Tuohimuisto mökin talkoista

Meillä oli  viime viikonloppuna 

lapsuuden mökkimaisemissa maalaus-ja polttopuutalkoot.

Parhaimmillaan mökin pihapiirissä hääräsi 27 talkoolaista 

ja hommat etenivät tosi mahtavasti.

Saimme  tehtyä paljon 

yhteiseksi hyväksi ja iloksi.

Sähköfirman mies oli kaatanut perjantaina 14 isoa puuta sähkölinjalta.

Siitä tuli melkoisesti halottavaa ja pinottavaa,

mutta niin vain saatiin puut pilkkeiksi sekä pinoihin ja suojaan.

Lisäksi maalasimme mökin "vanhan puolen",
joka sai uuden punan seiniin ja entinen ruskea yläosa maalattiin
kevyesti harmahtavan valkoisen sävyllä.

Mökin seutu näytti varmaan yläilmoista katsottuna muurahaiskeolta,

jossa kaikenikäiset ja -kokoiset  mökkiläiset touhusivat lähes taukoamatta.

Erityisen iloinen olin siitä,

kun lastenlapset olivat innokkaina mukana

ja tekivät hommia siinä missä aikuisetkin.

He saivat kokeilla kaikenlaisia töitä;
rapata mökin seiniä ja maalata niitä,

pilkkoa puita ja ajaa halkoja kottikärryillä pinottaviksi.

Yhdessä tekemisessä oli taas voimaa ja 

siinä tekemisen lomassa saimme olla mökillä yhdessä pitkästä aikaa.
Ja toki saunottiin ja uitiin sekä herkuteltiin.
Ne kuuluvat aina mökkikuvioihin!

Siskoni löysi hommia lopetellessamme kauniin keltaisen,  sydämen mallisen puunlehden,

joka oli leijaillut sinne meidän rantteelle.

Sydän -lehti aivan kuin kokosi ja kiteytti päivän yhteishengen ja ponnistelun.

Sitä katsoessani muistin isääni ja sitä miten hän aikanaan 

touhusi mökin hyväksi. 

Nyt on meidän vuoro toimia ja vaalia mökkiä. 💛

Puita pinotessani keräilin  koivun tuohta jemmaan. 

Kotiin lähtöä tehdessämme mieheni huomasi ne auton vieressä ja ihmetteli ääneen, 

onko nuo tosiaan lähdössä mukaan.

Ja olihan ne! 

 

Pyöräytin parin lasipurkin päälle  tuohikoristeen ja ne olivat jo eilen illalla Tauvonpaikassa käytössä. 

Valo heijastui kivasti tuohen ruskeasta takapinnasta ja 

nuo uudet lyhtyni  näyttivät koivun pätkiltä uunin päällä.
Aika kivat puutalkoiden muistot!  💛

 

Näitä voisi pyöräyttää tulevan viikonlopun venetsialaisiin.

Joulujutuiltahan nämä taitavat  myös näyttää.

Näistä tulisi kiva lahja, tuliainen, myyjäisartikkeli...

Tuohi tuntui äkkiseltään olevan aika haastava materiaali.
Pitänee perehtyä siihen enemmän.
Oletko sinä työstänyt tuohesta jotakin?
Minulla jäi tänään yksi tuohijuttu kesken.
Arvaapa mikä!

Kranssi värikkäistä mustikanvarvuista

Mökin metsästä on tullut minulle viime vuosina oman tilan ja rauhan paikka. 

Kerta kerran jälkeen huomaan kaipaavani sinne

ja tunnen viihtyväni siellä.

Siellä on kauneutta ja karuutta rintarinnan,

rauhaa ja  raitista ilmaa sekä 

luonnonmateriaalia,

joka innoittaa erilaisiin kokeiluihin

ja näpräämisiin.

Vietin tämän kauniin elokuisen illan metsäterapiassa.

Yllättävän pian vihreät mustikanvarvut ovat muuttuneet syksyiseksi,

punaisen ja ruskean monisävyiseksi metsäpohjan kaunistukseksi.

Niin nopeasti tämäkin kesä kypsyy ja syksyn sävyt tulevat sijaan. 

Kyykin kanervikossa ja varpujen seassa 

ja keräilin pieniä kimppuja.

Ajatukseni tuulettuivat

ja pienet huoletkin tuntuivat karisevan karikkeeksi maanpeitekasvien sekaan.

Sidoin kranssin puhuttelevan kauniin, syvän syysvärin saaneista mustikanvarvuista. 

Huomaan tekeväni kransseja tuon tuostakin.

Niitä on kiva näprätä, ideoida, kokeilla.

Monista on ollut hetken ilo,

toisista pitempi.

Olen kerran aikaisemmin tehnyt kranssin  näistä värikkäistä varvuista

ja se kesti yllättävän hyvin ulkona kuistilla.

Taisin silloin tupsauttaa siihen hiuslakkaa.

Tämä kranssi sai paikkansa mökillä 

tuvan vanhassa alkuperäisessä peiliovessa.

Siinä se nyt toivottelee tervetulleeksi 

ja käymään peremmälle.

Katsotaanpa sitten kuinka kestää,

kun ei ollut sitä hiuslakkaa mukana.

Tänä syksynä olen kerännyt maljakkoon

värikkäitä mustikanvarpuja,

kanervia

ja kaisloja.

Niissä on tämän kesän muisto tulevan syksyn ja talven päiviin!

Olen kuivattanut joskus myös ukonhattua, niittyleinikkiä sekä oja- ja siankärsämöä.

Onko sinulla, joku vinkki, mitä muuta kannattaisi ottaa kuivamaan maljakkoa varten?

Tai mistä kannattaisi tehdä kranssi? ;)

Elokuun ihania tunnelmia päivääsi!

Kaisu

Punaherukkatäytteinen kääretorttu

Punaviinimarjamehun tuoksuisia terveisiä Sinulle mökin tuvasta!

Minulle tuli eilen illalla marjoja mehustaessa mieleeni tosi vahva makumuisto
elokuisesta punaherukkatäytekakusta, jota kotona aikoinaan tehtiin marja-aikaan.

Illalla tekaisin kakkumuistosta kääretorttuversion.
Leivoin kääretorttulevyn gluteenittomana.

Täytteeseen vatkasin 2 dl laktoositonta kermaa, jonka maustoin tomusokerilla.
Sekoitin vaahtoon vajaa 3 dl survottuja herukoita
ja lopuksi lisäsin seokseen vielä pikkuisen sekä vanilliini- että hienosokeria.

Kääretorttu "tekeytyi" yön yli.

Viipaloidun kääretortun pinnalle laitoin koristeeksi marjaterttuja.

Herkuttelimme tällä työkavereitten kanssa pullavuorollani.

Maku oli niin tuttu.
Kirpakkuutta ja täyteläisyyttä.
Tykkäsin, tykkäsivät.

Viime päivät  olen ollut "pensaassa".

Omenien ja pihlajanmarjojen katveessa, 

lähellä venyviä auringon säteitä

ja syksyisten tuoksujen äärellä.

Olen elänyt siellä todeksi monella tapaa sen, että kesä hiljalleen kypsyy.

Löysin ilokseni Kesätuulen lempeä laulu soi -blogista ihanan runon,

joka kiteytti ajatukseni täysin.

Voi tukea Suvin runon täältä, klik

Vielä jäi kotipihan yhteen pensaaseen marjoja.

Sieltä voisi vielä hakea tuoreet värkit toiseenkin kääretorttuun

ja vispipuuroon.

Ja ennen kaikkea napsia suoraan suuhun,

sillä näinhän ja nythän ne ovat parhaimmillaan.

Ihanaa elokuista viikonloppua Sinulle! 

Mökin ruusut

Ruusutaulupäivityksen yhteydessä

aioin kirjoittaa mökin oikeista ruusuistakin tänne.

Mukava saada näiden taustat sekä tarinat muistoksi tänne itselleni ja jälkikasvulleni.

Mökin maaperä on tosi hiekkainen,

mutta nämä ruusut ovat kotiutuneet sinne kivasti

vuosien saatossa. 

Keväisin olen nakannut kananlantaa ruusujen juurelle.

Sen kummemmin en ole osannut niitä hoitaa.

Mökin myötäjäisinä tuli juhannusruusu,

joka kasvaa entisillä sijoillaan kuistin ikkunan alla.

Se on kukkiessaan kuin morsiamen huntu,

valkea ja kaunis. 

Tänä kesänä tosin kuivuus vähän verotti sen kukintaa,

mutta saimme kuitenkin  ihastella tätä perinteistä juhannuksen kaunistajaa,

jonka yksi oksa kurkotteli pilviä kukkimisensa huumassa! 

Tämän vaaleanpunaisen ruusun alun olemme hakeneet mökin naapurin pihasta,

 samanlaisesta maaperästä 

ja se on menestynyt hyvin.

Vapaasti ja villisti se on saanut levittäytyvä pihapihlajan juurella.

En tiedä, onko tämä Nukkeruusu.

Tässä ruusussa on kaunis, herkkä, yksinkertainen kukinto 

ja syksyn tullen sitä koristaa pienet punaiset kiulukat. 

Tunnistaako joku tämän, että saisin nimen tälle kaunokaiselle! 

Tämä ruusu on kulkeutunut mökille kaupungista.

Ei vaan ole Kurtturuusu? 

Onko Hansa?

Sen todella piikkisten oksien kauniit kukinnot pidättelivät minua 

luonaan pitkään eräänä heinäkuisena iltana.

Ihastelin ja ihmettelin kukkien kerroksellisuutta monesta kuvakulmasta. 

Tällä ruusulla on  niin täyteläinen kukinto! 

Ja ei niin positiivisena piirteenä hyvin leviävä kasvutapa. 

Piikkisiä oksia nousee sieltä täältä ja 

ne ovat ovat  tympeitä nurmikolla paljaiden jalkojen alla.

Ajelenkin niitä surutta kulkuväyliltä ruohonleikkurilla pois.

Savusaunan kuistin edessä kukkii ensimmäistä kesää punaisenaan Valamon ruusu (?) ,

jonka alkuja toin lapsuudenkodin ruususta.

Ruusupenkkiin oli kylväytynyt luonnon päivänkakkaraa,

oikein isomykiöistä lajia.

Se oli jotenkin hellyttävä yhdistelmä ja minulle merkityksellinen asetelma,

sillä tämä ruusu on alun alkujaan kotipitäjäni pappilan pihasta, 

jossa vanhempani on vihitty 57 vuotta sitten 

ja äidilläni on ollut  hääkimpussaan kedolta kerättyjä päivänkakkaroita. <3

Lapsuuskotini naapurista saamani Punalehtiruusu on kotiutunut aivan mahtavasti meille.

Tänä kesänä en melkein ehtinyt mukaan sen kukintaan;

ruusun kukka on niin herkkä ja hento ja

terälehdet tippuvat pian tuulessa pois.

Ruusujani katsellessani ja ihastellessani

olen hoksannut niissä olevan  muutakin kaunista kuin vain se täydellinen ruusun kukka. 

Keväällä oksien punaiset lehtisilmut merkkaavat ruusun selviytyneen talvesta.

Lehtivihreän ja lehtien versomisen näkeminen piikkisissä oksissa sekä 

kukan nuppujen kasvun ja niiden avautumisen seuraaminen

on hiljaista kauneuden matkaa ennen ruusujen täydellistä kukkaan puhkeamista.

Maahan pudonneissa terälehdissäkin on herkkyyttä;

viestiä siitä, että ohikiitävä täydellinen hetki on ohi.

Näissä ruohon sekaan tippuneissa yhden kauniin ruusun osasissa on viipyilevää kauneutta,

kauneuden muistoja.

Ne ovat täydellisiä terälehtiä, joiden kerrostumasta kukka aikanaan muodostui.

Ja tämä pienen pienistä yksityiskohdista oleva kukan heteinen keskusta,

joka on aikansa pitänyt terälehdistä kiinni.

Se  on lopulta antanut kaikkensa maan syliin.

tulevien ruusunkukkien karikkeeksi,

voimaksi,

luonnon kiertokulkuun. 

Tai tämä juhannusruusun kukka,

joka kuivui heinäkuun helteessä.

Sen paikalle muotoutui kesän päätteeksi ruusunmarja,

 seuraavaksi kasvun ihmeeksi ja pihan kaunistukseksi.

Heinäkuisena päivänä ruusun puna ja lehtien vihreys

saivat täydellisen peilauspinnan

betonimaljakon rouheaa harmaata pintaa vasten.

Kohta voi poimia maljakkoon ruusun marjaisia oksia.

Nekin ovat kauniita. 

~~~~~~

Tällaisia ruusumuisteloja kirjoittelin teille tänään,

kun ajelimme Kemijärveltä poikamme valapäivästä.

Millaisia ruusuja sinulla on?

Onko niillä jotain tarinoita?

Ruusutaulut kirppikseltä

Se taisi olla hiihtoloman aikaa,

kun olin tyttäreni kanssa kirpputorilla ja hän  hoksautti minua näistä neljästä ruusutaulusta.

Hetimiten näin ne osaksi mökin ruusukammarin sisustusta.

Meillä mennä hurahti  mieheni kanssa kuitenkin lähes viisi kuukautta aikaa 

ennen kuin saimme ripustettua taulut seinälle.

Mutta niinhän sitä sanotaan, että parempi myöhään

kuin ei milloinkaan.

Olen joskus varmaan kirjoittanutkin tänne,

että mieheni tykkää ruusuista ja haaveili aikanaan, 

että mökin pihassa olisi paljon erilaisia ruusuja.

Olemme istuttaneetkin ruusuja pihapiiriin.

Ruusujen kukinta on kuitenkin niin ohikiitävä kesäinen kauneus ja ilo.

Ruusutapetilla olemme  varmistaneet  mökille ympärivuotisen ruusutarhan.

Nyt nämä vanhat ruusutaulut tuovat oman 

nostalgisen ruusuisen tunnelman mökin kammariin.

Tältä seinältä nämä taulut saivat paikkansa

ja olkihatut puolestaan menettivät sen. 

Kesäiset hatut mieheni oli pinonnut peilipiirongin kulmalle 

ja kyseli, että mihinkähän nämä sitten laitetaan?

Vähitellen alkaa mökillä olla jo kaikkea riittävästi

-ehkä jo liikaakin.

Sen kun muistaisi tuolla kirpputoreilla kulkiessaan!

Ruusutaulut olivat kuitenkin kaksissa naisin tehty harkittu osto!

Kun halvalla sai!

~~~~~~~

    

Ehkäpä  postaan toisena päivänä niistä mökin ruusuista.

Ne kukkivat  tänäkin kesänä kauniisti kuivuudesta huolimatta!

   ~~~~~~~

Kesää on vielä jäljellä.

Aurinko paistaa!

Nautitaan näistä elokuisista hetkistä!

Kaisu

ni

Serkkuleirin ja kesäloman ynnäyksiä

Kesäloman alussa kirjoittelin ajatuksiani täällä

siitä,  mitä lomaltani toivon ja odotan.

 Olen saanut viettää monia ihania hetkiä oman perheen kanssa isommalla ja pienemmällä porukalla.
Välillä ihan kahdestaankin.

Olen kerennyt tehdä omia puuhasteluja
ja olen iloinen siitä, että olen välttänyt kaikki "pitäisi tehdä" -listat.
Olen tehnyt sitä mikä kunakin päivänä on tuntunut parhaimmalta ja omimmalta.

Kaipasin kesäloman alussa lämpenevää, jota tänä kesänä ei ole ollut montaakaan päivää.
Mutta ei ole kyllä satanutkaan.
Tuulta sen sijaan on ollut ihan kiitettävästi!

Lämpö helli meitä poikamme rippijuhlapäivästä alkaen reilun viikon ajan

ja siihen lämpöaaltoon sjoittui myös tämänkesäinen lastenlasten serkkuleiri.







Leiriltä jäi rakkaina lausahduksina mieleeni muun muassa nämä:

Pieni tyttö totesi silmät kirkkaana,
"paistaako serkkuleirillä aina aurinko".
Näin lapsuuden kesät kultautuvat. <3

Olimme lasten kanssa paljon meren rannalla.
Pikkupoika totesi siellä kerran ykskantaan,
että on tämäkin leiri, kun ei ehditä muuta kuin uimaan!
Kun kysyin, mitä muuta hän haluaisi tehdä,
lapsi tuumasi, että ”olla sotista”.

Se tarkoitti pikkupoikien kirmaamista pitkin mökin pihapiiriä
papan tekemien puupyssyjen kanssa
tai poliisi ja roisto -leikkiä, jossa pappa oli poliisi.

Sellaista jännittävää leikkiä serkkujen kanssa,
johon tavallisessa arjessa ei ole mahdollisuutta etäisyyksien takia.

Siksi tätä leiriä on niin ihana pitää,
kun lapset odottavat sitä,
nauttivat
ja heillä on jo ihania perinteisiä yhteisiä juttuja siellä.

~~~


Mieleeni piirtyi myös, kun  uimarannalla
kohta kolmevuotias tyttölöinen totesi, että
" ei tämä ole mikään retki, kun ei ole eväitä mukana".

Se puute korjattiin toisella "retkellä".

Tämä "Leikkiviä poikia rannalla" -kuva kiteyttää
lastenlasten serkkuleirin
kesätunnelman,
yhdessäolon ja tekemisen ilon.
Tästä kuvasta minä niin tykkään! <3



Ruoka maistui lapsille,  sopu säilyi ja päivän  päälle aina unikin voitti.
 Lapset touhusivat keskenään ilman suurempia leikittämisiä ja ohjelmanumeroita.
Isoilla tytöillä oli tänä kesänä navetassa ratsastuskoulu,
jonne pienet tytöt pääsivä ratsastustunnille.

Täytyy sanoa,
että meillä on huikea leiriläisten joukko.

Kun illalla palailin kotiin tyttöjen reissusta,
tuntui hyvälle alkaa kohentamaan kotia
ja pesemään pyykkejä.
Yllätin poikien reissusta palaajat sämpylän tuoksulla merkiksi siitä,
että paluu arkeen on tullut.

Tuntui hyvälle olla kotona,
jäädä kotiin! <3

Alan valmistautua huomiseen työpäivään,

ihanien työkavereiden tapaamiseen

ja tulevan syksyn haasteisiin.

~~~~

Elokuun neljännen päivän tervehdys Sinulle!
Mikä oli sinun lomasi kohokohta?

Kaisu

Rippijuhlat

Heinäkuun lopun kauniina lauantaina

vietimme poikamme  rippijuhlia.

Rippikirkossa katselin

valkeaan paitaan ja mustiin housuihin pukeutunutta nuortani,
pään tuttua muotoa.
Vasta äsken mahtui syliini koko lapsi.

Urut soivat,

mieli herkistyi.
Kertasin mielessäni muistoja.

Aika viidentoista vuoden takaisesta ensiparkaisusta konfirmaatiojuhlaan,

lapsuuden saduista nuoruuden päiviin,

ensiaskelkengistä nelivitosiim 

on tuntunut  kuluneen tämänkin lapsen kohdalla niin pian.

Urut soivat.
Aurinko paistoi ja ulkona oli kauniin vihreää.

Konfirmaation aikana katseeni kiinnittyi kirkon kauniiseen ikkunaan,

jonka takana kymmenet pääskyset lensivät kesän kauneudesta iloiten,

huolettomina ja

toistensa seurasta nauttien.
Kuin nämä nuoret,
jotka olivat leiriviikon yhdessä viettäneet.

Se oli minusta niin lohdullinen näky,

luonnon kaunis opetus ja muistutus itselleni sekä lapselleni jaettavaksi.

’Oi, katsohan lintua oksalla puun,

se laulaa niin kauniisti aina.

Se korkeimman kiitokseen aukaisee suun,

sen mieltä ei huolet ne paina.’

Sain saatella lapseni tästä eteenpäinkin luottavaisena matkaan

nuoruuden päiviin. 

💙

Siinä kirkonpenkissä keskellä lämmintä kesäpäivää 

 pääskysten lentoa katsellessani mieleeni nousi 

jouluinen Varpus -laulukin.

Siksi, että  juhlahetkissä kodissamme on aina yksi paikka tyhjänä;

’olen pieni veljesi, tulin taivahasta’.

Josko hänkin toi pääskysen muodossa taivaan terveisiä!

Niin äidistä ainakin tuntui.

Heinäkuisten juhlien kakku oli arvatenkin mansikkakakku, 

joka oli nuorimmaisen tyttären käsialaa ja siinä  ei mansikoita säästelty! ❤️

Juhlimme rippilastamme kotosalla kotiväen ja sisarusten sekä heidän perheiden, 

kummien ja mummun kanssa.

Juhlapäivänä oli aurinkoinen ja lapsenlapset saivat kirmata keskenään mummulan pihalla

ja patiollakin tarkeni vihdoinkin istuskella ja nauttia juhlaherkuista.

Ensimmäisen kuvan ruusut,

Mummun tuomat rippikukat  ovat nyt parin viikon jälkeen juhlasta 

 maljakossa haalistuneina, kauniisti kuivahtaneina muistoina juhlapäivästä. 

Muistojen ruusujen terälehtiin tulee  ajan saatossa kultaiset reunat! ❤️