystäviä, jotka rakastuivat sodan melskeessä.

Rakensivat perheen:

isä, äiti ja 7 lasta....

Nyt he elävät elämänsä ehtoopuolta...

käsikädessä....

toisiaan rakastaen ja kunnioittaen.

Minä, "isin sukkela tyttökin"

sain pitää häntä kädestä...

jutella ja kuunnella....

meillä oli mukava hetki....

jonka ""rikkoi""

kameran ääni...

Kuvausta itsekin harrastanut isäni sen huomasi...

ja ilme on "virnu"

Äidilleni isän kaatuminen ja siitä seuranneet jutut

ovat olleet kyllä kovin raskas tapahtumaketju.

Mutta hienosti hän jaksoi tsempata puolisoaan...

ja itselleni jäi sellainen tunne, että viesti meni perille.

(=tapahtui mitä tahansa, rakkaus ei kuole)

Tässä olimme lähdössä pois.

Päivä oli vierähtänyt...

Oli juteltu, naurettu, itkettykin,

oli eron hetki...

Ei ole sanoja kertoa....

Itse mietin sitä, että kuinka onnekas olenkaan...

tai, kuinka onnekaita me kaikki,

seitsemän heidän lastaan olemmekaan.

Meillä on ollut maailman parhaat vanhemmat.

Huomenna päivä uus...

+++++++++

Isäni elämänlanka on ohut...

Mutta niin kauan kuin on elämää on myös toivoa...

++++++++

Kiitos myötäelämisestä.

Kiitos kun olet kanssamme tänään.

+++++++++

juttu jatkuu...

kurkkaa tutkalle

Elokuun viimeinen...

Viimeviikot ovat menneet osaltani

huolen, murheenkin kaverina.

Isäni kaatumisesta seurannutta tilannetta,

hänen heikkoa vointiaan,

luopumisen tuskaa...

+++++++++

Kiitollinen olen jokaisesta uudesta päivästä,

Etsin iloa, tai edes pilkahdusta ilosta....

Isoa iloa tuovat mm. lastenlapset.

+++++++++

Eilen juttelin Kiira-tytön kanssa puhelimessa.

Kun sanoin hänelle puhelun lopussa, että "hei, hei"

hän sanoi "EI"

hänellä olisi vielä ollut mummille asiaa.

+++++++++

Jukka pyörähti myös illalla lapsineen...

Iida ilmoitti hänellä olleen "kovan ikävän".

Lämpimät halaukset saimme kaikilta mukana olleilta.

+++++++++

Vilppu lähetti meille multimediaviestin:

"Ihahhaa, ihhahhaa, hepo hirnahtaa-a"...

lauloi Vilppu ja keinui puistossa hevosen selässä.

Suloinen, liikuttavan suloinen videonpätkä.

KIITOS lapset/lastenlapset!

On ihanaa rakastaa,

mutta on myös ihanaa kokea olevansa rakastettu.

Lapsen rakkaus on niin vilpitöntä ja puhdasta.

++++++++

Iloa ja voimia saan myös pihalta,

kukistani.

Nyt ihmetyksen aiheena tuo todella kaunis kelloköynnös,

joka keksi alkaa kukkimaan syksyn kynnyksellä.

Punahatut puhuttelevat minua.

Niiden mitättömän piskuinen alkunsa...

(kun istutin YHDEN alun, osin kuivuneena, maahan)

Sitkeä taistelu kukkapenkin kuningattariksi,

perhosten ilottelupaikaksi,

ohikulkijoiden iloksi...

ja mulle suureksi riemuksi!

Ruusut.

Jos säät vielä jatkuvat lämpöisinä,

kukkia on ja tulee olemaan.

Kirvakausi on ohitettu.

Suloisen kauniit nuput avautuvat.

Yksinäinen punainenkin,

nostaa ylväänä päätään.


Sitten Samun ottama iltakuva kodistamme:

Juttu jatkuu...
++++++++
Hiljaiselona..luulen,
mutta jatkuu kuitenkin
kurki

Sunnuntai, syksyn kynnyksellä.

Ihana kelloköynnös on puhjennut kukkimaan!

Kun tänä aamuna lähdin hakemaan voimia kukkatarhastani,

huomasin tuon upean kukan.

Koko kesän olen hoitanut, kastellut, lannoitellut tuota köynnöstä

ja

ollut aivan varma, ettei se kuki ollenkaan...

++++++

Niin Taivaan Isä antoi kukan aueta juuri tänään!

Katselin tuota kukkaa pitkään...
Kuinka se onkaan kaunis.
++++++++
Uusi päivä edessä.
Haasteineen...
+++++++