Tieto sirpaloituu samaa tahtia oman elämäni kanssa. Bussista nyt vaan on helpompi ladata kuva Instagramiin, ratikasta Facebookiin. Kaikki kauneudesta -sivustolle ohjautuu itsestäänselvästi melkein kaikki kosmetiikka-aiheinen, ainakin ennenkuin se päätyy tänne. Ja etenkin silloin kun kutsu tai testikappale on kyseisen työn kautta saatu.
Paljon keskustelua on eri blogeissa herättänyt se, että kuinka paljon bloggaaja itsestään kertoo, millaisen kuvan hän antaa. Kyseessä on toki mielenkiintoinen kysymys, kukin jakaa niin eri tavoin elämäänsä. Minusta on melkein mielenkiintoisempaa, että jakamista tapahtuu myös saman persoonan sisällä. Blogiani lukeneet tietävät minusta monia asioita, osa kertoo roikkuneensa mukana jo vuosia (mikä on ihan mielettömän hienoa!). Vaan mitä kertovat nuo muut kanavat minusta. Ne melkein hetkellisesti blogin syrjäyttäneet tai ainakin rinnalle tiukasti kirineet.
Facebookissa henkilökohtainen profiilini täyttyy status-päivityksistä. Päivitän usein, paljon ja mieluiten kuvien kera. Olen usein tien päällä ja puhelin kädessä, status on luonteva jatke ajatuksilleni tai asioille, joita bongaan ympäriltäni. Pyrin pitäytymään positiivisessa hengessä tai ainakin sarkasmissa, parisuhde-erimielisyydet eivät kuulu Facebook-seinälle. Viljelen laajalti myös sitaatteja, lyyrikoita ja muualta löytämiäni mielenkiintoisia tekstipätkiä. Ja koska viiletän paikasta toiseen, käytän check in -toimintoa todella usein. Täällä näkyy siis varmasti tarkimmin noin niinkuin sijaintimielessä, että missä olen juuri nyt. Muuallehan melkein kaikki tuleekin sitten viiveellä. Sivuni viimeisimmät status-päivitykset Instagram-kuvia lukuunottamatta ovat:
"Määränpäänä luminen Suvilahti."
"ja Instant Office aamubussissa. Lisää vain kahvi."
"Painajaisten jälkeen pirteänä (NOT) palaveriin."
sydämellä varustettu linkki Finnish Design Shopin Raw-kulhoihin
"Tiedätkö, mikä on ihan järjettömän ihanaa? Ladata iPhone appsi, jonka ulkoasun olet itse suunnitellut! Tiedätkö mikä on vielä ihanampaa? Nyt sinäkin voit ladata sen!"
Kaikki Kauneudesta -sivulla (jonka appsista siis on kyse) ei voi varsinaisesti (kai?) hakea kirjoittajan perusteella mutta veikkaan, että blogiani lukevat tunnistavat usein kyllä mikä juttu on minun. Lähipiiristä puhumattakaan. Edustan enemmän sellaista peruskosmetiikkatyyppiä, joka innostuu uutuuksista mutta pysyttelee aika keskihintaisissa tuotteissa ja hauskoissa löydöissä. Toki kuvitan myös muidenkin juttuja ja näyn sillä tavalla (tai niiden työstäminen näkyy täällä blogissa) mutta kyllä sieltä tihkuu muutakin tietoa. Sellaistakin, jota ei täällä ole ehtinyt ajanpuutteen vuoksi näkyä. Pikaotannalla voisi mainitun sivuston jutuista päätellä, että olen mm.:
Kiiltovahakoukussa
Käynyt Ateneumissa
Bailannut Telakalla
Pyörähtänyt Tukholmassa (tosin viime vuoden puolella jo)
Lakannut kynteni
Halunnut mennä katsomaan Tim Burtonin Frankenweenien
Twitter-tilini on sen sijaan aika surkea. Se näyttää juuri siltä mitä on, eli siltä että olen sen rekisteröinyt mutta en koskaan päässyt oikein sellaisen oikean twiittaamisen makuun. Seuraan vain muutamaa, käyn edes harvoin koko sivulla. Satunnaisesti päästän Instagram-kuvan sinnekin automaattisesti (jolloin se tosin tulee Facebookiin kahdesti, mikä tietysti ärsyttää minua mutta ei niin paljon, että olisin saanut aikaiseksi tehdä asialle jotain).
Blogin Facebook-sivu päivittyy sekin aika satunnaisesti. Välillä tuntuu, että jaettavaa ja linkattavaa on enemmänkin, joskus siellä vietetään hiljaiseloa pitkään. Mitä teidän mielestä blogin Facebook-sivun ylipäätään pitäisi tarjota? Lisätietoa bloggaajan menemisistä, ajatuksista ja ideoista, linkkejä ja vinkkejä, jaettuja kuvia, mitä? En ole oikein ehkä itsekään vielä ihan kärryillä siitä mitä sinne kuuluu, olisi mukava kommunikoida teidän kanssa enemmänkin. Täältä löytyy viime ajoilta merkintöjä mm.:
Siitä, että hupparikisan voittaja, eli Simppa on edelleen kateissa.
Mainos Erik Bruunin näyttelystä Viikin kirjastossa.
Innostusta siitä, että Paskat Kirppislöydöt päivittyy taas.
Beau Loves -aleihanuuksista kohkaamista.
Höön piirustuskilpailu.
Ja jälleen kameransa takaisin tiukkaan otteeseen saaneen O:n oman blogin mainostamista.
Ainoa.fi -sivustolla on tietysti myös oma Facebook-sivu. (Itse ainoa.fi odottelee jostain maagisesti ilmestyvää aikaa muuttaa ulkoasuaan kokonaan.) Sinne on jotenkin luontevampi päivittää asioita, sinne kun kuuluvat kaikki töihin liittyvät silput. Niiden eteneminen lyhyinä statuspäivityksinä, valmiit työt muualla verkossa tai valmiit työt bongattuna jostain livenä. Asiakkaiden, vanhojen ja uusien kuulumisia. On hauska nähdä mihin jotkut tiet vievätkään. Siellä voi toki myös kysyä, mainostaakin. Uudet julisteet ovat ainakin aina saaneet kovasti näkyvyyttä ja samoin erilaiset julkaisut, joiden kanssa minulla on sormeni pelissä. Siellä on viime aikoina näkynyt mm.
Esitys-lehden tekemistä.
O:n värikyniä.
Tulitemppuja.
Kiemura.
Kaikki Kauneudesta -sivustolle tulleen uuden kirjoittajan, Ulla-Maija Paavilaisen banneri.
"Vektorit, oi vektorit!"
"The hottest trend in typography since Helvetica."
"To do -listalla seuraavaksi kitisijä ja kirjanpito."
Mutta sitten se Instagram, tuo pseudorähjäisten kuvien multihuipentuma, jolla on varsin koukuttava vaikutus. Kännykkäkamerani ei ole mikään megapikselihirmu ja suoraan sanoen linssissäkin taitaa olla valmiiksi jo joku suttufiltteri. Tämä on varmasti kaikista sivuista kovin haastaja blogille. Toki tekstin määrä on (onneksi) rajattu, jottei tällainen lavertelija saa edes purettua sinne kaikkea sitä ajatusmassaa, minkä voi tuupata tänne blogiin. Jotain uskomattoman hauskaa tässä silti on. Ehkä juuri siinä tiivistämisessä, yksi kuva, lyhyt teksti ja viime aikoina vielä muutama #hashtag myös.
Instagram-minäni on aika leikkisä, kujeileva jopa. Kuvaan paljon paitsi ruokaa (#sushipäiväkirjat) ja juomaa, myös erilaisia tekstejä ja rakeisia omakuvia lumipyryssä. Itseasiassa 25:stä etusivulla näkyvästä kuvasta yhdessätoista on ruokaa tai juomaa jossain muodossa. Instagramista päätellen olen viime aikoina siis mm.
Ollut näyttämöllä.
Syönyt sushia, porkkanasämpylöitä ja suklaata.
Nähnyt jääkarhun.
Käynyt Suvilahdessa.
Ollut lumipyryssä.
Ja juonut tietysti aivan hirvittävät määrät kahvia.
Juon nytkin kahvia ja nyt voin kertoa ihan täällä, että jatkan tänään edelleen Esitys-lehden parissa, se lähtee painoon huomenna aamulla. Siinä tärkeimmät. Nähdään täällä, Facebookissa, Instagramissa tai Twitterissä (ne kaikki löytyvät myös tuolta sivupalkista). Suurella todennäköisyydellä tämän päivän muut kuulumiset tulevat nimittäin noihin muihin, koska olen käyttänyt melko rutkasti työaikaa tämän omituisen kuulumiskoostevertailun tekemiseen.
///
Sitten se tärkein. Mitä sinulle kuuluu ja missä se useimmiten näkyy? Mistä minä näkisin sinun kuulumisesi? Seuraatko sinä yllä mainittuja ja jos niin mitä niistä?
Seuraan, fanitan, ihailen taitoa ja intoa ja oivalluksia! Olin myyty sen O:n lempilelut poliisikansio/vankikuvat hässäkän sekä Deglingos -taideteosten jälkeen... Ja aina onnistut yllättämään/piristämään, olipa sitten pidempi kuvallinen postaus jonkun työprojektin synnystä tai lyhyt toteamus jostain facebookin puolella! <3 niin monta päivää olet pelastanut positiivisuudella!
VastaaPoistaInstagram ja Twitter ihan unholassa vaikka tilit perustettu! Facebookissahan mä, oltaisko kavereita? :-)
Seurailen sinua täältä blogista ja blogisi FB-sivun kautta myös. Tykkään myös käydä kurkkaamassa laittamiasi duunilinkkejä, sillä itse inspiroidun kovastikin hyvistä ideoista ja kädentaidoista. Visuaaliset proggikset kiinnostavat, vaikka ne eivät olekkaan omaa skeneäni. Pikkasen olen toivonut, että jossain vaiheessa pääsen toteuttamaan liikeideani ja haaveeni, ja voin sitten kilauttaa sinulle ja pyytää tarjousta kuvitusjuttuihin. Ehkä vielä joskus :)
VastaaPoistaItse päivittelen blogiani, vähän laiskasti henkilökohtaista FB-sivua ja nyt alkuhuumassa aika innokkaasti blogini FB-sivua. Tunnen myös lievää instagram-kateutta heitä kohtaa, jotka siellä ovat (en ole android- taikka iOS-käyttäjä), mutta pinnailen sitten myös omia taulujani, ja sitä kautta pääsen myös osaksi hervotonta kuvallista valtakuntaa.
ps. luin tuo "oikeassa paikassa" postauksesi puhelimella (eilen?!) ja teki mieli kommentoida, että "ihan samaa mieltä", mutta puhelimen kanssa on vähän laiska tekemään muuta kuin lukemaan. Joten sanon se tässä nyt samalla kertaa... ihan samanlaisia huomioita olen tehnyt myös omassa elämässäni. Välillä oikein havahtuu huomaamaan, että jos aina vaan olisi omalla mukavuusalueellaan, niin ei tulisi mentyä eteenpäin. Timantit syntyvät paineessa?
Blogia lueskelen, ja sen FB-syötettä... ja minuutti sitten etsin sut seurattavaksi Instagramissa :D
VastaaPoistaSe on käsittämättömän koukuttava paikka visuaaliselle immeiselle.. ihan parasta seurata mitä kaverit tekevät ympäri maapalloa (paitsi sitä brassi-kamua, jonka ikkunasta näkyy palmupuiden yli suoraan merelle, se on näin helmikuussa ihan pikkaisen masesntavaa.. :P)
Instassa mut löytää nimen suskitan takaa.. älä kysy, väännös etu-ja sukunimistä.. huokaus.
Sinun blogi on mainio ja sitä on piristävää lukea, kiitos kun olet jaksanut sitä kirjoitella :)
VastaaPoistaSeuraan lähinnä vaan blogiasi, tykkään kuvistasi ja siitä kuinka osaat kirjoitaa arkisistakin asioista. Olen jäänyt koukkuun Visuaalisesti vaativaan.
VastaaPoistaMun tekemisiä voi seurata blogissani.
Tykkään tästä sinun blogista tosi paljon, jutut on sen verran lyhyitä että jaksaa vähemmässäkin keskittymisen puuskassa lukaista ne, paljon kuvia, todella kekseliäitä juttuja ja löytöjä. Lisäksi vaikutat tosi mielenkiintoiselta persoonalta :)
VastaaPoistaOmat juttuni näkyvät varmaan eniten kuvakansioissani. Olen yrittänyt pitää blogeja, mutta joudun aina jotenkin ristiriitaan sen kanssa mitä haluan kertoa ja sitten kerron vähän ja kohta kumoan sen itse :D en usko että sitä on kovin helppoa seurata. Sama juttu FB kanssa. Ehkä rehellisimmän kuvan itsestäni saa kuvat.fi kautta, koska kuvat ei valehtele. Muokattunakin ne kertoo sen mitä niiden pitää kertoa.
Tuo instagram alkoi kiinnostaa, en ole tuollaisesta tiennytkään!