On päiviä, jolloin yksikään Ilkka Remes eikä yksikään Greyn Anatomian jakso ole liikaa.

kirjoissa ja kansissa

Harmittelen aina välillä hiljaa itsekseni, etten ehdi oikein kirjoittaa niin paljon kirjoista kuin haluaisin. Minulla oli jopa suureellisia suunnitelmia listata kaikki tänä vuonna lukemani kirjat mutta sekosin jo laskuissa ja nyt on vasta maaliskuu. (Listaan siis ainoastaan syömiäni sushiannoksia.) Minä kuulun niihin ihmisiin, joilla on aina joku kirja kesken. Useimmiten useampia. Luen poikkeuksetta joka päivä jotain ja kirjahylly ja sen täytteet olivat myös ensimmäisiä ja tärkeimpiä muutettaviakin uuteen kotiin.

Vaikka en ehdikään naputella teille edes etäisesti kirja-arvosteluja muistuttavia tekstejä (pääsin tosin mukaan Oi Mutsin minikirjasuosittelusarjaan!), voin nyt ilokseni ainakin sivuta aihetta. Minulta kysyttiin jonkin aikaa sitten haluaisinko testata Pocketfodralin nahkaiset pokkarikannet. Olin tietenkin innoissani, että tarjotaan yhteistyötä, joka oikeasti sopii tekemisiini kuin nenä päähän. On nimittäin yksi sun toinenkin kirja nuhjaantunut tämänkin vuoden puolella sen puolijoukkueteltan (eli laukun) pohjalla.

Värivalintani ei ole kovin yllättävä, halusin ehdottomasti mustat kannet. Idea on yksinkertainen mutta toimiva, mukana oleva pokkari (tai miksei kovakantinenkin) kulkee siistinä ja mikä parasta, siihen saa myös kirjanmerkin. Itse olen jo vuosia sortunut taittamaan sivuja koirankorville kirjanmerkin sijaan koska siellä kassinpohjalla ei mikään irtonainen merkki pysy menossa mukana.

Tällä hetkellä värivalikoima (vaikka oma valintani tylsä olikin) on vielä aika pieni mutta jotain laajennusta tähän lupailtiin lähitulevaisuudessa. Oikeastaan ainoa miinus tämän lisäksi on mielestäni standardikoko. Kirja, joka minulla tällä hetkellä on patjan vieressä makuuhuoneen lattialla kesken, on esimerkiksi näihin kansiin liian suuri. Peruspokkari sen sijaan sujahti sukkana sisään. Mainittakoon, että molemmat kesken olevat ovat kuitenkin samalta kirjoittajalta. Kuvissa oleva ja siellä kotona makaava Pintaviiltoja-niminen.

Käytössä kannet eivät ole minulla ehtineet olla vielä kuin hetken. Lupaan raportoida kuvien kera miltä ne näyttävät vaikkapa muutaman kuukauden aktiivisen käytön jälkeen. Uskon nahkapinnan kestävän kovaakin kulutusta mutta aikahan sen lopulta näyttää. Ainakin nämä jäivät heti aktiivikäyttöön ja saavat sisälleen luultavasti hyvin pian seuraavankin teoksen. Sen taidan hakea Akateemisesta kirjakaupasta, samasta paikasta mistä näitä kansiakin kuulemma saa ostettua.

Mitä sinä luet juuri nyt?

///

Pocketfodral

Pocketfodral Facebookissa

runoja lauantai-illan ratoksi

Olen lukiessani kaikkiruokainen, faktasta fiktioon, kohti ääretöntä ja sen yli. Sängynpielessä on aina kasa kirjoja ja nukkumaanmeno on ankeaa ilman kesken olevaa teosta. Ainoana poikkeuksena kaikkiruokaisuudesta ovat runot. Niiden suhteen olen nirsompi. Vain aniharva on vuosien varrella koskettanut samalla tavalla kuin muu kirjallisuus. Se maailma ei jotenkin avaudu minulle ollenkaan. Nyt olen kuitenkin löytänyt jotain sellaista, jonka vallaton absurdius on valloittanut minutkin. Tai itseasiassa jopa useita sellaisia. Lauantain myöhäisillan ratoksi ajattelin kertoa niistä sinullekin, josko siellä ruudun toisellakin puolella olisi joku johon nämä kolahtaisivat kerralla.

Sanomalehtirunot bongasin satunnaisella nettisurffailulla jonkin aikaa sitten. Mikä ihana idea! Lehtijuttu jonka ylijäämäsanat on yliviivattu. Jäljelle jäävät muuttuvat mielettömiksi mietteiksi. Olisin kokeillut itsekin mutta tähän hätään en perjantaisen siivouksen jälkeen löytänyt yhden yhtä sanomalehteä. Siispä siteeraan suoraan sivustolta:

/// 

Sanomalehtirunot

_____________________________________

Astetta absurdimpi versio löytyy aika monen arkipäivään kuuluvasta Googlesta. Sen ehdottamat hakusanat ja -lausekkeet kun muodostavat varsin mielenkiintoisia kombinaatioita, googlerunoja, joita on myös koottu omalle sivustolleen. Vai mitä sanot näistä:

///

Googlerunoilija

_____________________________________

Ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisempänä, kirjanselkämysrunot, jotka löysin kahden edellisen avulla. Palaamme siis postaukseni alkupisteeseen, lukemiseen. Tätä piti tietenkin kokeilla heti itsekin omasta hyllystä löytyvillä opuksilla.

Fragile Things,

just like tomorrow.

Straight talking.

The Imperfectionists.

///

Book Spine Poetry

_____________________________________

Kuvat viimeistä lukuunottamatta lainattu linkitetyiltä sivustoilta. 

uusia ulottuvuuksia

Kirjakasojen keskellä kasvanut O on selkeästi imenyt itseensä näiden paperisten niteiden periaatteet perinpohjaisesti ja tarkkasilmäisenä myös huomannut niiden kuuluvan meillä tiiviisti arkeen. Yleisin kirkasääninen huuto meillä "äiiiiiiittttiiiiiih" -karjaisun lisäksi onkin nykyisin "luketaaaaan!".

Olen tietenkin itse graafisella alalla työskentelevänä myös henkeen ja vereen painetun sanan perään. En käytä digikirjoja enkä usko täysin kirjattomaan tai painotuotteettomaan tulevaisuuteen ainakaan minun elinaikanani. Toki nykytekniikan vuoristoradassa kirjat ja lehdet taistelevat paikastaan internetin ihmemaan rinnalla mutta kauneinkaan digilehti tai upeinkaan portaali ei vielä voita paperin tuntua sormissa, painomusteen tuoksua ja niitä kaikkia asioita mitä painettuun tuotteeseen voi tehdä. Tai sitä, että ainakin tällä hetkellä painettu teksti on edelleen silmälle optisesti miellyttävämpää lukea kuin ruudulla oleva. Toki tietomäärä on aina reaaliaikaisempaa ja valtavampaa tiedon www-osoitteilla katetulla valtatiellä mutta kirjoissa on edelleen jotain maagista ja kiehtovaa jota ei bitteihin voi vangita.

O on innoissaan kirjoista, ne ovat meillä päivittäiskäytössä ja niitä ei edes ehdi kerätä pois ennenkuin haetaan taas seuraava ja kuuluu iloinen kysymys, "luketaanko?". O lehteilee suurinta osaa opuksista sen verran kauniisti, että olen antanut aarteitakin katsottavaksi. Julia Vuori -kokoelmani on esimerkiksi kovassa käytössä ja seuraavaksi ajattelin antaa pieniin tahmanäppeihin myös Gaimania. Näiden minulle tunnearvokkaiden teosten lisäksi meillä on toki vino pino muitakin kirjoja. On molempien lapsuudesta tuttuja, uusia ja vanhoja, kirppikseltä ja kirjakaupasta meille kannettuja. On kuvakirjoja, lorukirjoja, ihan oikeita tarinoita ja erilaisia kuva ja sana -oppaita.

Olen toki varsin innoissani, että olen onnistunut periyttämään ainakin jotain sellaista joka minulle on tärkeää mutta kaikkein eniten olen innoissani siitä, että O on onnistunut laajentamaan perinteisen kirjan käsitettä eksponentiaalisesti. O:n mielikuvitusrikkaassa mielessä kirjat tuntuvat olevan vähän niinkuin se uusi Ikea-kuvasto, josta kännykkäapplikaation avulla saa nousemaan kolmiulotteisia hyllyjä ja huonekaluja.

Kirjan sivuilta poimitaan syötäviä asioita ja pistetään suuhun, maiskutetaan oikein jos sattuu oikein hyvä kakku tai mansikka kohdalle. Linnut lentävät isolla käden kaarella ja polkupyörää poljetaan jaloilla. Asiat kävelevät, hyppivät, suhisevat, liikkuvat, huitovat, hihkuvat, pihisevät ja kiljuvat. Lukutuokio muistuttaa enemmän jumppahetkeä kuin hiljaista tekstiin syventymistä. Ja jokaista liikerataa ja äänitehostetta siivittää painokas tokaisu, "äiti kans!"

Minä olen aina ajatellut kirjojen ja lukemisen olevan tärkeää mutta ennen O:ta en tullut ajatelleeksi, että sen mielettömän maailman mikä niissä on sisällä, voisi tuoda sieltä näin ihanalla tavalla ulos ja käsin kosketeltavaksi. Palloja heitetään koookealle ja kiivetään perässä hakemaan niitä, juustoa ojennetaan  niin äidille kuin isillekin ja pistetään lopuksi omaankin suuhun, kissankuvaa silitetään yhtä hartaasti kuin meillä pesiviä oikeitakin karvapalloja.

En voi rehellisesti väittää etteikö joskus se kahdessadas kerta saman kirjan parissa tuntuisi hieman puisevalta mutta kun O alkaa innoissaan sahata Barbabapojen kanssa tai lapioida Vau-kirjan sivulta löytyvällä lapiolla iekkaa, on minunkin myönnettävä, että lukukokemus on kirjaimellisesti saanut aivan uuden ulottuvuuden.

Ja loppujen lopuksi, onko se sitten niin kovin kaukana siitä kun minä tartun illalla Terry Pratchettin ja Stephen Baxterin uusimpaan teokseen ja astun toiseen ulottuvuuteen hetkeksi. Tässä mainitussa kirjassa tosin ne ulottuvuudetkin saavat ihan uusia ulottuvuuksia, kuten Pratchettin mainioon tyyliin kuuluu. Siellä minäkin seikkailen, kirjan henkilöiden kanssa jossain muualla, katson näkymättömiä maisemia, kuulen vuoropuhelua, näen sieluni silmin kaikki ne tapahtumat. Aivan kuin O näkee sielunsa silmin sen sinisen lapion ja ne kakunpalat sekä sinisen imurin, jolla Sika imuroi.

poistoja

Kirjaston poistomyynti, mikä ihana keksintö. Kahdella ja puolella eurolla mainio kokoelma mukaan. Ensi viikolla käydäänkin sitten oman kirjahyllyn siivoamisen jälkeen täydentämässä kirjastomme aulasta löytyvää kierrätyshyllyä. Loistokeksintö sekin.

kuin räjäytetty kirjastoauto olohuoneessa

Mietitkö koskaan mikä on sellainen elementti, joka tekee olosi kotoisaksi? Onko se ikkunasta näkyvä meri vai tietyn kahvin tuoksu? Mitä muutat mukanasi ensimmäisenä tai mitä pitäisit ainoana jos kliseisesti joutuisit sinne paljon puhutulle autiosaarelle? Mistä se kotoisuus ja tuttuus oikein kumpuaa, miksi tietyt asiat ovat rakkaita, turvallisia? Ovatko ne tuttuja jo lapsuudesta?

Kun muutin raskaan eron jälkeen yksinäni asumaan, muistan istuneeni patjalla lattialla ja katselleeni vastapäisen seinän kirjapinoja. Monta muuta juttua hain paljon myöhemmin mutta kirjat oli saatava ensimmäisessä kuormassa. Ne nojasivat hiljaisina seinään ja tekivät siitä huoneesta kodin vaikka paikka muuten olikin verhoton ja ankea. Ja kodin ne tekevät nytkin. Kirjoja on paljon ja ne ovat jos eivät nyt ihan paraatipaikalla niin erittäin näkyvillä kyllä. Koko eteisen vallanneen kirjahyllyn lisäksi niitä on myös makuuhuoneessa molempien puolilla sänkyä, lattialla, olohuoneessa ja keittiössä. Työhuoneen hyllystä puolet on myös varattu kirjoille, siellä tosin on enemmän ammatti- ja taidekirjallisuutta mutta kirjoja siis yhtä kaikki.

Myös O:lla on nyt jo mittava kokoelma erilaisia teoksia. Haluaisin kovasti siirtää rakkauden kirjoihin ja lukemiseen eteenpäin. Näyttää miten uskomattoman suuri maailma kirjoista avautuu. Uskon, että osaksi se tunne siirtyy ihan itsestään. Juuri siksi, että niitä kirjoja on siinä koko ajan ja me vanhemmat luemme myös. Niin O:lle kuin muutenkin. Joka ilta on niin minulla kuin P:lläkin joku kirja kesken ja joskus jos vain aikaa on, luemme päivälläkin. Itse luin myös pitkään bussimatkoilla vaikka se tapa onkin sittemmin kantoreppuilun myötä hieman kärsinyt.

Kun O oli pienempi, murehdin kovasti sitä pitäisikö hänelle lukea enemmän. Miten eri suuntaan lähtevälle vauvalle edes luetaan. Hyvä kun ehdin ensimmäisen lauseen loppuun niin O oli joko ottanut ohjat kirjan omiin käsiinsä tai ryöminyt muualle. Nyt kun O on hieman isompi, huomaan murehtineeni ihan turhaan. O on jo pitkään kantanut itse kirjoja katseltavaksi ja kun ikää tuli vähän lisää, kasvoi pinnakin sen verran, että nyt kirjoja luetaan oikein urakalla. Yhdessä ja itse.

Kaksi isohkoa säkkiä kätkevät sisäänsä mitä erilaisimpia teoksia. On isin Aku Ankkoja, lahjaksi tuotuja kirjoja eläinoppaista Muumi-kirjoihin asti. Äidin suosikkeja ovat oivaltavin kuvituksin varustetut kirjat, Julia Vuoren tuotanto sekä muutama muu ihanuus. O suosii tällä hetkellä kirkasvärisiä eläinkirjoja yli kaiken. Niistä on mukava osoitella eläimiä ja opetella samalla uusia sanoja. "Eppa, ettu, mau." 

Ollakseen noinkin nuori vielä, on O tosiaan ehtinyt haalia jo melkoisen kokoelman tänne. Toisaalta ajattelen itse niin (minähän ne pääosin ostankin), että monista muista jutuista voi pihistellä mutta kirjoihin on aina (oltava) varaa. Suurin osa O:n kirjoista on jatkuvassa, päivittäisessä käytössä ja hurjimpina päivinä olohuone näyttääkin siltä kuin sinne olisi räjäytetty muutama kirjastoauto käsikranaateilla. Koti ilman kirjoja olisi kuitenkin varsin alaston ja allekirjoitan vaikkakin pieni hymynkare suupielessä sanonnan siitä, että koti täysin ilman kirjoja on itseasiassa hieman epäilyttävä.

Meillä on aina ollut kirjoja. Pienenä istuin kuulemma kirjastoautolla käynnin jälkeen hiljaa sohvannurkassa ties kuinka kauan ja ne notkuvat kirjahyllyt ovat seuranneet mukana muutosta toiseen. Nytkin mummulassa on yksi seinä olohuoneesta pyhitetty kirjoille. Uskon siis intohimon lukemiseen siirtyvän myös tottumuksena, opittuna ihanana tapana.

Kohta on varmaan jonkinlainen kirjahylly hommattava näille O:nkin opuksille, nyt mennään vielä säkkiperiaatteella. Jos allekirjoittanutta kuunnellaan niin seuraavaksi toivelistalla olisivat ihanat World Design Capital -vuoteen liittyvät Helsinki-teokset, Hurraa Helsinki ja Mini-Helsinki. Saa nähdä muuttavatko nämäkin säkkiin piakkoin.

Mitä teillä luetaan? Tekevätkö kirjat kodin? Parhaat kirjavinkkisi? Seuraavana ostoslistalla?

oivallus

Istuin O:ta vastapäätä ja luimme kirjaa. Kysyin, että käännetäänkö sivua ja O vastasi joo.

Sitten O otti kirjan, pyöräytti sen kokonaan ympäri ja laittoi sen oikein päin eteeni.

verta ja suolenpätkiä

Tiedätkö sen tunteen kun harmittaa jo valmiiksi, että joku kirja loppuu? Minulla on ollut sellainen tunne monta kertaa viime aikoina. Sitä vilkuilee hermostuneena jäljellä olevaa sivumäärää ja toivoo, ettei se hupenisi niin nopeasti. Seuraavaksi sitä löytää itsensä äkkiä googlaamassa kirjailijan nimellä ja kysymässä kirjakaupan neuvonnasta lisää kyseisen hepun teoksia. On kuulemma painos loppu, hirveällä vaivalla löytyy yksi kappale jostain syövereistä. Sitten sitä löytää itsensä googlaamasta taas ja huokaisee helpotuksesta kun huuto.net onkin pullollaan näitä vain parilla eurolla. Ja sitten kytätään postiluukkua ja mulkoillaan sitä pahasti kun loppiainen lähestyy vääjäämättä eikä viimeistä kirjaa näy vieläkään.

Yöt kuluvat aamuun asti esihistoriallisten petojen, viiltojen ja vääjäämättömien tapahtumien lumoissa. En varsinaisesti ole väkivaltakirjallisuuden ystävä mutta näissä raakuudet puolustavat kyllä paikkaansa eikä tarina olisi samanlainen ilman julmuutta ja vanhoja arpia. Verta ja suolenpätkiä ei puutu mutta ei puutu kyllä mitään muutakaan. Jännitystä, (pseudo?)tiedettä, vahvoja hahmoja, riipaisevia kohtaloita. Kun kirjakaupan täti kysyi mitä genreä kirjat edustavat, en oikein osannut vastata. Ne risteilevät sci-fin ja fantasian välissä, draamaan, historiallisen fiktion ja jännityksen keskellä. Varmasti jollain tarkemmalla kaverilla on tällekin joku nimitys mutta minulle tämä oli ihan uutta.

Vasta päästyäni toiseksi viimeisen kirjan kimppuun, muistin yhtäkkiä koulukaverini suositelleen näitä minulle vuosia sitten. Ilman sen suosituksen painoa jossain takaraivon perukoilla, en olisi varmaan ensimmäiseenkään näistä tarttunut kirpputorilla. Helvetin piirit on varmaan tunnetuin Jeff Longin teoksista, Helvetin sydän on sen jatko-osa joskin voin kokemuksesta kertoa, että ei niiden lukeminen väärässä järjestyksessäkään vienyt mitään pois. Vuosi nolla, josta siis itse aloitin, on samankaltainen mutta täysin oma tarinansa ja Seinämä puolestaan vuorikiipeilyyn kuilujen ja syövereiden sijaan sijoittuva teos. Tilinteon hetki kolahti juuri äsken postiluukusta ja se lupaa viedä minut ensi yön tunteina viidakkoon. En usko, että tulen nytkään pettymään.

mustavalkoista isinpäivää

Kuten muutkin tämän vuoden juhlat, luisui isinpäiväosastokin aika mustavalkoiselle linjalle niin kortin kuin lahjustenkin puolesta. Väripilkkuina olivat kuitenkin täytekakun korvaavat eiliseltä reissulta löytyneet makufudget ja tietenkin O mintunvihreässä yöpaidassaan. Isi veti lahjat päälle samantien ja fudget maistuivat suussasulavilta aamukahvin kanssa. Kirja jäi vielä odottelemaan vapaampaa hetkeä ja pekonilaastarit satunnaisia tapaturmia. Kruunuja on kalsareissa tietenkin siksi, että isi on ihan kunkku.

pupua pöytään

Aamutukat sojottaen söimme yhdessä eilen leivottuja myslisämpylöitä ja tavoistamme poiketen pääsi pupukin pöytään. Bazaar-lehti luettiin tärkeänä ja pupu sai muutaman kaihoisan halinkin. On se vaan kuin isompikin neiti aamiaisella. Mummin tuomassa leopardiasussa.

ajatustenlukija

Pohdin eilen pienen ulkoasupäivityksen tekemistä ja oikeastaan myös blogille omistettujen käyntikorttien tilaamista. Olisi sitten tarvittaessa niitäkin kun nuo varsinaiset viittaavat vain tuonne ainoa.fi -osoitteeseen. En sitten kuitenkaan jaksanut enää mökiltäpaluukaaoksessa tarttua tuumasta toimeen vaan ajattelin lykätä projektia hieman.

Tänään sain sähköpostia.

Juu, minäkin mietin bisneksieni pariin palaamista. Tosin juuri nyt vielä siitä näkökulmasta, että on vähän haikeaa kun loma ja kesä ovat ohi.

Juu juu. Tuli jo selväksi.

 Onko ihan pakko kääntää veistä haavassa? Onko? Kysyn vaan?

Kolmas kerta toden sanoo.

No juu, itseasiassa nyt kun tuli puheeksi niin tuossa eilen juuri mietin niiden tilaamista.

Ja juu, mietin minä tuotakin. Tosin blogin puolella, en niinkään noiden muiden bisneksien. Tai joo, jos totta puhutaan niin tuo ainoa.fi on myös menossa kokonaan uusiksi kunhan tässä nyt päästään siihen back down to business.

Oho. 

Kiitti.

Tilasin.

Ja päivitin minä sen ulkoasunkin kuten näkyy.

***

Jos haluat tukea allekirjoittaneen askarteluja ja MOO kiinnostaa niin alla olevasta linkistä tilaamalla saat omat MOOsi ja minä jotain pientä kivaa.

Tästä.

Jos et halua tukea allekirjoittaneen askarteluja mutta MOO kiinnostaa niin alla olevasta linkistä tilaamalla saat omat MOOsi ja minä jää nuolemaan näppejäni. (tai hypistelemään niitä jo tilattuja korttejani)

Tästä.

punakeltaista kalvoa ja pingviinien karu kohtalo

Käväisin mökillä ollessa ruokakaupassa ja kas vain, silmiin osui ihana pingviinikirja. Jäälakeuksien asukit ovat meillä asuttaneet nurkkia jo ihan O:n syntymästä lähtien ja niitä on löytynyt niin ristiäiskakun päältä kuin pehmoleluinakin. Ajattelin siis, että tokihan minä nyt pingviinikirjan ostan kun sellainen kerran vastaan tulee.

Riemullani ei ollut rajoja kun huomasin kirjan olevan sellainen hämmästyttävän kiehtova jossa sivua kääntäessä avautuu erinäisiä taiteltuja rakennelmia. Kirjan henkilöt pingviinit oikein pomppaavat sivuilta ulos. Muistan itse miten ihania tällaiset kirjat olivat lapsena. Niitä jaksoi selata aina vain uudestaan ja uudestaan. Oma suosikkini oli Englannista ostettu kolme pientä porsasta -kirja. Siinä ei paljon kielimuuri haitannut.

Vasta paljon myöhemmin mökillä selailin kirjaa tarkemmin ja mitä ihmettä. Kirjassa pingviinejä katoaa yksitellen mitä kammottavimmilla tavoilla. Yksi joutuu hain suuhun, toinen putoaa jäärailoon.

Yksi poksahtaa.

Olen toki ihan tietoinen kirjallisuusklassikosta johon tässä viitataan mutta täytyy myöntää, että olin silti aika ihmeissäni kun juoni valkeni minulle. Katsopas kulta, tässä laivakokki aikoo tehdä pingviinipaistia. Vedäpä tuosta niin se pikku pingviini putoaa sinne avantoon jonka se on itse luistimella tehnyt.

Lastenkirjastatusta on vähän kohennettu viimeisellä sivulla jossa kaikki pingviinit paljastuvatkin taas ja kyseessä oli vain jekku. Jotenkin minua ei silti hymyilyttänyt ollenkaan. Onhan maailmassa paljon pahoja asioita joista pitänee jossain vaiheessa puhua mutta en tiedä haluanko tehdä sen itsemurhakandidaattipingviinien avulla. Ainakaan vielä.

Toisaalta. Kyllä siinä possukirjassakin puhallettiin ja puhkuttiin ja punakeltaiset kalvot tanssivat nuolesta liikutellessa kun koko talo oli tulessa. Ja se oli mielestäni aivan mielettömän hieno kirja.