Siirry pääsisältöön

Jarno Mällinen: Kieroonkasvukertomus

Like 2011
200 sivua

Kieroonkasvukertomus piti aloittaa kahteen kertaan. Ensimmäinen lukuyritys tyrehtyi sekaviin tunnelmiin: näitä pienimunaisuuden traumakertomuksia on nähty, viimeksi Elias Kalmiston Pihtarissa (Kumiorava, 2011). Vaan yritin vielä uudemman kerran, koskapa Jarno Mällinen kirjoittaa hyvin, eikä tähän romaaniin mikään sisäsiisti tyyli sopisikaan. Mällinen (s. 1965) on oululainen toimittaja ja muusikko. Kieroonkasvukertomus on hänen esikoisromaaninsa.

Kieroonkasvukertomus on nimensä mukaisesti kasvukertomus Tommista, tehtaanjohtajan pojasta, jota kiusataan koulussa ja vähän kaikkialla. Sivistyneistösfääreissä elävistä vanhemmista ei ole tueksi. Isä on kaavoihinsa kangistunut kummajainen ja äidin kiinnostus poikaansa kohtaan on miltei insestisen intensiivistä.  Tommin ja hänen vanhempiensa väliset keskustelut ovat teennäisyydessään kuvaavia. Kuinka pihalla vanhemmat voivatkaan olla lastensa todellisuudesta?

Mällinen kuvaa ahdistavan tarkkanäköisesti Tommin sisäistä tuskaa ja epävarmuutta sekä kaveriporukan julmuutta. Ironiaa on paljon, samoin mustaa huumoria. Absurdi ja groteski sopivat myös tämän romaanin laatusanoiksi.

Kirjailijan mukaan Kieroonkasvukertomuksen teemoja ovat häpeä, yksinäisyys ja alistaminen (ks. Aamulehden arvio). Tommin yksinäisyys kasvaa miltei eksistentiaalisiin mittoihin ja liioitellun inhorealistinen ja eritepitoinen kuvasto korostaa sitä. On kusta, on paskaa, on spermaa, on löysiä munia ja loppuhuipentumana vessanpöntöillä varustettu teatterikatsomo:

Tervetuloa lähiaikoina avattavaan täysin uudistettuun teatteriimme. Meillä voit samanaikaisesti sekä rentoutua laatuviihteen parissa että viettää ylellistä ravintolailtaa mässäillen ja ulostaen. Palkittujen huippukokkiemme loihtimat herkut tarjoillaan designastioista esityssalissamme, jonka viemäröidyt erikoisistuimet myötäilevät vartalosi liikkeitä ja tekevät ponnistamisesta miellyttävän vaivatonta. Vain housut alas, ja nautinto voi alkaa!

Omaääninen kerronta sekä ylhäisen ja alhaisen paikoin oivaltava yhdistely ansaitsee neljä tähteä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reko Lundán: Rinnakkain

Kirjailija ja teatteriohjaaja Reko Lundánin (1969-2006) tuotanto pitää sisällään kolme romaania: Ilman suuria suruja (2002), Rinnakkain (2004) ja yhdessä vaimonsa Tiina Lundánin kanssa kirjoitetun Viikkoja, kuukausia (2006). 37-vuotiaana aivosyöpään menehtynyt Lundán tunnettiin ennen kaikkea yhteiskunnallisia aiheita käsittelevänä näytelmäkirjailijana. Eettisyys ja minuuden ongelmat ovat eurooppalaisen nykyromaanin perusteemoja, jotka näkyvät myös suomalaisessa kirjallisuudessa. Rinnakkain -romaanissa eletään 2000-luvun alkua. Jarmo ja Kirsi Koponen asuvat lapsineen Helsingin Koivunotkossa, rauhallisella pientaloalueella. Jarmo työskentelee työvoimaohjaajana, Kirsi on ulkoministeriön palveluksessa. Kun Kirsille tarjoutuu mahdollisuus lähteä vuodeksi töihin Brysseliin, alkaa Jarmon ahdistus kasvaa häiritseviin mittoihin. Ja kun joukkoon lisätään vielä uhkaavasti lähestyvä keski-ikä (hui kamalaa!), taloyhtiön kosteusvaurio ja naapuriin perustettava asunnottomien tukikoti, niin

Teuvo Pakkala: Vaaralla

K. F. Kivekäs 1891 Pieniä eläjiä olivat.     Heillä oli oma talo ja se oli laitakaupungilla, niin kuin ne ovat pienten eläjäin talot. Asuinrakennus oli matala ja pieni. Tavallinen mies ylettyi kädellään räystääseen – – Sammalta kasvoi katto, nurkkalaudat olivat irvollaan, ikkunat vinossa köyröttivät ja lasit olivat sameat ja moniväriset, aivan kuin niitä olisi hienovärisellä sateenkaarella hangattu. Keskempänä kaupunkia olisi semmoinen talo ilman armoa tuomittu purettavaksi, vaan Vaaralle se vältti ja sai siellä olla. Vaa ralla: kuvia laitakaupungilta on Teuvo Pakkalan (1862 - 1925) kolmas romaani. Siinä eletään myöhempien teosten, Elsan (1894) ja lapsinovellien miljöössä: Oulun laitakaupungin köyhässä hökkelikylässä, jossa on vielä vahvasti maaseudun tuntu. Vaaraa kutsuttiin myös Kakaravaaraksi, koska seudun ainoa rikkaus oli lukuisa jälkikasvu. Keskikaupungin kivikadut ja porvaristalot eivät sijainneet kaukana, mutta elinolojen kontrasti on vahva ja Pakkala osoittaa sen m

Markus H. Korhonen: Puistola

Urbaanin oululaisuuden kannalta vilkkaassa paikassa sijaitsee vuonna 1912 valmistunut Asunto-osakeyhtiö Puistola. Iso- ja Pakkahuoneenkatujen risteyksen luoteiskulmassa oleva – tätä nykyä vaaleanpunainen – viisikerroksinen kivirakennus veikeine kulmineen, käänteineen, ikkunoineen ja kattomuotoineen herättää sukupolvesta toiseen ohikulkijan huomion, olipa ohikulkija sitten avojalakanen oululainen tai tullista tullut . Nyt kun Oulun keskusta hakee Valkean rakentamisen myötä uutta ilmettään – ja luoja paratkoon, löytää sen toivottavasti joskus – on miltei lohdullista ajatella judeng-tyyliä henkivän Puistolan ajatonta eleganssia. Legendaarisen kulttuurihistorioitsijan  Markus H. Korhosen historiakatsauksessa rakennustekniset seikat jäävät sivusosaan: painopiste on kulttuuri- ja sosiaalihistoriassa. Keskieurooppalaista myöhäisjugendia edustavan Puistolan nykyinen väritys ei ole alkuperäinen. Alkuperäinen ulkoseinäväri luokiteltiin 1990-luvulla tehdyissä tutkimuksissa persikanke