Maalimurheita

Alakerran vessa on valmis. Tai ainakin hyvin paljon valmiimpi kuin vielä tässä kuvassa.

Käytännössä vessan keskeneräisyys on hyvin minimalistista. Kaikki kalusteet ovat paikallaan, mattokin saapui naapurin mattoneulomosta tällä viikolla. Keskeneräisyys näkyy maalausosastolla: Listoja pitäisi vielä vähän maalata punaisella, lähinnä nauloja piiloon ja muutamia sahausjälkiä. Ja paikkailla seinästä parit kohdat. Ja siitäpä vasta murheenkryyni kehkeytyikin:

Kuva esittää nurkkaa, jossa on Ensopahvi vähän mutkat suoriksi -tyyliin asennettuna ja tähän samaiseen nurkkaan asennettu Enso- eli manilevy. Jälkimmäinen suorassa kulmassa, joten pahvi vähän repesi tuosta kohtaa.

No, ei hätää, tuumailin. Pikku paikkamaalaus ja sillä selvä. Kun ryhdyin sitten rapsimaan irtonaista maalia nurkasta, paljastui karuhko totuus: Maali ei ole yhtään kiinni seinässä. Tai siis pahvissa. Tai siis pahvissa olevassa edellisessä, keltaisessa maalikerroksessa. Se irtoaisi tuosta ties miten isolta alalta, jos vaan jatkaisi rapsuttelua.

Kääk. Kokeilin maalin pysyvyyttä myös toisesta kohdasta, ovilistan vierestä. Sama juttu, maalikerros irtoaa kun vähän reunasta rapsuttelee.

Kääk toisen kerran.

Soitin Uulalle, koska seinät on tosiaan maalattu heidän Into-maalillaan. Jolla on maalattu myös yläkerran täysin vastaavat seinäpahvit ilman mitään tällaisia murheita.

Uulalta eivät oikein osanneet sanoa juuta eikä jaata. Kuulemma liimamaalin päällä Into ei tahdo pysyä, mutta ei tuo meidän vessan, keittiön ja eteisen seinäpahvin kiiltävähkö maali kyllä mitään liimamaalia ole. Tämän totesin livenä viikonloppuna, kun kävin katsomassa yhden tuttavan kunnianhimoista talo- ja viljelysmaaprojektia ja hypistelemässä liimamaalilla sudittua testilautaa.

Että enpä tiedä. Ei vissiin auta muu kuin yrittää maalata tuo nurkka piiloon, samoin pari muuta kolhupaikkaa, ja katsoa miten kauan maalit pysyvät vessan seinässä.

Tuossa yllä näkyy muuten meidän vessan uusia sähkövetojakin. Ihan hyvät tuli, vaikka asentajatyössäoppija teki elämänsä ensimmäisiä pintavetoja ko. kohteessa. 

Tämä maaliongelma on sikäli mittava, että minun oli tarkoitus sutia Into-maalilla myös keittiön seinät tulevan (as if...) kyökkiremontin aikana. En minä nyt uskalla sillä maalata, kun keittiössä ne seinäpoloiset ovat vielä alttiimpia kaiken maailman kolhimisille kuin vessassa! Uulalta suosittelivat sisäöljymaalia tähän tarkoitukseen mutta enpä tiedä, pitää nyt vielä funtsia ja tehdä ehkä joitakin maalauskokeita myös. Keittiötä ei nykytilassaan rumentaisi yhtään vaikka seinille sutisi muutamia testiruutuja eri maaleilla ja eri keltaisen sävyillä... 

Nyt pitäisi vaan saada nuo paikkamaalaukset joku yö tehdyksi niin voisin raportoida siitä valmiista vessasta. Toisen kerran: As if... 

Maalisuoralla

"Maalisuora" sopii kyllä tähän vessaremonttiin paremmin kuin hyvin, koska minusta tuntuu että yhtä maalaamista ja erityisesti maalin kuivumisen odottelua tämä koko savotta on ennen muuta ollut.

Mutta jos ei ihan ihmeitä tapahdu - vai pitäisikö sanoa toisinpäin, jos ihme tapahtuu - niin meillä on huomenna alakerrassa taas toimiva vessa.

Oodi jälleenrakennuskauden korvausilmaräppänälle:

Katselin äsken tätä kuvaa ja totesin, että viemäriputkea ja muovimattoa lukuunottamatta tässä ei ole näkyvillä yhtään uutena kaupasta ostettua rakennusosaa. Näin käy kun köyhä ja itara remontoivat vessan.

Vessan, jossa on listat paikoillaan. Kannattaa remontoida vain sellaisia huoneita, joissa ei mahdu asentamaan listoja mikäli tilaan tuodaan mitään akkuporakonetta isompaa. Tulee kerralla valmista.

Tässä listahässäkässä näemme nyt nerokkaan keksintöni, joka toisaalta jatkaa talossa muuallakin nähtyä lasituslistojen ennakkoluulotonta käyttöä. Kuten olen maininnut, tuo vessan lattia tipahti remontin myötä reilun sentin verran alaspäin kun lattiasta tuli ohuempi ja samalla saatiin kynnystä vasten nostettua muovimatto kaukaloksi pieniä vesivahinkoja vastaanottamaan.

Listat olivat siis ennen sen reilun sentin verran ylempänä, ja lukuisista maalauskerroista johtuen seinien pahvitapeteissa oli selvät rannut siinä kohtaa, missä listan yläreuna ennen kulki. Pahvia oli myös käytetty sen verran naftisti, että pahvin reuna jäi juuri listan yläreunan taakse ja naularivi kulki siinä reunan kohdalla ja olisi jäänyt pelkällä vanhalla lattialistalla näkyviin. Kun ne vanhat vessan listat oli lisäksi tehty erittäin vajaasärmäisestä tavarasta, jossa oli taustapuolella kaarnaa enemmän kuin puuta, ja kaarna rapisi iloisesti irti listoja käsitellessä, tuli joistakin listoista melko kummallisen muotoisia. Kerron tästä lisää kun kirjoitan sen vessan listoille omistetun oman postauksensa.

No mutta, dilemma oli käsillä ja ratkaisumalleja pohdittiin.

Ja lopulta se ratkaisu löytyi siitä ihan lähituntumasta. Meidän talon kaikki sisäkynnykset on toteutettu tällä tavalla:

Sen varsinaisen kynnyksen eteen on siis lyöty aina pätkä lasituslistaa, eli tuo kuvassa näkyvä kapea, irrallinen soiro. Luultavasti peittämään linomaton leikattua reunaa. Ja kuten tuosta vessan listakuvasta näkyy, samalla tavalla ratkaistiin tämä käsillä ollut dilemmakin - malasin sopivat pätkät aikoinaan Sotkamosta pelastettua aitoa ja alkuperäistä 50-luvun lasituslistaa punaiseksi ja lasituslistat kiinnitettiin varsinaisten lattialistojen päälle. Muuttuihan se listan profiili siitä jonkun verran, mutta lopputulos on silti mielestäni ihan onnistunut, semminkin kun tuota lasituslistakikkailua on tosiaan talossa muuallakin.

Ihan maalisuoralla perinneremontoija kyllästyi Uulan ovi- ja ikkunamaalin kuivumisen odotteluun ja oikaisi sen verran, että lavuaarin rautaiset kannakkeet ja pieni metallinen naulakko, joka kannattelee lankakoria, saivat lopulta punaisen maalin pintaansa Honkkarista vitosella ostetusta spray-automaalipullosta.

Jokseenkin hämmentävä yhdennäköisyys noissa värisävyissä ja kiiltoasteessa, myös livenä.

Lopputulos miellyttää ainakin omaa silmää. Vessasta tuli kyllä ehkä hitusen syntisen näköinen punaisen ja mustan yhdistelmineen...? Mallailin äsken seinälle sitä Ebba Masalinin Ruis-koulutaulua, joka oli myös ennen vessan seinällä, ja kyllä se ihan kauniisti tuohon uuteenkin värimaailmaan istui.

Näyttääpä jotenkin tunkkaiselta tuo vanha vessa nyt kun sitä kuvasta katselee. Uusi on jotenkin raikkaampi ja särmikkäämmän oloinen. Mielenkiinnolla odotan, miltä ihan valmis lopputulos pönttöineen ja lavuaareineen näyttää. 

Myydään (taas) unelmien kohde remonttitaitoiselle

Tämä on ollut taas niitä päiviä, kun on muutamaan otteeseen tullut mieleen että laitetaan myyntiin koko roska ja muutetaan rivitaloon.

Päätyhuoneistoon, tarkentaa puoliso.

Vessassa nyt kuitenkin päivän päättyessä on muovimatto. Siisti, hieno, minusta ihan hyvin aikakauden tyyliin sopiva muovimatto.

Matto tuli lopulta kahdesta palasta, koska sen operoiminen yhtenä palasena oli melko ylivoimainen tehtävä elämänsä ensimmäistä muovimattoa asentavalle remonttireiskalle. Maton toisessa päässähän on myös läpivinetejä, vessanpöntön viemäri ja vesihana, ja kun tuossa toisessa päässä ovat nuo lavuaarin vedet ja viemäri, olisi mitoitusten pitänyt osua kohdalleen jokseenkin epäinhimillisen tarkasti. Koska kankean ja hankalan muovimaton paikalleen ährääminen oli jo lähtökohtaisesti ärsyttävää ja epämiellyttävää hommaa, oli minusta järkiratkaisu katkaista matto tuosta kohtaa kahtia ja tehdä väliin kylmähitsaussauma.

Kylmähitsausaineen ohjeet olivat pelkästään saksaksi. Seinälle nostettavan muovimaton asennusohjeita löytyi netistä sen verran, että kutsu paikalle ammattitaitoinen mattomies. Mikkelistä löytyi googlaamalla yksi, jonka kohdalla luki hakemistossa että lopettelen yritystoimintaani pikkuhiljaa enkä ota enää uusia asiakkaita.

Olenko joskus sanonut jotain näistä maksullisten remonttimiesten käytöstä. Se ei vaan tunnu meiltä onnistuvan vaikka miten yritettäisiin.

Muovimaton omatoimisessa asentamisessa kuumailmapuhallin (suosittelen varauksetta Makitaa) on ystävä. Sillä saa pehmennettyä oikuttelevan, jäykän maton yhteistyökykyisemmäksi ja lisäksi muutettua näkymättömäksi maton murjomisesta aiheutuvat vaaleat taivutusjäljet...

Tuo meidän pikkuvessa ei ole märkätila. Mietimme ensin, että sinne olisi laitettu varmuuden vuoksi lattiakaivo, mutta kun käytännössä sen lattiakaivon käyttö olisi ollut olematonta ja ajoittunut vain tulvien ja muiden vesivahinkojen kohdalle, olisi se pitänyt asentaa tuohon lavuaarin alle niin, että lavuaarin vedet olisivat valuneet sinne. Muuten olisi ollut aina yhtä ärsyttävä hajulukon kuivumisongelma. Jokainen joskus ABC:n vessassa tai muussa vastaavassa yleisessä WC-tilassa käynyt tietää, miten hehkeälle sellainen vessan viemäri katoaa lattiakaivoon -ratkaisu näyttää. Minä en halunnut sellaista meidän vessaan.

Lapsiperheelliset toverit rintamamiestalo.fi -foorumilla suosittelivat lattiakaivoa muun muassa tilanteissa, joissa potta kaatuu vessan lattialle ja sotkut voi siivota suihkuttamalla.

Meidän kohdallamme tuon tilanteen voisi ratkaista laittamalla lattiakaivon olohuoneeseen tai keittiöön, koska potta majailee siellä. Potalle, sillä istujalle ja istujaa paimentavalle ynnä pyllyä pyyhkivälle aikuiselle ei ole tilaa vessakopperossa, joten jos potta kaatuu, se kaatuu muissa tiloissa. Lisäksi tilassa, jossa on vaivaa nähden ennalistettu alkuperäiset Enso-pahviseinät, ei ole ylipäänsäkään suotavaa suihkutella kovinkaan vapautuneesti. Ja tähänastisten kahden ja puolen vuoden kokemuksella vessallamme ei ole muuta lattiakaivon edellyttävää funktiota.

(Tässä on se pyllyä pyyhkivä aikuinen. Kuvittele tilaan lisäksi vessanpönttö ja lavuaari.)

Muovimatto päätettiin kuitenkin nostaa seinälle lattialistan korkeuden verran. Lisäksi vessan lattia on nyt noin tulitikkulaatikon matalan sivun verran alempana kuin ennen remonttia - mikä johtuu yksinkertaisesti siitä, että lattiasta on purettu paksut lattialaudat pois ja niiden tilalla uusien, alkuperäisiä tiuhempaan rakennettujen koolausten päällä on vanerilevy - ja muovimatto on nostettu kynnystä vasten. Nämä varotoimenpiteet eivät toki estä mahdollisen suurtulvan aiheuttamia vesivahinkoja, mutta pienemmät vahingot kuten himpun verran vuotamaan äityvä vessanpönttö tai lattialle kaatuva hammasmukillinen vettä pysyvät tällä konstilla tuon matalan muovimattokaukalon sisäpuolella.

Blogger nyt haluaa, että tämä kuva on näin päin joten koittakaa kestää.

Nyt on siis matto. Vielä pitäisi sovitella paikoilleen, sahata kohdilleen, hioa ja maalata ne lattialistat. Maalata uusiksi karmit, jotka ottivat melko pahasti osumaa muovimattopainiottelussa. Odotella vuorokausitolkulla maalien kuivumista, eläköön perinteiset materiaalit, jotta voisi maalata listat ja karmit vielä uudelleen. Pitäisi putsata törkyinen lavuaari, neuvotella sähkömiehen kanssa vessan sähköjen asennuksesta. Ynnä muuta ynnä muuta.

Ja sitten pitäisi tehdä sellainenkin pikkuhomma kuin rakentaa yläkertaan vessa lähtökohdasta, jossa on tila jossa ei ole lattiaa. Mielellään noin kahdessa viikossa, koska yläkertaa tarvitaan sen jälkeen vierasmajoitukseen muutaman viikon ajaksi. Tässä kohtaa tuli se ajatus, että voisiko tämän asumisen ja elämisen tehdä jotenkin vähän helpommalla tavalla, ainakin tässä elämänvaiheessa kun on pieniä lapsia ja jo lähtökohtaisesti koko ajan enemmän tekemistä kuin ehtii edes ajatella.

Onneksi Perinnemestarin rintamamiestalo -kirja ilmestyy huomenna. Sen kansien välistä löytyy toivottavasti edes muutama perustelu tälle nykyisellekin asumismuodolle.

Vessan lattia, vihdoinkin

Minulla on ollut vessaremonttia tehdessä varsinainen rakennuskonservaattoriolo. Siitä vähän jo kirjoitinkin aiemmin.

Sikäli olotila on valheellinen, että ei tämä meidän vessaremontti nyt kuitenkaan täytä kaikin osin konservoinnin tunnusmerkkejä. Mutta silti on sellainen olo.

Se olo on tullut vaikkapa silloin kun on maalannut pitkävartisella rajaussiveltimellä hellin vedoin kaunista, valurautaista tuuletusräppänää punaiseksi. Näin hieno punainen siitä sitten tuli, ja näin hienosti punainen levisi alareunasta valkoiselle seinälle muka-pitävän helkkarin kalliin rajausteipin alle. Se teippi ei ole aiheuttanut kahden vuoden yhteistyömme aikana mitään muuta kuin valheellisen turvallisuudentunteen, johon ei koskaan pitäisi tuudittautua. No, pitää rapsia tuo vielä tällä viikolla siistiksi jahka muilta toimilta ennättää.

Kuva yrittää paljastaa senkin, että karmin sisäosasta tuli myös punainen. Puolison mielestä se vaatii vähän totuttelua, minusta se on onnistunut. Pitää ottaa vielä parempi kuva sitten kun tämä savotta on joskus kokonaan valmis.

Konservointiolo on ollut myös silloin, kun on ylitylsällä skraballa rapsuttanut varovasti maalia alkuperäisten lattialistojen hienosta profiilista. Siitäkin huolimatta, että kunnon konservaattori olisi toki säästänyt myös ne aiemmat maalikerrokset. Minä ja uskollinen sotaratsuni, Makitan kuumailmapuhallin, olemme kuitenkin kiehuttaneet irti ylimääräiset maalit vähän sillä meiningillä että joku raja se on rakennuskonservoinnillakin. Koska ne listat ovat näyttäneet ennen maalinpoistoa tältä:

Sori vaan, yhteinen rakennusperintömme, mutta tuossa oli nyt pari tuumaa liikaa arvokasta ajan patinaa jopa meikäläiselle.

Niin, tuosta ylläolevastakin tuli siis ihan nätti ja pätevä vessan lattialista. Minä kirjoitan niistä listoista vielä oman postauksen, koska ne ovat sen toden teolla ansainneet, mutta teen sen sitten kun olen jaksanut hioa ja maalata ne valmiiksi. Punaiset niistäkin tulee, joka tapauksessa.

Nyt olemme siinä historiallisessa vaiheessa, että vessassa on melkein käsillä se tilanne, että sinne voi alkaa sorvata muovimattoa paikalleen. Tänään puoliso askarteli viemäriputken ympärille yksinkertaisen kahden (no oikeastaan neljän, jos kehikkokin lasketaan) palan palapelin, kas näin, pahoittelen huonoja ja tärähtäneitä kuvia:

Ja palapeli on valmis. Kuten kaikki varmasti huomaavat, pistosahausrintamalla sattui paha virhe - kotelon kannessa on millin heitto. Joskus jaksavat aina ihmetyttää nämä persoonallisuuden ominaispiirteet, vrt vaikka nyt se seiniä pitkin levinnyt punainen maali allekirjoittaneen suruttomasti sutimana tähän millin heittoon suhteutettuna.

No niin, sitten se vessan matto, jota olen tähän asti siis luurannut vain muovikelmun läpi rullasta, ja silloinkin kääntöpuolta. Muistutettakoon, että minä valitsin ihan toisen harmaan maton vessan lattiaan, samalla kuosilla tosin, mutta sitä olisi pitänyt tilata kolmen metrin pätkä Hollannista. Tätä kuvassa näkyvää sai reilun kahden metrin pätkän muistaakseni Lahdesta. Otin tätä. Olen tyytyväinen.

Paitsi että matto ei ole oikeasti yhtään tuon värinen. Tuo kuva on otettu ilman salamaa, tämä alla oleva salaman kanssa:

Eikä se matto ole tuonkaan värinen, vaan jotain siltä ja väliltä, enemmän kuitenkin tuollainen jälkimmäisen harmaa mutta vähemmän sininen.

Tässä vielä yksi salama-otos matosta levällään olohuoneessa ja vertailun vuoksi päälle asetettu linoleumin mallipala. Tuo linomatto johtaa tällä hetkellä kisaa omassa sarjassaan mutta aina välillä epäilen, että se on liian tumma. Ei se näytä tummalta tuon harmaan muovimaton rinnalla, mutta ei se kyllä ole oikeasti noin samanvärinen vanhan linoleuminkaan kanssa. Voi hiisi näitä värejä ja sävyjä ja valaistusolosuhteita.

Puoliso leikkasi alakerran vessan matonpalan valmiiksi pötköttelemään lattialle huomista asennushommaa varten. Siitä jäi suikale yli ja minä oitis tarrasin siihen ja raahasin sen vessaan jälleen kerran fiilistelyä varten. Tässä ovat nyt kaikki vessan elementit yhdessä - valkoinen seinä, punainen viemäriputki, mustavalkoinen Enso-levy ja harmaa matto. Paitsi matto ei ole noin sininen elävässä elämässä, eikä Enso-levykään noin sysimusta vaan enemmän sellainen keltaisella taitettu musta, jos tiedätte mitä tarkoitan.

Joo, kyllä minä tästä tykkään. Näyttää joltain muulta kuin 2010-luvulla rautakaupasta haetulta vessalta,  mutta on silti ihan tuollainen pirtsakka ja tyylikäs eikä niin sairaalanvihreä ja nuhjuinen kuin se lähtötilanne.

Jatkoa seuraa pikimmiten, ainakin niistä listoista. 

Vessavisio lähenee

Hyvää naistenpäivän yötä. Perhe koisaa, nainen maalaa.

Minä olen sellainen vähän huoleton maalari toisinaan, joten kun rupesin sutimaan valmista, valkoista vessaa puolukanpunaisella, piti suojata kaikki mahdollinen ja mahdoton melko huolellisesti.

Huomaa kätevän äiti-ihmisen paperikierrätyskikka. Esikoinen on innokas piirtäjä, mutta häneltä on näihin päiviin asti syntynyt teoksia oikeastaan vain kolmesta aiheesta. Ne aiheet ovat kananmuna, iskä ja lentokone. Kaikki kolme aihetta muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja ulkonäön puolesta kaikkein eniten sitä kananmunaa. En siis potenut kovinkaan huonoa omaatuntoa kun paperoin A3-arkillisilla kananmunia, iskiä ja lentokoneita tuon viemäriputken taustan. Optimitilanteessa paperit olisi voinut sujuttaa suoraan putken taakse toiselle puolelle ja välttää kaikki mahdolliset puolukkamaalin eksymiset vääriin paikkoihin, käytännössä se onnistui vain muutaman paperin kohdalla kun vesiputket ovat niin tiukasti viemäriputkessa kiinni.

Mutta yhtä kaikki, ensimmäinen maalauskierros onnistui suorastaan yli odotusten ja punaista maalia meni pääosin vain sinne, minne oli tarkoituskin.

Olikohan se lukija nimeltä Mikko, joka vinkkasi tuon viemäriputken maalaamisesta punaiseksi siinä kohtaa kun pohdimme ovi- ja jalkalistojen väritystä. Vinkki oli hyvä. Keksin ihan itse maalata tuon hienon tuuletusräppänän myös punaiseksi - se on kaunis yksityiskohta, jota kannattaa korostaa.

Oli pakko vielä raahata vessaan palanen sitä mustavalkoista Enso-levyä ja fiilistellä. Kyllä minä ehdottomasti tunnistan tästä alla olevasta kuvasta sen vessavisioni, jota kohti lähdimme putkiremontin myötä pyrkimään. Lattia on vielä kysymysmerkki mutta ensi viikolla pitäisi selvitä sekin. Muovimatto on vielä rullalla vintissä ja rullan päällä on paksulti muovia, joten väriä ja kuosia ei oikein hahmota.

Niin, tuo punainen lätkä tuossa on vessan kaapin ovi. Kun kerran sotkin pensselin niin maalasin sitten saman tien senkin. Ei nyt sattunut olemaan oikein mitään kunnon maalaustilaa vapaana niin itse kaappi tönöttää tällä hetkellä keskellä keittiön pöytää. Hyvin se maalautui siinäkin.

Minusta tuo Uulan Puolukka on tosi kiva väri. Se näyttää varsinkin tuossa viimeisessä kuvassa jotenkin oranssille mutta ei ole yhtään sitä.

Jospa huomenna ehtisi jossain välissä maalata toisen kierroksen. Kyllä tästä vielä toimiva vessa tulee, jopa ennen juhannusta, uskaltaisin tämän päivän edistyksen turvin veikata. 

Vessa ja sussi

Olen lukenut ihan innoissani arvontapostaukseen jättämiänne kommentteja! Siellä on ollut maanmainioita ideoita tuleviin blogijuttuihin, kiitokset niistä. Palaan ehdotuksiin myöhemmin, jahka arvonta-aika on päättynyt ja koko satsi kommentteja käytettävissä.

Tänään maalasin vessan toiseen ja viimeiseen kertaan - sillä maalarinvalkoisella. Minulla ei ollut nyt energiaa eikä aikaa ryhtyä uusiin maalitestailuihin tai sävyjen hakemiseen, joten päätin tosiaan ryömiä siitä mistä aita on matalin.

Lavuaarin taakse, mustavalkoraidallisen Enso-levyn peittoon jäävän Enso-pahvin (vai Ensopahvin, en näköjään osaa itsekään päättää) jätin maalaamatta informaatioksi jälkipolville. Tosin tuo keltainen ei ainakaan arkeologisten tutkimusteni perusteella ole se vessan alkuperäinen väri vaan se on alun perin ollut myös valkoinen. Talon edelliset lapset voinevat joko oikaista tai vahvistaa tämän käsityksen, mikäli muistavat asian laitaa?

Sitten pyyhin ylimääräiset maalit pensselistä jättämällä puumerkkini pahviin. Ja lopulta vielä kirjoitin pahviin tekstin, jossa lukee näin:

"Maalasin Enso-pahvit maalarinvalkoisiksi putkiremontin yhteydessä helmi-maaliskuun taitteessa vuonna 2013. Talvi oli leuto. Laura J."

Ehkä joku joskus löytää tekstin ja on siitä mielissään.

Kuvassa näkyy muuten sellainenkin huomionarvoinen asia, että meidän talon sisäseinissä on ainakin toistaiseksi kaikissa aukomissamme paikoissa ollut vanhoja muottilautoja. Niin myös vessan ja keittiön väliseinässä - paikoin ihan kunnon sementtikerrostumat ovat jääneet lautoihin muistoksi niiden ensimmäisestä käyttötarkoituksesta tässä rakennushankkeessa.

Illalla sudin vielä punaiseksi maalattavan muovisen viemäriputken Otexilla, vähän varmuuden vuoksi jos Uulan ovi- ja ikkunamaali ei tarttuisikaan muovipintaan. Maalaamisen jälkeen kyllä kadutti - koko huushollissa leijaili niin karsea liuottimen käry että kurkkua kutitti ja päässä vipatti pitkään. Uulan Into on maalina ehdottomasti sieltä tyyriimmästä päästä, mutta siinä on yksi ylivoimainen ominaisuus joka saa minut itaria hampaitani kiristellen maalaamaan sillä sisätiloissa jatkossakin. Se ei nimittäin haise yhtikäs millekään. Muistan, kun esikoista odottaessani olin aivan tolkuttoman yliherkkä kaikille hajuille, ja pystyin silti aivan ongelmitta maalaamaan yläkerran seiniä ja kattoja Intolla. Hyvää kamaa.

(Huomatkaa Mats Golvlampa ylpeänä tärkeässä työmaavalaisintehtävässään.)

Tässä vielä lähikuva viemäristä ja seinistä ja katosta. En tiedä onko tuo nyt näytöllä edelleenkään se oikea sävy, mutta minusta vessa on nyt juuri sellainen aavistuksen harmahtavan valkoinen jollaiseksi sen olin kuvitellutkin. Katsotaan, mitä tapahtuu kun sinne viedään mustaa ja punaista.

Niin, tuo PEX-putken suojaputki. Olin jotenkin ihan siinä uskossa, että meille tulee vessaan sellaiset siistit ja sievät, valkoiset komposiittiputket kuten kellarissakin. Kuva sellaisista näkyy ainakin tässä vanhassa postauksessa pyykkituvan vessanurkkauksen lavuaarin/pesukomuutin kuvassa.

Mutta kun alakerran vessan kautta vedettiin vedet myös yläkertaan, niin oli tuhat kertaa helpompaa ja sata kertaa halvempaa nykäistä ne putket vain karusti ylös noissa Pexien suojaputkissa. Jotka ovat siis, tietämättömille tiedoksi, kirkkaansinisiä ja -punaisia. Lämmin vesi menee punaiseen ja kylmä siniseen ja suojaputken tarkoitus on tietenkin valuttaa mahdollisen putkirikon jälkeen vesi hallitusti pois rakenteista. Tuonnehan ne putket jäävät viemäriputken taakse ja näkyvät oikeastaan vain tuossa kohtaa, missä lämmin vesi sukeltaa välipohjaan. Näppärä puoliso askarteli tuohon nurkkaan vielä listanpätkästä ja halltex-levyjen palasista tuollaisen varsin siistin ympäristön ylös yrittäville putkille - tuo halltexinpala, jossa on pyöreä muoto, on siis uusi tai siis yhdeltä metsästysretkeltä mukaan tarttunut vanha levynpala, se alun perin tuossa kohdassa ollut levy meni päreiksi purkuhommissa.

Olen nyt sutinut ne punaiset ja siniset putket valkoisiksi. Ne näyttävät siltä, että joku on melko huolettomasti sutinut muoviputket vääränlaisella maalilla pensselityönä valkoisiksi. En tiedä, kuinka moni vessassamme tulevaisuudessa vieraileva taho osaa kurkistella viemärin sivulle ja taakse, mutta minua itseäni tuo maalattujen putkien teeseitse-ulkonäkö vähän ärsyttää. Olisi pitänyt maalata putket ennen kiinnittämistä vaikka jollain kilikolipullomaalilla, lopputulos olisi ollut paljon siistimpi.

Seuraavassa putkiremontissa sitten tiedämme tämän asian, totesi puoliso stoalaisen tyynesti kun mäkätin asiasta.

Ja no. Jos nyt en ihan väärin muista niin kaikkea muuta kuin tilavassa toiletissamme tuonne viemäriputken taakse ei ole mitään asiaa kun vessanpönttö on paikoillaan, ellei satu olemaan vakavasti aliravittu. Ehkä voinen elää tämän putkiasian kanssa. Ehkä punainen viemäriputki vie huomion rumilta vesiputkilta. Ehkä en enää kuukauden päästä muista koko asiaa. Ehkä ostan jonkun superobjektiivin ja kuvaan rumia, epäsiististi maalattuja muoviputkia blogiin koko loppuelämäni. Jää nähtäväksi.

Tässä vielä taiteellinen vaikutelma eteisestä nähtynä. Tuo musta keskellä seinää on piuha, josta kerron joskus lisää. Ennen maalarinvalkoisen kanssa tekemääni uusiomaalausta tästä kohtaa näytti siltä, kuin vessa olisi maalattu meidän keittiön kaappien väriseksi. Nyt tuo näyttää minusta eniten harmaalta. Hyvä tuli.

Esittelenpä samalla vielä naistenpäivän kunniaksi ihanat daamit eteisen seinällä:

Kaksi alimmaista olen perinyt toisesta mummolastani. Alimmainen on maalattu laatalle, jossa lukee Pukkila, mutta maalauksesta ei ole muuta tietoa kuin selvä vuosiluku -60 ja ehkä nimikirjaimet SS. Se saattaisi olla jonkun isäni taiteellisen serkun tekemä, mummon ja papan luona oli paljon sukulaisten töitä. Keskimmäisestä en tiedä mitään, siinä ei edes ole takana mitään tekstiä. Ylimmäinen on Kupittaan saven ja sen ostin vasta muutama kuukausi sitten huuto.netistä kun minusta nuo kaksi tätiä kaipasivat kolmatta kaverikseen.

Noiden kuvien alla on vanhassa valokuvakehyksessä blogissa jo aiemmin esitelty almanakan sivu, jonka löysin taloon muuttaessamme vessan kaapin oven sisäpuolelta.

Kerronpa vielä senkin, että minulla on ollut pitkään ajatus siitä, että haluaisin talomme seinälle myös jonkinmoisen potretin kauppias-Annista. Ihan tavallinen kopio valokuvasta on tuntunut jotenkin hölmöltä ajatukselta, mutta sain eilen tutun ompelijan luona käydessäni idean, jolla Annin hahmon saisi sopivalla tavalla ikuistettua esille laitettavaan muotoon. Palaan siihen toivottavasti pikimmiten.

Sillä aikaa kun kärytin vessassa Otexia ja pesin pyykkituvassa pensseleitä, oli puoliso loihtinut kyökin puolella melko täydellisen naistenpäivän aaton iltapalan vessaremontoijalle.

"Minä teken sussi makia", sanoo esikoinen ja rullaa milloin mitäkin keittiön laatikosta kaivelemansa bambumaton sisään. Jo nukkumaan menneelle lapselle jätettiin siis epäortodoksisesti muutama rulla jääkaappiin odottamaan aamua.

Tarkempi japanilainen sushikokki olisi saattanut hieman moittia herkän aterian yllä tömäkästi leijuvaa Otexin käryä. 

Betonin kuivumisesta

Nyt ärsyttää tämä etäremontointi.

Haluaisin kirjoittaa yksityiskohtaisia vessaremonttipostauksia blogiin, mutta olen puolison puhelinraporttien ja kännykkäkamerakuvien varassa enkä tajua mistään mitään kun en ole itse paikan päällä katsomassa että mikä reikä mikä viemäri mikä 50-luvulla rikki piikattu kellarin tuuletushormi... Kun tähän vielä lisää yhden melko suuresti järkyttäneen mutta kaikeksi onneksi tällä hetkellä hyvässä toipumisvauhdissa olevan sairastapauksen lähipiirissä ja kaiken siihen liittyvän puhelinliikenteen, alkaa olla pikkuhiljaa sellainen olo että me tullaan lasten kanssa kotiin täältä NYT vaikka olisi koko mökki yhtä remppatannerta että voi edes kommunikoida suoraan eikä kännykän välityksellä.

Tällä hetkellä nyt vissiin aprikoidaan eniten seuraavaa:

Vessan lattian alla on siis luonnollisesti ikään kuin kellarin katto, joka oli tuossa kohtaa paikoin vain noin viiden sentin paksuinen hötövalu. Siihen piti valaa tuollainen vahvike, koska valurautaviemäriä irti piikatessa reijästä tuli väljä, ja jollainhan se oli paikattava. (Sitä varten siis se edellisen postauksen jeesusteippivalumuotti.) Paikattiin niin, että sotkettiin 25 kilon sementtisäkkiin nelisen litraa vettä ja kipattiin se tuohon. Siitä vahvikkeesta tuli noin viiden sentin paksuinen kakku, ja nyt sitten mietitään, että missä vaiheessa tuohon voi turvallisesti rakentaa lattiaa päälle?

Tuohon putkihässäkän päälle tulevat siis purut, sitten vaneri ja siihen päälle muovimatto, eli ylöspäin tuo ei pääse kuivumaan edes sen vanerivaiheen jälkeen. Jotain pikisudintaa tuohon valuun on tehty, mutta ei mitään kunnon kerrosta eli alaspäin kuivuminen onnistunee. Lisäksi tuo lattian alus on yhteydessä keittiön puolelle, jossa on vastassa tiskipöydän alla osin lautalattia ja osin tiskikoneen alla oleva muovikaukalo. Takaseinällä on piippu ja oikealla puolella toistaiseksi muovitapetoitu suihkupömpeli.

Jollain tavalla pitäisi nyt siis ennustaa, missä kohtaa siitä neljästä litrasta vettä on niin vähän jäljellä ettei se aiheuta tuolla mitään purujen ylimääräistä kostumista, kun ne purut eivät tuosta suoraan ylöspäin pääse kuivumaan. Tuon kakkaran kuivattelu seuraavien viiden viikon ajan tuntuu jotenkin hätävarjelun liioittelulta, mutta voihan se tuntuma olla väärässäkin. Valistuneet arvaukset tai tietämykset otetaan ilolla vastaan.

Tarkkasilmäinen lukija huomaa, että nyt meillä on talossa kaksi paikkaa, jossa on käytetty urtsia. Edellinen oli kellarin oven karmi. Nyt on tuota inhaa pursotetta myös tuossa kohdassa, missä vessan ja keittiön viemärit kohtaavat ja kaikki kylmät ja lämpimät vedet tulevat kellarista ylös. Tämä valinta tehtiin yksinkertaisuuden lisäksi lähinnä sillä perusteella, että tulevat putkiremontit olisi mahdollista tehdä rikkomatta tuota vessan valua lisää - keittiön viemäri on vaihdettu muoviseksi aiemmin ja nyt vain putkimiehen toimesta tarkistettu, joten siihen ei tällä kertaa koskettu. Jos sen elinkaari päättyy ennen muita putkihommeleita niin ei tarvitse sitten piikata sen vaihtamista varten taas reikiä lattiaan.

Don't try this at home

Varoituksen sana: Näin voi käydä, jos katsoo liikaa MythBusterseja.

Olikohan viime vai toissa viikolla kun Myytinmurtajat kysyivät, voiko ilmastointiteipistä eli pakanaperheessämme tuttavallisemmin jesarista valmistaa sillan.

Kyllä voi.

Ja jos siitä voi valmistaa sillan, siitähän voi tehdä melkein mitä vain, tuumi putkiremontoiva puoliso, ja teki jeesusteipistä valumuotin.

Tähän liittyy niin paljon kaikkea sellaista, jota varten pitäisi tarkistaa faktoja paikan päällä olevalta remppareiskalta, että parempi kun en ala tämän enempää edes selostamaan.

Joka tapauksessa tuosta kuvasta näen ainakin minä sen, että kellarin kauhea putkihässäkkä on muuttunut noiksi siisteiksi, valkoisiksi komposiittiputkiksi ja kellarin pyykkitupaan on ilmestynyt tuon pyöreän venttiilin taakse ihan oma ilmanvaihdon poistoräppänä hormiin.

Kuriositeettina mainittakoon, että taloomme jälkikäteen tuotu lämmin vesi oli kätevästi nykäisty pannuhuoneesta keskikerroksen vessaan tuon poistohormin kautta.

Yritän putkiremonttiraportoida lisää pikimmiten. Mainitaan nyt vielä tässä yhteydessä sekin, että putkiremontin putkimiehen työskentelyä vaativa osuus kesti talossamme kaksi (2) päivää, ja nyt meillä on uudet käyttövesiputket ja viemärit eikä vanhoista enää jälkeäkään.

Naamiointia

Olen tässä etäpähkäillyt yläkerran vessan seinän pahvissa olevaa reikää. Siis sitä Teho-pöntön jälkeensä jättämää.

Teho-pöntön jälkeensä jättämä reikä seinässä on säilyttämisen arvoinen, koska kohta saattaa koittaa sellainen aika, että kukaan ei enää tiedä, mikä oli koko Teho-pönttö. Ja sellaista kulttuuriperinnön katoamista täytyy torjua viimeiseen hengenvetoon asti.

Maalaamme tuon vessan seinät samalla sävyllä millä alakerran vessankin seinät. Näin on päätetty. Olkoon vain tuo vihreä ajallinen kerrostuma, mutta se on myös ihan kamalan ruma, migreenikohtauksia aiheuttava vihreä. Sudin siihen päälle uuden ajallisen kerrostuman harmahtavaa valkoista. Maalia voi sutia myös tuon Teho-reijän päälle, mutta ei tuo kyllä siitä ehkä vielä kaunistu. Niinpä ajattelin, että tuon kohdan voisi yksinkertaisesti piilottaa jollakin seinälle ripustettavalla jutulla.

Ensin ajattelin sellaista Ebba Masalinin koulutaulua, mikä meillä on alakerran vessassa. Sitten katsoin, mitä ne maksavat. En halunnut maksaa toisesta sellaisesta 60-80 euroa, ja sitä paitsi yksi Ebba on ehkä riittämiin yhdessä talossa. Varsinkin kun en keksinyt, mikä toinen kuva olisi sopinut tuonne yläkerran vessaan. Ruishan on alakerran vessassa siksi, että ruisleipä on ainoa puolison mieleen pitkällisen pohdinnan jälkeen juolahtanut asia, joka ei maailmassa ole joutavanpäiväistä turhuutta.

Sitten ajattelin, että jostain mustavalkoisesta kankaasta voisi tehdä rimojen avulla sopivan kokoisen taulun ja laittaa sen seinälle reijän peitoksi. Katselin Marimekon kankaita mutta mikään nyt tuotannossa oleva klassikko tai uusi kuosi ei oikein iskenyt. Huutiksessakaan ei ollut mitään "just toi" -tyyppistä vanhempaa Marimekkoa tarjolla. Ikealla on minusta kivoja kankaita, mutta ei sielläkään ollut mitään tuonne vessaan sopivaa. Eurokankaan pengoin vasta läpi kun metsästin kangasta vuokralaisen oven talvikäyttöön tulevaa oviverhoa varten, enkä muista nähneeni sielläkään yhtään sellaista kuosia, joka olisi ollut minusta meidän taloon istuva.

Huuto.nettiä selatessani tuli mieleen, että katsonpa jos tarjolla olisi vaikka vanhoja kalenteripyyhkeitä. Niissä on joskus kivoja kuvia, jos löytää tarpeeksi vanhan pyyhkeen eikä Sarah Kay -kopioita 80-luvulta. Eipä ollut mitään silmää miellyttävää sielläkään, mutta tuosta kalenteripyyhkeestä sain sitten idean:

Olen lehdissä ja muistaakseni jossain blogissakin ihastellut Kaunisteen keittiöpyyhkeitä ja muistelin, että niistä joku oli tuollainen kalenterimalli. Ja katso, tämän vuoden kalenteripyyhettä sai myös mustavalkoisena. Se näyttää tältä:

Tuo on minusta kivan näköinen. Se on mustavalkoinen. Sen saa rimojen päälle pingottamalla muutettua tauluksi. Ja siinä on minusta hauska juju: Kun meillä nämä sisustusvalinnat tehdään kerralla valmista -filosofialla eli mitään ei ole tarkoitus muuttaa, koskaan, on hauska tulevina vuosina ja vuosikymmeninä käydä yläkerran vessassa ja hajamielisesti ajatella että niin, se oli vuosi 2013 kun tehtiin putkiremppa. 

Jep. Tästä ajatuksesta pidän. Siksi tilasin jo pyyhkeen ja tein sen kaupasta nimeltä Siivouskauppa. Jälleen yksi kiitettävä afääri, josta tietää jo ensilukemalta, mitä siellä myydään. 

Evakkotaipaleella

Alkuun taas anekdootti, joka ei liity oikein millään tavalla mihinkään.

Meitä ja niitä öö sillä tavalla mukavasti hulluja naapureita yhdistää muiden asioiden lisäksi mieltymys mollivoittoiseen joululauluperinteeseen. Olemme jo kahtena joulunalusaikana viettäneet "Ankeimmat joululaulut" -tapahtumaa, jossa on siis laulettu kaikkia niitä suomalaisia joululauluja, joissa äiti on sairaalassa, kuollut, kuopattu, pieni veli taivahassa, suru säveliä sumentaapi ja muutenkin rattoisa tunnelma. (Poikkeuksena toki lasten laulutoiveet, jotka yhteislaulettiin vaikka eivät olleetkaan ankeita.) Lisäksi laulettiin Evakon laulu, koska se naapurin herran mielestä sopi mainiosti ko. lauluperinteeseen.

Niin että siitäpä silta aasille."Illalla kun äiti peitti mua nukkumaan, en aavistanut, mitä aamu tuopi tullessaan", olisivat voineet meidän talon nykyiset tyttäret laulella, sillä eilen pakkasin heidät Volvoon ja hurautimme mummolaan evakkomajoitukseen. Flunssainen perheemme puoliso- ja isähahmo jäi yksin kotiin missionaan vessojen purku ja mahdollisimman pitkälle etenevä uusien rakentaminen poissaollessamme.

Minua kismittää suuresti olla poissa tapahtumapaikalta kun tällainen merkittävä remonttityömaa on käynnissä. Toisaalta minua luultavasti kismittäisi vielä enemmän asua talossa, jossa ei ole viemäriä eikä juoksevaa vettä paitsi satunnaisesti kellarissa, jossa on 16 astetta lämmintä. Tai siis ei suoranaisesti asua, vaan lähinnä hallinnoida noissa olosuhteissa niitä talon nykyisiä tyttäriä.

Olen siis nyt siinä onnettomassa asemassa, että joudun päivittämään remonttikuulumisia puolison hatarien puhelinraporttien ja kännykkäkamerakuvien perusteella. Päivitän silti, että jäisi tästäkin urakasta joku merkintä aikakirjoihin.

Nyt olemme tilanteessa, jossa alakerran vessasta on purettu kaikki kilkkeet pois:

Tila näyttää suurensuurelta. Se on pienempi kuin meidän keittiön pöytä.

Tässä vielä toinen otos, jossa näkyvät myös Vessaremonttimiehen varpaat. Ja palanen pöntön alla uinunutta lautalattiaa. Sekin pitää purkaa. Harmi.

Minulla oli pitkään vessan seinällä rivi erilaisia harmaaseen taittavia valkoisia maalisävylappuja. (Onkohan niillä joku oikeakin nimi?) Tuijottelin niitä, noin joka toinen päivä sanoin puolisolle että pitäisi aukaista se muovimattopaketti ja tuumata tuo vessan seinän väri kohdilleen. Lopulta siinä viimeisenä iltana evakkoretkikuormaa kuumeisesti kasaan haaliessani kipaisin jossain välissä niiden eniten harmaiden lappujen kanssa vinttiin, tihrustin siellä huonossa valossa lappuja muovikääreessä olevaa lattiamattorullaa vasten, totesin että tästä ei tule hullua hurskaammaksi ja otin random-otannalla yhden melko harmaan lapun, johon kirjoitin tussilla "tätä seiniin, Uulan Into-sisustusmaali" ja annoin lapun puolisolle.

Että näinkin pieteetillä meillä sisustetaan.

Myös jonkinasteista hankaluutta on ilmennyt, koska se yyyberhieno oranssi Enso-levy ei mitenkään riitä yläkerran keittiön välitilalevyksi. Tämä siksi, että yläkerran keittiön ruudullisen Enso-levyn takaa pahvitapetista paljastui melko soma mutta iso reikä, joka on tismalleen sellaisen vanhan ajan valurautaisen, pyöreäpohjaisen kaatoaltaan mallinen. Minulla on siitä kuvakin, mutta se on näemmä kotikoneella.

On sympaattista tietää, että yläkerran keittiössä on alun perin ollut sympaattinen, pyöreäpohjainen kaatoallas. On masentavaa, että sen jälkeensä jättämä reikä on niin suuri, ettei pieni oranssi levynpalaseni riitä sitä peittämään. Jos joku sattuu tietämään, että jossain on oranssia Enso-levyä, ottakoon välittömästi yhteyttä.

Minä olen toistaiseksi lähestynyt ongelmaa lähettämällä feisbuukitse kilometrin pituisen epätoivo- ja ahistusviestin gurulleni Espooseen. Voisin lisätä kaikkiin mahdollisiin remonttiohjeisiin siihen "Asu vuosi ennen kuin teet mitään" -kohdan perään - tai ehkä jopa ennen sitä - että "Hanki hyvä guru". Gurun tarpeellisuus remonttitaipaleen myrskyissä ja karikoissa on kiistaton. Jo pelkästään siksi, että gurun vastaus alkaa melko usein sanoilla "Ei pidä vaipua epätoivoon."

Gurulla oli parikin kikkaa kinkkisen tilanteen ratkaisemiseksi. Mutta niistä lisää tuonnempana. 

Taas mennään

Meidän piti aloittaa putkiremontti marraskuussa. Ei aloitettu, koska puoliso oli töissä. Sovittiin putkimiehen kanssa, että aloitetaan vasta helmikuun puolivälin paikkeilla, myöhemmin tarkka putkarin saapumisaika osui ensi viikon tiistaille. 

Hyvä ettei aloitettu marraskuussa. Silloin ahisti, stressasi ja kiukutti koko rempan ajattelu.

Tänään kattoremonttikauheuksista on kulunut selvästi riittämiin aikaa, koska putkiremonttialoitus ei ole aiheuttanut perheessämme muuta kuin innostunutta ja hyväntuulista mielenvirettä ja suoranaisia äänekkäitä ilonilmauksia. 

Nyt se siis on alkanut. Aamulla yläkerran vessa näytti vielä osapuilleen tältä: 

Yläkerran hyyskästä ei oikein saa kunnollista kokonaiskuvaa, kun se on pieni ja hankalan mallinen kuvattava. Mutta ainakin värimaailma näyttäytyy, ja kokonaisuudenkin voi ehkä näistä fragmenteista hahmottaa. Tästä kuvasta kannattaa bongata persoonallinen tapa peittää Teho-pöntön vesisäiliön seinään jättämä jälki:

Purkuhomman jälkeen se säiliön jälki näyttää nyt tältä. Millähän tuon paikkaisi.

Vessassa on aika moderni pytty ja lavuaari, mene tiedä missä vaiheessa vaihdetut. Valkoinen, ruudullinen Enso-levy seinässä on kuitenkin alkuperäinen, samoin nuo nurkkien kolmiohyllyt vaikuttivat rakennusvaiheessa tehdyiltä. Ne toki jäävät paikoilleen. Peili on imatralaisesta osto- ja myyntiliikkeestä.

Minä luulin, että tuo lattia on kovalevyä mutta se olikin maalattu muovimatto. Roskat tulevat yläpohjasta ja niiden karisemista täytynee jotenkin remontin konstein hillitä. Lattiasta tuleva koukeroputki on lämmin vesi, joka on lisätty talon fasiliteetteihin myöhemmin kuin rakennusvaiheessa.

Sieltä muovimaton alta paljastui lautalattia. Tässä kohtaa perinneremontoijasta tuli peruskorjaustihulainen - lattiaa ei saanut mitenkään tolkullisesti purettua ehjänä kun laudat oli ponteistaan naulattu ja naulat kuudenkymmenen vuoden aikana kertakaikkisen tiukasti puuhun pureutuneet. Lattia oli kuitenkin pakko purkaa, joten se purettiin niin että se meni rikki. Harmittaa. Mutta lautalattia purutalon vessassa ei mitenkään näyttäydy järkevänä rakenneratkaisuna ja hirveä kikkailu lattian säästämiseksi muovimaton ja vanerin alla taas tuntui jotenkin pöljältä. Ehkä joskus vielä tätäkin kadumme. Ehkä emme.

Putkihässäkkä paljastuu lattian alta. Nuo kaikki valurautaviemärit ja vesiputket siis mäkeen ennen ensi tiistaita.

Minusta tällaisia kuvia pitäisi esitellä kaikille vastaremontoidun rintamamiestalon ostajille. Että mistäs tiedät, ettei siellä kauniiden pintojen  alla majaile tällaista tavaraa. Sikäli toki tämä on huono varoittava esimerkki, että minkään sortin vuotojälkiä ei tuolta yläkerran vessan lattiasta löytynyt.

Piipahdus yläkerran keittiön puolelle, näin kauniille näytti seinä lavuaarin poistamisen jälkeen. Vähän tummunutta puuta, ei lahoa kuitenkaan. Jos joku haluaa rosterisen autotallilavuaarin, ottakoon yhteyttä.

Lavuaari on siis tämä, joskus jossain vanhassa yläkertapostauksessa eritelty. Pohjassa on maalitahroja, muuten ehjä ja siisti.

Päivän päätteeksi vessan kalusteet nököttivät evakossa yläkerran eteisessä. Nuo laitetaan takaisin, hyvät ja toimivat kapineet. Ellei sitten jostain tupsahda eteen jotain vanhaa ja arvokasta, mutta luulen, että sellaisten metsästys ei oikein nyt osu aikatauluihin.

Ja tässä lopputulos vessan puolelta. Perjantaina puoliso hakee konevuokraamosta sähköisen puukkosahan ja sitten lähtevät hampaista paikat...eiku nuo putket mäkeen. En tiedä, miten kauhea homma se mahtaa olla. Enkä ole edes katsomassa, koska päätimme evakuoida naiset ja lapset noin viikoksi mummolaan putkiremontin jaloista alkaen ensi perjantaina.

Tässä oli ennen lavuaari.

Kävin tänään heilumassa rullamitan kanssa vintissä ja totesin, että ystäväni Ullan äidin Kainuusta pelastamat, mustavalkoiset Enso-levyt riittävät mainiosti alakerran vessan tarpeisiin ja niistä jää vielä ylikin. Siksi päätimme tänään kaiken mahdollisen yksinkertaistamiseksi, että yläkerran vessasta tulee  värimaailman puolesta samanlainen kuin alakerrastakin. Se tarkoittaa sitä, että nuo tömäkän vihreät seinät pitänee maalata. Täytyy nyt vielä harkita - mustavalkoraidallisuus yhdistettynä tuohon vihreään saattaa olla liian yrmeä kokonaisuus. Toki vihreän säilyttäminen olisi hieno tapa vaalia yhtä ajallista kerrostumaa. Mutta ehkä se kaikkein vihrein ajallinen kerrostuma saa säilyä yläkerran keittiön lattiassa, johon se minusta hyvin sopii. Tuossa yltympäriinsä vihreässä vessassa sitä vihreyttä vaan tuntuisi olevan yksinkertaisesti hitusen liikaa.

Yläkerran vessa purettiin ensin mutta kasataan kokoon viimeisenä. Näin toki siksi, että elämme alakerrassa ja tällä marssijärjestyksellä minimoimme alakerran vessan käyttökatkoksen ja sen vaikutukset jokapäiväiseen elämään. Niinpä sen värityksen osalta on aikaa vielä miettiä lopullisia ratkaisuja.

Meillähän on tosiaan se työnjako, että minä haluaisin ihan vaan vähän purkaa ja puoliso kategorisesti kieltää purkamasta. Nyt kuitenkin ollaan siinä vaiheessa, että sain luvan hyökätä myös vähän alakerran vessan kimppuun. Alakerran vessan mystisen kotelon sisältä löytyi mystisiä puupalikoita sekä kuumavesiputki. Ja, mikä parasta, myös alkuperäinen lattialista.

Joten kun uudet komposiittiputket tullaan joka tapauksessa vetämään pintavetona, tuota koteloa ei tarvita ja tuossa kohtaa voi kulkea vain vanha, uudelleen maalattu lattialista. Punaiseksi maalattu sellainen.

Alla oleva kuva sisältää melko paljon sitä vanhojen talojen arvokasta patinaa. Yök.

Summa summarum: Rintamamiestalon melko alkuperäiskuntoisen vessan pinnat purkaa putkiremonttikuntoon noin päivässä. Lattialautojen kohtalo vähän surettaa. Remontti sinänsä vain ilahduttaa - kohta meillä on hienot, siistit ja kivat, uudet mutta toivottavasti silti vanhaan taloomme sopivat vessat.