Useampikin työkavereista on pyytänyt tekemään pipoja. Niinpä tilasin muutamia kankaita ja nyt vapaaviikolla parina päivänä ompelin ihan urakalla pipoja. Nämä lähtevät sitten maanantaina mukanani töihin. Ihan kaikkia en kuitenkaan raaskinut pelkästään pipoiksi leikellä, vaan tein mm. tunikan ja mekon. Ja vielä on tarkoitus ainakin muutamia bodyja ommella, kunhan seuraavan kerran saan nipistettyä vähän ompeluaikaa.. Kaksi alimmaista lasten pipoa on itse asiassa tokaluokkalaisemme ommellut. Innostui tekemään ensin nuorimmaiselle synttärilahjaksi pipon. Ja kun huomasi miten helppoa pipon tekeminen on, teki vielä itselleen ja sitten vielä nämä kaksi. Ja oli kovin huolissaan kun meni ensi kertaa uudella pipolla kouluun, että kehuukohan kukaan.. :) Ja oli tyytyväinen kun pipoa oli luokkatoverit kehuneet.. :)
Kaava: oma
Kankaat: kangastukku.com
Huomenna meillä onkin nuorimmaisen 1-vuotissynttärit. Ensi viikolla siis luvassa ainakin pari kakkuohjetta ja synttärilahjan paljastus. :) Myös kahtena seuraavana viikonloppuna meillä on synttärijuhlia, joten reseptejä on luvassa vielä ensi viikon jälkeenkin. Ja jo etukäteen harmitellakseni ompeluaika voi jäädä aika minimaaliseksi..
Mukavaa viikonloppua ihan jokaiselle!