Susan Fletcher: Noidan rippi

Corrag
Julkaistu 2010, suomennos 2011
400 sivua.

Tämän Susan Fletcherin teoksen valitsin luettavaksi muiden blogien suositusten perusteella. Fletcheriä en ole aiemmin lukenut ja tämäkin hieno tapaus olisi saattanut mennä ihan ohi ilman kirjablogien vinkkejä. Fletcher kertoo romaanissaan todellisista tapahtumista ja ihmisistä 1600-luvun lopun Englannissa ja Skotlannissa. Vilhelm Oranialainen on syrjäyttänyt katoliset Stuartit vallasta ja varsinkin irlantilaiset ja skotlantilaiset jakobiitit haikailevat Stuartteja takaisin.

Noidan ripin päähenkilö Corrag on nuori tyttö vankilassa. Hän kertoo elämästään irlantilaiselle papille, joka jakobiittina hakee todisteita nykyistä kuningasta vastaan. Corrag odottaa kuolemaa, hänet tullaan polttamaan roviolla noitana heti ilmojen sen salliessa, mutta sitä ennen hän haluaa jonkun kuulevan tarinansa ja kirjoittavan sen muistiin. Glencoessa on tapahtunut hirvittävä veriteko, jota Corrag on ollut todistamassa.

Corragin isoäiti on tapettu noitana ja hän elää kaksistaan äitinsä kanssa lähinnä luonnon antimilla. He eivät välitä uskonnoista, politiikasta tai kuninkaista ja erilaisuutensa vuoksi he pistävät silmään kylässään. Lopulta Corragin äiti käskee tyttärensä paeta yksin luoteeseen pelastaaseen tämän hengen ja pitkään matkattuaan Corrag löytää kodin Glencoesta Skotlannista. Hän rakentaa pienen majan itselleen ja ystävystyy McDonaldin klaanin johtohahmojen kanssa. Corrag nauttii hiljaisesta ja yksinäisestä elämästään luonnossa, kasvien ja eläinten parissa, kunnes yksi kaamea yö lopettaa tämän kaiken.

Fletcher kuljettaa tarinaansa alkuun hyvinkin verkkaisesti. Teksti on hyvin erikoista, kertojana on vain Corrag ja papin Charles Leslien kysymykset ja kommentit jäävät pois ja vain Corragin ääni kuuluu. Charlesiin tutustutaan hieman Corragin kertomusten väleissä olevilla kirjeillä, joissa hän kertoo vaimolleen kokemuksistaan matkallaan.

Minulla kesti alkuun aika pitkään päästä kunnolla tarinaan sisälle tuosta hitaasta tahdista ja juonen rakenteesta johtuen. Mutta sinnikäs eteenpäin jatkaminen tuotti tulosta ja pian sitten uppouduinkin tähän jo täysillä mukaan. Corragin tarinat ovat hyvin kuvailevia, runollisia ja yksityiskohtaisia ja hänen maailmaansa on lopulta helppo päästä mukaan. Corrag on ihailtava nuori teini-ikäinen tyttö, hän on hyvin omatoiminen ja osaa pitää huolta itsestään, eläimistään ja satunnaisista hoivattavistaan, jotka hakevat apua vaivoihinsa hänen kasvituntemuksestaan. Hänen elämänsä on ollut hyvin rankkaa, mutta Corrag osaa iloita kaikista hyvin pienistä asioista ja jopa ajattelee, että hänellä on kaikkea yllinkyllin.

Hieno teos kaikenkaikkiaan. Yleensä pidän vauhdikkaamista, mutta tämä kosketti.

Wikipedia: Massacre of Glencoe ja tämä kirja Adlibriksessä.

Lisää tästä kirjasta: Nenä kirjassa, Kirjamielellä, Naakku ja kirjat, Järjellä ja tunteella, Lumiomena, Leena Lumi ja Tarinauttisen hämärän hetket.

Ken Follett: Valkeuden vangit

Whiteout
Julkaistu 2004, suomennos 2006.
365 sivua.

Ken Follettilta olen lukenut satunnaisesti muutamia teoksia vuosien saatossa. Vaikka hänestä ei minulle mikään suuri suosikki ole tullut, yleensä nämä kirjat ovat olleet ihan viihdyttäviä ja vauhdikkaita seikkailuja ja tuovat mukavaa vaihtelua lukulistalle.

Valkeuden vangit kuvaa tapahtumia tunti tunnilta muutamana joulun päivänä, lumimyrskyn keskellä. Skotlantilaisesta huipputurvallisesta laboratoriosta varastetaan ensin salaista, kehityksen alla olevaa viruslääkettä ja sitten vielä itse äärimmäisen vaarallinen viruskin. Turvallisuuspäällikkö Toni Gallon pitää selvittää tapaukset ja pelastaa yrityksen maine, ongelmat kun vuotavat heti lehdistölle ja koko yrityksen tulevaisuus on vaakalaudalla. Toni on vielä lisäksi itse ihastunut suuresti firman omistajaan Stanleyhin.

Valkeuden vangit ei ole juonestaan huolimatta lääketieteellinen trilleri, eikä myöskään perinteinen dekkari, koska tarinaa kerrotaan myös varkaiden näkökulmasta, joten suunnitelmat ovat lukijalle selvillä koko ajan. Asetelma oli mielestäni hyvin mielenkiintoinen, mutta jouduin kyllä pettymään tämän kanssa. Jo se, että jännäri ei tarjoa mitään yllätyksiä juonessaan on yleensä huono piirre ja tällä kertaa monet käänteet tuntuivat helpoimman kautta tehdyiltä. Myöskään Tonin ja Stanleyn suhde ei minusta ollut kovin uskottavasti esitetty ja se tuntui hieman päälleliimatulta pakolliselta rakkauskuviolta. Parasta antia olivat ehkä Tonin tutkimukset, hän oli fiksun oloinen tutkija ja välillä hänellä välähti hyvin.

Nyt tämän kirjan loppuun saatuani jäin hieman pohtimaan lääkevarkauksia ja niiden motiiveja. Mielestäni tätä puolta ei käsitelty tarpeeksi ja tarina jäi näiden osalta hieman ohueksi. Osuus talossa lumen vankina olemisesta toi mieleen Agatha Christien Hiirenloukun, mutta toteutus jäi kauaksi siitä. Eli, en juuri suosittele tätä teosta kuin Follettin faneille :)

Ken Follett Wikipediassa ja tämä kirja Adlibriksessä.