Hankoon

Olemme viettäneet tänä kesänä kolme supertehokasta remonttiviikonloppua. Supertehokkaiksi ne on tehnyt se, että lapset ovat olleet ko. viikonloppujen ajan isovanhempiensa hellässä huomassa. Lämmin kiitos isovanhemmille (ja kaino toive siitä, että jos yksi viikonloppu vielä jompaan kumpaan mummolaan elokuun loppupuolella...).

Ensimmäinen viikonloppu toukokuussa meni alapihaa myllätessä. Kaksi muuta ovat sujuneet ikuisuusprojektilta tuntuvan talon ulkomaalausprojektin viimeistelyssä. Minä kitisin sen keskimmäisen viikonlopun sitä, että tämä homma sujuisi paljon letkeämmin jos olisi radio. Viime viikonloppuna puoliso osti minulle radion.

Radio on Sangeanin malli WR12 ja se on ihana. Siinä on jykevä ääni, sellainen josta olisi hyvä kuunnella iltaisin merisäätä valtakunnassa kaikki hyvin -tunnelmissa. Se painaa todella paljon, mikä on harvinaista nykyisten heppoisien muovista kasattujen pienelektroniikkarempuloiden maailmassa. Ja se on niin kaunis.

(Meillä oli Joensuusta Romuritarilta ostettu tsekkoslovakialainen vanha radio, mutta se meni rikki. Siitä ei myöskään kuulunut kuin yksi kanava kunnolla, joten en ole vaivautunut viemään sitä edes korjattavaksi. Nyt on retroradio, josta kuuluu monta kanavaa. Aion pidättäytyä tässä kohtaa modernissa teknologiassa. Kohta meillä on varmaan laminaattia ja lasikuitutapettia yltympäriinsä.)

No, jo kaksi intensiivistä aamusta puolilleöin -viikonloppua vaatinut urakka tosiaan sujui paljon letkeämmin radion tahdissa. Suomipop soittaa aika paljon Leevi and the Leavingsia, huomasimme. Lisäksi tuli päivitettyä kesän 2014 musiikkitrendit. Aika paljon soi se Arttu Wiskarin Avaimet käteen -kauhistus - ihan käypää terapiaa henkilöille, joille uusi talopaketti näyttäytyy toisinaan varsin houkuttelevana skenaariona. Ja sitten soittavat runsain mitoin myös sitä Vadelmavenepakolaiskappaletta, tätä näin:



Panun serkku se sitten kommentoi Facebookissa, että savolaisnäkökulmastahan tuo teos sopii meidän tämänhetkiseen remonttiprojektiin numero yksi suorastaan loistavasti. Ihan ihmetytti, ettei sitä itse keksitty.

Kun nimittäin toista viikonloppua hankoo ja hankoo maaleja irti ikkunanpokista ja verannan ikkunoiden sisarpaneelista tehdyistä alkuperäisistä listoista, tietää hanganneensa. Iljettävää, venyvää, käryävää muovimaalia. Yäk.

Minä en osaa olla niin tarkka kuumailmapuhaltimen kanssa, että saisin nämä mahtavat ajalliset kerrostumat säilymään - tömäkkä muovimaalikerros on saatava irti ja saman pesuveden mukana lentävät sitten nämä varhaisemmatkin, perin mielenkiintoiset sävyt. Talo ei ole seinien kuorinnan perusteella ollut koskaan muu kuin keltainen, joten kokonaisuus on ollut varmasti melko säpäkkä näky tällä sanoisinko neonturkoosilla sävyllä maalatuilla ikkunatehosteilla!

Kuten taisin jo aiemmin mainita, meillä oli joskus kaunis ajatus siitä, että ikkunoiden vuorilaudat säästettäisiin, kuorittaisiin maalista ja maalattaisiin uudelleen. No, ei se purkaminen meiltä sitten onnistunut aikataulullisesti mitenkään ja maalaripojat purkivat laudat lopulta vähän ronskein ottein, joten niistä ei juuri jäänyt jälkipolville säilyteltävää.

Jälkikäteen ajatellen uudesta tavarasta vuorilautojen tekeminen on tässä konkurssissa ihan helpottavaa, koska noissa maalinpoisto-uudelleenmaalaus-touhuissa menee ihan hirveästi aikaa. Nuo verannan listat kuitenkin halusin ehdottomasti säilyttää, koska niissä on ihan oma ulkonäöllinen juttunsa eikä pelkästään satasta höylälautaa lyöty jiiriin akkunan ympärille.

Mutta kyllä niiden verannan listojenkin kanssa sai töitä tehdä. Ja lisäksi ovat karmit, nekin paksun muovitöhkän peitossa. Karmeista olen nyt tässä vaiheessa ottanut maalin pois vain siltä sivulta, joka näkyy ulospäin eli seinän ja ikkunanpokan väliseltä alueelta:

Kas näin. Tömäkkä turkoosi täälläkin, mutta myös punaruskean sävy: 

Myös ikkunoiden rimat, jotka nostavat karmin samalle tasolle paneloinnin kanssa, vaihdettiin uusiin koska niitä ei saanut ehjinä irti. Ja kun ensin olin hangannut sen vanhan maalin irti, seuraavaksi tuli Vadelmavenekappale taas ajankohtaiseksi - hankoon ja hankoon puolukanpunaista pellavaöljymaalia ranneohennuksella karmiin:

Niin, se unohtui sanoa että meidän tapauksessamme tämä ikkunaprojekti edellyttää aina kaikkien ikkunoiden irroitusta, koska isoissa ruuduissa ei ole ollenkaan saranoita ja ulkopokat ovat kiinni ruuveilla. Avoimien ovien viikonloput, siis:

Karmien maalinpoistossa käytin pelkkää fyysistä voimaa ja terävää skrabaa. Maali lähti niin ihan hyvin. Kuumailmapuhaltimella en uskaltanut sohia tuonne pölyisiin karmin ja seinän rakoihin, Speedheaterilla on minusta kamalan hidasta tehdä töitä ja maalinpoistoaineen kanssa pusaaminen oli myös työlästä ja kuumuudessa mahdotonta, kun olisi pitänyt vetää paksut suojavarusteet ylle. Voimaa ja skrabaa -menetelmän miinuksena tosin se, että tikkailta käsin minulla loppui välillä fysiikka kesken, kun olisi pitänyt yhtä aikaa keikkua tikapuiden nokassa ja painaa koko kehon voimalla skrabaa karmia vasten siistin jäljen aikaansaamiseksi.

Silloin apuun tuli suuremmalla massalla varustettu toveri remontin tuoksinnassa:

Ai niin joo ja tuleville sukupolville tiedoksi, että puoliso korjasi samassa rytäkässä myös lahonneen olohuoneen pikkuikkunan karmin. Lopputuloksesta en muistanut ottaa kuvaa, mutta siihen on siis suoritettu pienimuotoinen puukorjaus heinäkuussa 2014. Karmin nurkkaan oli jostain syystä valunut vettä ja nurkka oli lahonnut, ihan ei nyt saatu kiinni että mistä moinen vaurio kun kaikki muut talon karmit ovat olleet ihan ehjiä. Tuokin paikka toki huomattiin kesällä 2012 silloin kun ikkunanpokat olivat vuorotellen remontissa Rantasalmella, mutta arvatkaa muistettiinko sitä enää kun kunnostetut ikkunanpokat oli laitettu paikalleen. No, nyt ei ole enää laho sekään karmi. Feinillä lahot pois ja uutta puuta tilalle.

Sinänsä tämä koko ikkunaoperaatio ei vaikuta kovinkaan suuritöiseltä ainakaan pinta-alojen puolesta - maalataan karmista näkyviin jäävä kapea osa tehostevärillä ja kiinnitetään uudesta, valmiiksi maalatusta tavarasta uudet vuorilaudat ikkunoihin.

Kun sen sitten tekee työvaihe työvaiheelta alkaen verannan ja sen ulko-oven listojen ja lautojen maalinpoistosta ja uudelleenmaalaamisesta homesuojakäsittelyineen (arvatkaa unohdinko taas vaihteeksi oksalakan...), ikkunoiden irrottamisesta, tikkaiden nokasta käsin rimojen irrottamisesta, karmien maalinpoistosta, rimojen mittaamisesta, sahaamisesta ja uudelleennaulaamisesta, karmien ja rimojen maalaamisesta, ikkunoiden pesemisestä ja takaisin paikoilleen asettamisesta, parin viikon odottelusta pellavaöljymaalin kuivumisen takia ja päätyen ikunoiden irrottamiseen taas kertaalleen uudelleen maalausta varten ja niiden kiinnittämiseen takaisin odottamaan punaisen maalin kuivumista niin, ettei vuorilautojen asetteluussa tuhriudu koko tienoo punamaaliin, on vähän sellainen olo että vaikka minä miten hankoon ja hankoon niin valmista ei tule koskaan. Että pitäisikö soutaa pakoon.

Ja vähän pienesti olen ehkä alkanut ymmärtää, miksi markkinamies keksi kiireiselle nykyihmiselle vesiohenteiset maalit ja muut alkydihässäkät, joiden kuivumisaika mitataan tunneissa. En toki niitä omiin seiniini lätkisi, mutta sanottakoon vaikka niin, että ymmärrän ehkä, mistä lähtökohdasta noita pintakäsittelytuotteita on ryhdytty kehittelemään...

Vähän masentaa sekin, että vaikka ne lapset saisi vielä torpattua yhdeksi viikonlopuksi mummolaan, niin ei me tätä projektia varmaan vielä tänä kesänä saada valmiiksi. Meillä on nimittäin kolme ikkunaa, joihin ei pääse käsiksi tikapuilla ja joita varten pitää rakentaa telineet. Yksi on vintin ison huoneen ikkuna, toinen vintin portaiden pikkuikkuna ja kolmas tässä kuvassa takimmaisena näkyvä, autotallin oven päällä oleva olohuoneen ikkuna. Noille ei ole vielä tehty yhtikäs mitään ja niiden valmiiksi saattaminen edellyttäisi ties ainakin neljättä jos ei viidettä lapsivapaata viikonloppua. Hohhoijaa. Muualta paitsi vuokralaisen oven ympäriltä puuttuu lisäksi vielä ne vuorilaudat, ja vuokralaisen oven yläpuoleltakin kapea pikkuikkuna - paikalla on tällä haavaa esteettinen filmivaneri, koska kuvittelen pystyväni kunnostamaan ikkunan ennen pakkasten tuloa. Vuorilautojen sahaus jiiriin on luku sinänsä, kun sahuri vaatii itseltään millintarkkaa jälkeä, ja kääntöpöytäsahasta hajosi vielä ohjuri pahimmoilleen, onneksi siihen saa tilaamalla varaosia. Nopeaa valmistumista ei edesauta myöskään se, että ikkunoihin on askarreltava laudasta ja kahtia sahatusta paneelista vielä tippalista alalaitaan. Ne laudat ja puolikkaat paneelit ovat sentään jo valmiina ja odottavat toista maalauskertaa. Niistäkin unohdin oksalakan. Greit.

Tämän maratonpostauksen kauniiksi lopuksi lienee paikallaan esitellä, miksi minä näin kamalasti hankoon ja hankoon. Tässä keskeneräistä verantaa:

Noiden punaisten ympärille vielä siis valkoiset vuorilaudat tai tässä tapauksessa tosiaan koristelistat, niin a vot. Näyttää minun silmääni tosi nätiltä ja raikkaalta, vaalean keltaisen seinän ja valkoisten nurkkalautojen yhdistelmä olisi vähän lätky mutta punainen raikastaa todella paljon. Väriyhdistelmä ei ole minun keksimäni, talossa on ollut tosiaan jossain vaiheessa nuo karmien näkyvät osat punaruskeita, ja tämä kokonaisuus ulko-ovien ja katon väritystä myöten esitellään myös Kotini kauniiksi maalaten -kirjasessa, tässä kuva viime kesäisestä postauksesta:

Tämän talon ulkoisia kauneusarvoja aivan uuteen sfääriin kohottavan nysväyksen lisäksi meillä olisi esiteltävänä lahon ulkoseinän korjaus betonirappusten vierestä sekä uudelleenrakennettu parveke. Jos jaksan iltaisin valvoa, niistä pitäisi seurata raporttia jollakin aikajänteellä. 

I'm only happy when it rains

Taas sataa. Sataa jopa riittävän kovin, että sen kuulee - meiltähän ei edelleenkään näe ulos. Muistin virkistämiseksi:

Sateen ropinasta tuli mieleen yksi juttu, joka on pitänyt kirjoitella blogiin. Kesällä suoritin nimittäin yhden kulttuuriteoksi luokiteltavan pelastusoperaation joka liittyy verantaan ja tuleviin sadepäiviin. 

Meillähän on siis ihana veranta. Nykyisestä elämäntilanteesta johtuen se toimii valitettavasti tällä hetkellä lähinnä vaunuvarikkona. Meillä on käytössä auton takakontissa yleensä säilytettävien matkarattaiden lisäksi kahdet muutkin kärryt - vauva nukkuu kotioloissa päiväunia (jos nukkuu, yleensä ei) noissa etualan vaunuissa ja pidemmän matkan liikennöintiä varten on sitten tuplarattaat. Nämä menopelit täyttävät verannan melko tehokkaasti. Hyvä sinänsä, että on tuo veranta, missäpä muuallakaan kärryjä säilyttelisi. Kuten kuvasta näkyy, verannalla majailee myös aina satunnainen otos kaikenlaista sälää kuten esikoisen mahtava potkupyörä (suosittelen lämpimästi taaperotalouksiin), naapurin Villen ja meidän Panun yhteinen isänpäivälahja eli sähkösavustin (naapurissa on laajennusremontti ja rajallisesti säilytystilaa), grillin kaasupullo ja näköjään kuvaushetkellä myös Speedheater. 

Sitten joskus, kun lastenvaunut ja -rattaat ovat osaltamme taaksejäänyttä elämää, palautuu veranta takaisin varsinaiseen käyttöönsä, kesäiseksi oleskelutilaksi. Sitä varten sain viime vuonna äitienpäivälahjaksi puusohvan, jolla aion makoilla ja lueskella lehtiä. Uskon vakaasti siihen, että sellainenkin aika vielä joskus koittaa. Puusohva on kaunis ja sopii verannalle kuin nakutettu, se on hankittu Imatralta Kierrätyskumppanit -nimisestä osto- ja myyntiliikkeestä.

Ja sitten se kulttuuriteko ja tulevaisuuden sadepäivät. Meidän äiti muutti alkukesästä pois omakotitalostaan ja veljeni perhe remontoi taloa parhaillaan. Siitäkin voisi tehdä postauksen blogiin - 80-luvun omakotitaloremontin vertailua rintamamiestaloremonttiin. Meille tuli lapsena Aku Ankka, ja jostain syystä nämä 80-luvun sarjikset oli säästetty näihin päiviin asti äidin nurkkiin. Äiti meinasi muuttovimman vallassa paiskata lehdet roskiin, mutta minä kirmasin paikalle ja roudasin ne meille. Sijoitin ne tuohon verannan puusohvaan ja ajattelin, että joskus saattaa olla aika, jolloin joku perheenjäsen kaivaa muun tekemisen puutteessa 40 vuotta vanhan sarjakuvalehden esiin ja ryhtyy lukemaan sitä sateen ropistessa verannan kattoon. (Joka pitäisi ensi kesänä kunnostaa...)

Se on mukava ajatus. Idea ei ole kyllä ihan omani. Minulla oli lapsuudenystävä Aino jonka kodin verannalla oli laatikollinen vanhoja Akkareita. Menin yleensä Ainon kanssa samaa matkaa kouluun ja tähtäsin Ainolle aina sen verran etuajassa, että ehdin istumaan Ainon kodin verannalla ja lukemaan ainakin yhden Aku Ankan ennen kouluun lähtöä.

Yhtään tämän valmiimpaa

Vanhassa talossa asumiseen ja sen kunnostamiseen liittyy aina kaksi asiaa: valmiiksi saamisen ilo (harvoin) ja keskeneräisyyden sieto (usein).

Pekka Huhta on mainioissa Kuinka jaksaa remonttia -ohjeissaan lausunut näin:

6) Pidä huoli siitä että kotona on aina joku paikka johon pääsee karkuun remonttia. Oli se sitten ensimmäinen jo rempattu huone tai viimeinen vielä alkuperäinen, niin pidä huoli että jossain talossa on kokonaan remontilta rauhoitettu paikka jossa ei ole asennusta odottavia kalusteita, pahvilaatikkokasoja, remonttiryönää tai muutakaan tavallista elämää häiritseviä juttuja. Parhaassa tapauksessa tämmöinen paikka on makkari tai olkkari. Olkoon nyt vaikka vessa, mutta ihminen tarvitsee paikan jossa voi vetää pitkäkseen ja olla katsomatta remppaa silloin kun tekemättömät alkaa vilistä silmissä.

Meillä on pyritty tähän, ja onnistuttukin siinä viime viikkoina ihan hyvin. Kiistatta mielenterveyttä edistävä ohjenuora. Makuuhuoneesta eli nurkkakammarista on aiheellista tehdä oma raporttinsa, ja viikonloppuna myös veranta tuli "valmiiksi". Miksi lainausmerkit - palaan siihen postauksen lopussa.

Talossamme on siis kunnollinen vanhanajan iso lasiveranta. Se on ollut juhannuksesta asti epämääräisten, paikkaansa löytämättömien tavaroiden säilytyspaikka ja näyttänyt vähintäänkin törkyiseltä. Rakas kesälomaileva helsinkiläinen ystävä sentään pesi aikansa kuluksi ikkunat, ja anoppi teki pari viikkoa sitten verhot. Verhokankaat ostettiin sinä päivänä kun oli kertakaikkisesti liian kuuma olla kotona, ja menimme Anttilaan koska se on sunnuntaisin auki ja siellä on ilmastointi.

Viikonloppuna suoritimme Suuren Raivaustyön ja sijoitimme verannalla lojuneet tavarat...no, sisemmälle taloon. Ei ehkä ihan vielä omille paikoilleen. Lopputuloksena on siisti ja söpö veranta tähän tyyliin:



Pöytä on pelastettu kainuulaiselta metsäkämpältä, tuolit vähän väärää vuosikymmentä mutta hankittu parilla eurolla kierrätyskeskuksesta edellisen kodin parvekekalusteiksi ja saavat luvan kelvata ainakin toistaiseksi. Pöytäliina on vanha ja käsin kirjottu äitin tekemä kirpputörilöytö ja matto joku meidän perheen perintökalleus jonka alkuperää en tähän hätään muista. Hai-saappaat ovat ensimmäinen uuteen kotiin tekemäni hankinta koska ne varsinaiset kumpparit, vanhat kunnon mustat nokialaiset, ovat pysyväissäilytyksessä mökillä.



Kurpitsat anoppi ja Matti-eno, lävikkö Ikeasta suunnattoman henkisen ylivallan osoituksena. (Minä: Haluan tuon kauniin lävikön. Mies: Meillä on jo yksi toimiva siivilä, emme tarvitse lävikköä. Minä (kolmen sekunnin miettimisen jälkeen): Meillä on jo yksi haulikko, emme tarvitse viittä. Mies (mykistyneen hiljaisuuden jälkeen): Okei, osta lävikkö.)

Verannan sisäänkäyntioveen ripustin Hurissalon Matto ja Tekstiilin kesämyymälästä navetan ylisiltä ostamani risukranssin. Vähän liian Pentikkiä, myönnetään, mutta sallimme nyt 2000-luvun ripauksen kotimuseossamme koska tuo kranssi miellyttää minua suuresti. Sitä paitsi siinä roikkuu ihan oikea vanha avain.



Mies huokaisi valmista verantaa katsellessaan, että voi kun voisi vielä jotenkin säilyttää nuo vanhat sähköjohdot ja kytkimet. Voi kun. Mutta taitavat olla pienoinen turvallisuusriski, johdot ainakin.

Miksi sitten sanoin, että veranta on "valmis", valmiiltahan tuo näyttää? No, koska se valmiina oleminen on pelkkää ulkokuorta. Oikeasti verannalla on tuuletusongelma ja sen katto on luultavasti ainakin kostea ellei enemmänkin mätä - kas näin:



(Rakastan lateksia. Rakastan lateksia. Rakastan lateksia.)

Ja sokkelikin on verannan alta yhdestä nurkasta halki:



Ja oikeastaan verannalle pitää rakentaa pian työntöluiskat vaunuja varten ja keittiössä nyt oleva Matti ja Maija -kaappi on varmaankin pakko sijoittaa jatkossa verannalle koska se ei mahdu keittiöremontin jälkeen enää nykyiselle paikalleen ja itse asiassa olen ajatellut että isän tekemä, valkoinen pyöreä pöytä sopisi paremmin verannalle kuin keittiöön mutta se taas edellyttää jotain toista pöytäratkaisua keittiökäyttöön ja haluaisin sellaiset paneelista tehdyt kauniit ikkunalaudat niin kuin kaverini Sannan vanhempien verannalla koska verannalla kuuluu olla pelargoniaruukut ja lopppujen lopuksi portaatkin pitäisi korjata ja maalata ja verannan yläpuolella oleva parveke korjata koska se on laho. Ja ulko-ovesta puuttuu nimikyltti. Näin alkajaisiksi.

Veranta ei siis ole valmis, se on to do -listalla. Mutta pysyy paikoillaan ja näyttää kauniilta kalusteineeen ja kurpitsoineen. Toistaiseksi se riittää, ja toivottaa sekä omat että vieraat sisäänkäyjät lämpimästi tervetulleeksi meille.