Kaupallisia tiedotteita

Kun olin vielä helsinkiläinen vanhapiika, luin aika paljon muotiblogeja. En oikeastaan ole ollut muodista ikinä kiinnostunut, mutta nousevan muotiblogiskenen seurantaan jäin koukkuun, osin taitavien ja mielenkiintoisten kirjoittajien ansiosta. Sittemmin aika monet heistä ovat siirtyneet maksullisiksi naisiksi, tienaamaan elantoaan tai ainakin lisäsärvintä leivän päälle bloggaamalla jonkun kaupallisen toimijan tarjoamalla alustalla.

Tämä siirtymävaihe oli jännää seurattavaa, koska se herätti ihmisissä niin voimakkaita tunteita. Lukijoiden mielestä bloggaaja oli myynyt sielunsa suurin piirtein saatanalle, kirjoittaja taas oli ymmärrettävästi mielissään siitä, että aikaavievästä harrastuksesta alkoi saada sekä meriittiä että palkkaa. Sittemmin olen lopettanut muotiblogien lukemisen ajan ja kiinnostuksen puutteen vuoksi, mutta aika kaupallista kai tuo toiminta sillä skenellä tällä hetkellä on. Blogimaailmassa on minusta aina tolkullista muistaa, että blogi on jokaisen bloggaajan oma pieni diktatuuri, eikä kenenkään ole pakko klikata ärsyttävää, tyhmää, rasittavaa ja pöljää blogia auki jos ei siltä tunnu. Toisaalta taas ihan yhtä terveellinen muistutus on sekin, että bloggaaja altistaa itse itsensä, talonsa, kotinsa ja elämänsä muiden ihmisten arvostelulle, joten suin päin ei liene syytä rynnätä jokaisen poikkipuolisen sanan lausujan kimppuun.

Kuten olen aikaisemmin jo todennut, bloggaaminen on kuulunut harrastuksiini vuodesta 2006. Päiväkirjablogien kaupallinen arvo on olematon, eikä tämä hippityylinen kierrätys- ja vanhan säästämisremontointikaan ole liiemmin markkinataloustoimijoita kiinnostanut. Yhteen nyttemmin jo julkaistuun nettiprojektiin minua on sen kehittelyvaiheessa pyydetty mukaan, mutta siitä kieltäydyin. Taloblogini esittely tuolla sivustolla kuitenkin luvallani on, enkä ole jaksanut vaivautua oikaisemaan yhtä merkittävästi pielessä olevaa seikkaa tuossa esittelyssä - mie en siis tottaviisiin oo mikkään savolainen vaan karjalainen, enkä siten yhtään kiero. Vaikka valokuvaankin kuin tärisevä apina.

Olen nyt kuitenkin astunut ihan omasta aloitteestani tuntemattomille reiteille ja aloittanut niin kutsutun näkyvyysyhteistyön. Yhteistyökumppanina on Forbo, jonka valmistamalla linoleumilla aiomme päällystää olohuoneen ja keittiön lattian, kuten jo tässä postauksessa kerroin. Yhteistyö menee niin, että minä täällä kerron Forbon valmistaman linoleumin valinnasta ja asennuksesta sekä esittelen lopputuloksen. Forbo taas antaa minulle bloginäkyvyyttä vastaan alennuksen olohuoneen ja keittiön linomatoista niiden tilauksen yhteydessä. Ehdotin tätä kuviota tosiaan itse, ja vaikka Forbo olisi yhteistyöstä kieltäytynytkin, olisin yhtä kaikki kertonut täällä Forbon valmistaman linoleumin valinnasta ja asennuksesta sekä esitellyt lopputuloksen, koska olimme jo päättäneet linoleumin toimittajan ennen tätä yhteistyökuvion solmimista.

Minä teen tämän varsin mielelläni, koska kuten tuossa Oodissa linoleumille kerron, olen ilman mitään taloudellisia hyötymisiäkin sitä mieltä että linoleumi on hyvää kamaa jota sietäisi käyttää lattioiden peittona ennemmin kuin kaiken maailman kierrätyskelvottomia muovilärpyttimiä. Toisaalta huomenna on äitiyslomani viimeinen päivä ja ylihuomenna hoitovapaan ensimmäinen, mikä tarkoittaa melkomoista perheemme tulotason romahtamista. Siksi jokainen euro lisää remppakassaan vaikka pienen linoleum-alennuksen myötä on täysin tervetullut.

Kannatan kaikenlaista läpinäkyvyyttä, ja siksi olen lisännyt Forbon tuohon vasempaan palkkiin Yhteistyökumppanit-otsikon alle. Jos jotain vastaavaa on joskus tarjolla jollain toisella, meidän taloon, remonttiin ja maailmankatsomukseen sopivalla taholla, voi otsikon alle ilmestyä lisää nimiä. Mikään rautakaupan mainoskanava tämä blogi ei ole, eikä tästä sellaista ole tulossakaan. Viisainta, järkevintä, halvinta ja ekologisinta on aina säästää vanhaa niin rakenneosissa kuin sisustuksessakin, ja jos jotain puulaakia täällä jatkossa mainostan niin eivätköhän ne ole edelleen kirppareita, huutokauppoja ja kierrätyskeskuksia.

Lienee sanomattakin selvää, että jokaiseen tästä eteenpäin julkaistavaan linoleum-aiheiseen postaukseen tulen myös liittämään tiedon siitä, että olen saanut Forbolta taloudellista hyötyä. Tai siis tulen saamaan, koska eihän me sitä linoleumin väriä ja kuosia ole vielä valittu.

Siitä lisää toivottavasti jo ensi kerralla.

Kattoremontin kustannukset

Olemme olleet jo tovin siinä pisteessä, että kattoremontin kustannukset ovat pääpiirteissään selvillä. Laitan ne nyt muistiin tähän postaukseen jälkipolvia ja omaakin budjettiseurantaa varten. On mahdollista, että joku kuitti on tuhoutunut tai lymyilee jossain tuntemattomassa paikassa, pääosin ostoshommat kattoremontin osalta hoitaneen rakkaan puolisoni lahjakkuus kun ei varsinaisesti suuntaudu arkistointiasioihin. Aika tarkkaan pitäisi kuitenkin kaikkien aineellisten kulujen olla tässä:

• Telineet olivat käytännössä ilmaiset. Niihin piti ostaa puutavaraa vain noin 40 eurolla ja ruuveja joillakin kympeillä. Halvan hinnan selittää se, että noin puolet puutavarasta saatiin kiitokseksi edelliskesän kattotalkooavusta ja toinen puoli oli lainassa Panun enolta. 
• Vanerilevyt, joilla katto levytettiin vanhan laudoituksen päälle maksoivat noin 300 euroa. Ruuvit levytykseen noin 80 euroa. 
• Kolmiorimat maksoivat 163,40 eur. 
• Kattohuovat maksoivat kaikkinensa 1435 euroa. Huopaa jäi yli noin puolitoista rullaa, jolla saa ehkä  juuri ja juuri tehtyä ensi kesänä verannan katon. 
• Piki, bitumi eli tiivistysliima oli perin näkyisää ainetta, sitä hölvättiin katolle noin 250 eurolla. 
• Huopakattonaulat kustansivat yhteensä noin 240 euroa. Kattoon paukutettiin noin 11 400 naulaa. 
• Huopakattonaulaimen ja kompuran vuokrat olivat yhteensä aikalailla tasan 200 euroa. Vehkeet olivat vuokralla kahteen otteeseen yhteensä 11 päivän ajan. 
• Räystäslaudat, jotka uusittiin lahonneiden tilalle, ja niiden maalit (pellavaöljy, sinkkivalkoinen ja Uulan valkoinen pö-maali) maksoivat yhteensä noin 170 eur. 
• Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan tiedoissa luki, että talossamme on punainen kolmiorimahuopakate. Koska minä olen kunniallinen kansalainen aka ääliö, menin kysymään rakennusvalvonnalta, pitääkö minun ilmoittaa heille jos ja kun joskus kenellekään kertomatta huopakaton tilalle vaihdettu harmaa aaltopeltikatto vaihdetaan takaisin alkuperäiseen. Tämä hölmöys maksoi 80 euroa. 
• Talkoolaisten tapaturmavakuutus maksoi 30 euroa. Katolla hilluvan perheenpään henki- ja tapaturmavakuutuksia ei ole erikseen jyvitetty tälle projektille.  
• Talkoolaisten matkakulujen korvaamiseen meni noin 400 eur. 
• Talkoolaisten muonituskulut ovat vielä laskematta lukuunottamatta Shellillä ja kotiinkuljetuspitsoilla tapahtuvaa ruokintaa, jonka kustannukset olivat noin 110 eur. Ruokakustannusten laskeminen on vaikeaa, koska osa ruokatavarasta on hankittu ruokapiirin kautta, osa kaupasta ja osa on ns. omaa tuotantoa. Odotamme ELY-keskukselta ohjeistusta siitä, voiko ruokakustannukset ilmoittaa jotenkin karkeasti eurosumma per talkoolainen per päivä -tyyliin. Meillä on myös epämääräinen kasa S-marketin kuitteja, joista voi ryhtyä laskemaan rivi riviltä talkoolaisten ahmimaa osuutta, mutta siihen ei hotsittaisi kyllä ryhtyä. 
• Vanhan huopakaton palasten roudaaminen kaatopaikalle ja jätesäkkirulla maksoivat noin 20 eur. Isot huovanpalaset ovat tällä hetkellä tainnuttamassa nokkospöheikköä joten ensi keväänä on luvassa vielä toinen parinkympin kaatopaikkakeikka. 
• Uusi viemärin tuuletusputken pää ja sekä katto- että tulevaan keittiöremonttiin kuuluva huippuimuri maksoivat läpivientikappaleineen noin 410 eur. 
• Edellä mainittujen kappaleiden maastoutumista yritettiin edesauttaa maalaamalla ne katon värisiksi. Maali, sävytys ja pensseli maksoivat 32,40 eur.  
• Ränni-, kattotikas-, kattosilta- ja palotikaslasku Vesivekille noin 1300 eur on vielä maksamatta. 
• Näiden lisäksi hankittiin epälukuinen joukko kaikenlaista kilkettä kuten mattoveitsiä, puukkoja, ilmastointiteippiä ja pari isoa pressua katon peittämiseen, rullamittoja (jotka sivumennen sanoen ovat todella lyhytikäistä tavaraa huopakattotalkoissa - voitte kuvitella mitä tekee piki rullamitan pinnassa kun mitta kelautuu takaisin koteloon), lakkabensiiniä pikitahrojen puhdistukseen ynnä muuta sellaista. Näihinkin upposi kaikkinensa pyöreät 150 euroa.  
• Lisättäköön tähän vielä se Rörstrandin Grön Anna -malliston lautanen, jollaisia ei enää valmisteta ja jonka paiskasin säpäleiksi puuhellan kulmaan kattoremontin lieveilmiöineen saatua yliotteen erään remonttipäivän iltana. Arvo mittaamaton. 
• Ai niin ja huopakattomiesten turvavaljaat, sponsored by naapurin Ville, eivät maksaneet mitään. Niissä oli sekä fyysinen että hengellinen suojaus. 

Yhteensä tuo pelkkä katto maksoi noin 3800 euroa ja siihen päälle nuo huippuimurit ja rännit. Minusta se on melko vähän, ja ainakin tarpeeksi vähän että pystyimme toteuttamaan kattoremontin niin kutsutusti ihan omilla rahoilla remonttilainaa sen kummemmin asialla vaivaamatta. Omaa kukkaroa rasittamaan katto jää lopulta rännien ja niiden huippuimurisysteemien lisäksi 1900 euron verran, koska tuosta 3800 eurosta saamme 50% takaisin ELY-keskukselta rakennusperinnön hoitoavustuksen muodossa. Kiitos veronmaksajat!

Kiitos kuuluu lisäksi meille kaikille tavalla tai toisella työpanoksensa urakan eteen antaneille. Pelkkään katontekoon meni noin 60 henkilötyöpäivää, suunnilleen saman verran työpäiviä tukitoimiin kuten talkoolaisten muonitukseen kaupassakäynteineen ja kotikaljantekoineen, pihan siivoukseen, tavaroiden siirtelyyn vintissä urakan alta turvaan ynnä muuhun sellaiseen. Mummo viimeisteli kattoremontin purkamalla maahan kaadetut telineet tämän viikon alussa. 

Ja tältä se nyt sitten näyttää. Joka euron väärti, sanon minä!

Kuten kuvasta näkyy, kuulumme tällä hetkellä "rakennusmuovit lepattavat ikkunoissa" -kerhoon. Murtovarkaille tiedoksi, että noiden muovien takana on kuitenkin ikkunat - ulkopokat ovat puusepällä ja muovit suojaavat karmien sisäosia syyssateilta. Toivokaamme lämmintä syyskuuta, viileämmillä keleillä yksinkertaisten, tiivistämättömien ikkunoiden kanssa elellessä on melko brittiläinen tunnelma... Kuulumme myös "syöksytorvet puuttuvat rännien päistä" -kerhoon kunnes ränniasentaja saa raivattua kalenteriinsa sen verran tilaa että saa hoidettua hommansa loppuun kun rakennustelineet häipyivät vihdoin edestä.

(Huomatkaa myös vuokralaisen ovi. Se on kunnostettu ja maalattu talvea varten. Siitä erillinen blogijuttu tuonnempana.)

Pennies from Heaven

Taloutemme toistaiseksi suurin investointi ikinä, maalämpöjärjestelmä, puksuttelee kellarissa kohti ensimmäistä talveaan. Ainakin kesäaikaan olimme tyytyväisiä - lämpimän veden tekeminen maalämpöpumpun avulla maksoi murto-osan siitä, mitä öljyllä. Mittari on näillä leveysasteilla toistaiseksi laskenut ehkä yhtenä tai kahtena yönä alle nollan, mökissä on ollut toisinaan suorastaan liian kuuma vaikka lisälämmitysjärjestelmä eli keittiön puuhella on ollut vielä tyystin poissa käytöstä. Lämmityksen säätökäyrien kanssa siis opettelemme vielä yhteiseloa, puuhellan paitsio johtuu silkasta pedagogisesta laiskuudesta: Tytär on vastustamattoman kiinnostunut puuhellan luukuista ja räpeltää niiden parissa pitkin päivää, hellan lämmitys siis edellyttäisi topakkaa ja jämäkkää kasvatusotetta ja tyttären lähestymisyritysten systemaattista torpedointia palovammojen estomielessä. Toistaiseksi tarkenemme, tytär viihtyköön hellan parissa kunnes pakkaset tulevat.

Maalämpöinvestointi maksoi karvan verran yli 20 000 euroa. Tähän summaan on laskettu aivan kaikki mahdollinen, mikä vain jollain tavalla liittyi asiaan - alkaen asbestipurkutöistä päättyen konevuokraamosta haettujen tiilikärryjen vuokraan, kun kärryjä tarvittiin turkasen painavan maalämpöpumpun rullaamiseksi sisälle entiseen pannuhuoneeseen silloisen korkean autotallin kynnyksen yli. Itse pumpun ja porakaivon lisäksi leijonanosa kuluista muodostuu erilaisista putkinakaleista: operaatio maalämpöön siirtyminen ei osaltamme käynyt ihan niin yksinkertaisesti että tökätään vain pumppu seinään ja kytketään tarvittavat vesiputket. Pannuhuoneessa piti tehdä varsin paljon uusia putkituksia, kellariin piti lisäksi vetää pumppua varten voimavirta ynnä muuta sen sorttista.

Töiden osuus oli noin 8 000 euroa, josta suurin osa tietysti porakaivon tekoa. Loput 12 000 oli energia-avustukseen oikeuttavia materiaaleja, laitteita ja muita sen sorttisia. Töiden osuudesta saa energia-avustussääntöjen mukaan hakea kotitalousvähennystä, josta osa kilahtaa jo tilille joulukuussa kun lämpökaivo tilattiin ja maksettiin jo viime vuoden puolella.

Energia-avustuksen hakeminen vaikutti ensin haastavalta, mutta ei lopulta ollut sitä lainkaan. Kuitteja piti toki kerätä ja niistä raportoida kunnan rakennusvalvontaan, mutta toisaalta rakennusvalvonnasta sai hyvin joustavaa ja miellyttävää palvelua asian suhteen. Olen raportoinut itse hakumenettelystä ja sen etenemisestä rintamamiestalofoorumilla, kiinnostuneet voivat lukea viestiketjun tarkemmin tästä.

Ja tänään satoi taivaalta rahaa, kun pankkitilille oli ilmestynyt 2169 euron suuruinen avustussumma. Sinnehän se tosiaan menee, mistä tulikin - remonttiin, remonttiin ja remonttiin. Kotitalousvähennystä on luvassa maalämpösiirtymän osalta noin neljä ja puoli tuhatta euroa, eli investointi jäi rasittamaan omaa pussia noin 13 500 euron verran. Kun vanha öljykattila olisi vaatinut joka tapauksessa uusimista ja kattilan hormi sisäpiiputuksen, eli useamman tuhannen euron kunnostustyön, eikä öljyn hinta näillä näkymin ole pitkällä tähtäimellä ainakaan laskemassa, tuntuu maalämpöinvestointi kovasta hinnastaan huolimatta järkevältä. Samalla saatiin kellariin monta mutkaa uutta putkea ja asbestieristeet poistettua näkyviltä.

Kävimme sopivasti tänään ostamassa turkasen kalliin Mielen lämpöpumpputekniikalla toimivan kuivausrummun kellariin ja lisäksi talouteemme saapui tuliterä, hieno pölynimuri. Edellinen mummovainaan vinkuva perintökalleus saa muuttaa kellariin ja jatkaa palvelustaan siellä, jahka kellarissa on käytössä enemmän imuroitavaa pinta-alaa.

Summa summarum: Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mutta hyvähän se vissiin on, että uusiutuvia energiamuotoja tälläkin tavalla veronmaksajien pussista tuetaan.



Kuva: printfection.com

Rahantuloa ei voi estää

Postiluukussa oli tänään saantitodistus, lähettäjänä Etelä-Savon ELY-keskus. Päivä oli täynnä hilpeää seuraelämää ja laadukasta keskustelua, kesärenkaiden vaihtoa, Shellin urpojen asiakkaiden (persuja, epäilemme) pihallemme talven aikana viskomien roskien keräilyä ja kiroilua, pottumuussia ja paistettua haukea. (Hauki oli toistaiseksi viimeinen lajissaan, talvikalastuskombinaatti nosti tänään verkot kuivalle maalle.) Illansuussa oli kumminkin pakko pakata vauva kärryihin ja kipaista postiin noutamaan ELYn kirjelähetystä.

Avasimme kuoren heti kun saimme sen tiskin takaa hyppysiimme ja sitten laukkasimmekin jo ostamaan maailmankaikkeuden parasta jäätelöä juhlistaaksemme kirjeessä saapunutta ilouutista.

ELY-keskus nimittäin oli päättänyt myöntää meille ja talollemme rakennusperinnön hoitoavustuksen. Avustus on tarkoitettu ulkovaipan korjauksiin ja suuruudeltaan se oli peräti 4500 euroa, joka oli paljon enemmän kuin osasimme toivoa. Se on iso raha remonttibudjettiin, ja muuttaa luultavasti vähän suunnitelmiamme kun avustus pitäisi käyttää ensi vuoden loppuun mennessä. Jatkoaikaa on toki mahdollista hakea, mutta luulen, että pyrimme ensi kesänä törsäämään nuo saamamme rahat mahdollisimman tarkkaan.

Seuraavaksi täytyy olla vielä yhdessä ELY-keskuksemme arkkitehtiin ja varmistaa, mihin kaikkeen tuo avustus venyy. Ymmärryksemme mukaan ensisijainen kohde tulee olemaan katto, ja kun kerran rakennusperinnön vaalimiseen meille veronmaksajien rahaakin myönnettiin, on rakennusperintöä sitten tarkoitus myös vaalia. Minä olen haaveillut siitä, että taloomme palautettaisiin sen alkuperäinen huopakatto, ja jos nyt ei jotain ihan ihmeellistä tapahdu, niin sen me myös teemme.

Raportoin tänne lisää tuosta ELYn avustuksesta ja sen käytöstä, jahka olen viisaampi. Seuraavaksi odotellaan sitten päätöstä energia-avustuksesta...