vähän kaikkea

Me ollaan viime aikoina tehty vähän kaikkea. On menty vähän sinne minne nenä näyttää, syöty vähän sushia ja vähän jäädykejogurttia, juotu vähän kahvia, on käyty vähän äitin töissä, kuvattu vähän portaissa ja leikitty vähän cityparkouria Mannerheimintiellä. Kohta pitäisi vähän siivota ja tehdä varmaan vähän töitä. Jotain pitäisi vähän varmaan syödäkin taas. Vähänkö kivaa tällainen vähän suunnitelmaton viikonloppu.

yllättäviä aamuhetkiä

En tiedä mikä mielenhäiriö tänään aamulla vaivasi mutta minä nousin käsittämättömän aikaisin. Ilman univelkataakkaakin olen aamu-uninen ja O on selkeästi perinyt sen minulta. Meillä nousevat useimmiten naama mutrussa molemmat eikä poikkeuksia juuri näy.

Tänään asiat olivat toisin. Koska kello ei ollut juuri mitään, keitin kahvia ja päätin vetäytyä O:n viereen lukemaan kirjaa hetkeksi. Juuri kun sain kahvini ja kirjani paikalleen, nousi vierestäni pörröinen pää suu leveässä virneessä. Kuiskuttelin, että köllötä vaan vielä ja O mönkikin hetkeksi kainaloon siliteltäväksi mutta saman epidemian uhrina ei malttanut olla siinä kuin muutaman minuutin. Lopulta sanoin itsekin hieman hämmentyneenä, että kulta, ehdit itseasiassa leikkiä vähän aikaa ennenkuin meidän pitää lähteä. Ei ole kiire minnekään.

O ryntäsi innoissaan katsomaan olisivatko kissat jo heränneet ja minä nautin kirjasta ja kahvista lämpimissä lakanoissa. Ja korvaamattoman arvokkaista kiirettömistä aamuhetkistä, joita ei todellakaan meidän huushollista ole usein.

Millaisia aamuja teillä on?

niin paljon kaikkea eikä silti päätä eikä häntää

Maailmassa on monta ihmeellistä asiaa ja jostain syystä niistä aika moni on ilmestynyt minun elämääni tämän vuoden aikana. Saa nähdä yllättävätkö viimeiset neljä kuukautta yhtä paljon kuin jo kuluneet kuukaudet.

Tänään otin aamulla kahvia mukaan kotoa, bussimatkasta tuli kertaheitolla rattoisampi.

Syksy on tullut, olen vihdoin luovuttanut ja vetänyt jalkaani legginsit minihameen sijaan. Ja pisteeksi i:n päälle vielä suuren turvahupun.

Tässä postauksessa ei ole oikein päätä eikä häntää vaikka pari pärstäkuvaa mukana onkin. Blogissa  lienee muutenkin hetken päätöntä ja hännätöntä hiljaiseloa, että ehdin kuroa umpeen kaikki muuton takia levinneet aikataulut. Viihdytä sinä minua sillä aikaa kertomalla miksi luet tätä, kuka olet ja mistä tulet, mitä haluaisit nähdä täällä enemmän ja mitä vähemmän. Sana on vapaa.

Ja jos kuulumiset kiinnostavat kiireenkin keskellä, tsekkaa vaikka tätäkin postausta hallitseva Instagram. Sitä on aina aikaa päivittää, eikö vain?

insta(gram)ntvieraita, kirppistelyä ja sushia

Saateltuani lauantaina laivat niinsanotusti satamasta, suuntasin takaisin työhuoneelle. Siivouspäivä oli jo levittäytynyt pitkin puistoja ja katuja, joten ajattelin koukata sitä kautta ennenkuin hakisin mukaan omat uutta kotia etsivät vaatteeni ja tavarani. Instagramiin hurahtanut Elsa oli bongannut blogiin aamulla naputtelemani postauksen, jossa kerroin tulevani kirppistelemään ja kysyi tietysti heti, että mikä puisto. Satuimme näppärästi nokakkain keskellä kirppisvilinää juuri kun olin vastannut olevani matkalla.

Lopulta toimistolleni saapui siis insta(gram)ntvieraita, ensimmäisiä sitten muuttoporukan. Ja tokihan tämä näkyi myös Instagramissa. Sain siis mainiota kahviseuraa ja vähän myös kullanarvoista kanto- eli raahausapua puistoon.

Instagramista ei päästy eroon puistossakaan, Elsan ja pikkumiehen poistuttua päivittelin ajankuluksi  statustani vähän sinne sun tänne viihdyttävän seuran toivossa ja kappas vaan, ihana I liittyi seuraani loppupäiväksi nähtyään facebook-päivitykseni. Toimisto sai siis lisää vieraita heti samana päivänä ja kirppistelynkin loppusaldo oli ihan hyvä. Taisi I myydä melkein paremmin niitä minun vaatteitani kuin minä siinä vuoronvaihdon aikana.

Koko päivän suhailu ja seisoskelu vaati veronsa ja kun loput (eli alle puolet paikalle tuoduista!) vaatteet oli viety takaisin toimistolle, suuntasimme ansaitulle sushille Annankadulle. Jonka tietysti kuvasin, kuinkas muutenkaan kuin Instagramin #sushipäiväkirjoihin.

///

Visuaalisesti vaativa Instagramissa

Oi Mutsi Instagramissa

#muutto

Uskomatonta kyllä, aloitin pakkaamisen tiistaina aamukymmeneltä ja täällä sitä ollaan. Viimeinen kuorma tuotiin eilen, suurin osa jo silloin tiistaina. Matkaan mahtuu myös monta mutkaa mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Vaurioiksi kirjattakoon yksi haava sekä yksi kadonnut lukko.

Jäimme vain kerran jumiin autolla lukitun rautaportin taakse ja mitään ei tuon mainitun sormen lisäksi hajonnut. Hermot ehkä muutamaan kertaan toki mutta eihän meillä lasketa. Onneksi on kahvia, Hello Kitty -laastareita ja ihan mahtavia ihmisiä, jotka mahdollistivat koko muuton itseasiassa kaksi päivää etuajassa. P ja J, superkiitos!

O toimi tietenkin myös apuna sen minkä kerkisi. Useimmiten enemmän kuin olisi ollut tarvetta. Kuvia tuli napsittua aika sekalaisessa järjestyksessä milloin mistäkin kohtaa muuttokuormaa. Vähän sama idea siis kuin päivä asu -kuvissa. Samat laatikot mahdollisimman monesta eri suunnasta.

Vanha työhuone näytti tyhjänä hieman haikealta. Jätin hiljaiset kiitokset kuluneesta tasan vuodesta. Jäljellä on enää loppusiivous, jonka käyn tekemässä kun ehdin. Ensin on pakko paikata muuton aiheuttamaa valmistuneiden töiden vajetta hieman täällä uudella toimistolla.

Vaikka on ihanaa olla täällä korkeiden ikkunoiden keskellä, on silti pakko sanoa, että muuttaminen itsessään on aivan kamalaa. Ja niinkuin minä maaliskuussa kotia muuttaessani vannoin, että nyt ei kyllä vähään aikaan. P:kin nauroi vannoneensa ettei koskaan enää kun muutti työhuonettani sinne edelliseen paikkaan.

Luojan kiitos se on ohi!

kahdeksikosta kakkoseksi

Aamut käyvät vähiin. Ensi viikolla minä menen jo muutaman pysäkin pidemmälle samalla bussilla. Varsinainen pakkaaminen alkaa heti tämän menossa olevan aamukahvin jälkeen mutta pikkutavaraa ja kuvia seiniltä tyhjensin jo eilen. Ja yhtäkkiä siitä kaikesta tuli todellista.

Tyhjien seinien keskellä mietin kaikkia niitä täällä koettuja hetkiä, itkuja ja nauruja. Molempia on riittänyt. Mietin miten selviän jälleen kerran yhdestä muutosta. Tämä työhuone on niitä harvoja asioita, joka on pysynyt muiden myllerrysten keskellä muuttumattomana. Nyt senkin aika on ohi.

Eilen allekirjoitin uuden sopimuksen, vuokratakuukuitti taskussa. Tänään iltapäivällä avaan ensimmäistä kertaa uuden toimitilani lasioven omalla avaimellani. Ennen sitä avasin kuitenkin tämän vanhan tutun oven ja istuin aamukahville. Antamaan itselleni hetken aikaa sopeutua ennenkuin pakkaan jälleen kerran elämäni laatikoihin.

Ensi viikosta alkaen yritykseni postinumeron kahdeksikko muuttuu kakkoseksi.

sekalaista sunnuntaipulinaa

En uskalla vielä edes ajatella, että ensi viikolla on edessä työhuoneen muuttaminen. Arvaatte varmaan kuinka paljon on jo pakattu? Jep. Apua!

***

Maailma näytti melko erilaiselta antibioottikuurin aloittamisen ja neljäntoista tunnin yöunien jälkeen.

***

Se aamuiseen Ikea-löytöön johtanut kahvikupillinen puolestaan näytti tältä.

***

Kottaraisen komerokin eli meikäläisen blogikirppis päivittyi pitkästä aikaa. Pari vaatetta menikin jo samantien mutta kyllä siellä olisi vielä kaikenlaista kivaa uutta kotia vailla.

kottaraisenkomerossa.blogspot.fi

***

Siivouspäiväkin näkyy olevan taas tulossa. Jos sää suosii niin sopivasti siinä uuden (ja oikeastaan kyllä vanhankin) työhuoneen nurkilla voisi tietysti pyörähtää puistossa muutaman vaatekappaleen kanssa. Muita tulossa tai halukkaita hengaamaan samassa seurassa?  Lupaan tarjota kaffet ennen tai jälkeen.

***

Kukahan imuroisi täällä kissankarvojen luvatussa maassa?

***

Lifefactory-arvontaan ehtii vielä mainiosti mukaan. Aikaa on tämän sunnuntain keskiyöhön asti!

***

O tulee kohta sieltä puutarhajuhlista. Ja näyttää kuulemma tältä.

***

Imuroin sittenkin ehkä vasta huomenna.

prinsessoja ja värikoodauksen aatelia

Tämän täytyy olla värikoodauksen aatelia. Mustavalkoisen minimalistista visuaalista ilmettä noudattavan Onno Helsingin kanssa palaveritkin ovat näemmä monokromaattisia. Ainakin kahvikuppien ja koneiden osalta. Puheenaiheet sen sijaan seilasivat kaikissa mahdollisissa sävyissä.

Oman värinsä täällä meidän olohuoneessamme pidettyyn palaveriin toi pieni Prinsessa Hilloposki kruunuineen ja korvakoruineen päivineen. Muutamissa muistiinpanoissakin näkyy kuninkaallinen kädenjälki. Kyllä kelpasi juoda kahvia vaihtuvan taidenäyttelyn ja nonstopina tarjoiltujen puisten leivosten keskellä.

///

Onno Helsinki Facebookissa

lämpiön täydeltä

Vaikka tämän päivän kuvauskeikan jouduinkin perumaan, oli eilisessä onneksi roppakaupalla kuvattavaa ja muutakin ihanaa. Varsinaisen aiheen (siis uusien opiskelijoiden orientaation) lisäksi minua ihastuttivat kesän aikana puurrettujen työtuntien (siis niiden joita tehtiin silloin kun muut olivat lomalla!) hedelmät, joita oli lämpiön täydeltä. Tuntui mahtavalta nähdä kuukausien uurastus oikeiden ihmisten käsissä, auditorion seinällä, selattavana ja olalla roikkumassa.

Kukaan ARTS-kassia kantaneista ei varmasti tullut edes ajatelleeksi, että se kameran takana häärinyt tyyppi on suunnitellut sen kassinkin. Eikä tarvitsekaan, oppaista puhumattakaan. Minua sen sijaan hymyilytti kyllä.

Hymystä huolimatta olo oli sen verran puuroinen, että urakoin kyllä näppärän setin kuvia kasaan mutta pidin kyllä melkein yhtä monta kahvitaukoakin. Tässä tapauksessa se oli onneksi ihan sallittua ohjelmankin ollessa melko vapaamuotoinen.

Toivottavasti näitä opinto- ja muita oppaita tullaan selaamaan vielä monta kertaa ja kassitkin pääsevät kunnolla käyttöön! Toivottavasti törmäämme vielä vaikkapa kaupungilla!