Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raamattu. Näytä kaikki tekstit

14.6.2012

Raamatun käännöstyöstä


Helsinki torstaina 14.6.2012 kello on jo yli 11 eli on melkein keskiyö. Aurinko on laskemassa. On ollut lämmin päivä, vieläkin on 19 plusastetta.

Kuva: © Marleena
Selailin tämän vuotista uusinta Aalloilla-lehteä nro 2 ja silmiini osui sivu, jossa Buranovo Babuski, Buranovon Mummot komistivat jälleen koko sivun mitalla asiaansa.

Keitä sitten ovatkaan nämä mummot, jotka pärjäsivät hyvin Euroviisuissakin (toinen sija)? Kilpailukappale oli "Party for Everybody", joka laulettiin osin englanniksi ja osin udmurtiksi. Mummelit ovat udmurtteja kuulemma, votjakkeja, näin olen antanut itselleni kertoa. Ja udmurtit kuuluvat komien kanssa permiläisiin kansoihin. Ja ovat siis suomalaisten sukukansa, suomalais-ugrilaisia ainakin kieliperimältään.


Aikoinani, kun opiskelin suomea Turun yliopistossa haaveenani kenties joskus valmistua toimittajaksi, tuli päntättyä kaikki kantasuomen kurssit ja Suomen sukukansat. Koska aika on näissä sukulaissuusasioissa muuttanut tietoni lähes pelkäksi sivistykseksi, käväisin muutamilla nettisivuilla muistiani verestämässä.

Kuva: Wikimedia commons
Wikipediassa on hyvä sivu ja linkkejä, josta voi tutkia asiaa: Suomalais-ugrilaiset kansat. Sieltä löytyy näiden udmurttien sivukin. Udmurtteja kerrotaan olevan vähän yli 600 000.

Näin jatkuu sivu Aalloilla-lehdessä:


Psalmit on jo käännetty udmurtiksi, mutta ei vielä koko Raamattua. Suomen Pipliaseura kerää rahaa sekä Raamatun käännöstyöhön että Psalmien kirjan lahjoittamiseen udmurteille.

"Pipliaseura tukee yhteensä kahdentoista suomensukuisen kielen raamatunkäännöstyötä. Uusi testamentti on jo seitsemällä sukukielellä Venäjän alueella, mutta esimerkiksi mansin ja hantin kielille Raamattua on käännetty vasta muutaman evankeliumin verran. Udmurtit saivat lukea Uutta testamenttia äidinkielellään vuonna 1997.
Suomen Pipliaseura tukee mummojen kotiseudulla käännöshanketta, jonka tavoitteena on kääntää koko Raamattu udmurtiksi. Mummojen suomensukuisella äidinkielellä on noin puoli miljoonaa puhujaa." Kotimaa
"Koko Raamattu on käännetty 471 kielellä. Uusi testamentti 1 223 kielellä. Käännöstarve on 2 040 kielellä.Raamatun tai sen osien kääntäminen on monivaiheinen prosessi, ja pelkästään Uuden testamentin kääntäminen kestää 10–20 vuotta. Raamatun kääntäminen edellyttää myös kielen ja kulttuurin tutkimusta sekä luku- ja kirjoitustaidon edistämistä." Wycliffe Raamatunkääntäjät 
Koska voi olla, että tuosta kuvan tekstistä on vaikea saada selvää, laitan siinä olevat tiedot vielä tähän:

Käännöstyöhön voi lahjoittaa tekstiviestillä 10€ tai 20€ kirjoittamalla
joko 10E PSLAHJA 7760
tai 20E PSLAHJA 7760
ja lähettämällä viestin numeroon 16303


tai tilisiirrolla IBAN FI58 8000 18 00 0557 83, merkitse viestikenttään 7760

Myös Internetissä lahjoittaminen onnistuu osoitteessa http://www.raamattulahja.fi 
Merkitse viestikenttään 7760

Voit myös tukea 12 suomensukuisen kielen raamattukäännöstyötä:
Sampo FI58 8000 1800 0557 83, viite: 77842

Koko Raamattu urdmuntiksi on tarkoitus julkaista jo ensi vuonna 2013! 
Poikkeuksellisesti laitan tämän saman tekstin kahteen blogiini.

8.4.2012

Suomenkielistä Raamattua on voinut lukea jo 370 vuotta

Lankalauantaina 7.4.2012

Voimme iloita tänä päivänä yhdestä oman äidinkielemme historian tapahtumasta erityisesti, nimittäin siitä, että Raamattua on voitu lukea suomenkielellä jo 370 vuotta! Se on valtavan pitkä aika ja jos ajattelemme miten monella sukupolvella Suomessa on jo ollut mahdollisuus kuulla ja lukea Jumalan sanaa omalla äidinkielellään. Maailmassa on vielä useita kieliä, joille Raamattua ei ole käännetty, vaikka maailmankartall ei ehkä enää olekaan ns. valkoisia kohtia eli paikkoja, joita ei ole vielä lainkaan tutkittu.

Muistan, miten joskus lapsena luin kotoamme löytynyttä vanhaa Apu-lehteä, jossa kerrottiin valkoisista läikista Afrikan kartalla, paikoista, joita tutkimaan lähteneet olivat kadonneet ja joiden katoamisen selvittäjätkin joutuivat ihmissyöjien ruoaksi, kunnes viimein "sivistys vihdoin tavoitti nuo ihmissyöjien maatkin".

Tampereen Wykliffe-säätiön sivuilta luin, että Raamatun käännöstyö on pitkällinen prosessi ja vie 10-20 vuotta.
Tällä hetkellä maailmassa on yli 2100 kieltä, joille ei ole käännetty vielä yhtään raamatunosaa. Tällaisten kielten puhujia arvioidaan olevan yli 340 miljoonaa. 
Wykliffe-säätiö 
Me suomalaiset olemme todella olleet etuoikeutetussa asemassa, kun meillä on ollut Raamattu suomenkielisenä jo 370 vuotta!


Ostin tämän Biblia 350 lähes 200-sivuisen hieman A-nelosta isomman kovakantisen suomenkielisen Raamatun historiasta kertovan kirjan viime kevään SKS:n muuttomyynnistä, jolloin kirjoja sai sieltä todella halvalla eli 70%:n alennuksella. Muistatte ehkä, miten kirjoitin ostaneeni sieltä silloin "hevoskuorman" kirjoja! Myös tämän kirjan ostin silloin sieltä.

Biblia 350 -kirja ilmestyi 1992, jolloin ensimmäisen suomenkielisen Raamatun julkaisemisesta oli kulunut 350 vuotta. Kirjan on toimittanut Jussi Nuorteava ja se on siis SKS:n eli Suomalaisen kirjallisuuden seuran julkaisuja. Kirjassa kerrotaan suomenkielisen Raamatun tarina ja miten syvästi ja kaikenkattavasti tuo kirja on vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin, arvomaailmaan ja ajattelutapaan. Kirjassa on sivuja on 184 ja mustavalkoisia kuvia runsaasti.

Kirjan ensimmäinen osa keskittyy Raamatun suomennoksiin, toisessa osassa painopiste on Raamatun vaikutuksesta kieleen ja kirjallisuuteen, kolmannessa osassa käsitellään aihetta Raamattu ja maailmankuva ja neljännessä osassa tutkitaan Raamattua taiteen ja kansankulttuurin lähteenä.

Biblia 350 -kirjan I-osa
Mikael Agricolahan suomentama Uusi testamentti ilmestyi vuonna 1548, jonka esipuheessa Agricola kirjoitti


Kyllä se kuulee suomen kielen,
joka ymmärtää kaikkein mielen.
 
Älä polje kirjaa kuin sika,
vaikka siinä on jokunen vika.

Ensimmäisen painetun suomenkielisen Uuden testamentin julkaisi Mikael Agricola vuonna 1548 nimellä "Se Wsi Testamenti". Kirja oli tarkoitettu papeille, jotta he voisivat tehdä työnsä suomen kielellä Wikipedia
Koko Raamattu saatiin suomenkielelle vuonna 1642, lähes 100 vuotta myöhemmin kuin Uusi testamentti, siis 370 vuotta sitten, mikä on ollut valtava saavutus.
Uusin kirkkoraamatun käännös – johon sisältyy Uusi testamentti – on vuodelta 1992. Aikaisemmat käännökset ovat vuosilta 19381776 ja 1642. Wikipedia
Ensimmäinen koko Raamattu oli painoasultaan nykyisinkin ajatellen todella hieno, mutta niin suurikokoinen, että sitä oli vaikea kuljettaa mukana. Se painoi yli kuusi kiloa ja oli hinnaltaan kallis. Siksi alettiin pian kehitellä painatukseltaan halvempaa ja kevyempää teosta ja vuonna 1685 painettiin ns. Sotaraamattu, jota tarvittiin "että se ilman waivata taitan myötä pitää caikis Sotawaelluxisa". Luvan tuon kevyemmän laitoksen antamiseen kuninkaallinen majesteetti antoi määräyksellään 27.11.1680 mm. seuraavin sanoin: "-- niin hyvin muidenkin näkökohtien kuin sotapappiemme tähden, jotka sitä kansakuntaa palvelevat".



Pappien kirjasta koko kansan Raamatuksi meni kuitenkin toista sataa vuotta, sillä oikeastaan vasta Suomen Pipliaseuran perustaminen 1812 antoi sysäksen siihen, että pyhä kirja oli tarjolla jokaiseen perheeseen. Tuohon aikaan Suomi oli vielä länsieurooppalaisittain ajatellen vielä Raamatun julkaisemisen suhteen kehitysmaa. Tuskin kymmenessä kodissa oli tuolloin vielä Raamattu. Ruotsin vallan aika oli päättynyt 1809.

Tästä Biblia 350 -kirjasta voi lukea, miten Raamattuja vihdoin alettiin painaa suomalaisten käyttöön. Aluksi Pietarissa 5000 kappaleen painos Inkerinmaan ja itäisen Suomen tarpeisiin ja miten Turun palo tiistaina 4.–5. syyskuuta vuonna 1827 ja sitä seurannut yliopiston siirtäminen Helsinkiin vaikeutti Suomen pipliaseuran toimintaa.

Ennen Raamatun painostöiden edistymistä Erik-piispa oli ottanut käyttöön opetuksellisista syistä katekismuksen. Raamattuun liittyvästä katekismusperinteestä Biblia 350:een on kirjoittanut Martti Parvio luvussa, jossa selvitellään Postillaa ja raamattuhumanismia. Suomalaisen Raamatun vaiheista kirjoittavat myös Simo Heininen, Jussi Nuorteva ja Heimo Hietanen.

Kirjan II-osa
Osmo Ikola, joka on minulle tuttu henkilö niiltä ajoilta, jolloin opiskelin Turun yliopistossa suomen kieli pääaineenani, kirjoittaa kirjan II-osassa Raamatun vaikutuksesta kirjasuomeen. Osmo ikola oli yliopiston rehtorina omien opintojeni aikoina.

Suomen vanhan kirjakielen historia oli Ruotsin vallan ajan loppuun saakka Raamatun kielen historiaa. Maallista kirjallisuutta ilmestyi sangen niukasti aina 1800-luvun loppukymmenille asti. Raamatun kielen vaikutus oli Aleksis Kiven runouteen erittäin suuri.

Vanhaksi kirkkoraamatuksi kutsuttu Raamatun suomennos ilmestyi 1776. Sen kieliasun on tarkistanut Antti Lizelius. Kaikki 1800-luvulla ilmestyneet Raamatun painokset olivat pieniä kielellisiä korjauksia lukuunottamatta vanhan kirkkoraamatun uusintapainoksia. Koska Raamattu on käännöskieltä, sen myötä on kirjasuomeen tullut myös vieraiden kielten vaikutusta, sillä Agricola kertoo käyttäneensä Uuden testamentin käännöksessään apuna kreikan-, latinan-, saksan- ja ruotsinkielisiä tekstejä.

Agricolalla ei ollut paljon suomenkielisiä tekstejä mallinaan, kun hän alkoi kirjoittaa Raamattua suomeksi, siksi hän käytti hänelle tuttujen kielien kirjoitustapaa apunaan. Tosin Agricolan kirjoitustavassa, siis oikeinkirjoituksessa, on paljon epäjohdonmukaisuuksia. Raamatun kieli on länsisuomalaista, oikeastaan lounaissuomalaista. Kun kirjakielemme vähitellen omaksui sanoja lähes tasapuolisesti kaikista päämurteistamme, oli Raamatun kieli tuossa vaiheessa melkein kehityksen jarru.


Raamatusta yleiskieleen ovat tulleet esimerkiksi sanat autuas, enkeli, epäjumala, häpeäpilkku, kaikkivaltias, kirjanoppinut, kristitty, kulmakivi, lepopäivä, lipilaari (lavertelija), mammona, manna, opetuslapsi, sielu, ulkokultaisuus, Vapahtaja, ylösnousemus jne.

Kiteytyneitä sanontoja Raamatusta yleiskieleen  ovat, useimmat Raamatun alkukielistä, kielletty hedelmä, tomu ja tuhka, jobinposti, maan hiljaiset, huutavan ääni korvessa, maan suola, jokapäiväinen leipä, ajan merkit, hävityksen kauhistus, makean leivän päivät, maallinen maja, tomumaja, heikompi astia, A jO, alku ja loppu, varjella kuin silmäteräänsä, mennä kaiken maailman teitä, kallistaa korvaansa, koota tulisia hiiliä jonkun pään päälle, panna kynttilänsä vakan alle, palvella kahta herraa, heittää helmiä sioille, julistaa katoilta, pudistaa jonkin paikan tomu jaloistaan, lyödä rintoihinsa, heittää ensimmäinen kivi, potkia tutkainta vastaan, jäädä kuolleeksi kirjaimeksi, käydä yli ymmärryksen, otsansa hiessä, kasvoista kasvoihin, yhtenä miehenä, jonkun siipien suojassa, malka omassa silmässä, yhdennellätoista hetkellä, väkeä kuin helluntain epistolassa, ei osaa eikä arpaa, suomukset putoavat simistä, suuri oppi hulluttaa, kunnia sille jolle kunnia kuuluu, ylpeys käy lankeemuksen edellä, ei mitään uutta auringon alla, työmies on palkkansa ansainnut, mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää jne.


Juhani Niemi kertoo Biblia 350 -kirjassa, miten Raamattu ilmenee 1800-luvun kirjallisuudessa. Tästä voisi kirjoittaa aivan oman postauksen, joten tyydyn vain luettelemaan esityksessä mainitut kirjailijat ja heidän teoksensa:
Frans Mikael Franzen: Den gamle knekten
J.L.Runeberg: Midsommarfesten, jota pidetään Hannan esityönä; Vanhan puutarhurin kirjeet
Elias Lönnrot: Kalevala, Kanteletar
Matias Salamnius: Ilo-Laulu Jesuxesta
Lönnrot sai taistella monin tavoin kirkon edustajien ahdasmielisyyttä vastaan varsinkin Kantelettaren julkaisemisen aikoihin, sillä kansanrunous nähtiin epäraamatullisuutensa takia Raamatun vastaisuutena, vaikka Lönnrot mm. Kalevalassa kuvaa, miten "tietäjä iän-ikuinen" väistyy "Karjalan kuninkaan tieltä".  Kalevala päättyy siis kristinuskon voittoon pakanuuden väistyessä.
Myös Jaakko Juteini joutui vastuuseen kristillisen opin vapaamielisenä tulkkina. Hänen mieteteoksensa Anteckningar af tankar uti varianta ämnen poltettiin julkisesti Viipurin torilla 1820-luvun lopulla.
Aleksis Kiven teos Seitsemän veljestä on täynnä puolisitaatteja Raamatusta. Myös Lea-näytelmä, joka oli Suomalaisen teatterin esikoisnäytelmä on saanut innokkeen Raamatusta.
Jaakko Fredrik Lagerval: Kaini ja Josephi
Tuokko (Antti Törneroos): Saul, jossa on Suomen metaforaa, Davidin ja Goljatin taistelu on suomalaisuuden ja venäläisyyden keskinäissuhteiden symboliikkaa
Zachris Topelius: Sadut, Lehtisiä mietekirjastani, Tähtien turvatit ym.
Pietari Päivärinta: Minä ja muut (arvosteli ulkokultaisuutta, puolusti kuitenkin valtiopäivämiehenä naisten tasa-arvoisuutta Raamattuun vedoten)
Minna Canth: Papin perhe, Hanna
Juhani Aho: Heränneitä, Kevät ja takatalvi
Arvid Järnefeld: Maria
Volter Kilpi: Bathseba
Johannes Linnankoski: Ikuinen taistelu

Kari Mäkinen kertoo Biblia 350 -kirjan II-osassa Raamatusta nykykirjallisuuden taustalla. Jälleen kerron vain lyhyesti tästäkin osasta. Raamattu vedetään alas jalustalta, vaikka kritiikki kohdistui kirkkoon ja kirkon miesten ulkokultaisuuteen. Vuosisadan vaihteessa auktoriteetit haluttiin kumota, Raamattu jäi taustalle. Sittemmin kiinnostuttiin kirjoittamaan Raamatusta tekstejä historiallisesta näkökulmasta, myöhemmin kirjoittamiseen tulivat mukaan hajoava maailmankuva ja myytit.


Ilmari Kianto: Pikku syntejä, Aatami (raamattuparodiaa)
Katri Vala: Maan laiturilla (Raamatun teemoja vapaasti käytettyinä)
V.A.Koskenniemi, Lauri Viljanen, Eino Leino, Mika Waltari, Helvi Juvonen, Lassi Nummi ja Markku Enwall olivat Katri Valan tapaan samoilla vapailla linjoila.
Unto Karri: Sodoma (1929)
Pentti Haanpää: Atomintutkija (1950)
Tatu Vaaskivi: Pyhä kevät (1942)
Paavo Rintala: Kuolleiden evankeliumi (1954)
Jukka Larsson: Viettelijä (1987)
Mika Waltari: Valtakunnan salaisuus (1957)
Martti Merenmaa: Jaakob painii enkelin kanssa (1942)
Pirkko Saisio: Kainin tytär (1984)
Hannu Salama: Aamos ja saarelaiset (1987)
Kerttu-Kaarina Suosalmi: Ihana on Atyn-köl (1988)


Koska tämä kirja Biblia 350 on ilmestynyt 1992, se kuvaa lähinnä 1900-luvun nykykirjallisuutta. Nyt, 2012, noin 20-vuotta myöhemmin kirjallisuudessa on tapahtunut jälleen paljon. Niitä tietoja emme siis tästä kirjasta löydä.

Biblia 350 -kirjan III-osa keskittyy teemaan Raamattu ja maailmankuva. Reijo Työrinoja keskittyy länsimaisen maailmankuvan juuriin.
Työrinoja aloitaa tunnetun aatehistorioitsijan Arthur O. Lovejoyn maineikkaasta kirjasta The Great Chain of Being, Olemisen suuri ketju (1936). Sitten hän jatkaa luonnontieteen ja kristinuskon suhteesta patristisella ajalla. Jo hellenistisessä juutalaisuudessa ennen kristinuskoa oli alkanut Lovejoyn mainitsema raamatullisen ja kreikkalaisenajattelun yhteensoveltaminen. Jo toisella vuosisadalla eKr. Artapanos väitti, että egyptiläiset olivat oppineet tieteensä ja teknologiansa Moosekselta. Eupolemos (n. 150 eKr.) oli sitä mieltä, että astrologia oli Eenokin keksintö, jonka Aabraham oli sitten opettanut foinikialaisille ja egyptiläisille. Aristobuloksen (n. 150 eKr. Aleksandriassa vaikuttanut)  mukaan Pythagoraan ja Platonin filosofiset näkemykset olivat perua Moosekselta.  Tärkein tämän ajattelun, raamatullisen ja kreikkalaisen yhteensoveltaminen, edustaja on Filon Aleksandrialainen (k. n. 40 jKr.), jonka vaikutus myös varhaiseen kristilliseen ajatteluun on suuri.

Kannattaa tutustua tähän Biblia 350 -kirjan III-osaan, jos filosofia ja suuret ajattelijat kiinnostavat. En lähde tässä nyt referoimaan näitä Työrinojan kirjoittamia lähes kymmentä sivua, vaan kehotan kiinnostuneita hankkimaan tämän kirjan käsiinsä ja tutustumaan sivuihin itse.

Miikka Ruokanen kirjoittaa III-osassa Raamatun tieteellisestä tutkimuksesta ja sen teologisesta tulkinnasta.  Jälleen noin 10 sivua, joita en halua referoida. Kannattaa lukea itse ja miettiä kyseistä sisältöä.

Edelleen III-osassa Heikki Räisänen valottaa Suomalaista raamatuntutkimusta kahdeksan sivun verran. Sekin on tekstiä, johon jokainen asiasta kiinnostunut voi itse parhaiten paneutua.

Raamatun vaikutus yhteiskunnalliseen ja oikeudelliseen ajatteluun on aiheena Heikki Ylikankaan neljäsivuisessa kirjoituksessa, joka on III-osan viimeisenä. Tätäkin tekstiä kannattaa jokaisen tutkiskella itsekseen.


IV-osa kirjan lopussa keskittyy Raamattuun taiteen ja kansankulttuurin lähteenä Suomessa. Taiteella tarkoitetaan tässä kuvataiteita ja musiikkia. Kirjoittajia ovat Bengt Ingmar Kilström (Keskiajan kirkkotaide),  Matti Komulainen (Reformaation jälkeinen kuvataide), Heikki Hanka (Kirkkomaalaus 1800-luvulla), Markku Kilpiö (Säveltaide), Pentti Lempiäinen (Raamatun symboliikka). Nämäkin tekstit jätän referoimatta, vaikka niissä on todella paljon mielenkiintoista luettavaa tiivistetyssä muodossa.

Kirjan viimeinen kirjoittaja IV-osassa on Sirpa Karjalainen. Hänen aiheenaan ovat Kirkon ja kansan kalenterijuhlat. Koska nyt vietämme juuri pääsiäistä, poimin tähän juhlaan liittyvät asiat tuosta 8 sivua käsittävästä kirjoituksesta ja jotain muutakin.

Eri tunnustuskunnissa kirkkovuoden sisältö ja rakenne vaihtelee melkoisesti. Nykyinen kristillisistä juhla- ja pyhäpäivistä muodostuva kirkkovuosi on saanut muotonsa pitkän ajan kuluessa. Keskiajalla oltiin lähestymässä nykyajan käytäntöä. Perustana ovat pääjuhlat, joulu, pääsiäinen ja helluntai.

Kristityt korvasivat juutalaisten sapatin sunnuntailla, viikon ensimmäisellä päivällä, joka oli Kristuksen ylösnousemuksen päivä. Alunperin sunnuntai ei ollut lepopäivä, vaan silloin kristityt kokoontuivat  jumalanpalvelukseen.

Pääsiäistä, joka perustui juutalaisten passah-juhlaan, kristityt alkoivat viettää 100-luvulla. Kristinuskon aseman vakiintuessa 300-luvulla alettiin raamatullisten juhlien lisäksi viettää marttyyreille ja pyhille omistettuja merkkipäiviä. Pakanalliset vuotuisjuhlat muutettiin kristillisin tunnuksin vietettäviksi juhliksi.  Oli helpompaa varustaa pakanalliset juhlat kristillisin symbolein kuin juuria niiden vietto pois kokonaan. Siksi jouluakin vietetään keskellä talvea. Kristuksen syntymäjuhlalla korvattiin roomalaisten aurinkokulttiin liittynyt voittamattoman auringon juhla, sol onvictus.

Biblia 350 -kirjassa on selkeää tietoa eri juhlapyhien merkityksistä ja viettoajoista. Keskiajalla Ruotsin valtakunnassa kolmannes vuoden päivistä oli pyhiä, jolloin ei sopinut tehdä töitä. Uskonpuhdistuksen jälkeen vallanptäjät alkoivat määrätietoisesti vähentää pyhien määrää. Aluksi vähennettiin vain muutamia pyhiä. Vuonna 1571 vähennettiin lähinnä pyhimysten muistopäiviä. Syyksi otettiin moraalinen puoli: joutilaisuus totutti kansaa paheellisuuteen. Vuonna 1772 kirkkovuodesta poistettiin 23 pyhää, mm. 10 apostolien päivää, kiirastorstai ja heinäkuinen Marian etsikkopäivä ja pääsiäinen, helluntai ja joulu supistettiin kaksipäiväisiksi, kun ne ennen olivat kestäneet neljä päivää kukin. Seuraava muutos Suomessa oli 1953, jolloin työmarkkinajärjestöjen aloitteesta Marian ilmestyspäivä siirettiin sunnuntaihin, juhannus ja pyhäinmiestenpäivä lauantaihin. Samat siirrot tehtiin myös Ruotsissa.

Tehokkuusajattelu jatkui ja niin pyhien siirtelyä jatkettiin 1973 eheiden viisipäiväisten työviikkojen takia. Maanantai syrjäytti sunnuntain viikon ensimmäisenä päivänä ja loppiainen, helatorstai ja toinen helluntaipäivä siirtyivät lauantaiksi. Tämä vain meillä Suomessa ja 1980-luvun lopulla päätettiin nämä pyhät palauttaa entisille paikoilleen, niin että vuonna 1992 loppiainen, helatorstai ja helluntai olivat taas entisillä paikoillaan. Toista helluntaipäivää ei kuitenkaan enää ole kalenterissa.

Yllättävää kyllä nimipävien vietto lahjoineen ja kestityksineen on suomalainen tapa, joka ei juurikaan ole tuttua muissa maissa Ruotsia lukuunottamatta. Kirjassa selvitetään myös, milloin ensimmäisiä nimipäiviä Suomessa alettiin viettää ja mihin asiaan ne kirkkovuodessa viittaavat. Myös vapusta ja itsenäisyyspäivästä voi Biblia 350 -kirjasta lukea.



19.8.2011

Sielukirjojani

Pe 19.8.2011, toinen postaus tänään

Leena Lumilla on blogissaan valtava arvonta. Arvonnassa hän kysyy sielukirjoja. Ainakin kolme pitäisi nimetä. Minulle ns. sielukirjoja ovat ainakin nämä:
Kuva: Nimikkoseura

Saima Harmajan päiväkirja runoineen, nimeä en muista, luin 12– 13-vuotiaana ja aloin itsekin kirjoittaa runoja samantien.... Se oli erittäin paksu vanhanajan nidottu kirja kotini kirjahyllystä, äitini nuoruuden kirjoja. Muistan vieläkin, miltä tuon kirjan selkä näytti kirjahyllyssä. Selässä oli jotain kullan värisiä viivoja, muuten kirja oli valkoinen, luonnonvalkoinen siis, ei kalvakka. Kannessa oli kai tyttö ja lyyra tms. Sivut oli äiti kai itse avannut veitsellä. Ne olivat viehättävän pehmeät ja röpöläiset. Valitettavasti tuota kirjaa ei enää ole, se on kadonnut muutoissa. Äitini huolestui puolestani tuohon aikaan jostain syystä: murrosikä meikäläisellä kai?!

Vuosikymmenien takaa lukiovuosilta: Tarjei Vesaas, Jäälinna – kirjan tunnelmaa en kai unohda koskaan... vaikka itse kirjasta en muista paljoakaan, mutta jotain taikaa kirjassa oli. Aivan samannäköinen kirja, jonka kauan sitten luin, on näköjään ollut heinäkuussa myynnissä Huuto.netissä. Olin silloin lukiovuosinakin ahkera kirjaston käyttäjä...
Kuva: Itapailan myyntisivu Huuto.netissä

Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva järkytti minua opiskeluvuosina...

Kuva: Love Literature

Raamattu on kuitenkin ns. sielukirjoistani tärkein. Tai Raamatussahan on monta kirjaa yhdessä ja muodostuu kahdesta osasta, Uudesta ja Vanhasta testamentista. Raamattu on avannut minulle tien Jumalan sydämeen, ainoa kirja, jonka pitäisin, jos kaikista muista olisi luovuttava. Ilman sen antamaa ravintoa elämäni olisi täysin tyhjää ja olisin vielä enemmän tuuliajolla ja eksyksissä kuin joskus saatan tämän elämän myrskyissä olla. Raamattu on salatun Jumalan ilmoitusta itsestään ja suunnitelmistaan ihmiskuntaa kohtaan. Se kertoo kaiken, mitä Jumala on ihmisen auttamiseksi tehnyt. Jeesuksen sovitustyö on avain sielulle taivaallisiin asioihin. Raamattua ei kuitenkaan voi ymmärtää ilman Pyhän Hengen antamaa opastusta. Uusi Testamentti onkin nykyajan ihmiselle korvaamaton kirja, jonka kautta voi löytää Jumalan rakkauden.
Kuva: Raamattu
Ihmettelen välillä niitä, jotka ovat lukeneet melkein satamäärin kirjoja, mutta eivät koskaan kunnolla edes Uutta testamenttia.