Ihmisen pahuudesta

Pe 19.10.2012

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Aika kiitää melkein kuin Sofi Oksasen kirjassa Minne kyyhkyset katosivat. Tai ei sentään onneksi aivan niin nopeasti. Kirjassahan mennään vauhdilla vuosikymmenien läpi. Kuitenkin on mennyt melkein kuukausi, ennen kuin tämä tekstini tuosta kirjasta on nyt täällä blogissani. Jumalalle kiitos ajat meillä eivät ole niin hirvittävät kuin ne olivat eteläisessä naapurissamme kovin kauan.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kirjassa niin vallitsevana oleva propaganda on kuitenkin yllättäen koskettanut eräässä muodossa nyt myös meitä suomalaisia. Perättömiä tietoja on naapurimaassamme nyt levitetty ja valheita syötetty lehdistön ja ties minkä välityksellä ihmisille, joista osa on mieluusti maassammekin vieraillut. Toisaalta ehkä tarkoitus on estää liian laajaksi paisunut muuttoliike länteen ja laittaa kapuloita rattaisiin lähtöä tai vain turistimatkaa suunnitteleville. Täällähän lapset ryöstetään ja huostaanotetaan  melkein samantien, kun rajan yli tullaan!

Mutta nyt tuosta kirjasta. Jollen olisi lukenut elämäni aikana joitakin kammottavia rikosromaaneja, luokittelisin tuon kirjan aivan kärkipäähän järkyttävyydessään. Silti sanon, etten suosittele tuota kirjaa heikkohermoisille. Kirjan ilmapiiri on kautta linjan erittäin raskas ja painostava, koska se kertoo fiktion keinoin asioista, joita todella tapahtui. Kirja kertoo rikoksista, vaikka ei varsinaisesti olekaan varsinainen rikosromaani. Kirjan päähenkilökin on roisto paatuneimmasta päästä.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Sellaiselle, joka ei ole tiennyt sukulaiskansamme painostavista vuosikymmenistä, kirja varmasti sekä avaa silmiä että voi aiheuttaa ihmettelyä. Se ei ole helppolukuinen, sivujakin kirjassa on yli 360. Myös henkilöitä on paljon, vaikka varsinaisia päähenkilöitä onkin oikeastaan vain muutama ja kautta kirjan viimekädessä vain yksi, Edgar Parts, joka vaihtaa nimeäänkin kuin paitaa. Myös jos yleensä lähihistoria on tuntematon, taustatiedot toisesta maailmansodasta ja kansojen vaiheista yleensäkin ovat hatarat, kannattaa silmäillä Saksan historiaa, holokaustiin liittyviä asioita ja niitä asioita Neuvostoliitosta, joita on saatavissa. Silti voi olla, että putoat kärryiltä jo muutaman sivun luettuasi. Mutta ei kannata hellittää, jos haluat todella tietää, mitä todella tapahtui. Tämä kirja on kertomus ihmisen pahuudesta.

Minua nuo kaikki vääryydet, joita sukulaiskansaamme ovat kohdanneet, eivät ole aivan henkilökohtaisesti minua koskettaneet, mutta olen ollut niistä kaikki nämä vuosikymmenet tietoinen. Myös tuttavapiirissäni on ollut ja on heitä, jotka ovat joutuneet elämään noiden miehitetyn maan paineiden alaisena.

Kirjan nimikin on monimerkityksinen. Kyyhkynen on rauhan symboli ja miehittäjät, saksalaiset, syövät yhdessä vaiheessa kyyhkyset pois Tallinnan kaduilta. Kirjan lopussa, juuri ennen kuin kirjan kirjoittaja paljastaa erään lukijaa läpi kirjan askarruttaneen rikoksen tekijän, kyyhkysparvi nousee lentoon, mutta Edgar Parts, kirjan päähenkilö ei häikäistykseltään näe niitä, vain kirkkaan valkean taivaan, joka palauttaa hänen mieleensä jotain, mikä on oleva suurin kahle vapaudelle, jonka hän luulee pian itselleen koittavan.

Kirjan kannen on suunnitellut Mika Perkiökangas. Ehkä hän on myös tehnyt taiton. Postimerkit havainnollistavat hyvin aikaa, jota mikin kirjan kappaleista kuvaa.
Kirjasta löydät lisää infoa mm. näistä linkeistä:
http://www.kyyhkyset.fi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kun_kyyhkyset_katosivat
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/viikon_kirja/sofi_oksanen_kun_kyyhkyset_katosivat_36500.html (16 päivää kuunneltavissa tästä päivästä alkaen)
http://www.youtube.com/watch?v=UpN88X1vMxk

Olin eilen Eurooppa-salissa kuuntelemassa Eduskunnan Arkadia-seuran järjestämää tilaisuutta Kirjat ja kirjailijat, missä myös Sofi Oksanen oli paikalla. Mukana paneelissa oli myös runoilija ja Osuuskunta Poesian edustaja Teemu Manninen, Kirjailijaliiton puheenjohtaja Tuula-Liina Varis ja kansanedustaja Silvia Modig. Tilaisuuden avasi kansanedustaja Eila Tiainen, joka myös haastatteli Sofi Oksasta.

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Kuva: © Marja-Leena Kirjonen

Paneelissa keskusteltiin lukutaidosta Suomessa ja tietenkin kirjailijan taloudellisesta asemasta. Tarjoilu oli hyvää, josta kiitokset järjestäjille. Keskustelu itsessään ei antanut minulle paljoakaan uutta tietoa. Sofi Oksasen haastattelu avasi hieman lisää propagandan maailmaa.  Tilaisuutta oli seuraamassa muutamia kymmeniä henkilöitä.

Sofi Oksanen avasi kirjasyksyn 2012

Pe 14.9.2012

Tätä uutta blogiani on kesän aikanakin käynyt lukemassa yli 2500 ihmistä ja minä olen ollut jatkuvasti vain muualla. Pahoitteluni.
En ole vielä ehtinyt kunnolla aloittaakaan tätä uutta blogia. Joten nyt on jo aika.

Tämän hetken puhutuin kirja lienee Sofi Oksasen uusin Kun kyyhkyset katosivat. Siitä on otettu 100 000 kirjan painos. Lähiaikoina saanen sen luettavakseni. En ollut jonotamassa sitä itselleni kello 24 elokuun viimeistä edellisenä yönä. En ole myöskään vielä käynyt katsomassa uutuuselokuvaa Puhdistus. Kirjan olen lukenut niin kauan sitten, että olen sen osittain jo unohtanutkin, vaikka ihme kyllä muistan kirjasta erittäin paljon verrattuna moneen muuhun samoihin aikoihin lukemaani kirjaan. Se kertoo siitä, että kirjassa oli erittäin paljon mieleen painuvaa asiaa ja paljon nimenomaan puhuttelevaa asiaa. Sukulaiskansamme Eestin kohtalot ovat aina kiinnostaneet minua ja olen jo kouluaikoina miettinyt  tuon kansan vaiheita melkoisestikin. Yliopistossa opiskelin jonkin verran eestiä, mutta kyllä tuo kieli on minulta jo unohtunut.
Vinkkejä tuon kirjan Kun kyyhkyset katosivat -kirjan taustoihin löytyy sivulta http://www.kyyhkyset.fi/ Kyseisellä sivulla on myös Sofi Oksasen Kiertuekalenteri, jos haluat tavata kirjailijan henkilökohtaisesti. Sieltä voit myös lukea Sofi Oksasen puheen hänen viimeisimmän kirjansa julkistamistilaisuudessa.

Sofi Oksasen sivu on tietysti myös Facebookissa. Ja täälläkin voi käydä kirjailijaan liittyviä asioita  kurkkaamassa.

Kun kyyhkyset katosivat on monessa mielessä kiinnostava kirja. Ei vähemmän siksi, että olen mielenkiinnolla seurannut hänen selostustaan siitä, miten hän on valinnut romaanihenkilöt tähän kirjaansa. Toisaalta olen kyllästymiseen asti selvillä asioista, joita kirjassa käsitellään. Selaamisen sijasta silti varmaankin luen tuon kirjan ja luultavasti palaan tähän kirjaan vielä myöhemmin.

Mie Vaan, laitahan yhteystietosi s-postiini, jotta voin laittaa voittamasi Kuutamolla-kirjan Sinulle!

Maailman kirjallisuuspalkinnot suomalaistenkin tavoitettavissa?

La 12.11.2011

Kuvassa Mika Waltari

Kuvassa F. E. Sillanpää

Melkein jokainen suomalainen tietää, että vain yksi henkilö on Suomessa saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon, joka nykyisin on noin miljoona euroa. Sen sai Frans Emil Sillanpää vuonna 1939. Kaikki eivät kuitenkaan tiedä, että Sillanpää käytti salanimeä E. Syväri.

Mika Waltari, joka käytti useita salanimiä kuten Kristian Korppi, Leo Rainio (yhdessä Armas J. Pullan kanssa), Leo Arne ja Nauticus, ei kuitenkaan saanut Nobelia, vaikka hän lienee Suomen ulkopuolella menestyneimpiä suomalaisia kirjailijailijoita. Hänen kirjansa yltivät myös kansainvälisille bestseller-listoille.

WSOY kertoo Sofi Oksasen romaanin Puhdistus, Purge (englanniksi, kääntäjä Lola Rogers ) kilpailevan vuonna 2012 englanninkielisen maailman tunnetuimmasta ja suurimmasta kirjallisuuspalkinnosta IMPAC Dublin Literary Award, joka on suuruudeltaan 100 000 euroa. Palkinnon taustalla ovat kehitysyhtiö, Dublinin kaupunki ja sen julkinen kirjastolaitos. Katso lisää täältä ja täältä.
Kirjastoväen asettama ehdokaslista julkistetaan 12.4.2012 ja voittaja on selvillä 13.6.2012. Myös voittaneen kirjan kääntäjä palkitaan.

Kirjastojen suosituksia voi lukea täältä. 
Sofi Oksanen Wikipediassa. Romaani Puhdistus Wikipediassa.
Lue tai kuuntele näyte kirjasta Puhdistus.

Luinpa kirjan!

Ma 3.10.2011

Tämän kirjan kohdalla on pakko sanoa: Luinpa kirjan! Niin rohkea ja paljastava tuo kirja on, Sofi Oksasen Stalinin lehmät.

Sivuja kirjassa on 478, siis melkein 500. Oikeastaan se onkin kirjan lähes ainoa heikkous. En usko, että sisältö olisi kärsinyt, jos paikoin, ehkä Annan tarinasta olisi jätetty lause sieltä, virke täältä joissain kohdin pois. Sillä kyllä tämänkin kirjan kohdalla, niin kiinnostavana kuin sitä silti pidinkin, monta kertaa huokailin ja kääntelin sivuja laskeskellen paljonko vielä on jäljellä, ennen kuin kirja on lopussa.

Sisällössä on yhtäläisyyksiä jo ajat sitten lukemaani Puhdistukseen, eikä ihme, koska siinä on samoja asioita Eestin historian synkistä vaiheista, joista ei ole syytä vaieta.

Bulimia synkistää vielä lisää kirjan sisältöä. En kyllä oikein tajua, mikä siinä on niin feminististä, että kirjan takakannessa sitä mainostetaan oikein feministiseksi kulttikirjaksi. Mikä on siinä nimenomaan feminististä?
Asiat ovat synkkiä, mutta Sofi Oksanen osaa kirjoittaa niin kiinnostavasti, että synkkyys ei korostu liikaa. Kirjan tekstissä on jotain viattoman rehellistä ja aitoa, siinä ei ole vihaa, vaikka käsitellään raskaita asioita. Joskus ilmaisussa on näkevinään miltei salattua huumoria, kun asiat sanotaan, niin kuin ne ovat. Mustaa huumoriakin?

En ole itse aikaisemmin tiennyt syömishäiriöistä paljoakaan, anoreksiasta jonkin verran, mutta bulimia on ollut minulle täysin tuntematon ongelma. Nyt sitä luin tästä kirjasta ihan oksentamisen rajoille, sillä bulimian oppikirjasta tämä kyllä myös kävisi.
Anna on kaikkine ongelmineen todella aivan uskomaton, kirjan lopussa suorastaan ihmettelen, ettei viimeisellä sivulla olla jo kuolinvuoteella kaikkien lääkkeiden, alkoholin ja oksentelun takia. Kirja loppuu melko myönteisesti, suorastaan optimistisesti.

Kaikenkaikkiaan silmiä avaava kirja. Eestin asioista olin kyllä aika lailla perillä, vaikka tästä kirjasta tuli ilmi lisää asiaa avartavia seikkoja. Syömishäiriöistäkin ajattelen tämän luettuani aivan uudella tavalla.

Kaiken kaikkiaan on sanottava, että kirja on hyvä. Kannattaa lukea, vaikka se onkin tiiliskiviromaaniluokkaa.