Hermostuttava prosessi

Ihan vielä ei ole tekele kansissa, vasta on oikoluku-urakka meneillään (mittava sellainen, slaavinkielisten alkuperäistekstien ja translitterointien höystämä). Mutta tuollainen päkerrys olisi joka tapauksessa tuloillaan, kustantamon mukaan helmikuussa.

En tiedä muista kirjoja julkaisseista, mutta näin kolmannen omani kynnyksellä on todettava - taas kerran - että minusta koko prosessi on jotenkin perin hermostuttava. Tekstiinsä ehtii kyllästyä moneen kertaan, ja koko ajan jännittää, millaisia asiavirheitä tai muita kamaluuksia siihen omasta ja refereiden urakoinnista huolimatta jää.

Pahinta on, jos oikolukuvaiheessa huomaa, että "ei, tuohan olisi pitänyt tehdä ihan toisella tavalla", kun silloin asialle ei voi enää oikeastaan mitään. Oikovedoksiahan ei saa repostella enempää kuin on välttämätöntä lyöntivirheiden ja muiden pienten fiksauksien osalta (muistelen kyllä, että edellisen samassa sarjassa ilmestyneen kirjani osalta kinusin armoa muutaman lisärivin verran).

Ja jos luulette, että kirja-arvioita kirjoitetaan vain kaunokirjoista, niin ei - kyllä nämä tieteelliset teoksetkin ruoditaan. Jos tuuri käy, ruotiminen tapahtuu mitä arvovaltaisimmissa kansainvälisissä julkaisuissa, eikä niissä päätä silitellä. Aina saa kärsiä ja hävetä!

Muistoja

Tänä vuonna tehtiin taas siideriä. Onneksi viime vuonna ei tullut omenoita.

Facebookin muisto-ominaisuus on siitä hauska, että se pitää kärryillä edellisvuosien tapahtumista ja niiden ajankohdista (naamakirjaa tuntemattomille tiedoksi, että systeemi poimii vanhoista postauksista "muistoja", joita voi halutessaan julkaista uudestaan).

Näin jälkikäteen olen miettinyt, miten oikein selvisimme tolkuissamme viime kesän ja syksyn urakoista ja muista koettelemuksista.Esimerkiksi nyt tuntuu, että syksy on jo hurjan pitkällä, mutta tähän aikaan lakkasimme vasta tuvan lattiaa ja muutto takaisin kotitorppaan häämötti jossain kuun puolivälin tienoilla.

Talvella piti sitten jo vähän puhallella ja vetää henkeä, mutta jotenkin tuntuu, etten vieläkään ole päässyt takaisin normaalille energiatasolleni (joka ei kyllä hurjan korkea ole sekään). Toki tieto töiden jatkumisesta helpotti suuresti elämää ja yleinen toimeentulostressi väistyi, mutta usko omaan jaksamiseen tuntuu olevan kroonisesti koetuksella. Pienikin kynnys näyttää korkealta portaalta, jota varten pitää vasiten kerätä voimia. Yritän olla kaukaa viisas ja pitää ylimääräiset velvoitteet edelleen minimissä - mikä on kyllä tuhoisaa muun muassa ihmissuhteille - mutta jotenkin sitä kuitenkin päätyy lupaamaan yhtä ja toista ja vielä kolmattakin, minkä myötä huomaa valvovansa taas öitä ja laskevansa huolissaan kalenteriin ilmestyneitä kalmanlinjoja.  

Hyvää on toki se, että lukuisista aiemmista syksyistä poiketen en viettänyt syys- ja lokakuun vaihdetta flunssassa. Tämänkin mielenkiintoisen tilastotiedon tarjosi Facebook, joka avuliaasti toi usean vuoden lentsukitinäni uudelleen nähtäväksi. En julkaissut niitä uudestaan.