Kauhea vanhuus

Ke 21.3.2012


Kirjaston poistokirjoista käteeni tarttui kuluneella viikolla Sisko Istanmäen (s. 1927) kirja Yöntähti. Olen joskus ostanut enemmänkin kirjastojen poistokirjoja, enimmäkseen nimenomaan runokirjoja, mutta viime vuosina en enää ole paljoakaan harrastanut näiden poistohyllyjen tutkimista. Nyt kuitenkin nappasin 50 sentillä mukaani tuon kirjan, koska joskus olen lukenut jotain Istanmäeltä ja muistin hänen kirjoittavan melko vetävää tekstiä. Siinä asiassa en kokenut nytkään pettymystä.

Kuva: Aamun kirja -ohjelma

Enpä malttanut jättää lukematta tätäkään kirjaa, vaikka hetimiten huomasin sen jopa masentavan minua.  Äitini, joka on jo Taivaan kodissa, oli vain kaksi vuotta Istanmäkeä vanhempi. Sisko Istanmäki on nyt 85-vuotias, joten hän on jo varmaan jonkinlainen vanhuuden asiantuntija. Kirjan julkaisemisen aikaan 2008 hän oli 81-vuotias. Tapahtumat alkavat vyöryä yli kahdeksankymppisten luokkakokouksesta...


Yöntähti on kirja vanhuudesta. Istanmäki kirjoittaa vakaasti ja jollain erityisellä tavalla  mielenkiintoisesti, mutta viiden 80-vuotta täyttäneen vanhuksen tarina, jonka hän tämän kirjan kansien välissä kertoo, on aika ankeaa luettavaa. Onko kyseessä omalaatuinen huumori, sarkasmi vai mikä, mutta ei tämä mikään varsinainen viihderomaani ole...


Istanmäellä on oivaltavan kertojan tyyli, joka ei päästä lukijaa irti, vaan lukija alkaa odottaa jotain jo seuraavalla sivulla, seuraavassa luvussa, jotain, jonka hän haluaa lukea, vaikka kuinka masentavaa tekstiä tulisi vastaan. Niin minäkin luin ja luin ja luin nuo 205 sivua ja odotin miltei loppuun saakka, että jotain todella hyvää tapahtuisi noille vanhuksille, mikä tekisi heidän elämänsä paremmaksi. Mutta ei, arki seuraa arkea, tosin joskus on pyhäkin, joskus ei riidellä ja ruokakin on hyvää, mutta jatkuvia takapakkeja tulee, pienemmän onnettomuuden jälkeen todella iso, mikä ratkaisee kaikkien viiden kohtalon.


Kummallista, että melkein viimeiseen lukuun asti odotin myönteistä yllätystä, mutta turhaan. Lemmikki syö toisen lemmikin, tulipalon jälkeen ei vakuutuksen turvin rakenneta uutta, kuolema seuraa kuolemaa.
Kirjan varsinainen sankari on yksi vanhuksista, joka kykenee hoitamaan ja ruokkimaan neljä muuta ja lopulta henkensä uhalla pelastaa kaikki talon elolliset olennot. Ikääntyminen tekee tehtävänsä.

Nuorekas kirjailija Television Aamun kirja -lähetyksessä haastateltavana

Istanmäen huumori kelluu kyllä koko ajan jossain rivien välissä, mutta kaikenkaikkiaan kirja ei minua naurata. Jos vanhuus on tuollaista yli 80-vuotiaana, niin parempi olisi kuolla pois, ennen kuin saavuttaa tuon iän. Mieleeni nousivat muutaman vuoden takaiset lööpit ja ratikkapysäkkien suuret julisteet, joissa kerrottiin yli 65-vuotiaiden itsemurhista: yksi vanhus kuolee oman käden kautta joka toinen päivä. Useimmat ovat miehiä.


Jollain kampanjalla on muiden ikäryhmien itsemurhalukuja saatu vedettyä alemmas, mutta vanhusten ei. Myös nuorten itsemurhien määrä on suuri. Itsemurhan kautta kuolee kolme kertaa enemmän ihmisiä kuin liikenteessä, vaikka liikenne onkin suuri tappaja. Omakohtaisesti tiedän kolme iäkkään ihmisen itsemurhaa. Kaikenkaikkiaan viimeisen 50 vuoden aikana itsemurhien määrä on nelinkertaistunut.


Istanmäen kirjassa ei kukaan tee itsemurhaa, mutta en kyllä koe tuota kirjassa kuvattua vanhuuttakaan kovin kiinnostavaksi, jos niin voi sanoa. Mutta kirjan lukeminen herätti kyllä ajatuksia siitä, miten huonosti yhteiskunnassamme vanhusten asiat ovat, vaikka enää vaivaistaloja ei olekaan, eikä tuossa kirjassakaan ollut mitään vastaavaa. Kuitenkin Istanmäki tuo selkeästi esiin vanhusten yksinäisyyden, mikä köyhyyden ja voimien heikkenemisen ohella on suurin itsemurhien syy. Kirjassa vanhusten yksinäisyys ratkeaa kiinnostavalla tavalla, kun entiset luokkatoverit muuttavat yhteen asumaan, vaikka sitä ei ratkaisuna juuri yksinäisyyteen mitenkään korosteta.  


SISKO ISTANMÄKI Yöntähti Tammi 2008, 205 s.


Helsinkimissio kampanjoi kaikenikäisten ihmisten hyvinvoinnin puolesta. 


HELSINKIMISSION KRIISIPUHELIMET
AAMUKORVA

Senioreja auttava puhelin
(09) 2528 2730 / 045 341 0504 
Kuulolla joka aamu klo 5-9.
(Puhelun hinta on oman operaattorisi hinnoittelun mukainen.)

Sähköposti: aamukorva(at)helsinkimissio.fi

Nuorten Kriisipiste

12-29 -vuotiaille
Albertinkatu 33, 
00180 Helsinki 
Kriisipuhelin 045 341 0583
Päivystys ti-to klo 9-13

Sähköposti: nuortenkriisipiste(at)helsinkimissio.fi

Krisjouren för unga

Albertsgatan 33
00180 Helsingfors
Jourtelefon 045 341 0574
Jourtider: Tisdagar-torsdagar kl. 11-13
  
E-post: krisjouren(at)helsinkimissio.fi

Sadepäivän puuhakirja

La 18.3.2012

Kirjahyllyssäni on mutamia askartelu- ja puuhakirjoja. Tämä Sadepäivän puuhakirja on yksi kivoimmista monipuolisuutensa takia. Se on tyttäreni Jasminen kirjoja ja olen säilyttänyt sen, koska siitä on iloa aikuisellekin. Sen tehtävät soveltuvat ohjattuina kaikenikäisille lapsille eikä yläikärajaa ole. Vauvankin kanssa kirjaa voi katsella, koska siinä on hienoja värikuvia ja kirja on kooltaan iso. Se on suurempi kuin A4.
Se on Kustannus-Mäkelä Oy:n tuotantoa vuodelta 1996. Tekijä on Angela Wilkes ja suomennos on Virpi Vainikaisen. Kirja on DK-kirjoja, ADorling Kindersley Book, alkuteos on nimeltään The Fantastic Rainy Day Book ja kirjaa on ollut tekemässä useita henkilöitä valokuvaajasta taittajaan ja tekstinsuunnittelijaan, vaikka Wilkes onkin kaikkien ideoitten ja töitten varsinainen tekijä. Ohjeiden värikuvat tekevät kirjasta todella kiinnostavan.

Kaikki ohjeet ovat erinomaisten kuvien avulla saatu eritäin houkutteleviksi ja helponnäköisiksi. Osa onkin helppo toteuttaa näiden opastusten avulla. Ohjeita on sangen monenlaisia: leipomisesta kukkien kasvattamiseen, kasvomaalauksesta kaleidoskoopin tekemiseen, yhteensä yli 60 ideaa.

Näin pääsiäistä odotellessa voisi kirjasta ottaa vaikka pääsiäispupun tekemisen työn alle. Lasten kanssa sen tekeminen on mukavaa, mutta aikuinenkin voisi tuon pupun valmistaa vaikkapa tuliaislahjaksi, jos on pääsiäisen aikaan vierailulle menossa tai sitten ihan vain lahjaksi jollekin pikkutenavalle.

Kirjan takana on useita kaavoja, mm. pupun kaava, joka sopii myös räsynuken kaavaksi.

Angela Wilkes on testannut nämä ohjeet omien lastensa kanssa ja kirjoittanut yli 30 kirjaa. Kannesta löytyvät sanat: Askartele * Maalaa * Leivo * Rakenna * Ompele * Viljele. Todella mielenkiintoinen kirja aikuisellekin.

Päivän kirjailija: Gabriel García Márquez

Ti 6.3.2012

Wikipedia

Tasan 85 vuotta täyttää tänään kolumbialainen nobelkirjailija Gabriel García Márquez. Mies syntyi Kolumbiassa 6.3.1927 ja on paitsi kirjailija myös poliittinen aktivisti ja toimittaja. Kotimaassaan hänet tunnetaan lempinimellä "Gabo". Hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1982.  

Hänen pääteoksensa on kirja nimeltä Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad) , joka ilmestyi 1967. Se on käännetty 35 kielelle, ja sitä on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Se luetaan yhdeksi latinalaisen Amerikan kirjallisuuden klassikoksi.

Tämän kirjan lukemista muistan odotelleeni pitkään. Tuona pitkänä odotteluaikana ehdin jo romantisoida kirjan mielessäni niin, että kun vihdoin sain kirjan käsiini ja luin sen, petyin.

Kirja kertoo tarinan Buendían suvusta, sen seitsemän sukupolven kukoistuksesta ja tuhosta. Se on hyvin vertauskuvallinen ja sen katsotaan tiivistävän Kolumbian tai koko latinalaisen Amerikan historian sotineen, vallankaappauksineen, banaaniplantaaseineen ja työläisten joukkomurhineen. Wikipedia

Kirja pitää kyllä lukijan otteessaan. Jälkimaku on kuitenkin epämiellyttävä. Hyvin kirjoitettu, mutta ihan sairasta tekstiä jollain lailla.  Sukurutsausta.
Itse kirjan nimi on erittäin kiinnostava. Odotin kuitenkin sisällöltä jotain muuta. Kirja on siis poliittinen ja vertauskuvallinen. Kertoo varmaan paljon sille, joka tuntee tuon poliittisen taustan. Minulle kirja ei antanut paljon mitään. Laitoin kirjan jo vuosia sitten eli 10.5.2005 Bookgrossingin (linkki suomalaiseen foorumiin) kautta kiertoon.
Luin kirjan tosiaan jo vuosia sitten eikä minulla ole minkäänlaista kiinnostusta lukea sitä uudestaan.

WSOY kirjaesittely on täällä (http://wsoy.fi/yk/products/show/17773 )

Minulla on ollut lukupöydällä jo pitkään Márquezin toinen kirja: Rakkautta koleran aikaan. (El amor en los tiempos del cólera, 1985.) Saa nähdä, milloin ehdin lukea sen.

Eila Jaatinen: Nainen Euroopan reunalta

Ti 6.3.2012

Tutustuin Eila Jaatiseen vuosia sitten. Silloin luin hänen nuoruutensa tarinan kirjasta Silmien takana tuuli. Se oli joskus 70-luvulla. Kirja on luultavasti maalla olevien kirjojeni joukossa.

Sittemmin Eilalta ilmestyi monta muutakin kirjaa.

Vuosiin ei tullut pidettyä yhteyttä ja viime vuosien  uudistunut tuttavuuskin jäi vain Facebook-tasolle.  Kun viimeksi tapasin hänet ohimennen, hän kertoi näkönsä heikenneen niin, ettei voinut enää käyttää Facebookiakaan. En kuitenkaan tajunnut hänen terveytensä täysin romahtaneen. Oli yllättävää saada tieto hänen 26.2.2012 tapahtuneesta kuolemastaan. Hän oli kuollessaan 59-vuotias.

Eila Jaatinen kirjoitti myös moniin lehtiin, kirkollisista lehdistä muun muassa Kotimaahan, Esseen, Kirkko ja kaupunki -lehteen ja Vantaan Lauriin. Kotimaan kolumnistina hän oli 1980-1985 ja sitten Kirjapajan kustannustoimittajana 1986-1992. 

Eila Jaatinen  perusti yhdessä Tertti Lappalaisen kanssa Lastenmaa-lehden. Hän toimi sen päätoimittajana vuonna 1988-1992. Kirjastopalvelun kriitikkopalkinnon hän sai vuonna 1995.

Luulen, että raskain isku hänen elämässään oli Sakari-pojan itsemurha lokakuussa 2004. Tästä murheesta syntyi myös kirja Äläkä sure, Sakari, Katharos Oy 2009. Muita Eilan kirjoja ovat muunmuassa Reppuli ja kaverit sekä ILOISET KILOT – Totta ja tarua tuhdeista tytöistä. Hän on myös suomentanut muutamia kirjoja.

Tässä linkki Eila Jaatisen Kotimaa-lehden kolumneihin.

Saatuani tiedon Eilan kuolemasta otin esiin yhden hänen kirjoistaan: Nainen Euroopan reunalta. Se on Kirjapajan julkaisuja vuodelta 1991. Selasin kirjaa kuten joskus aikaisemminkin. Ankeutta ja surullisia tekstejä. En saa nyt otetta niihin.
Harmittaa, etten tiedä, missä ovat  muut omistamani Eilan kirjoittamat kirjat. Ehkä ne ovat jo maalle viedyissä muuttolaatikoissa. Joka tapauksessa ne eivät ole minulla nyt täällä. Siksi laitan linkin Eilan viimeiseen kolumniin Amaryllis Vantaan Laurissa ja lainaan sen nyt tähänkin:

Sain amarylliksen ja laitoin sen vähävaloiselle keittiön pöydälle. Kun aamulla menin katsomaan sitä, sen kalpea ja jäykkä varsi oli saanut hiukan punerrusta.
Ensin amaryllis oli kuin kiveä, monoliitti. Sitä katsoessa ei jaksanut uskoa näkymättömään kauneuteen.
Meidän tuntosarvemme harjaantuvat elämässä usein juuri tähän. Suurin osa kauneuden, ilon ja valon koodeista vain viittaa johonkin mahdolliseen, tulevaan. Arki ei ole laajakangaselokuva, jossa värit ja äänet hyökyvät jatkuvalla volyymilla.
Kolmen päivän ajan seurasin lumoutuneena, millä voimalla kasvi työnsi verenpunaista, loistavaa kukkaa nupustaan. Sen olisi voinut nähdä tapahtuvan — niin kuin kovasti nopeutetulla filmillä. Harmaassa talven valossa kukka ponnisteli kuin synnyttäjä voitonvarmana, täynnä vimmaa. Täältä tullaan, elämä!
Niin häikäise maallinen katseeni, sinä lyhtyjen lyhty! Riemusta kasvat tähän niukkaan valoon. Riemu kannatelkoon meitä kanssasi.
Eila Jaatinen