WSOY 1934
195 sivua
Taivaanvalkeat roihahtavat palamaan. Ruijan korkeiden gaissojen takaa ne kavahtavat pohjoisen pimeälle kumulle, ja kaameasti sähisten ja tohisten öiset tulet liehuvat, niin että oikein vistottaa.Samuli Paulaharju (1875 – 1944) tunnetaan kansanperinteen kerääjänä ja tallentajana: Veli-Pekka Lehtolan mukaan hän lähetti kansanrunousarkistoon yhteensä yli 65 000 merkintää. Paulaharju myös piirsi ja valokuvasi eri puolille Suomea, Karjalaa, Lappia ja Ruijaa suuntautuneilla matkoillaan.
Oulun Tuirassa asunut Paulaharju työskenteli kuurojenkoulun opettajana ja Oulun museon hoitajana. Hänen todellinen kutsumuksensa suuntautui kuitenkin kirjallisuuteen. Lukuisten tietokirjojensa (mm. Lapin muisteluksia, 1922; Kiveliöitten kansaa, 1937; Sompio, 1939) ohella hän julkaisi ainoaksi kaunokirjalliseksi teokseksi jääneen novellikokoelman Tunturien yöpuolta.
Tunturien yöpuolta sisältää 15 Lappiin sijoittuvaa kauhunovellia. Teoksen lähtökohdaksi Paulaharju kertoi halunsa ”ymmärtää ja sanoa julki Lapin elämää vanhalta tarulliselta, pakanalliselta pohjalta”. Novellit pohjautuvatkin saamelais-lappilaiseen tarinaperinteeseen ja uskomuksiin. Niiden maailmankuvaa leimaa asenne, jossa noidat, maahiset ja manan majoille menneet ovat yhtä lailla läsnä kuin empiirinen todellisuus. Samoin myös unet, näyt ja enteet ovat tärkeitä ja todellisia.
Paulaharju virittää novellien tunnelman taidokkailla yksityiskohdilla ja kaunokirjallisen varmalla otteella. Luontokuvauksella on merkittävä rooli. Jylhä, arktinen erämaa toimii oivallisena näyttämönä klassisen novellin juonikaavaa mukaileville asetelmille, jossa ovat usein vastakkain ihminen ja noita tai muu henkiolento. Novellissa Paksujalka noita-vainajan ajomiehenä nimihenkilö pakenee henkiin vironnutta noitaa petäjään:
Nuuskien ja tuhisten noita kiertää petäjän moneen kertaan, toisin päin ja toisin päin. Kumartuu hän viimein alas ja ilkeästi kähisten iskee pitkät ruskeat hampaansa puun kylkeen, niin että kaarnansirpaleet pirahtelevat. Lennähtelee kohta tuoresta jäistä lastuakin, kun noita oikein vihantiestä levittää suunsa ja upottaa julmat leukapiikkinsä puuhun kerta toisensa perästä…Kokoelman ehkä hienoimmassa novellissa Haavruuva huutaa merimies kohtaa eteerisen merentyttären. Heidän maailmojensa raja on vain ylittämätön: toisen koti on maan päällä, toisen taas meren mustissa syvyyksissä, mykkien kalojen, aapahirviöiden ja rääkyvien meriraukkojen luona.
Kirjan lopussa oleva sanaluettelo auttaa vanhojen lappilaisten murresanojen ymmärtämisessä.
Muualla:
Samuli Paulaharjun tuotanto digitoituna
Minulla oli tämä (pokkaripainoksena) yhtenä syksynä mukana Kilpisjärven vaelluksella. Kirja ja maisema sopivat niin täydellisesti yhteen, etten ole muuten vastaavaa kokenut. Todella hieno kirja, niin kuin Paulaharjun muukin tuotanto.
VastaaPoistaLuin tämän joskus lukioiässä ja vaikutunuin syvästi. Kirjassa oli minulle paljon tuttua, yöpuolelta kun olen itsekin kotoisin... Uudelleenluenta on kummitellut mielessäni jo kauan.
VastaaPoista