Kuulumisia

Olen edelleen Helsingissä ja pidän edelleen Helsingistä. Vähän tunnen syyllisyyttä siitä miten huonosti tunnen vaikka Itä- tai Pohjois-Helsinkiä, liikun vain tietyillä alueilla. Toisaalta en Turussakaan ollut käynyt kaikissa lähiöissä tai osannut sijoittaa niitä kartalle.

Ikävämpää on, että olen taas työtä vailla, keikkatöitä lukuunottamatta. Yritän olla vaipumatta epätoivoon ja uskoa itseeni, vaikka aika vaikeaa se välillä on. Syksyllä olin mielenkiintoisessa projektissa Porvoossa ja tammikuussa hain opiskelemaan, jännittävästi oman alan maisteriohjelmaan. En usko tässäkään suuresti mahdollisuuksiini mutta ainakin sain toteutettua pitkäaikaisen haaveeni.

Yllättävintä tämänhetkisessä elämässäni on, että asumme nyt M:n kanssa yhdessä. Ja se on mennyt oikeastaan aika hyvin. Pidin Kalliosta sen vuoden aikana, jolloin siellä asuin mutta en ikinä oikein kotiutunut sinne ja olin vähän huono kalliolainen. Kaipasin myös puita. Asumme nyt Länsi-Pasilassa ja olen yllättänyt itseni sillä miten paljon pidän tästä alueesta. Minulla on kuva itsestäni kantakaupunkilaisena, joka pitää vanhoista taloista mutta jälleen kerran järkivalinnat voittivat. Täällä on hyvät liikenneyhteydet melkein kaikkialle Helsingissä  (sinne Porvooseenkin pääsi bussilla näppärästi) ja keskustaankin pääsee kävellen aika kivaa reittiä. Keskuspuisto on lähellä jos haluaa edes jonkinlaiseen metsään ja pidän siitä miten alue on suunniteltu jalankulkijoita varten. Itä-Pasila on kuuluisampi ja radikaalimpi, länsipuolella autot on vain siirretty pihoilta parkkihalliin. Pidän myös siitä miten alue on piilossa valtavien toimistotalojen takana ja monet helsinkiläisetkin tuntuvat tuntevan sitä huonosti. Ainoa huono puoli on palveluiden puute ja sekin korjaantuu, jos asumme täällä tarpeeksi kauan. 

Parasta asunnossa on kyllä parveke.