Hörhiäiset

Vuoden 2022 Hörhiäinen tuli valittua melkein viikon kestäneellä Hörhiäisviikolla. Olin hoodeilla, mutta onnistuin välttämään monta tapahtumaa. Pistän kankean lähestymisen koronavuosien ja muissa merkeissä juhlitun viikon piikkiin. Parasta kuitenkin oli, että kesän kolmas kunta tapahtuma tuli näin suoritettua. En minä aiemminkaan välttämättä käynyt useammissa. Hyvä minä! 

Ensimmäiset hörhiäiset valittiin jo 1990-luvulla, mutta itse olen osallistunut vasta tämän vuosituhannen aikana. Veikkaan, että olen nähnyt noin 15 hörhiäiskukitusta, mutta harvoja valituista olen tunnistanut entuudestaan, koska en ole kankaanpääläisiä.

Hauskimmat hörhiäisvuodet ovat olleet ne, kun olen osallistunut tapahtumaan sukulaislasten kanssa olipa sitten kyseessä tivolin possujuna, narunveto tai öinen räp-konsertti.

Mieliinpainuvimmat esitykset olen nähnyt Rivieralla. Yhtenä vuonna nähtiin unkarilaista tulitanssia ja se oli todella mieleenpainuvaa. 

Tänä vuonna panostin eritoten kahvitteluun mm. lempikahvilassani Postellissa, mutta kuuntelin myös perjantai-illan Suurimaan konserttia ja tietty katselin Hörhiäisen kukitusta.

Pyörähteli torilla myös torstaina ja lauantaina. 

Muurin laajennuksen vihkiäiset jätin väliin, sillä lapsikuoroesitykset eivät puhuttele, ja itse muurin näin valmiina jo viime viikolla, kun tulin kaupunkiin.

Mikä sitten on se Hörhiäinen?

Kuvitteellinen, ahkera ja mielellään esiintyvä pörriäinen. Sillä on mustaa/keltaoranssia raitaa pitkin paitaa,  tupsukorvat ja pitkä piikki peräpäässä. 

Hörhiäisen patsas asustaa Leijonapuistossa runsaiden kukkaistutusten keskellä. (Kuva kesältä 2021).

Mikäli haluttaa lukea hörhiäisten heimoista, suosittelen erityisesti televisiosta tuttua Waldemar Bonselsin Maija Mehiläisen tarinaa sekä  Maja Lunden ilmastonmuutoskirjaa  Mehiläisen historia. Perheen pienimmille sopii togolaisen Magaliattiogbén piirtämä Mehiläinen - kirja. 

Marttojen lukuhaaste 2020

Marttojen lukuhaaste 2020 suoritettuna.  

Se tuli täyteen erityisemmin yrittämättä, mutta haasteen toisena tekijänä tietty haaste kohtien pääpiirteet oli koko ajan muistissa. Ilmastokohtaan ei tänä vuonna tullut luettua kuin yksi kirja, kun viime vuonna tuli luettua isompi määrä.

1. Kirja, jossa metsällä on tärkeä rooli:

Hanna Kökkö Anterin aarre (Anterinmukka sijaitsee Sodankylän kunnan alueella. Manu seurueineen saapui alueelle Raja-Joosepista, missä Manun isän uusi tyttöystävä on rajavartiana. Alku- ja paluumatka tehtiin mönkijällä, mutta keskivaiheilla vaellettiin luonnossa rinkat selässä. Aarrettakin vähän etsittiin seikkailun aikana, ja tietysti löydettiin geokätkökin). Tämä oli ehdottomasti metsäpitoisin metsässä tapahtuvista kirjoista tänä vuonna. 

Timo Sandberg Kullanhuuhtoja (Heittola lähtee Lappiin tutkimaan epämääräistä kuolemaa ja paljon tietoahan siitä kertyykin). 

Martin Wilmark Polkupyörän arvoitus (Wilmarkin sarja on ollut kiva välipala paksumpien kirjojen välillä, nyt olen kuunnellut näitä muutaman, onkkeksi sarja on mittava.)

2. Talvisodasta kertova kirja:

Sanna-Leena Knuuutila Ne lensivät tästä yli (hyvin kirjoitettu selkokirja)

Pekka Jaatinen Suomussalmi.

Eeva Kilpi Talvisodan aika Kilven lapsuuden muistoja. 

3. Ilmastonmuutosta käsittelevä kirja:

Gretan tarina – Et ole koskaan liian pieni tekemään suuria asioita – Greta Thunbergin elämä. (Lastenkirja)

David Attenborough, Yksi elämä, yksi planeetta (paljon luontoa nähneen miehen eläkepäivien tilitys huomioistaan, paljon on muuttunut).

4. Kirja, joka sivuaa Väinö Linnaa:

Petri Sarjanen Sinä olet Rokka (kirja Viljam Pylkkäästä, joka oli Väinö Linnalla Rokan esikuva, tätä kirjaa piti kyllä oikein miettiä. Muistin, että olen varmasti lukenut jonkun Linnaa sivuavan kirjan, mutta tämä ei tullut mieleen edes ensi selailulla kun katselin lukemani kirjan kannet läpi. Hyvä kirja tämä silti oli, vaikkei heti muistunutkaan lukemistani 380 kirjasta.)

5. Runokirja:

Nils-Aslak Valkeapää Aurinko, isäni

Lauri Viita Runo puhuu

Antti Holma Kauheimmat joululaulut ja Kauheimmat runot

Arvo Salo Oura ooppera

Kaarlo Sarkia Velka elämälle

Kari Levola Valvon että nukut

Mariska Määt ja muut

Karl August Tavaststjerna Valikoima runoelmia

Anna-Mari Kaskinen Joulun lahja

Francesco Petrarca Il Canziniere (vasta nyt tajusin, että kirjoittaja ei ole Francesca, mitä olen aina ihmetellyt, kun Francesca on nainen)

Pentti Saarikoski Mitä ne puhuu (pahoittelut, ei musta tullut Saarikoskirunousfania vieläkään).

Eino Leino Kauneimpia runoja, osa 1 Talvipäivän painuessa

Paavo Haavikko Tiet etäisyyksiin

Mikko Karhu Povitaskurunoja

Heli Laaksonen Aurinko, Porkkana, Vesi

Katri Vala Sininen ovi

Jouni Hynynen Mies katoaa

Johan Johansson Erik Johans Poesi

Susinukke Kosola Avaruuskissojen leikkikalu

Anja Erämaja Kuuluuko tämä teille

Edith Södergran Syyskuun lyyra

Tom Kalima Peilistä katsoo varis

Aura Nurmi Leijonapatsailla

W. Silva Säröjä Purppuranpunaisessa järvessä

6. Kirja Saharan eteläpuolisesta Afrikasta:

Miika Neulaniemi Sähköpostia Sambiasta (tanssiopetusta/opiskelua Sambiassa)

Harri-Pekka Pietikäinen Pinnan alla – elämäni valkohain kanssa (häkkisukellusta haiden seassa Etelä-Afrikassa, kertoo enemmän tuntemuksista kuin Afrikasta, vaikka sijoittuukin pääosin Afrikkaan)

Alexander McCall Smith Olemmeko sukua ja Kaiken kirjavaa karjaa

7. Kevyttä kesälukemista:

Sinikka Nopola, Likka, äite ja rouva Obama (Nopolan hauskat tamperelaiskirjat ilahduttavat aina).

Saana Saarinen Siirtolapuutarhan varjoissa (dekkari, mutta sopivan kevyt lomalle. Kirjassa kerrotaan, että Viola Gras lähtee juttukeikalle Espoon Westendistä Helsingin ulkopuolella olevaan siirtolapuutarhaan, mutta paikalliset ovat tunnistaneet puutarhan Pakilan siirtolapuutarhaksi, tiedä sitten pitääkö paikkaansa.)

Elizabeth Adler Monte Carlon jalokivet (ryöstö ja murha, pääasiassa kuitenkin parisuhdeongelmien ratkontaa, shoppailua ja laihdutusvinkkejä. Kirjassa seikkaillaan pääosin Ranskan Monte Carlossa ja Intiassa.)

Tove Jansson Haru, eräs saari (lomalla on kiva lukea saarista, itselleni tämä oli kevyt, ehkei kaikille ole. Wikipedian mukaan Haru sijaitsee Pellingissä Porvoon edustalla).

8. Nuortenkirja:

Siri Kolu Me Rosvolat-sarja (ihqu)

Heidi Kökkö Kätkö -sarja geokätköilevistä nuorista

Kreetta Onkeli Kesä autokorjaamon yläkerrassa

Jörn Lier Horts Kultaisen kellon arvoitus ja Vedenalainen arvoitus (kirjat ovat norjalaisia nuortenkirjoja).

Nei Noguchi Finlandia 1 (magna, jossa japanilainen tyttö lähtee tonttukouluun Suomeen)

Enid Blyton Seikkailujen laiva, Viisikko kesälomalla, Kadonneen kaulakorun salaisuus

9. Fantasiakirja:

Barbara Cantini Mortina- sarja, esim. Mortina ja Aavepoikakaveri (kolme kirjaa olen kuunnellut BookBeatista, lisää taitaa tulla. Villa Tuonelassa asuva Mortina on zombi-tyttö ja Aavepoikakaveri on aave)

Tove Jansson Muumi Peikko ja marssilaiset (ehkä marssilaiset ovat scifiä, mutta ei ne muumitkaan ihan reaalimaailmassa elele, joten kirjaan tämän fantasiaan)

Mainittakoon myös yksi tietokirja, jonka voisin hyvinkin sijoittaa fantasiaksi: Sarah Ford Mitä yksisarvinen tekisi? Opas sadunhohtoiseen elämään (mihin tällaisen opaskirjan muuhun sijoittaisi kuin fantasiaan… mutta oikeesti tässä oli kyllä hyviäkin vinkkejä, vaikka yksisarvisiin en taida uskoakaan)

10. Kirja tarttuvasta taudista:

Albert Camus Rutto (kirja kertoo siitä, kuinka ruttoepidemia jylläsi Algeriassa Oranin kaupungissa, ja mitä siitä paikallisille seurasi. Kirja oli loistavaa korona-ajan luettavaa ja ihmettelin miksi en ollut tarttunut tähän kirjaan aiemmin. Sivullistakin yritin lukea, mutta se ei vielä onnistunut.). 

Paolo Giordano Tartunnan aikaan

Lukutaitopäivän readhour

Lukutaitopäivän ehtiessä tänään iltaansa, vietettiin kaikkien yhteistä lukuhetkeä, readhour klo 19-20. Itse päätin jo muutama päivä sitten, että jos vain sää sallisi, niin lukisin ulkona. Lämpötila oli juuri ennen seitsemää 17 astetta, joten ei kun äänikirja korviin ja ulos.

Nappasin mukaan kotimaista tuotantoa olevan ruoka-aiheisia tekstejä sisältävän kirjan. Vajaan tunnin aikana ehdin lukea pari tekstiä.

Readhour kirjaston kulmilla

Ensimmäinen oli Antti Tuurin Leipä, joka kertoi Tuurin hapatetulla juurella kohotetun leivän leipomiskokeiluista. Mielenkiintoinen teksti. Hapanjuuret ovat nyt vähän niinkuin in.

Tuurin tekstissä juurta hapatettiin jääkaapin päällä olevassa kaapissa. Nykyisin lienee trendikkäämpää tehdä se tiskipöydällä kaikkien nähtävillä. Siitä on itsekin helppo katsoa, koska juuri moikkaa ja on valmis käytettäväksi. Moikkaamisella tarkoitetaan tässä kohden sitä, että juuriastia peitetään tiiviisti kumihanskalla. Kun hanska nousee kokonaan pystyyn, niin, että kaikki muoviset sormet sojottavat iloisessa tystyssä leipojaa tervehtien, on juuren hapantuminen edennyt tarpeeksi pitkälle. Mielenkiintoista oli, että Tuuri käytti leipäänsä pelkkää spelttiä, eikä lainkaan ruista.

Kirjan toinen teksti oli Kazuo Ishiguron näytelmä Herkkusuu. Sitä lukiessa mielessäni pyöri jostain syystä tekstin alusta asti kotimainen tv-elokuva Gourmet Club, jonka pääosissa oli lääkäri, jota esitti Hannu-Pekka Björkman. Tekstiä oli vaikeahko lukea, koska siinä oli dialogin ohella paljon tarkkoja kuvauksia alati vaihtuvista näyttämöistä, mutta mieleenpäinuva tarina sekin. Näiden seurassa tunti kului kuin siivillä.

Äänikirjana oli kävelykumppanina Lankisen lukupiirin ensimmäinen lukusuositus, Sydämen asioita, joka yhdistää samoihin kansiin itselleni kaksi tärkeää asiaa: oopperan ja ilmastonmuutoksen torjumisen. Kolmantena aiheena kirjassa on asperger.

Kirjailijaperheen äiti Malena Ernman on euroviisuista tuttu ruotsalainen mezzosopraano ja hänen teini-ikäinen tyttärensä Greta Thunberg tunnetaan 2018 Suomessakin alkaneen ilmastolakkoliikkeen perustajana. Muut kirjoittajat ovat perheen arjesta huolehtiva isä Svante Thunberg ja perheen kuopus Beata Ernman.

Kirja on edennyt vasta 22%, mutta se on herättänyt jo monia ajatuksia. Erityisesti mietin sitä, kuinka helposti yhteisön paine "pakottaa" meitä jatkamaan elämää kuten ennenkin. Ja toisaalta ne, jotka haluaisivat omaan elämäänsä muutosta, yritetään pakottaa samaan vanhaan muottiin tai ainakin heidän esittämiään uudistuksia ei oteta vakavasti.

Jäin kotiin kävellessäni miettimään pientä Beataa, joka koulussa hampurilaista haukatessaan tajusi lihan olleen joskus elävä eläin, eikä hän pystynyt enään syömään sitä, mutta jonka koulun mukaan olisi kuulunut syödä lihakin. Toisessa ajattelun ääripäässä on ne, jotka eivät halua armeijaan tai kouluun kasvispäiviä. Luulen, että kummankin tahon lienee vaikeaa vakuuttaa toistaan.

Itse olen mieltänyt nämä modernit kasvisruokajutut aika erilaiseksi, kuin mitä ne olivat omassa nuoruudessani 1980-luvulla. Silloin joensuulaisessa kasvisruokalassa oli salaattipöytä, josta sai koota oman salaatin jossa oli juureksia, vihanneksia, sinimailasen ituja ja hedelmiä. Jotain siemeniä ja pähkinöitäkin oli, mutta niidenkin tarjonta oli vähäisempää lajeiltaan, mitä nykyisin on tavallisen työmaaruokalan salaattipöydässä. 1980-luvulla kasviproteiini tarkoitti lähinnä hernettä ja leikkopapuja ja todelliset kasvissyöjät käyttivät myös tofua ja liotettavia papuja.

Ajat ovat muuttuneet. Nyhtökaura, hätkis ja mifu ovat tämän vuosikymmenen keksintöjä, jotka tulevat varmasti muuttamaan arkiruokaamme samalla tavoin, kuin broilerisuikaleet 1990-luvun lopussa muuttivat arkiruokaamme. Ainakaan itse en emäntäkoulun jälkeen voinut kuvitella, että joskus söisin kanaa viikoittain (munimisen lopettaneita kanoja olin kyllä syönyt kotona, sillä elävän olennon syömäkelpoista lihaa ei tuhlattu, mutta ei kanaa kaupasta ostettu, eikä sen käsittelyäkään juuri emäntäkoulussakaan opetettu. Muistan olleeni todella tyytyväinen, että minun ei kesätyössä grillillä tarvinnut kertaakaan puolittaa grillattua pakastekanaa. Luulen, että en vieläkään selviytyisi siitä kunnialla. Puolittaminen sattui osumaan joka kerta toiselle grillimyyjälle. Minun onni, kaverin epäonni...). Opiskeluvuosina en kanaa syönyt ja sen jälkeenkin ostin vain 2 kokonaista pakastekanaa jotain afrikkalaista reseptiä varten ennen vuotta 1996. Sitä en muista, koska ostin ensimmäiset suikalebroilerit, mutta 1998 tienoilla muistan tehneeni broilerikiusausta usein.

Kaikenlaista sitä mieleen muistuukin :)

Mutta ehkäpä juuri siksi lukeminen on kivaa, vaikka ei tietäisikään lukuisten ihmisten lukevan täsmälleen samaan kellonaikaan.

Lankisen lukupiirin ensimmäinen kirjavalinta.
Kiitokset Kevin Lankiselle, ilman lukupiiriä en olisi löytänyt tätä kirjaa.

Ympäristötekniikka - Suomen uusi Nokia?

Mikaelsgård 2014

Suomessa on tuskin ketään, joka ei ole havainnut, että Suomi sukeltelee tällä hetkellä taantumuksen pohja-aallokoissa. Nousukausi on aluillaan, mutta itsekin ekonomistina tiedostan, että eteneminen näillä voimin tulee olemaan hidasta. Vanhaa teollisuutta ei enää ole, joten tilalle pitää saada jotain uutta.

Noustakseen taantuman syvyyksistä Suomi tarvitsee jonkinlaisen suuren nosteen. SuomiAreena –viikkoni kohokohdaksi olin merkannut kalenteriini Mikaelsgårdenissa pidetyn keskustelutilaisuuden Miljöteknik – Finlands nya Nokia. Keskustelemassa oli täälläkin eri näkökulmia edustavia alan ammattilaisia poliitikoista toimijoihin.

Tilaisuus aloitettiin pohtimalla, missä nyt oikein olaan menossa, kun keskustelu ympäristöasioista on viimeisen parin vuoden aikana ollut perin hiljaista. Isot aiheet kuten napajäätiköiden sulaminen tai ilmaston lämpiäminen ei ole jaksanut kiinnostaa mediaa uudestaan ja uudestaan. Arjestahan ei yleensä lehdissä kirjoiteta, vaan ollakseen uutinen pitää tapahtua jotain tai jonkun julkaista joku tiedonanto.

Christina Gestrin totesi, että vaikka asia ei ole ollut julkisesti kovasti esillä, ovat ongelmat entiset, ehkä suuremmatkin. Ellei jotain saada aikaiseksi pian, alkaa resurssit oikeasti loppua. Esimerkiksi mineraalien vähetessä niiden hinta kohoaa ja se tuo omat ongelmansa. Jopa kiinalaiset, joita ei suinkaan ole pidetty ympäristönsuojelun malliesimerkkeinä, ovat alkaneet havahtua ja investoida runsaasti mm. vesistöiden puhdistamiseen.

Voisiko Suomen uudeksi ”Nokiaksi” tulla ympäristötekniikka; poikkitieteellinen tekniikan laji, jonka tavoitteena on hyödyntää erilaisia teknisiä ratkaisuja ympäristön laadun ja ihmisten hyvinvoinnin turvaamiseksi, kuten Wikipedia asian määrittää? Tämä oli kysymys, josta keskusteltiin, ja mielestäni kuulosti siltä, että kaikki paikalla olleet olivat vahvasti sitä mieltä, että itsestään selvästi näin asia on.

Suomi on hyvällä alulla erilaisten ympäristötekniikkaratkaisujen keksimisessä. Paljon puhuttiin cleantech’istä, teknologiasta joka perustuu siihen, että luontoa saadaan säästettyä esimerkiksi päästöjä vähentämällä tai raaka-aineita kierrättämällä.

Yksi Suomen tavoitteista on olla cleantech-alan ykkönen. Tällä hetkellä panelistien mukaan Suomessa on muutama tuhat cleantech alan yritystä. Merkittävä keskittymä löytyy Vaasan seudulta. Cleantechille löytyy valtaisat globaalit markkinat esimeriksi Kiinassa ja Intiassa, joiden tyydyttämiseen eri Suomen panos yksin riitä. Ratkaisuna nähtiin keskustelussa pohjoismainen yhteistyö.

Panelistit saivat myös mahdollisuuden toimia ennustajina. Kasvaviksi ympäristötekniikka-aloiksi nähtiin mm. bioenergia, aurinkoenergia, metaanin käyttö liikenteessä ja liikenne muutenkin sekä vesien puhdistaminen.

Yleisö sai mukavasti aikaa kysellä. Vähän jäi harmittamaan, että kukaan ei huomannut suoraan kysyä sitä kiinnostavinta kysymystä.

- Eli mistä firmasta on tulossa uusi Nokia? Kenen osakkeisiin pitäisi sijoittaa nyt? 

31 päivää jouluun

Yksi kielletyimistä, mutta ah, niin sykähdyttävä tarinan aloitus tulee jälleen kerran tässä:

Jo muinaiset roomalaiset...

Muinaisessa Roomassa sydäntalven aika, alkoi 24.11. ja kesti 25.12. saakka, jolloin alkoi voittamattoman auringon syntymän päivä. Päivämäärät siis nykyajanlaskun mukaiseksi aikamääreeksi muutettuna.

Julian kamarissa on pimeinä marraskuun öinä mietitty useampaankin kertaa, että tälle synkeälle, sateiselle ja pimeälle aikakaudelle pitäisi keksiä joku nimitys. Itse asiassa tämä pimeän synkeä ajanjakso jatkuu tammikuun puolelle. Vasta 18.1. päivän pituus ylittää tämän päivän pituuden. Kenties Topeliuksen käyttämä termi sydäntalvi, olisi sopiva nimitys, vaikka Topeliuksen aikana marras- ja joulukuun luetiin syystalveen kuuluviksi, maalis- ja huhtikuu olivat kevättalvea ja niiden välissä oli sydäntalvi.

Ilmastonmuutos on tehnyt Suomessakin tästä vuoden pimeimmästä ajasta entistä synkeämmän, sillä ainakin eteläisessä Suomessa lunta näkee harvoin. Pimeintä pimeyttä valaisee vain satunnaiset jouluvalot, jotka suomalaisissa kaupungeissa ovat aika vaatimattomat verrattuna esimerkiksi isoihin Keski-Eurooppalaisiin kaupunkeihin.

Julian mielestä tähän käsittämättömän syvään pimeyteen sopii nykyisin oivallisesti sydäntalvi nimitys. Nykyisin monet mieltävät hiihtämisen kuuluvan keväthangille helmikuiselle hiihtolomalle tai pääsiäisen tienoille ajoittuville Lapin lomille. Olisi helppoa ajatella, että kevättalveen kuuluu lumi ja sydäntalveen pimeys.

25 päivää ennen joulua

Antin päivää on pidetty emäntien ensimmäisenä joulunvalmistelupäivänä. Muutenkin saatettiin sanoa, että Antti joulut aloittaa, hiivanuutti lopettaa.

Syysteurastukset oli ohi ja alettiin suunnitella ruokaa. Kaupungeissa teurastus tehtiin usein lähempänä joulua, kuin maalla. Pienen kinkun ehti suolata, jos sen laittoi suolaveteen viimeistään 1.12. Näin ollen kaupungissakin tämä alkoi olla viimeisiä aikoja teurastuksen tekemiseen, jos mieli saada lihat suolaisena joulupöytään.

Julian pihassa ei tänä vuonna sikalahtia harrasteta, karjan pitäminen kun on kaupungissa kiellettyä, mutta on Julia kyllä kuullut tarinoita tuttavan tuttavista, jotka ovat pitäneet kerrostaloparvekkeella kanoja tai pientä porsasta. Tarinat eivät kertoneet, mitä ja missä porsaille tehtiin kun ne kasvoivat. Kanat sen sijaan kukoistivat hyvin ja tuottivat munia. Naapurit vaan eivät pitäneet asiasta. Tämä tapahtui 1980-luvulla. Nykyisin naapurisopi ei kovin pitkään kanojen kaakatuksen kanssa säilyisi... veikkaa Julia, joten tätä ei kannata kokeilla kotona.

Sian kieltä sen sijaan tekisi mieli. Pitäisiköhän tehdä retki Kauppahallin lihatiskille?

Antin päivästä on moneksi. Kun naiset aloittelevat joulun valmistelua vähitelleen, lähtevät miehet kalaan tai metsälle toivoen: Anna, Antti, ahvenia, Pekka pieniä kaloja! Pyyntö on oivallinen... pyhimys Andreas, kun oli se Andreas, joka veljensä Pietarin kanssa toimi kalastajana Genesaretin järvellä, kunnes ryhtyi ihmisten kalastajaksi.

Antin päivää on pidetty syksyn ja talven rajana. Sanottiin Antti talven aloittaa tai Antti turkin antaa, Urpo (25.5.) orrelle vie. Näitäkin kenties tutumpi sanonta on Antti aisoilla ajaa, Martti maata vahvistaa, Simo siltoja tekevi, Nikolaus kiinni nivoo, jonka Julia muistaa kuulleensa monesti isänsä sanomana. Vuodet eivät ehkä ole veljeksiä, mutta keskimääräisesti ottaen näin kait on ennen tapahtunut. Nykyään on itsenäisyyspäivänä (Nikolauksen päivä) harvoin järvet jäässä. Näin ne ajat muuttuvat.

30 päivää ennen joulua

Tälle päivälle kannattaa varata ruuaksi lammaskeitto, mieluiten lampaan päästä ja sorkista, mikä on vanhaa perinnettä, mutta muukin lammaskeitto käynee. Julian kyökissä keitettiin jo eilen iso kattilallinen lammaskaalia. Upea talviruoka, kerta kaikkiaan, ja erityisen kelpoi talviruoka, vaikka vielä ei onneksi olekaan kylmät ilmat.

Kaisan tai oikeammin Katariinan päivän ruuaksi on muodostunut lammasruoka, koska pyhä Katariina on kehrääjien suojeluspyhimys ja tämän vuoksi lampaat on keritty perinteisesti Katariinan päivänä. Talven kylmetessä leikattuja karvoja pidettiin parhaina: Kaisan villa ei katoa, sanottiin.

Katariina on tunnettu myös maitolegendasta, joka niin ikään viittaa karjan ja lampaidenkin suojeluun: legendan mukaan Katariinasta ei vuotanut verta vaan maitoa, kun hänet mestattiin.

Katariinan päivä tunnettaan nykyisin parhaiten liukasta keliä kuvaavasta sanonnasta Kaisan kaljamat. Kaisan päivän aikaan oli usein suojasää ja sanottiin: Vanha Kaisa suvet suo, Antti lumet maahan tuo.

Kaiken kaikkiaan elettiin ennen muinoin näihin aikoihin todellista syksyn ja talven vaihtumisaikaa. Sää oli muuttumassa: jos Kaisa kusee, niin Antti kuivaa, sanottiin.

Julian lammaskaali
½ kiloa lampaan jauhelihaa
1 iso sipuli (tosi iso) hienonnettuna
suolaa
timjamia
2-3 porkkanaa tulitikun ohuina siivuina tai krouvina raasteena
5 litran kattila
noin 1 valkokaali silppuna (niin paljon, että kattila tulee lähes täyteen)
vettä
2 lihaliemikuutiota
Ruskista jauheliha ja sipulit, mausta suolalla ja timjamilla.
Kaada jauhelija, silputtu porkkana 5 litran kattilaan. Lisää kaalia niin paljon, että kattila tulee lähes täyteen. Jätä vähän sekoittamisvaraa, mutta kaalin tilavuus supistuu sen pehmetessä. Lisää vettä 1,25-1,5 litraa. Määrä riippuu siitä, haluatko kaalista enemmän keittomaista vai patamaista. Hauduta pataa kiehumisen jälkeen välillä silloin tällöin sekoittaen vähintään tunti, mieluiten pidempään.
Tarjoa 100% ruisleivän kera. Pataruokana syödessä lisuukkena voi käyttää puolukkahilloa tai etikkasäilykkeitä.
Julia itse valmistaa lammaskaalinsa vähävetisenä. Aiemmin Julia käytti kokolihaa, mutta pitkät työpäivät ovat aiheuttaneet sen, että ruuanlaitossakin pitää aina silloin tällöin vähän oikaista. Lammasjauheliha on oiva keino oikaista tässä ruuassa. Ruuan voi valmistaa illalla seuraavan illan tarpeisiin, joten pitkällä haudutusajalla ei sinänsä ole merkitystä.

31 päivää ennen joulua

Lemmikin nimipäivä. Joulu sen kun lähestyy ja vähiteleen sitä pitää oikein ruveta ajattelemaan. Tänään on Lemminkin nimipäivä, ja siitä voisi johtaa oivan aasinsillan kodin lemmikkien ja muiden pieneläjien jouluun.

Uutisissa kerrottiin jo muutamia viikkoja sitten, kuinka lintujen talviruokintaa tulisi aloittaa. Hyvissä ajoin ennen joulua kannattaa tarkistaa "rehuvarastot" ja huolehtia siitä, että talviruokinta ei katkea kesken kaiken.

Perinteiseen jouluun on kuulunut lyhde lintuja varten. Modernissa kotitaloudessa lyhteen korsista voi koota lintuja varten muunkin mallisia koristeita. Kuka estää rakentamasta pihalle kaurapalloja, runsaudensarvia, pukkeja...

Pähkinöiden, rasvan ja irtosiementen tarjoiluun kannattaa kiinnitää huomiota. Julia itse pitää kovasti närhistä, oravista ja jopa variksista, mutta jos ei pidä näistä eläimistä omalla pihallaan, kannattaa ulkoruokintapaikat järjestää niin, että vain pikkulinnut pääsevät ruokailemaan.

Monet haluavat hankkia lemmikeilleen joululahjan. Sitäkin kannattaa suunnitella etukäteen. Vielä ehtii esimerkiksi ommella koiralle uuden ulkoilupuvun.

36 päivää ennen joulua

Julia jatkaa pahoittelulinjalla. Vielä oli yksi päivä, joka oli ajastettu väärälle vuodelle :(
Tässä tämä päivän myöhässä.

* * * * *

36 päivää ennen joulua on Liisan päivä. Vanha sanonta puhuu Liisan liukkaista ja Kaisan kaljamista. Osassa maata koettiin tänäkin vuonna Liisan liukkaat kovasti konkreettisesti: lumet suli ja jäätä löytyi ihan kiitettävästi kävelyteiltä. Vanhan kansan mukaan Liisan päivän liukkaat kelit olivat ainoastaan hyvä asia: liukas keli tieso hyvää leipävuotta. Kun ei pidä Liisan liukkaita eikä Kaisan kaljamia, niin ei ole hyvä leipävuosi lilevana vuonna. Juliasta on mielenkintoista havaita, että tänä vuonna ilmastonmuutoksesta huolimatta liukasta on samaan aikaan kuin isoäitiemme aikaankin.

Kuka sitten oli tämä Liisa, jota esi-isämme ovat muistelleet keskiajasta saakka? Hän oli sukulaiskansamme Unkarin kuninkaan András II tyttären ja Thüringenin maakreivin Ludvig IV:n puoliso, joka oli erityisen tunnettu armelijaisuudesta sekä sairaiden ja köyhien auttamisesta.

Hyvissä ajoin ennen joulua oli tapana käydä myllyssä teettämässä ryynit joulupuuroa ja -makkaroita varten. Niitä tehtiin niin paljon kerralla, että ne riittivät koko talveksi. Tuulimyllyssä käyntiä varten tarvittiin tuulinen päivä, vesimyllyn käyttöön riitti, että vesi virtasi tarpeeksi joessa. Liisan päivän aikaan oli useasti suojakeli, jolloin oli mukava ajella myllyyn, jos vain ilma oli myllyn käyttöön sopiva.

Nykyisin harvat käyvät enää myllyssä, vaikka niitä vielä on olemassa. Julian kyökkiin on hankittu perinteisesti etään mienmyllyn jauhamia ryynejä. Niitä saa onneksihyvinvarustetuista ruokakaupoista, joten varsinaiselle myllyreissulle ei tarvitse lähteä.

Muinaisten myllymatkojen muisteluun sopii iltalukemiseksi kirja Myllytontun tarinoita. Lukiessa voi haudutella iltapuuron jostain itselle uudesta raaka-aineesta. Julia suosittelee eritoten kaurahelmiä, jos sellaisia onnistuu omasta kaupastaan löytämään.

21.6. Kesäpäivänseisaus

Tähtitieteellinen kesän alku osuu 20.-22.6. väliselle ajalle. Tänä vuonna se on 21.6. Tuolloin aurinko on taivaalla korkeimmillaan pohjoisella pallonpuoliskolla ja yö on vuoden lyhyin.

Vanha kansa uskoi, että ukkonen ennen seisausta ennusti kylmää kesää. Tänä vuonna ukkosti pariinkin kertaa jo kesäkuun alussa, joten kylmä kesä on senkin mukaan tulossa.

Kesäpäivän seisauksen aikaan ei saanut aloittaa mitään pitkää työtä. Se olikin erinomainen asia, sillä Juhannus kolkutteli jo ovella. Vuoteen 1954 saakka Juhannusta vietettiin joka vuosi 24.6.

17.6. Kansainvälinen aavikoitumisen ja kuivuuden vastaisen toiminnan päivä

Lapsena ja nuorena sitä vieroksui kaikenlaisia YK:iin liittyviä lyhenteitä, joita oli niin vaikea kokeissa muistaa. Tällaista otsikkoa kirjoittaessa kyllä kaipaisi lyhennettä :)

Julian kamarissa on jo vuosia, voi melkein sanoa vuosikymmeniä, tunnettu huolta aavikoitumisesta. Viime vuonna Julia teki päätöksen ostaa puita joka kuukausi ja istututtaa niitä Afrikkaan. Tätä kirjottaessa Julialla on 255 puuta. Se olisi jo pieni metsä, jos puut olisi istutettuna samalle aukealle.

Kimmokkeen puiden ostoon Julia sai vihdoin viimein luettuaan vanhasta lehdestä S-ryhmän joskus vuosikymmeniä sitten jonkun ostoskampanjan yhteydessä ostamista puista. Puut kuulemma voivat hyvin Afrikassa. On hienoa ajatella, että joskus myös Julian istuttamat puut ovat suuria ja sitovat maaperää paikalleen estäen tuulia viemästä multaa taivaan tuuliin.

Toinen mieleen jäänyt artikkeli asian tiimoilta kertoi paimenesta, joka Ranskan nummialueella otti aamulla taskuunsa tammenterhoja ja istutti ne päivän aikana maahan. Vähitellen niistä kasvoi metsä.

Jotain pitäisi varmasti tehdä kuivuuden ja aavikoitumisen estämiseksi Espanjassakin, jossa kuivuus on ollut viime vuosina vitsaus joskus pitkiäkin aikoja.

Julia haastaakin tässä kaikki lukijat istuttamaan itse tai ostamaan puun tai useampia jonkun järjestön kautta. Eräs taloustieteilijä sanoi aikoinaan, että kannattaa istuttaa puu, jos haluaa lastenlastensa nauttivan varjosta, toinen kansantaloustieteilijä on sitten sanonut, että istuttamalla porkkanaa, saa lyhyellä tähtäimellä paremman voiton :)

8.6. Salomonin päivä

Vanha kansa uskoi Salomonin määräävän säätä. Pävän sää ennusti heinä- ja elokuun sään. Kesäsään ennustaminen on aina akuuttia, etenkin näin kylmän kesän alussa. Päiväksi on lupailtu 14 asteen lämpöä, joten loppukesänin mennee viileissä merkeissä.

Julian kamarissa ei tätä panna suinkaan pahaksi. Päinvastoin. Otetaan ilolla vastaan. Muutama lämpimämpi päivä voisi mukana olla, jotta pääsee silloin tällöin piknikille.

Mikäli kellään on tarvetta kylvää pellavaa, olisi Salomonin päivä siihenkin sopivainen päivä, mikäli nyt sääntarkkilulta joutaa.

Työ - tuttu sana Kuopion torilta...

Julia on ollut viime viikkoina valitettavan kiireinen. Kesä pukkaa päälle pommikonelaivueen tavoin ja työtä on ollut tarjolla niin kotikaupungissa kuin muuallakin.

Kyökin ikkunasta näkyy, tai näkyisi, ellei olisi yö, vihreät hiirenkorvat, jotka kasvavat lähes silmissä. Kevät näyttää suorastaan parhaat puolensa. Julian kamarissa on sitä kyllä odotettu. Lumi ja talvi ei sovi Julian pirtaan. Olisi paljon hauskempaa viettää koko talvi Italiassa. Julia on odotellut, koska se ilmastonmuutos alkaa näkyä lämpiminä talviöinä täälläkin, mutta voi olla, että pitää odotella vielä muutama vuosikymmen. Lehdessä kyllä oli tällä viikolla, että kevään tulo on aikaistunut kahdella päivällä muutamassa vuosikymmenessä. Edistystä sekin.

Mutta vielä on matkaa Arto Paasilinnan Maaiman paras kylä -kirjassa kuvaamaan hetkeen, jolloin flamingot lennähtävät Koilismaalle. Siinä on muuten luonnikas kirja. Tähän kohtaan voisi listätä oikein tekstin:

Julian suosittelema kirja.

29.3. Terminen kevät saapuu Suomeen

Termiseksi kevätpäiväksi sanotaan päivää, jolloin ilman keskilämpötila kohoaa yli 0 asteen. Helsingissä se on tapahtunut viimevuosina keskimäärin 29.3. Päivä on siitynyt isoäidin ajoista paria päivää aikaisemmaksi ja varhentunee jatkossakin.

Tätä tapahtumaa Julia odottaa vuosittain. Voiko mikään olla ihanampaa, kuin talven taittuminen kevääseen... luultavasti voi, mutta on tämä vain onnellinen hetki!

Nyt vain pitäisi keksiä sopiva tapa juhlistaa tätä juhlavaa hetkeä. Ehkä töiden jälkeen iltakahvit lasitetulla parvekkeella, jos sää muuten sallii.

2.3. Theodotoksen päivä

Trevin Karjalassa on sanottu: Fedottana jos tuulee, niin ruoka loppuu, nälkävuosi tulee. Julialla ei kyllä ole tarkkaan näkemystä siitä, missä kyseinen Tverin Karjala sijaitsi, joten on vaikea sanoa, minkälaista aluetta nyky-Suomessa ennustus voisi koskea. Mutta ainahan sitä kannattaa säästä puhua :)

1.3. Joutokein päivä

Tänään on Alpon nimipäivä, mutta karjalaiset ovat viettäneet 1.3. Eudokian eli Joutokein päivää.

Auringon haitallinen vaikutus tunnettiin jo entisaikana. Palaminen oli kivuliasta ja ruskettumaton iho oli varakkuuden merkki. Karjalassa oli tapana varustautua 1.3. tulevan kesän auringonpolttamia vastaan. Ei polta päivä ruskeaksi kesällä ihoa, kun joutokeina huomeneksella menee ulos silmiä pesemättä ja suutelee oikean käden hauislihasta kolme kertaa. Sanottiin Vuonnisella. Liekö sitten konstista ollut apua. Julian porstuassa lutrataan ahkerasti aurinkovoiteiden kanssa heti, kun kevätaurinko alkaa näyttää voimansa; valkoinen hipiä on aina tyylikäs.

Maaliskuu on ensimmäinen kolmesta kevätkuukaudesta. Odotettavissa oli ainakin eteläisessä Suomessa lumien sulaminen kevätauringon voimasta. Maaliskuu jo maata näyttää, tiet tukkii ja ojat täyttää, sanotaan Honkajoella ja hivenen pohjoisempana Töysässä todetaan, Maaliskuu maata näyttää, huhtikuu humahuttaa.

Maaliskuun eli Mariankuun, niin kuin myös sanottiin, alkamisesta katsottiin ennusmerkkejä koko kevätkuukausien ajaksi. Jos maaliskuu syntyy pohjatuulella, seuraa kolme kylmää kuuta perätysten, sanotaan Mouhijärvellä ja Heinolassa. Paha oli myös, jos 1.3. sattui perjantaiksi. Kun maariankuu syntyy perjantaina, niin on kolme kovaa kuuta perätyksin (huonoja ja kylmiä ilmoja).

Tammi-helmikuiset leudot päivät eivät tienneet hyvää, vaan odotettavissa oli takapakkia: Helmikuun heleät tuulet maaliskuussa maksetaan.

Muinaisen roomalaisen kalenterin mukaan maaliskuun ensimmäinen päivä oli uudenvuoden päivä. Päivälle olivat ominaisia juhlat, joiden keskeisenä piirteenä uusi alku. Esimerkiksi Vestan temppelin palava tuli sytytettiin uudelleen.

1.3. oli myös ainakin 1880-luvun loppupuolella tavallinen hyyryläisten eli vuokralaisten irtisanomispäivä kaupungeissa.

Hän on täällä taas...

Julian ensimmäisen kirjoituksen pohdinta osui kerrankin nappiin. Eipä ole tullut roikuttua täällä joka päivä, näemmä ei edes joka vuosi.

Kirjoittamisen tarjoikoitus on ollut hukassa, mutta koska "kaikilla muillakin on blogi" niin toki myös Julialla. Vihdoin näkyy blogin tarkoituskin kehittyneen.

Julian kamarissa vietettiin Uudenvuoden yötä Rai Unon seurassa. Riminillä, mistä aaton lähetys tuli, lämpötila lähenteli nollaa ja satoi. Kotona oli pakkasta -2 astetta ja tuuli. Tasoissa oltiin iltalämpötilassa tälläkin kerralla.

Näissä tunnelmissa Julia vetäytyy aamuiselle yöpuulle. Tästä on hyvä jaktaa.

Kohtaamisia

Viimeiset viikot ovat menneet matkaillessa. Kesälomasta ei ole tietoakaan, mutta työmatkat voi joskus ottaa lomasta. Nytkin kävi niin, vaikka töitä tulikin tehtyä lukemattomia tunteja päivässä.

Maapallolla pidettiin jälleen kerran yksi konferenssi. Tällä kertaa pitopaikkana oli Turku ja kutsuvieraat saapuivat ympäri maailmaa. Kyseessä oli Maailman maaseutunaisten konferensssi.

Paikalla oli satoja naisia eripuolilta maailmaa ja tunnelma oli upea. Kerrankin sai keskustella ihanien ihmisten kanssa vierailla kielillä sielunsa kyllyydestä. Väliin jopa asiastakin, mutta useimmiten vain small talkia.

Kielikylpy oli sangen tehokasta: Unet muuttuivat jälleen englanninkielisiksi ja Helsinkiin päästyä ravintolassa Julia tilasi pizzan italiaksi. Lähes vahingossa. Tarjoilijakin ymmärsi italiaa sen verran, että toi oikean pizzan.

Pitänee ottaa vastaavanlaisia kylpyjä useamminkin. Virkistävät näin kuumalla säällä kummasti. Kuumaa on tosiaan ollut. Kotikonnuillakin oli useana päivänä lähes 30 astetta lämmintä vaikkei vielä ollut edes perunanistutuspäivä käsillä. Viime vuosina ei tällaisiin kesäkuulämpöihin ole totuttu.

Martan ilmastoteko

Tarina muutosta

Tammikuun Emäntälehdessä ollut kilpailu nosti mieleeni ajatuksen, että tuohonpa osallistun. Tiesin, että vuosi toisi mukanaan muutosta omaan elämääni, olinhan ostanut marraskuussa 2005 uuden asunnon, johon pääsisin muuttamaan pääsiäisenä. Uudessa asunnossa voisi ottaa käyttöön uusia käytänteitä.


Ensimmäinen ekotekoni liittyy lämmönalentamiseen. Aloitin vuoden jääkylmässä toimistossa. Ihan talohoitoyhtiön toimesta kovimmilla pakkasilla sisälämpötila oli +13-17 astetta. Säästöä kertyi niin, että ropisi… mutta jostain kumman syystä en ollut kovin tyytyväinen tähän säästöön. Alle kahdenkymmenen asteen lämmössä on vaikeaa istua päätteen ääressä koko päivää laskemassa ja suunnittelemassa. Sormet jäätyy, vaikka kuinka laittaisi villaista ylle ja alle. Onneksi pakkaset hellitti ja totean käsi sydämellä, että tämä ei ollut minun juttuni. Lämmöstä en säästä.


Toisin kävi. Ystävät, tuttavat ja kylänmiehet kilvan kehuivat keväällä, kun pääsin muuttamaan upouuteen asuntooni, että on se hienoa kun voi muuttaa uuteen. Katin kontit. Ongelmansa on siinäkin, vaikka plussapuolella on se, että tapeetit on mieleisen värisiä eikä muuttaessa tarvinnut siivota toisten jälkiä, kun rakennuttajafirman siivooja oli tehnyt hyvää työtä. Mutta lämmöstä piti jatkamani. Tammi-helmikuinen luulo ei ollut tiedon väärtti. Kävi nimittäin niin, että kerrostaloomme oli asennettu hienot ohjurit tasaamaan lämpöä, jota toki voi termostaateista ja huoneistokohtaisesta ilmastoinnista säädellä. Ainakin teoriassa. Marraskuun muutamana pakkaspäivänä osoittautui, että lämpötila oli säädetty runsaaseen 21 asteeseen ja kovemmilla pakkasilla se ei riittänyt lämmittämään asuntoa. Ulkona oli pakkasta 10 astetta ja sisällä lämpöä vaivaiset 20. Palelsi vaikka kuinka ajatteli, että ilmastoa tässä säästellään. Säästyikö yhtään, kysyn vaan, sillä jouduin ostamaan toisen täkin kun yksi ei enää riitä lämmön säilyttämiseen. Sähkölämmitteinen lakanakin kävi mielessä.  


Toinen ekotekoni liittyi kierrätykseen. Jotain oli tehtävä, sillä uusi asuntoni oli 10 neliötä pienempi kuin vanha. Pakatessa tavaroita vanhassa asunnossa laitoin Mikkelin paikallisliiton marttojen kesäkirpputoria varten tusinan verran isoja muovikasseja hyvää tavaraa, joista iso osa menikin kaupaksi myöhemmin kesällä ja loput laitettiin arpajaisvoitoiksi tai lahjoitettiin seurakunnan Tukipilarin kirpputorille. Ekotorin pojat kävivät hakemassa tavaraa yhden pakettiautokuormallisen: mm. vierasvuoteena olleen runkopatjasängyn, jolla oli nukuttu vajaa viikko. Oman arpajaispussinsa saivat myös Maanpuolustusnaiset. Työpaikalle lahjoitin muutamia keittokirjoja ja valkoisenposliinin kokoelman onnistuin myymään sitä tarvitsevalle tuttavalleni.


Vakaana ajatuksena tästä jalosta kierrätyksestä päätin muuton tuomassa innostuksessa harrastaa kierrätystä laajemminkin. Tosin vielä silloin en tiennyt mihin tuo muuton tuoma innostus johtaisi. Kun tavara kotoa hävisi ihan silmissä ja kävin välillä katselemassa miten oma uusi koti valmistuu, tuli vähitellen sellainen kummallinen fiilis. Kaikki alkoi vanhasta mikroaaltouunistani, jonka isä voitti vuonna 1988 Mustan pörssin jouluarpajaisissa ja antoi minulle. Se nimittäin oli liian iso hyllyyn, joka oli tehty mikroaaltouunia varten. Tutussa koneliikkeessä oli alennusmyynti ja siispä poikkesin sinne valkoposliinista saadut rahat kukkarossa. Ostin uuden pienemmän mikroaaltouuniin, joka varmasti on myös turvallisempi, onhan se lähes 20 vuotta nuorempi. Lisäksi rahaa jäi niin sopivasti yli, että ostin uuden leivänpaahtimen. Aiempi, vuosimallia 1988 sekin, haisi epämääräisesti muoville joka ainoa kerta kun yritti leipää paahtaa eikä paahtojälkikään ollut tasainen. Koneliikkeen pojat toivat uudet laitteet kotiin ja veivät vanhat mukanaan kierrätykseen.


Tässä vaiheessa jokin naksahti. Ajatus uudesta mikroaaltouunista, johti ajatukseen uudesta pölynimurista, digivaa’asta ja jopa uudesta silitysraudasta, jota tosin myönnän harkinneeni todella pitkään. Vanha anopilta vaihdettu 1970-luvulta peräisin oleva rautani olisi välttänyt kovin siinä vähäisessä käytössä, missä silitysraudat kotonani ovat, mutta kun muuttaa uuteen, niin vaihdettavahan se oli silitysrautakin. Olisi se vanhan näyttänyt niin… vanhalta muiden rinnalla. Mikroaaltouunin ja paahtimen veivät siis koneliikkeen pojat, mutta imuri, silitysrauta ja musta digivaaka menivät Ekotorille ja sitä myöten uusiin koteihin. Toivottavasti.


Uskon kuitenkin vakaasti, että uudet kodinkoneeni, erityisesti mikroaaltouuni, jääkaappi-pakastin ja astianpesukone ovat energiaa säästävämpiä malleja verrattuna edellisiini. Pyykinpesukone onkin asuntoni ainoa vanha laite. Se toimii toistaiseksi hyvin, ja kun siitä aika jättää hankin sen tilalle pesutornin. Kolmas ekotekoni olikin siis energiaa syövien sähkölaitteiden uusiminen.


Neljäs ekoteko alkoi vähän heikosti. Olin nimittäin päättänyt hankkia uuteen kotiini vain energiaa säästäviä lamppuja. Paikkakunnan ainoassa ammattimaisessa lamppuliikkeessä kyselin asiantuntevalta myyjältä, miten valitsemaani lamppuun soveltuu energiansäästölamppu. Alan asiantuntija kertoi, että missään nimessä ei kannata hankkia energiansäästölamppuja, kun ne ovat ensinnäkin paljon kalliimpia kuin tavalliset ja toisekseen ne aiheuttavat yli sata tulipaloa Suomessa vuosittain. Energiansäästölamput. Marttojen ohjeena on ollut, ettei kysyvä tietä eksy, joten marssin vakuutusyhtiööni. Siellä ystävällinen virkailija lupasi selvittää asiaa asiantuntijoilta Helsingissä, ja jo runsaan kuukauden kuluttua häneltä tulikin sähköpostia, ettei energiansäästölampuista ole tiettävästi kirjattuna ainoatakaan tulipaloa Suomessa. Sen sijaan pölyisissä teollisuushalleissa olevista loisteputkista ja liian ahtaaseen tilaan laitetuista halogeeneista oli tilastollisestikin merkittäviä tuloksia.


Tieto tästä tuli vakuutusyhtiöltä kahta päivää ennen muuttoa, enkä enää ehtinyt hankkia energiansäästölamppuja. Minulla oli niitä kuitenkin valmiina pari. Lamput kattoon pistänyt sähköalan ammattilainen ei tosin suostunut laittamaan energiansäästölamppuja valaisimiin, joissa lamput jäävät näkyviin, kun ne ovat niin rumia. Elämä sähköalan ammattilaisten kanssa ei ole aina helppoa. Mutta kevään ja kesän mittaan vaihdoin lamppuni energiaa säästäviksi. Vaikka olivatkin kalliimpia kuin hehkulamput. Ja vaikka olisivatkin rumia. Tätä ekotekoa jatkan tulevaisuudessakin.


Sitten viidenteen ekotekooni. Muuton yhteydessä oli paljon kaikenlaista valokuvaamista. On sitä aiemminkin ollut. Lisäksi pakatessa tuli kuunneltua äänikirja jos toinenkin kannettavalla cd-soittimella. Minulla oli aiemminkin käytössä paristolaturi ja siihen akut, mutta ne olivat aika tehottomat, ja niitä sai ladata jatkuvasti. Ja siltikin sai aina pitää mukana alkalisia varaparistoja, joita muutonkin yhteydessä vein kierrätyspisteeseen aika ison kasan. Päätin siis ostaa tehokkaammat akut, joista onkin ollut paljon iloa. Akkuostokseni jälkeen en ole ostanut ainoatakaan alkaliparistoa, ja energiaa onkin säästynyt roimasti kun ei ole enää tarvinnut kantaa paristoja kierrätyslaatikkoon. Vaikka lataamisessa kuluukin sähköä, uskon, että se voitetaan kaatopaikkakuormien vähentyessä. Sitä paitsi tarpeeksi isot akut riittävät kuvaamiseen ja äänikirjojen kuunteluun niin paljon pidemmän ajan kuin alkaliparistot.


Kuudenneksi mainitsen, että jatkan edelleen jo aiemmin aloittamiani ekotekoja, kuten käytän vain julkisia kulkuneuvoja tai kimppakyytiä (en aio vastaisuudessakaan ostaa omaa autoa, jonka myin tarpeettomana 1998), ostan vain sellaisia vaatteita, joita voin ja aion pitää useamman kerran.

Käytän hampaita pestessä mukia, olen tehnyt niin lapsesta saakka, en käytä juoksevaa vettä perunoiden kuorimiseen enkä astioiden pesuun, enkä ehdottomasti koskaan anna veden juosta sillä aikaa kun saippuoin itseäni. Maalla olen lapsena oppinut, että vettä pitää säästää. Osoituksena tästä kahdeksan kuukauden veden mittaamisen aikana käytin vettä ¼ vähemmän, mitä oli arvioitu. Niinpä kahden kuukauden vesimaksut palautettiin minulle jouluksi. Vastaavan kokoisessa asunnossa asuva yksinäinen nainen joutui vastaavasti maksamaan kahden kuukauden ylimääräisen vesimaksun. Niin erilaisesti voi vettä käyttää.


Lisäksi pitää myös mainita, että käytän kirjastoa useampaan kertaan viikossa lehtien lukemiseen ja kirjojen sekä musiikin lainaamiseen. Kaikkea ei tarvitse ostaa itse. Siihen auttaa myös omassa taloyhtiössämme oleva lehtien kierrätyspiste, johon omalta osaltani vien lukemani aikakauslehdet. Saman lehden kun voi lukea useampikin henkilö.


Kaiken kaikkiaan ekoteko oli mielestäni hyvä kilpailuajatus, mutta olen vähän samoilla linjoilla, mitä muutamat vuoden aikana tapaamani vanhemmat martat ovat olleet: On niin vaikeaa keksiä, mitä ekotekoja vielä tekisi, kun niin paljon on jo aloittanut aiemmin. Kilpailussa olisikin voinut olla oma sarjansa vasta-alkajille ja edistyneille. Ehkä sellainen tulee jatkona myöhemmin.

*  *  *
Kirjoitus on lähetetty 15.1.2007 Martan ilmastoteko -kilpailuun, johon osallistui yhteensä noin 1.500 marttaa.