Puiden kaatamisen takia, kevätpuuhat ovatkin olleet hiukan runsaampia,
koskapa yläpihalle on pitänyt tehdä muutamia uusia istutuksia,
niistä olette jo hiukan kuvia nähneetkin.
+++++
Eilen oli vuorossa Länsipäädyn nurkkapenkki,
jossa oli Virpi-miniältä saatu punainen köynnösruusu,
sekä muutamia kesäsydämiä...
Ne viimeksimainitut olivat huonossa jamassa, kun
penkkiin myöhemmin istutettu köynnösruusu vei heiltä elintilaa ja monet mullanlisäykset
olivat ajaneet heidät liian syvälle maahan.
Siksipä kaiveltiin ne ylös
ja istutettiin eilen uudestaan.
+++++
Nyt tuonne rappujen suuntaisesti, kauniisti riviin :)
+++++
Vaari tietenkin teki taas kerran sen raskaimman työn...
Minä istuin ja yritin saada rönsyleinikin juuria pois Kesäsydämien hauraista juurista.
Köynnösruusu oli talvehtinut hienosti havupeitteen alla.
Myös tiilireunus korjattiin kauniiksi.
Se aina vuosien varrella painuu, nostettiin ylös ja ladottiin uudestaan :)
Nyt pienet Kesäsydänten alut saavat kasvaa rauhassa,
ilahduttaa meitä kukillaan.
Tuohon tyhjään paikkaan kylvän jotain kaunista,
vaaleanpunaista kesäkukkaa...
Valoisalla, mutta viileällä kuistilla on onnistuneesti
Talvehtinut monen monta Pelargoniaa.
Keväällä napsin niistä istukkaita,
ja nyt mulla on 28 Pelargonia-ruukkua,
valmiina kesäiloksi
pihalle.
Osa pienemmissä ruukuissa yksin,
isommissa sitten kaksi/kolme Pelargoniaa...
Seuraavissa kuvissa hiukan kukkanäytteitä...
Valtaosa ei vielä kuki,
mutta joku hätäisempi on jo aukonut nuppujaan :)
Tämä lohenpunainen oli Äitini suosikki...
Tässä onkin ihan Äidin parvekkeella ollut...
Nyt meidän ilona jo kolmatta kesää :)
Valkoinen korostaa noita punaisen erisävyjä kauniisti...
Hennon hento vaaleanpunainen.. aamulla napsasin kuvan siitä,
tuoreimmasta kukasta..
Mummon akkunalla, tässä ihan pienimmät ja tuo
punainen, joka alkoi kukkimaan ekana :)
Pakko oli ottaa nuo tuvan akkunalle...
Piskuisiinkin tulee jo nuppuja,
oppikirja neuvoo napsimaan ne pois,
jotta kukka kasvaisi nopeammin isoksi, mutta en napsi,
En ensimmäistäkään nuppua. Mihinkäs noilla on kiire kasvamaan,
nythän ollaan vasta toukokuussa...
Saunatuvankin pihanpuolen, valoisin,
ikkuna on valjastettu kasvupaikaksi pistokkaille.
ja sielläkin on aukeamassa Pistokkaan eka kukka :)
Laitan vielä muutaman otoksen siitä uusimmasta kukkapenkistä,
tuolla yläpihalla.
Siinä on neljä kärhöä, kiipeämässä, (toivottavasti), suksia pitkin...
sitten ihan sellaisia perinne perennoja, osa omalta pihalta siirretty,
osa Puutarhalta haettuja :)
Tosin tämä kuva on jo muutamien päivien takaa,
tämän jälkeen penkkiin olen istuttanut monta uutta kukkaa...
""Puro"" kaatuneesta maitotonkasta...
Kiviä ja kivikkokasveja,
katsotaan menestyykö,
vai onko suhku, kuten Koillismaalla sanotaan,
jos joku asia epäonnistuu
Tämän Puistoruusu, Ilon lisäksi etupihalla on
Pikkalan ruusu, Punainen Neilikkaruusu, Mustialan ruusu,
(Taivalkoskelta tuodun sivuversoista istutettu),
sekä tietysti jokaiseen pihaan kuuluva Juhannusruusu...
Tässä laittelen siemenet renkaisiin...
Tämmösiä puuhia täällä.
Tänään piti mennä jatkamaan, mutta täällä on kylmä vesisade,
en viitsi lähteä itseäni palelluttamaan :)
+++++++
Palataan tutkalle :) Mukavaa päivää!
tuksu