Näytetään tekstit, joissa on tunniste sävy sävyyn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sävy sävyyn. Näytä kaikki tekstit

20130906

päivän asu ja prinsessatesti

Päivän asussa ei ole sinänsä mitään erikoista, samalla graffitihameella mennään edelleen ja yläosana toimii kahden mustan topin yhdistelmä. Päällimmäinen pöllöllä varustettu on vuosien takainen alelöytö, jonka kohdalla harmittelen edelleen etten ostanut myös valkoista samanlaista. Alla on joku random-toppi koska pöllöpaidassa ovat melkoisen laajat nuo kainaloaukot.

Koska kesä päätti tulla takaisin, palasin askeleen taaksepäin ja laitoin nuo caprimalliset legginsit. Pelkällä hameella en aamutuimaan enää viitsinyt lähteä vaikka iltapäivän lämpölukemat sen melkein sallisivat.


Päivän juju onkin enemmän hiuksissa, joissa on comebackin tehnyt suttunuttura. O seurasi tarkkaan kun ähersin aamulla kylpyhuoneessa klipsipidennyksiä paikoilleen ja pelleilin pinnien kanssa. Monen tarkentavan kysymyksen ("mitä teet?" "nutturaa" "aha") jälkeen O lopulta selvästi luovutti ja totesi pettyneenä, että "Äiti, ei susta tullut prinsessaa" ja lähti jatkamaan omia touhujaan.

Prinsessatesti jäi siis läpäisemättä mutta kyllä tämä kai työkampauksesta menee silti.

20130830

onko elämää flown jälkeen?

Vaikka allekirjoittaneesta ympäripyöreiden päivien aikana ja varmasti teistäkin blogin kuvaoksennusten keskellä välillä tuntuikin siltä, on Flown jälkeen kuitenkin todistettavasti elämää. Ainakin näillä Pantonen tuoleilla, jotka ovat siis toimineet takamusten alla Suvilahdessa ja asuvat nyt minun uudella työhuoneellani.


Verkkokauppa Out of the Dark myy nimittäin Flown jälkimainingeissa alueella käytettyjä ja sen jälkeen puhdistettuja (design)huonekaluja sopuhintaan. Tuoleissa on itseasiassa festivaalin ajankin ollut kiinni lappu, jossa lukee "osta minut". Mikä mainio idea!


Selettin Pantone-tuolit sopivat tänne järjettömän hyvin. Harmi etten itse sattunut kuvaamaan näitä kyseisiä tuoleja käytössä, silloin niillä olisi vielä enemmän tunnearvoa. Toisaalta, nämä ovat kuitenkin sen Flown tuoleja, jossa kuvasin Nick Cavea. Ei huono sekään.



///

20130823

välikausivaateviidakossa

Olen aivan outsider mitä tulee tämän syksyn vaatetrendeihin vaikka se varsinainen outsider eli ulkoileva lapsi on suoraan sanoen kipeästi uusien vaatteiden tarpeessa. Sisävaatetta ja ties mitä tunikaa on kyllä yllinkyllin mutta varusteet syyssateisiin ja kohta kuitenkin perässä seuraaviin pakkasiin ovat kyllä kertakaikkiaan puolitiessä eli siis täysin miettimättä.

Tähän mennessä on nyt edetty viimevuotisella Reiman keltapilkullisella välikausitakilla, itseasiassa se meneekin vielä hetken kai, koko on sen verran reilu ja väri pirteä (kyllä, tämä on tärkeää!). Sitten seuraakin se seuraava ongelma, millaiset niiden ulkohousujen pitäisi olla? Leggareissa on pärjännyt hellekeleillä ja aika pitkään niiden jälkeenkin, nyt pitäisi olla jo paksumpaa. Toppahousut ovat talvea varten ja aivan liian kuumat eli pitäisi varmaan löytää jotkut välikausimallit? Henkseleillä vai ilman? Millaisella pinnalla? Apua?

Kiertelin minä kaupungillakin tässä männä päivänä nämä ulkovaatedilemmat takaraivossani ja lopputulos oli se, että näin kaikkea hauskaa ja ostin lisää niitä kivannäköisiä sisävaatteita ja kehitin itselleni pakkomielteen Molo Kidsin pesukarhupipoon*.

Kaupunkikierros auttoi kuitenkin sen verran, että selkeästi joukosta erottui ainakin tätä syyskautta ajatellen tuo mainittu Reima, jonka uudistuneen ilmeen myötä vaatteissakin on taas reilusti väriä ja vauhtia. Melkein jokainen hyllynreunasta huomion kiinnittänyt vaate oli tämän samaisen merkin, se kertonee jo jotain. Pikapyräys nettisivuilla poiki vielä lisää ihanuuksia. Kirkkaankeltaisen välikausitakin* lisäksi ihastuin suuresti myös Hanna-mekkoon*, jonka leikkaus näytti hauskalta ja joka toimisi sisävaatteen lisäksi myös teknisenä alusvaatteena.

Kierroksestani intoutuneena muistin saaneeni myös tunnukset Reiman materiaalipankkiin joten päätin käydä kurkistamassa sen samalta istumalta. Sieltähän löytyi tietenkin vielä lisää kaikkea sellaistakin mikä ei ole ehtinyt vielä kauppoihin asti. Ei tämä päätöksentekoa ainakaan helpota millään lailla.


Tiedän, että nyt riittäisivät vain nämä välikausipohdinnat mutta kun se talvi tulee varmasti ihan yhtä salakavalasti. Suurin ongelmani talvipukeutumista koskien on tällä hetkellä valinta haalarin ja housujen ja takin välillä. Kumpi sen nyt pitäisi olla? Olisiko haalari kuitenkin näppärämpi O:n (eli päiväkodintätien) pukea vai sujahtaisiko kaksiosainen ulkoiluasu kuitenkin nopeammin ylle kun pihaleikit kutsuvat? Meneeköhän se viime vuoden musta haalari vielä päälle? Edes hetken? Ja voisinko kuitenkin ostaa vielä yhden hupparin O:lle?

Jotenkin olen aiempina vuosina ollut huomattavasti paremmin kartalla näistä kaikista kiemuroista tai ainakin minusta on tuntunut siltä, että homma on hanskassa. Jotkut hanskatkin muuten pitäisi varmaan hankkia pieneksi jääneiden tilalle.

Mitä teillä on pienillä päällä juuri nyt ja mitä aiotte vielä hankkia? Onko joku ihan yhtä pihalla kuin minä (ja lapseni)? Auttakaa nyt naista mäessä ja lasta kohta satavassa lumessa!

20130822

täysin sävy sävyyn – unelma vai utopia?

Joskus nuorena minuun teki lähtemättömän vaikutuksen eräs ystävä, joka kyllästyttyään vaatekaappinsa sisältöön, värjäsi kaiken kloridilla valkoiseksi. Siis ihan kaiken, ei vain muutamaa paitaa ja toppia. Osa minusta haluaisi värikoodata samalla intensiteetillä. En ole mikään pilkuntarkka järjestelijä muuten mutta sävy sävyyn sopivat tavarat ja tuotteet kiehtovat minua suuresti.

Olen jo pidemmän aikaa haaveillut esimerkiksi pelkistä mustista kosmetiikkapurnukoista. Olisiko se edes mahdollista? Onko kaikki tarvittava löydettävissä mustassa pakkauksessa? Kuinka pitkälle ajatuksen voi edes viedä? Mitä jos lempituote onkin vaaleanpunaisessa boksissa, kumpi on prioriteettilistalla ykkösenä? Vai auttaako asenne hiljaa hyvä tulee. Usko siihen että kaikki toimivat tuotteet löytyvät loppujen lopuksi oikean värisenä.

Jostain syystä haluaisin kokeilla tätä nimenomaan kosmetiikan kanssa, en oikein edes tiedä miksi. Ehkä etenkin meikeissä korostuu erimallisten ja -väristen purnukoiden kirjo jota pursuaa vähän sieltä sun täältä. Olisi ihanaa jos kaikki olisi monokromaattista vaikka sisältä löytyisikin sitten sitä värikirjoa. Ehkä värikoodauksen toteuttaminen tuntuu helpommalta jossain ainakin kohtuullisen kompaktissa alueessa. Astioissa mustavalkoisuus on esimerkiksi toiminut todella hyvin, kuvioissa saa ja voikin olla eroja kunhan väriskaala on ja pysyy.


Itse en luultavasti edes pystyisi elämäni täydelliseen sävyttämiseen mutta inspiraatona tällaista toteuttavat ihmiset toki toimivat mainiosti. Tässä päästään takaisin siihen näkemykseeni kaikesta, että jos tehdään niin tehdään sitten kunnolla tai ei tehdä ollenkaan. Suomalaisista ihastelen aina vain Kesällä Kerran -blogia, jossa mustavalkoisuus ripauksella keltaista on viety äärimmilleen niin sisustuksessa kuin kaksosten vaatteissa ja tarvikkeissakin. Ulkomaisista blogeista puolestaan jaksan aina vain innostua ja hämmästyä läpinäkyvyyteen ja valkoiseen panostavasta hollantilaisesta Love Aestheticsista, joka sekin on vienyt tämän suunnan niin pitkälle kuin sen ikinä voi viedä.

Vaikka en varsinaisesti itse olekaan vielä pistänyt omaa ideaani käytäntöön, on sydämen menettäminen mm. Make Up Storelle edesauttanut päämäärääni jo kovasti. Vielä kun saisi eliminoitua ne väärän väriset muut meikit ja keskityttyä näihin. Ehkäpä se ongelma ei olekaan niinkään se itse värikoodaus vaan siinä pysyttely ja muihin houkutuksiin sortumattomuus. Tai ehkä minä yritän vain kompensoida tätä muuta kaaosta pyrkimällä organisoimaan täydellisesti edes yhden pienen osan siitä.

Oletko sinä värikoodannut jonkun osa-alueen elämästäsi täysin? Vinkkejä, ideoita, linkkejä aiheesta?

Osa kuvissa näkyvistä meikeistä saatu töiden kautta.

20130821

ötökkä katossa

Satuin mainitsemaan äidilleni, että Stockmannilla* olisi ihana Ivana Helsingin Lento-varoitin* kantistarjouksessa ja että se näyttäisi huomattavasti paremmalta kuin olohuoneen näkyvimmälle paikalle sijoitettu tavisvaroittimeni. Äitini totesi siihen, että he ovat joskus moisen kapistuksen saaneet lahjaksi eikä sillä ole oikein mitään paikkaa. Tänään ötökkä sitten lennähti olohuoneen seinälle katonrajaan ja vanha varoitin sai lähtöpassit. Pieni mutta mukava muutos tämäkin. Pidän siitä, että arkiset ja tarpeelliset asiat näyttävät kauniilta ja tässä tapauksessa toiveeni toteutuu kyllä täysin.





*Myin sieluni markkinavoimille, joten nämä ovat mainoslinkkejä

20130820

syystuoksuja

Ulkona tuoksuu sade ja tuuli, märät lehdet ja alkava syksy. Itse aion tuoksua samalta kuin kesälläkin, ainakin melkein. En ole mikään vuodenaikatuoksuja enkä osta erikseen kesähajuvetta ja talvituoksua. Tuoksun useimmiten samalta läpi vuoden sillä kuten musiikissa, juomissa, vaatteissa ja kengissäkin, olen jämähtäjä. Kun suosikki löytyy, se jää käyttöön lämpömittarin lukemasta viis. Nykyinen jämähdys on Dieselin Loverdose, jota on menossa jo laskujeni mukaan kolmas kulmikas pullo.

Kulmikas on uusin haastajakin ja tuoksussakin paljon samaa lämpöä, makeutta ja pirskahdus jotain muuta. Tein Tukholman kentällä elämäni ensimmäisen taxfree-tuoksuostoksen ja kotiutin Make Up Storen All Through Genuine -pullon haisteltuani ensin koko repertuaarin läpi. (Kyllä, minulla oli vähän ylimääräistä aikaa siellä Arlandassa.) 


MUSin hajuvesi on aavistuksen sitruksisempi ja jollain lailla vaaleampi, keveydeltään nämä painivat kuitenkin samassa sarjassa ja molempien päätuoksuna tuntuu pehmoinen, vaniljainen pohja. Itseasiassa muoto sopiikin metaforaksi tähän, molemmat ovat kulmikkaita mutta eri tavalla.

P, joka haki minua kentältä oli kuitenkin sitä mieltä, että tuoksun täsmälleen samalta kuin aina ennenkin. Jämähtäjä mikä jämähtäjä. Nythän tuosta Dieselistä on tullut uusi versiokin, se sopisi kavalkadiin ainakin muotonsa puolesta, pitää ehkä käydä tuoksuttelemassa tuoksuisinko senkin kanssa täsmälleen samalta kuin nytkin.
Millainen syystuoksuja sinä olet?

Viimeinen kuva lainattu täältä.

20130819

aikuiset ei juo näistä

Sain kuin sainkin pallokalapaidan pyykkiin (tosin vasta tuliaisten testaamisen jälkeen) kun kaivoin vihdoin violetin matkalaukkuni uumenista niitä oikeitakin tuliaisia. Olen yrittänyt kartuttaa astiavarastoamme aika maltillisesti ja pitäytyä pääosin mustavalkoisissa. Kun näin nämä ihanat mukit Boliassa, tiesin heti, että ne muuttavat meille. Astiat kuulostavat tylsiltä tuliaisilta mutta O oli aivan liekeissä ja tajusi heti jutun juonen. "Aikuiset ei juo näistä äiti eihän?"


Outojen örkkimukien lisäksi nappasin Design Torgetilta suuresti täällä blogissakin ihastusta herättäneelle lintumukille kaverin eli saman sarjan lautasen. O tosin oli sen verran vauhdissa jo, että totesi myös lautasen olevan nyt hänen.


Astiat piti myös saada käyttöön samantien. "Äiti, laita tänne jotain juomaa nyt heti!" Ilmeisen onnistuneet tuliaiset löysin kun lihamureke ja vesi upposivat näistä aivan ennätysvauhtia. Toivottavasti toimivat jatkossakin.


///

20130818

lasipullona luokses pompin taas

Blogin kautta on kotiin kertynyt yhtä sun toista tavaraa vuosien varrella. Välillä aina kyseenalaistetaan, että jäävätkö ne kehutut kokeilut oikeasti käyttöön vai onko kyseessä ainoastaan härski mainospuffi. Olen jo hetken aikaa ajatellut kirjoittaa tästä ja esitellä muutamia meillä jatkuvaan käyttöön ja arkeen mukaan jääneitä tuotteita ja tarvikkeita.

Yksi kestosuosikeista ovat Big Small Companyn Lifefactory-pullot, joita on käytössä ollut pienimmästä tuttipullomallista nokkamukin kautta aina isompiin pulloihin asti. Lasikaunottaria on kertynyt niin blogin kuin töidenkin kautta ja tämä on loistava esimerkki tuotteesta joka on niin toimiva ja esteettistä silmää miellyttävä, että se on aidosti käytössä edelleen. Niin minulla kuin O:llakin.


Pulloissa on kuskattu ties mitä aina vedestä, maidosta ja kahvistakin alkaen. Minua miellyttää näissä suuresti niiden helppokäyttöisyys (konepestävä!) ja kaunis ulkomuoto sekä tietysti kirkas värikavalkadi. O:n äitinä minua miellyttää myös etenkin niiden kestävyys. Meillä on saatu raivokkaimmankin uhman aikaan rikki ainoastaan väärässä kulmassa kylmän betonin kohdannut yksi nokkamukikorkki.


Pulloissa on myös valinnanvaraa paitsi väreissä, myös koossa ja korkeissa. Pienempiin pulloihin on saatavilla niin tuttipullo-osaa kuin nokkamukikorkkiakin ja lisäksi vielä sulkemiseen ja kuljettamiseen sopivaa peruskorkkia. Isompiin pulloihin on sekä tavallista korkkia, että melko äskettäin markkinoille tullutta ja nyt jo mainetta niittänyttä sporttikorkkia.

Meillä uusimpana aluevaltauksena pinkki sporttikorkkipullo on nyt O:lla päiväkodissa juomapullona ja matkasi sinne samaisen putiikin pupurepun kanssa. Kyllä näillä vermeillä kelpasi hoidossa oleminen aloittaa.


Ja mikä hauskinta, nyt joku teistä voi myös aloittaa syksyn vapaavalintaisen pullon kanssa sillä halusimme Big Small Companyn kanssa arpoa yhden myös teille. Osallistua voit kertomalla alle mikä pulloista on suosikkisi ja missä värissä. Pullot löydät Big Small Shopista täältä. Aikaa osallistua on viikon verran eli sunnuntaihin 24.8.2013 puoleenyöhön asti. 

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT.


///

20130812

blogipallojen paluu

Blogiklassikko Pauli-serkun pallot hukkuivat muutossa ja jos totta puhutaan, minä luulin pitkään niiden jääneen O:n huoneeseen vanhaan kotiin. Ystäväni kyseli hiljattain, että haluaisinko vaihtopalloja koska heiltä oli hajonnut se varsinainen valosarjaosa ja toi työhuoneelle kasan valkoisia ja kermanvärisiä palloja. Samaan aikaan minun valosarjani teki ihmepalaamisen ja löytyi yllättäen vanhempieni luota.


Äsken kävin askartelemassa uudet vaaleat pallot keltaisten paikalle ja koko härvelin kuolemaa uhmaten kiikkerällä tuolilla seisten, apukäsien ja -tassujen ristitulessa parvekkeen kattoon. Vain huomatakseni ettei minunkaan valosarjani toimi. Noh, onhan se kivan näköinen tietysti näinkin.


kunhan ei kiristä eikä ole keltainen

Aiemmin sitä jaksoi jotenkin panostaa pukeutumiseen festareilla sun muilla riennoilla. Nykyään kun useimmiten on kyseessä ainakin jonkinasteinen työkeikka ja unienkin vähiin jääminen on etukäteen tiedossa, tulee mukavuus kyllä ehdottomasti etusijalla.

Hiihtelin koko Flown hyvin samoissa vaatteissa kuin normaalistikin töissä, vaihdoin vain alinta mustaa toppia, mustia alusvaatteita ja mustia sukkia. Mitä joustavampi ja väljempi, sen parempi. Näissä vermeissä tungin väkijoukon sekaan, juoksin ympäri festarialuetta ja otin pienet torkutkin takahuoneen toimistotuolille käpertyneenä.


Hiuksetkin saivat elää vapaasti omaa elämäänsä motolla mitä pörröisempi, sen parempi. Mitä vähemmän sitä yrittää pistää johonkin sliipattuun kuosiin, sitä helpompi se on pörröttää takaisin. Ehdoton pelastaja oli jo aiemminkin hehkuttamani Four Reasonsin Silver Mist sillä takkuinen ja sekavakin pehko on heti coolimpi kun sen väri on harmaa eikä kusenkeltainen.