Lukukausi - kirjallisia elämyksiä

Dekkarit eivät ole millään muotoa lukuharrastukseni keskiössä, mutta jostain kumman syystä olen tullut lukeneeksi niitä alkuvuodesta kohtuullisen ahkerasti. Jo Nesbøn Verta lumella I ja II täyttivät sivistyksestäni Nesbøn kokoisen aukon, ja Nic Pizzolaton esikoisromaaniin tartuin kollegani suosituksen johdosta. Uskon aina kollegoitani, enkä pettynyt tälläkään kerralla, sillä Galveston osoittautui karhean tyylikkääksi ja kiehtovaksi tarinaksi elämästä, kuolemasta ja kaikesta siltä väliltä.  Romaanin päähenkilönä on keuhkosyöpää sairastava nelikymppinen palkkamurhaaja Roy Cady, joka päätyy erinäisten tapahtumien seurauksena pakomatkalle New Orleansista Galvestoniin, teksasilaiseen pikkukaupunkiin. Matkaseuranaan hänellä on teiniprostituoitu Rocky ja tämän mukaansa sieppaama 3-vuotias pikkusisko Tiffany.  Ajallisesti kerronta vaihtelee preesensin ja 20 vuotta sitten tapahtuneen välillä. Royn mielessä kaikki on yhtä aikaa läsnä ja etäännytettynä:  Tietyistä kokemuksista ei se

Kone tottelee, rengas puree tietä ja homma toimii jälleen tuolla mystisen nimettömällä bikerilla, jonka vaiheita olemme saaneet seurata Hietikon kahdessa edellisessä romaanissa. Tunnelma on vain tällä kertaa muutaman asteen tummempi. Suuri rakkaus Gudrun on kuollut ja moottoripyöräilijä suuntaa kohti vanhaa prätkäklubiaan Tampereella. Suunnitelmissa on hiljaiselo kerhon veteraanina, mutta yllättävät hipat viikatemiehen kanssa sysäävät kuviot uuteen asentoon. Hietikon persoonallinen, rytmin ja sanailun voimaan luottava kerrontatyyli on sentään tallella. Adjektiivien ja toinen toistaan visuaalisempien kuvien vyöryttely vaikuttaa välillä turhankin itsetietoiselta ja omaan nokkeluuteensa ihastuneelta, mutta se taipuu myös tunnelmalliseksi, vain rivien välistä kuiskaavaksi ja jopa itseironiseksi.  Joukkona moottoripyöräjengi on uhossaan ja testosteronihöyryissään miltei koominen, Juho Juntusen piirroshahmoja muistuttava lauma, jolle vähänkään korkeammalle korottava älyllisyys olisi

Reuna Kustantamo 2014 271 sivua Rengas puree tietä, kone tottelee ja yksinäinen, nimetön biker matkaa halki yön kohti määränpäätään. Tällä kertaa hänen tehtävänään on eliminoida pornoleffojen levittäjä, joka osoittautuu vain osaksi laajempaa verkostoa. Mitä bikerin haltuunsa saaman snuffivideon taakse kätkeytyy? Lonkerot ulottuvat Pohjanmaan lakeuksilta yli itärajan ja pahnanpohjimmaisista tumputtajista yhteiskunnan ylimpään kermaan. Näkemiin Shosanna on itsenäinen jatko Harri V. Hietikon edelliselle romaanille Lausukaa Paranoid (2013). Teoksissa on paljon samaa: sama päähenkilö, sama intensiivinen testosteronitunnelma, sama toistoilla leikittelevä rytmi ja viisto, paikoin itseironinenkin  asenne. Sinällään simppeli juoni on vain kokonaisuutta ylläpitävä viritys, jonka varaan fiktiivinen todellisuus sommitellaan.  Shosannan turvabisneksen ammattilaiseksi itseään kutsuva päähenkilö toimii virallisen yhteiskunnan kääntöpuolella. Sen kalman ja pornon kuvilla kyllästetystä visuaal

Johnny Kniga 2014 501 sivua "Nyt minä liikun akateemisissa piireissä – kaukana rosvoista ja ryökäleistä." Näin vakuuttaa Oulun kovin lupakyttä Jesse Hackman nimeään kantavan sarjan kahdeksannessa osassa. Uskokoon ken tahtoo. Kun liian kovien otteiden vuoksi erotettu erityisopettaja Kari Anttila kääntyy etsivän puoleen saadakseen peruttua irtisanomisensa, luulee Hackman selviävänsä toimeksiannosta helposti. Vaan toisin käy, kun vyyhti purkautuu: pian ollaankin kaulaa myöten veronkierron, pedofilian ja huumekaupan hetteikössä. Musta mamba perustuu osittain tosielämän tapahtumiin, osittain taas kirjailijan mielikuvituksen varaan. Tämä onkin ehkä toimivampi linjaus kuin Paulowin edellisen romaanin täysin fiktiopohjainen alkuasetelma. Kerrontakin tuntuu etenevän jouhevammin, ja leikkaukset paikasta ja tilanteesta toiseen pitävät jännitystä yllä. Kuka tai ketkä yrittävät siepata nuoria tyttöjä pakettiauton kyytiin? Entä mitä Jesper Kaplanin – oppilaan, jonka Anttila pois

CrimeTime 2014 261 sivua Aivan toisenlaisista kirjoista tunnetun Jari Järvelän esikoisdekkari sijoittuu pienehköön satamakaupunkiin, joka mainitaan nimeltä Kotkaksi. Nuoret graffititaiteilijat Metro ja Rust maalaavat tägejään yön pimeyden heiveröisessä suojassa. Kintereillään heillä on pahamaineiset Rotat, vartijat, joiden tehtävänä on saattaa töhrijät edesvastuuseen tekemisistään. Todellisuus on jakautunut kummallakin puolella kahtia. Metron ja Rustin silmissä tavallinen valkokauluselämä näyttäytyy tekopyhänä ja epämoraalisena: yksilöt ovat siinä vain ylikansallisen kapitalismin sätkynukkeja. Vartijoille taas graffitien tekijät ovat yhteiskunnan syöpäläisiä, joista on oikeus hankkiutua eroon keinoja kaihtamatta. Kaupunkitilan saa täyttää jättikokoisilla mainoslakanoilla, mutta yksikin graffiti on liikaa. On näkyvä ja näkymätön, virallinen ja epävirallinen, hyväksytty ja hylätty todellisuus. Graffititaiteilijat tekevät "näkymättöminä" näkyvää ja myös hylätty maisema sa

Teos 2013 513 sivua Vastenmielistä, kuvottavaa, sairasta. Mistään tällaisesta en halua tietää mitään. Silti luen, ensin sata sivua, sitten kaksisataa ja lopulta kaikki 513 sivua. Saasta on todellakin nimensä veroinen. Anžalika oli ymmärtänyt, että pelolla oli monta tasoa. Se oli oikeasti kuin pimeä porrashuone, josta joku oli varastanut kaikki lamput. Ja jos sormet osuivat seinään tai kaiteeseen, niihin tarttui mätänevää, matoja kuhisevaa lihaa ja kenkien alla kolisivat verestä liukkaat, ihmisluiset astimet. Saastassa on monta kerrontalinjaa. On aviopari Mikko ja Tiina, joiden teini-ikäinen tytär on löydetty surmattuna. On Kuningas, joka hekumoi pedofiilisilla mieliteoillaan. On 14-vuotias Anžalika, joka joutuu säälimättömän ihmiskaupan uhriksi. Ja on Kristian, jonka hyveellisen ulkokuoren alla piilee sadistinen lapsiinsekaantuja. Nämä linjat punoutuvat yhteen, mutta miten, sitä en halua tässä paljastaa. Lienee aiheellista kysyä, kuten Matti Mäkelä Hesarin kritiikissään t

Johnny Kniga 2013 223 sivua Tehtävä: Etsi mimmi. Löydä mimmi. Mimmi löytyy suhteellisen vaivattomasti, mutta katoamisen taustalla lymyävä syiden ja seurausten vyyhti on kaikkea muuta kuin tavanomainen. Miksi toimeksiannon tehnyt Juulia Volkova haluaa löytää edesmenneen poikansa ex-tyttöystävän? Miksi poika päätyi joukkoteloitukseen paikallisessa kuppilassa? Miksi hän surmasi ammuskelun jälkeen itsensä? Tiedonhankkijana toimiva päähenkilö seuraa johtolankoja kovia otteita kaihtamatta: heti ensimmäisillä sivuilla pistetään kunnon pieksäjäiset pystyyn. Harrikan rengas puree Mansen teitä, kone tottelee, sytytyslanka palaa. Paranoidin kuvaamaan maailmaan ei viranomaisten käsi yllä. Ollaan hyvän kääntöpuolella, pimeässä alitajunnassa, jossa väkivalta ja julmuus sanelevat omat sääntönsä. Myös romaanin kieli myötäilee rytmillään ja vertauskuvillaan intensiivistä, äärimmilleen virittynyttä, paikoin mytologiaankin sukeltavan tarinan tunnelmaa. Amman vertaus Quentin Tarantinon leffoih

Nordbooks 2013 200 sivua Pitkäveteisyys on kirjan synneistä pahimpia, eikä siitä voi ainakaan ylikiiminkiläisen Piia Kaikkosen (s. 1974) toista dekkaria syyttää: Rakkaat lapset vyöryttää toinen toistaan hurjempia juonenkäänteitä napakassa paketissa ja aikamoisella intensiteetillä. Uskottavuus saattaa tosin tällaisessa menossa kärsiä ja ehkä moinen vauhdikkuus sopisikin paremmin pulp-henkiseen tuotokseen. Rakkaissa lapsissa   pysytellään muutoin tukevasti reaalimaailmassa ja sen päähenkilö Hessu Laine on kovin puhtoinen poika, jos kohta hankkiikin kertaalleen hyvän laitamyötäisen ja sen jälkitautina tutisuttavan kohmelon. Äidin sairastuminen saa Hessun palaamaan vanhaan kotikaupunkiinsa Ouluun. Siellä hän hoksaa paikallislehdestä jutun kadonneesta serkuntyttärestään ja eipä aikaakaan kun käy jo ilmi, että jäljettömiin häipyneitä teinityttöjä onkin useita. Tämä hämmästyttävästi googlaamalla selvitetty seikka lienee jäänyt poliisilta huomaamatta (sic!).   Toiminnan lomassa tarjo

Johnny Kniga 2013 436 sivua Jesse Hackman Oulun kaupungista. Yksityisetsivä-kapakoitsija Jumalan armosta. Kasarmintie 10. Poliisin vanha tuttu. Ari Paulow tekee paluun dekkarigenreen neljän vuoden tauon jälkeen. Hänen edellinen romaaninsa, nuorille suunnattu Surmankarin vangit (2012) antoi tosin topografisen vihjeen tulevasta: Väärässä naisessakin tapahtumat sijoittuvat osin Surmankarin saarelle. Siinä missä Harri Nykäsen Raid-kirjoissa kuvataan Helsingin alamaailmaa tai Reijo Mäen Vareksen jäljissä Turkua, pääsee Jesse Hackmanin mukana tutustumaan urbaanin Oulun maisemiin: Autoja valui jonossa ja musiikki jytisi Karaokebaarin ovesta. Viihteellä olevien seurueiden nauru ja kovaääninen puheensorina kaikuivat katua molemmilta puolilta reunustavien talojen seinistä ja pihoille johtavien porttikongien kuiluista. Joku heitti vettä Enin grillin kulmalla Mäkelininkadun risteyksen toisella puolella. Kolmen nuoren kurdimiehen joukko piiritti kahta alaikäistä pissistä Leatherheaven

Otava 2013 381 sivua Murha lenkkipolulla ja kurdityttö Dijarin kunniaväkivallan varjostama ahdinko. Siinä on hailuotolaisen Kati Hiekkapellon (s. 1970) esikoisdekkarin alkuasetelma, jonka Anna Fekete saa setvittäväkseen aloittaessaan rikostutkijana pohjoissuomalaisessa merenrantakaupungissa. Anna on taustaltaan Jugoslavian unkarilainen. Toisin kuin veljensä Ákos, hän on sopeutunut hyvin täkäläiseen elämäntapaan. Hän on oppinut kielen, käynyt armeijan, opiskellut poliisiksi ja on nyt ensimmäisessä vakituisessa virassaan. Ura alkaakin miltei painajaismaisilla kierroksilla. Tapahtuu toinenkin murha – samassa ympäristössä, samalla tekotavalla, samanlainen atsteekkikoru uhrin taskussa. Onko syksyn horrokseen vaipuva pohjoinen pikkukaupunki saanut riesakseen suuren maailman tyyliin uhrejaan teloittavan sarjamurhaajan? Työpariksi Annalle valikoituu keski-ikäinen Esko, jonka öykkärimäinen, rasistinen ja sovinistinen habitus hipoo uskottavuuden rajoja. Dialogi töksähtelee, eivätkä pääjuo