Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Kuuntelin tätä vuonna 1974 ilmestynyttä romaania osittain äänikirjana ja kuuntelemisesta teki erittäin miellyttävän kokemuksen se, että kirjan lukee näyttelijä Liisamaija Laaksonen , jonka ääni sopii Joenpellon henkilöiden puheenparteen ja kerrontaan erinomaisesti. Nykyään ehkä vähän unohdettu Eeva Joenpelto teki aikanaan mittavan uran kirjailijana. Hänen esikoisromaaninsa Seitsemän päivää ilmestyi vuonna 1946 ja viimeinen teos Uskomattomia uhrauksia vuonna 2000. Neliosainen Lohja -sarjakin oli sekä myynti- että arvostelumenestys. Lohja-sarjaa voisikin pitää vaikkapa Sirpa Kähkösen Kuopio -sarjan edeltäjänä, vaikka tietenkin nämä sarjat edustavat kumpainenkin omaa tyyliään ja aikaansa.   Vetää kaikista ovista alkaa keväästä 1919, jolloin kansalaissota oli vielä monella tavalla läsnä. Kerronnan keskiössä oleva Oskari Hänninen on maataloustarvikekauppias, ja hänen vaimonsa Salme koettaa kuluttaa aikaansa kotirouvana, vaikka kotona ei ole oikein muuta tekemistä kuin virkkaamin

Johnny Kniga 2014 300 sivua Suomentanut Otto Lappalainen Kun jokin kirja tai elokuva nousee hypetyksen aallonharjalle, lopahtaa oma mielenkiintoni siihen kuin taikaiskusta. En ole lukenut Dan Brownin Da Vinci -koodia , en yhtään Paulo Coelhon kirjaa (muutaman rivin olen kyllä silmäillyt ja se riitti), en Haruki Murakamia . Viimeksi mainitulle aion antaa kuitenkin mahdollisuuden, koska fiksut työkaverini ovat sitä suositelleet. Annoin mahdollisuuden myös Jonas Gardellin paljon kiitetylle Älä koskaan pyyhi kyyneleitä -romaanitrilogialle. Ja hyvä niin, sillä jo ensimmäinen osa teki vaikutuksen elävine henkilöhahmoineen ja varmalla otteella sommiteltuine episodeineen, joissa käydään läpi sekä fiktiivisiä juonenkäänteitä että historiallista faktaa. Kerronnan keskiössä on tukholmalainen homoystävysten seurue: Paul, Lars-Åke, suomalaistaustainen Seppo, Reine ja loisteliaan näyttelijänuran kynnyksellä oleva Bengt. Lähemmin kuvataan kuitenkin peräkylältä muuttaneen Rasmuksen ja voima

Into 2013 240 sivua Illalla rakentaisin Kaverin kanssa veneen ja purjehtisimme SunMaid-maahan hakemaan rusinoita. Niitä oli paketti keittiön kaapissa, mutta rusinoita ei saanut ottaa, koska isä tarvitsi ne simapulloihin. Isoisä sanoi kerran että rusinoita kasvoi meren takana. Sinne purjehtisimme heti illan pimetessä. Tarmo asuu pienessä lappilaisessa kylässä, Hehtaarin tontilla. Iso rajakivi erottaa kodin kylän vaaroista ja houkutuksista. Seurana Tarmolla on Saku-koira ja sodassa kaatunut Kaveri, joka neuvoo ja lohduttaa silloinkin, kun äiti on kadonnut omiin maailmoihinsa ja isä juo. Kaveri on myös oivallinen vastus rumaa Yksinäisyyttä vastaan. Yksinäisyydellä on karvaton pitkä häntä ja silmät, jotka eivät koskaan räpsy kiinni.   Lomittain Tarmon kertomuksen kanssa seurataan myös hänen äitinsä tarinaa. Lapsena lestadiolaisen maallikkosaarnaajan raiskaamaksi joutunut Sohvi sinnittelee elämässä miten kuten, lapsuutensa traumatisoimana. Poikaansa hän yrittää suojella jokseenkin k

Minerva 2013 225 sivua Anu Juvosen (s. 1975) esikoisromaani on kasvukertomus 1980-luvun Helsingin Kannelmäestä. Samantyyppisessä lähiömiljöössä ja teemoissa liikutaan esimerkiksi Kauko Röyhkän Miss Farkku-Suomessa , mutta Lähiöoksennuksen päähenkilö Katja on vähän vähemmän ulkopuolinen kuin Röyhkän Välde. Eikä Kannelmäestä löydy sitä pohjoisen pikkukaupungin pysähtyneisyyttä, jota Miss Farkku-Suomi paikoin kuvaa. Nuoruus on kuitenkin yhtäläistä kaikkialla. Hiuksia tupeerataan, meikataan, tupakoidaan ja kännäillään. Katja asuu äitinsä ja veljensä kanssa Kannelmäessä, jossa elämän rosoisuus on peittelemättä julki. Katjan ystävän Sannan isä on rappioalkoholisti, toisen kaverin isä käyttää tytärtään hyväkseen. Puliukot hakevat alaikäisille viinaa ja pusikoissa vilisee itsensäpaljastajia. Katja, Sanna ja Mirri elävät hetkessä: kaikki on koettava tässä ja nyt, mahdollisimman nopeasti ja voimallisesti. Harrastuksista tärkein on kännäily, jota kuvataan myös koomisin äänenpainoin: –

WSOY 2011 315 sivua Oululaisen Joni Skiftesvikin uusin romaani kertoo perämies Eero Jokelan sodanjälkeisestä matkasta kohti koti-Suomea. Rahattoman ja maailman melskeissä ryvettyneen miehen taipaleesta kehkeytyy surkuhupaisa, jos kohta – Skiftesvikille ominaiseen tapaan – ymmärryksellä kuvattu odysseia, joka päättyy karille Perämerellä, kiitos puolisokean luotsin. Förstiksi romukaljaasiin pestautuneessa Eero Jokelassa on paljon samaa kuin Skiftesvikin muissakin miespäähenkilöissä: oikean ja väärän koettelua, pienen ihmisen ponnistelua elämän heilahteluissa. Jokela muistuttaa ehkä hieman Kotikoivuisen miehen (1999) Pauli Rusasta , joka on niin ikään kotimatkalla ja etsii otetta menneisyyteensä.  Skiftesvikin kirjoissa maailma ei ole koskaan yksinkertainen tai selkeä. Se tekee niistä todentuntuisia ja eläviä. Annan Perämies Jokelalle neljä tähteä. Oulun kaupunginkirjaston Kirjailijat Oulussa -sivuilla voi tutustua Skiftesvikin kirjailijauraan ja aiempaan tuotanto