Zingiber officinale

Mitä eilen moittimaani ilmastokokouksen antiin tai sen puutteeseen tulee, Ville Niinistö on näemmä keskimääräistä optimistisempi tulevaisuuden suhteen, ainakin, jos moniin muihin analyyseihin vertaa. No niin. Aika näyttää. Toki soisi, että Suomessakin osattaisiin nyt hypätä uuden energiateknologian kehittämisen kelkkaan (ja saataisiin kenties samalla työpaikkojen määrä nousuun).

Allekirjoittaneen äreys ihmiskuntaa kohtaan selittynee osin lentsuisella ololla. En edes muista, koska viimeksi olen flunssan pitänyt  - yli vuosi sitten joka tapauksessa - joten osaan lienee tyytyminen nurisematta ja kiitollisena siitä, että on taas saanut olla pitkään rauhassa niistämiseltä.

Pagistaanin suosikkihoito alkavaan flunssaanhan on nukkuminen: jos vain mahdollista, kannattaa vuorokauteen mahduttaa unta ja lepoa niin paljon kuin pystyy (koiranlenkitystä raskaampi liikunta saa samaten jäädä tauolle). Jos on jomotuksia tai kurkkukipua, illalla napattu särkylääke tainnuttaa tehokkaasti yöksi, jolloin kropan oma puolustusjärjestelmä saa työskennellä häiriöttä. Hyvin usein pöpö talttuu tällä reseptillä kehittymättä edes kunnon nuhaksi.

Tällä haavaa kirjantekeleen oikoluku ja pari muuta urakkaa painavat kuitenkin päälle niin, ettei mitään kolmen tunnin päiväunia ole vara ottaa, vaikka työhuoneelle jättäisikin menemättä. Niinpä uutena kotikonstina Pagistaanissa on kokeiltu inkivääriä (Zingiber officinale). Maistuu se ainakin hyvältä ja lisää nesteiden saantia, vaikkei rhinoviirukselta kokonaan kärsää taittaisikaan. Juomaohje, josta mukailin oman versioni, löytyy täältä.

Otetaan siis tuoretta inkivääriä, sitruuna, hunajaa, kattila ja litran verran vettä. Raastetaan tai paloitellaan inkivääriä parin sentin pala kattilaan, lisätään vesi, kiehautetaan ja annetaan hautua kymmenisen minuuttia kannen alla. Sitten tiristetään sekaan noin puolen sitruunan mehu, maustetaan hunajalla ja annetaan seistä vielä tovi.

Lopuksi liemi siivilöidään vaikkapa termospulloon, jos sellainen on saatavilla. Särvitään päivän mittaan, lämmitetään tarvittaessa ja kun loppuu, tehdään lisää.

Kun nyt keittelyn makuun on päästy, voi lisäksi kiehauttaa reilun kattilallisen tomaattipohjaista linssisoppaa ja lisätä siihen runsaalla kädellä valkosipulia, jos ei ole seuraavana päivänä hammaslääkärikäyntiä tai muuta lähikontaktia lajitovereihin. Siitä riittää evästä useammaksikin päiväksi, jos lentsu kaikesta huolimatta iskee eikä ruoanlaitto nappaa.

Kuva on lainattu täältä.

Kultakukkia ja kapselikahvia

Viime kesänä eräs naapureista laittoi pihansa kokonaan uusiksi ja kärräsi vanhat perennansa lähimetsän ojaan. Eihän niitä sinne voinut jättää, joten aikani tilannetta pohdittuani kävin pelastamassa jo kuivuudesta nuukahtaneet poloiset ojasta ja uudelleensijoitin ne pihaamme. Päivänliljojen mukana tuli näköjään myös muutama syvänkeltaisen kevätsahramin eli krookuksen sipuli. Kultakukkia! Tuota väriä meillä ei ennestään ollutkaan. Krookukset eivät olleet kelvanneet myyrillekään, jotka olivat käyneet talven aikana pistelemässä karvaiseen poskeensa yhden jos toisenkin tulppaaninsipulin.

---

Siipan kanssa mietimme, onko keski-ikäistymisen merkki suhtautua yhä huvittuneemmin kaikenlaisiin vempeleisiin ja röpöttimiin, joita ihmisille kaupitellaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa kapselikahvinkeitin. Jos olen oikein ymmärtänyt, laitteeseen ladataan juomakapseli, painetaan nappia ja odotellaan kupillista käänteentekevän herkullista erikoiskahvia tai muuta juomaa.

Jos nyt jätetään huomiotta roskan määrä ja muut näkökohdat - ilmeisesti yksilöllistyneet nykyihmiset eivät enää tarjoile kahvia kuin itselleen - kuudentoista kapselin pakkaus maksaa osapuilleen saman verran kuin kokonainen puolen kilon paketti, josta sentään saa kahvia aika monta kupillista enemmän.

Mikä riemukkainta, erikoisespressojen ja herkkukaakaoiden ohessa valikoimasta löytyy myös vanha kunnon Juhla-Mokka. Ehkä sekin maistuu aivan toisenlaiselta tyyriistä kapselista kiehautettuna?

Mutta vanha viisaus pätee tähänkin: kukin tulkoon uskollaan autuaaksi. Jos joku kokee tarvitsevansa arkensa pyörittämiseen kapselikahvinkeitintä, ei se toki ole meidän taloudeltamme pois. Enkä epäile yhtään, etteivätkö jotkin allekirjoittaneen laitehankinnat vaikuta kanssaihmisistä aivan yhtä käsittämättömiltä.

Glögikauden kynnyksellä

Käsikirjoitus on lähtenyt maailmalle ja olen siirtynyt vähitellen elämään sitku-aikaa, jolloin työn ohella ehditään järjestää kaappeja, ulkoiluttaa koirien lisäksi myös kameraa, opiskella kieliä, kirjoittaa lehtijuttuja ja blogeja, kiipeillä, ratsastaa ja suunnitella ties mitä muuta, josta ei ikinä toteudu kuin murto-osa. Töitä riittää ainakin joksikin aikaa eteenpäin ja hyvä niin, mutta hurjin höökä hellitti toistaiseksi.

Ritarinkukat puskevat sipuleistaan nuppuja ennakoiden glögikauden alkamista. Sen - sekä jälleen kerran aktivoitumassa olevan saksanopiskelun - kunniaksi Pagistaan tarjoaa kullanarvoisen vinkin. Se on hyvin voitu julkistaa täällä ennenkin, kenties jopa vuosittain, mutta mitäpä tuosta. Se kun on ihan oikeasti hyvä vinkki.

Sitä paitsi elämässä tarvitaan perinteitä.

Mutta siihen glögiasiaan. Ainakin allekirjoittaneesta suomalaiset, mehupohjaiset glögit tuntuvat kovin imeliltä. Alkoholilliset valmisglögit tapaavat myös olla prosenteiltaan hurjan väkeviä. Hyvin lähelle keskieurooppalaista hehkuviiniä (glühwein) kuitenkin pääsee vähällä vaivalla, kun kippaa kattilaan yhden osan Marlin glögitiivistettä (en tiedä, onko muilla valmistajilla vastaavia, en ole ainakaan nähnyt) ja kolme osaa punaviiniä.

Osan punaviinistä voi hyvin korvata vedellä. Tai vaikka kaiken ainakin, jos glögiä tykkää lipitellä pitkin viikkoa. Mutta se viini on yhtä kaikki homman juju. Hehkuviiniä on vaikeaa tehdä ilman sitä. Eikä viinin tarvitse olla hyvää. Alun perin koko hehkuviinin ideana oli huonolaatuisen viinin säätäminen maukkaammaksi mausteilla, joilla ajateltiin myös olevan jos jotakin terveysvaikutusta.

Wienin lumetonta joulumarkkinatunnelmaa muutaman vuoden takaa.

Turvesavun maku

Marrashorrostamisen lomassa mainittakoon, että haju- ja makuaisti ovat uskomattomia muistosäilömöitä. Sen klassisen lehmuksenkukkateen sijaan allekirjoittanut koki lauantaina tajunnan räjäyttävän hetken kaapin perukoilta kaivetun Laphroaig-skottiviskitilkan myötä (suuri osa oudosta pullokokoelmastamme lienee peräisin siipan kaukaisilta teekkariajoilta - Pagistaanin viinakaappia ei tosiaan turhan usein auota).

Turvesavun maku heitti minut suoraan talvisenkosteaan Irlantiin - etenkin maaseudullahan savun haju tuntuu kaikkialla - vaikka kyseisestä visiitistä on jo yhdeksän vuotta. Aromin nostattamien muistikuvien kokonaisvaltaisuus ja voimakkuus oli hurja kokemus.

En juuri väkevistä välitä, mutta jos pitää valita, viski menee vaikkapa konjakin edelle. Laphroaigin jälkeen en taida enää välittää muista viskeistäkään, ellei jokin ihmeliemi pistä vielä paremmaksi.

Kuva ei liity aiheeseen. Vaikka voisi se liittyäkin, jos niikseen tulee.

Jaksaa taas

Tässäpä Kauralle Pagistaanin ei-virtuaalinen kotiovi. Tuo Helsingin pelastuslaitoksen kotieläintarra on kyllä hyvä olemassa niin pahimman varalle kuin huoltomiehiäkin ajatellen.

Viikonloppuna nähtiin suuri aalto ja tavattiin kolmijalkainen mies. Lisäksi ulkoilua, hyvää ruokaa, tilkka punaviiniä, maailmanparannusta sekä suuria suunnitelmia vuorten kiipeämisestä ja purkukuntoisten suojelukohteiden hankkimisesta. Näillä eväillä jaksaa taas.

Maksalaatikkokakku

Heinäkuun alussa Pagistaanissa täytettiin pyöreitä vuosia - kiistaton merkkitapahtuma, josta jouduin harmikseni olemaan poissa. Urosvahvistus, tuo aarre miesten joukossa, oli kuitenkin järjestänyt Sandylle hienot kymmenvuotiskemut onnittelukortteineen ja tarjoiluineen. Maksalaatikkokakku oli kuorrutettu kermavaahdolla ja koristettu koiranmakkarakynttilällä (päivänsankarin taipumukset tuntien palanpainikkeeksi tarjoiltiin pikkuinen tilkka punaviiniä, jo kymmenen vuotta sentään).

Sandylla on tapana tyhjentää kuppinsa sitä hitaammin ja hartaammin, mitä maukkaampaa sisältö on, joten nuorempi assistentti joutui seuraamaan toimitusta tuskaisena vieressä ahmittuaan oman kakkuosuutensa muutamassa sekunnissa. Kupin uumenista kuuluva murina sai kuitenkin kärkkyjän pysymään ruodussa.

Kahdesta pahasta pienempi

Pihakalliolla - tai sillä, mitä siitä on vielä jäljellä - käy sellainen vipinä, että kohta taitaa paukkua taas. Lounasaikaan luulin jo jotain räjäytetyn, mutta se olikin mikroaaltouunissa pyörivä korvasienikeittoni. Lauloin tiskatessani niin kovaa, että paikallistin äänen aivan vikasuuntaan.

Räjäytykset ovat osoittautuneet dramaattisuudestaan huolimatta melko harmittomiksi, jos niitä vertaa kehätyömaan muihin lieveilmiöihin. Tiehallinnossa on valittu kahdesta pahasta pienempi ja päätetty uhrata lähitaloissa asuvien yöunet liikenteen sujuvuuden nimissä: ajokaistojen sulkemista vaativat työt tehdään yöaikaan. Muutamana peräkkäisenä yönä olen herännyt vähän väliä metalliseen kalkkeeseen ja ääneen, joka kuulostaa asfaltin raastamiselta jollakin suurella ja äänekkäällä laitteella. Yötyöt aloitetaan puoliltaöin ja lopetetaan neljältä. Sitten on tunnin siunattu hiljaisuus, kunnes ryske alkaa uudestaan aamuviideltä. Korvatulpista ei ole juuri apua, koska äänet ovat joko kovia ja teräviä tai matalia runkoääniä (sitä paitsi en saa tulppia pysymään korvissani, vaikka mitä tekisin; pitäisi kai kokeilla sinitarraa tai märkää vessapaperia).

Onneksi päiväsaikaan on sattunut pieniä, mukavia asioita, jotka yhdessä kahvin ja mukitolkulla litkityn yerba maten kanssa pitävät allekirjoittaneen edes osapuilleen hereillä ja hyväntuulisena. Eilen tuli lyhyt ja rätisevä satelliittipuhelu Denalin Basin Campista, jossa kaikki oli kuulemma hyvin. Tänään uimahallissa takanani jonottanut, tuntematon nuorimies lahjoitti minulle lehdestä leikkaamansa ilmaislipun, kun kassalla ei ollut antaa setelistäni kolikoita takaisin.
- Ota nyt vain, kun minulla on näitä useampia.

Aamulla koiriemme kasvattajalta tuli viesti, että viime yönä taloon oli syntynyt kolme narttupentua ja yksi uros. Serkkutyttö miehineen taitaa vihdoin saada kauan kaipaamansa bedlingtoninpennun. Sekin nosti hyvän mielen saldoa lopuksi päivää.

Kotimatkalle

Vapunseutu tuli vietettyä lämmöstä ja auringosta nauttien mukavassa seurassa ja joviaalissa skumppahönössä, vaikka allekirjoittanut koettaakin karttaa päihtymyksen piinallista tilaa parhaansa mukaan.

Vappuvieraillamme oli suorastaan anteeksiantamaton kiire takaisin Tampereelle, vaikka perjantain olimme kaikki vapaaksi kaavailleetkin. Heidän karattuaan junaan vappupäivän kääntyessä illaksi koimme urosvahvistuksen kanssa hämmentävän hetken. Kumosimme keskenämme viimeistä tilkkaa läksiäisviinistä asemaravintolassa, kun samaan pöytään tunki olutlaseineen joltisenkin juopunut herra aloittaen maanisen tinkaamisen miehen teekkarilakista ja opiskeluajasta. Paikallisjuna kutsui, joten kohteliaasti ilmoitimme poistuvamme seurasta ja lähtevämme kotimatkalle.
- Ai Joensuuhun vai, kysyi mies.

Kyllä, olemme molemmat kotoisin Joensuusta. Mutta voin vannoa, että asia ei lyhyessä keskustelussamme tullut esille edes sivulauseessa. Joensuun juniakaan ei juuri tuolloin ollut lähdössä.

Suunnistaessamme kohti laituria aloimme miehen kanssa samalla sekunnilla hyräillä Twilight Zonen tunnusmelodiaa. Tidididi tidididi. Brrr.

Mongozo

Vaikka Pagistaanissa vältetäänkin mainostamista, poikkeus tehdään, jos syy on hyvä.

Nyt on.

Allekirjoittanut ei ole mikään oluen ystävä (Guinness silloin tällöin tekee poikkeuksen), mutta omatekoisten hampurilaisten särpimenä lauantai-iltana nautittu reilun kaupan banaaniolut laajensi oluen käsitettä aiempaa herkullisempaan suuntaan. Pienperheemme perinteisempää ohrajuomaa suosiva osapuolikaan ei lasiin sylkenyt, vaikka aluksi yhdistelmää kummeksuikin.

Aidolla banaanilla höystetyssä Mongozossa hedelmän maku on mallasta vahvempi, joten muutkin kaljaa kaihtavat saattavat yllättyä iloisesti. Imelää tai esanssisen makuista ei juoma kuitenkaan ole.

- - -

Banaanioluestako johtunee, mutta sunnuntain kiipeilyretki oli niitä reissuja, joista ei ole juuri jälkipolville kertomista. Kun saman polven nylkee kahdesti terävärosoiseen kallioon koettaessaan könytä kiperän kohdan yli, jättää kolmannen yrityskerran suosiolla tuonnemmaksi - tai taitavammilleen.

Pagistaan julistaa shortsikauden täten päättyneeksi, vaikka runsaslukuisten raapamien herkkä verenpuna yhdistettynä mustelmien tummanviolettiin onkin lähestulkoon esteettinen näky.

Hehkuviiniä

The wine merchant; from Tacuinum Sanitatis, 15th c., Paris. A Feast for the Eyes.

Marinadi on näemmä ehtinyt avata glögikauden. Pagistaanissa on viikon päivät tuumailtu samaa, joten lienee aika pistää toimeksi ja hehkuviini hellalle.

Nyt marraskuussa voisi jo tehdä joulutorttujakin. Muuten kyllä jurnutan itsepäisesti vastaan varhaista joulusäntäilyä, johon ihmisriepuja tunnutaan usuttavan vuosi vuodelta aiemmin. Kaksi kuukautta tonttulauluja kassajonossa on ehdottomasti liikaa. Ne ehtivät kärsiä inflaation hyvän aikaa ennen toista adventtisunnuntaita (toisin kuin em. joulutortut ja glögi).

Mutta ei kai niitä missään vielä soitetakaan?

Olen aina pitänyt joulusta, mutta haluan viettää marraskuuni rauhassa, vaalia kaamosta, tassutella hämärässä villasukissa ja hakea kaupasta jokapäiväisen leipäni ilman joka puolelta päälle hyökyviä sähkökynttelikköjä, sarviaan heiluttelevia paristoporoja ja juopuneen näköisiä joulupukkeja made in Whereveritischeap.

- - -

Luulin aiemmin, että tämä oli vitsi tai uutisankka. Kaikkea sitä oppii, vaikkei edes vanhaksi eläisi.