On muutamia asioita, jotka kirjoissa harmittavat minua. Yksi niistä on kellastuva surkean huono paperi. Ihmettelen, miten Suomessa, paperin suuressa tuottajamaassa kirjat painetaan usein hauraalle karkealle paperille.
Kellastuminen johtuu haposta. Hapotonta paperia käytettiin ennen enemmän. Viime vuosina monet kirjat on painettu lähes makulatuurin tasoiselle, tosin paksummalle paperille, joka kellastuu valossa.
Toinen seikka, mistä en pidä, on kirjojen tekeminen tiiliskiven paksuisiksi. Tiiliskiven paksuinen kovakantinen kirja painettuna paksulle kellastuvalle karhealle paperille on minusta todella epämiellyttävä kokemus. Uutuuksissa noita puutteita ei heti huomaa, mutta kohta kun kirja on viipynyt kirjahyllyssä pitempään. Ehkä tästä syystä olen alkanut pitää pokkareista enemmän. Ne ovat halvempia ja usein ohuempia, paperi on harvoin kovin paksua. Kellastuvaa usein kylläkin.
Ostin divarista kuluneella viikolla kolmella eurolla Heli Laaksosen runokirjan Raparperisyrän. Kirja ilmestyi ensimmäisen kerran 2002. Kustantaja on Sammakko. Ostamani kappale on yksi 3. painoksen 30 000 kirjasta ja painovuosi on 2003.
Aloitan kirjan ulkoasusta. Kannessa on hauska kananen. Sen on suunnitellut ja piirtänyt Riikka Majanen. Kannen nimi Raparperi syrän on tietääkseni yhdyssana ja tämän kirjan kannessa se on kirjoitettu kahtena sanana, mitä en ymmärrä. Suunnittelijan käyttämän tekstityypin kannessa voisin vielä jotenkin hyväksyä, mutta en enää takakannen tekstissä. Kirjoituskoneen standarditekstityyppi on tylsä jo runokirjan kannessa ja epäselvännäköistä suurennettuna. Kannen typografia olisi pitänyt antaa jonkun muun tehtäväksi, kuva kyllä menettelee. Teemu Keipi on taittanut kirjan tekstiosan ja jälki on hyvää.
Kansimateriaali on ihan priimaa eli OK. Kirja tuntuu kädessä uudenveroiselta, vaikka ikää on jo 7–8 vuotta.
Vaan kun avaat kirjan, sisältä paljastuu karhea kellastunut ja paksuhko paperi. Tiiliskivi on tästä teoksesta kaukana, paksuutta on tuskin senttiä enempää. Runoja taitaa olla 55 kappaletta, jos oikein laskin eli tavallisen runokoelman verran. Kuitenkin 30 000 ikävästi kellastuvaa kirjaa lähti maailmalle silloin 2003. Onneksi kysymyksessä on vain painotekninen ongelma, kirjan sisältö on asia erikseen. Kun Heli Laaksoselta tulee runojen kootut, toivon sen olevan paremmalle paperille painettu kirja.
Sitten jotain itse runoista. Olin jostain syystä saanut käsityksen Heli Laaksosesta pelkästään hyväntuulisena ja hauskasti kirjoittavana runoilijana, mutta tätä kirjaa nyt lukiessani aloin muuttaa mielipidettäni. Hauskaa olikin oikeastaan enimmäkseen murre, joka tuolta runoilevalta naisihmiseltä soljuu ihan sujuvasti. Olen itse kyllä asunut Turun seudulla ja Satakunnassakin, mutta tätä murretta en osaa arvioida sen kummemmin. Sopii varmasti tämän runoilijan suuhun. :)
Monet runot olivatkin surullisia, niissä oli kuolemasta ja kaikenlaista kummallista, niin kuin kai pitikin olla. Kyllä minä tätä murretta ymmärrän ihan hyvin. Ei ollut epäselviä sanoja. Kuitenkin taidan mieluummin lukea tavallisella suomenkielellä kirjoitettua tekstiä. Osa runoista käy suoraan hermoon, huumori kyllä puree, vaikka jotenkin olen aistivinani vekkulia surumielisyyttä kaiken takana. Ihan kiva kokelma tämäkin. En kadu ostostani.
 |
| Kuva: Yle.fi |
Heli Laaksonen Päiväntasaajassa n. 54 min.
Vierashaastattelussa YleX iltapäivän vieraana Heli Laaksonen (katsottava n. 7 min.) ja kuunneltava versio (n. 18 min.)
Heli Laaksonen AamuTV:ssä (katsottavana n. 4 minuuttia) ja kuunneltavana YleTurku n. 14 minuuttia
EDIT:
Tässä vielä lukemismaistiaisia Hulimaasta
Käväisepä myös Hulimaassa
Heli Laaksonen Wikipediassa
