Syysloma - sukellus vuoteen 1984

Loma on aika, jolloin tehdään jotain muuta kuin arkena. Monet matkustavat, tekevät remonttia, osallistuvat viikon kursseille tai tekevät kaikki rästiin jääneet kotityöt. Tämän kirjoittamista aloittaessa on tiistai, ja on aika miettiä voisiko lomalla vain olla ja lukea. No, virkkasin ja luin ja kävin katsomassa kurpitsoja. 

Syksyn uutuudet ovat pääasiassa jo ilmestyneet, ja jos asiaa ei osannut ennakoida kevätpuolella vuotta, on suosituimmissa kirjoissa kirjastossa pitkä jono.

Se ei silti estä lukemasta. Vanhoja kirjoja riittää! 

Aloin lukea aikuisten dekkareita vähitellen 1980-luvulla lukiossa ja sen jälkeen. Ensimmäisenä luin kotoa löytyneen Mauri Sariolan Lavean tien laki ja kirjakerhosta tilaamani Ken Folletin Neulansilmä. Alistair MacLean ja Leon Uris kolahtivat myös. Elokuvamainen näyttävä toiminta oli suosikkini. Sitten tutustuin Agatha Christieen. 

Kovin tarkasti en uutuusdekkareita silloin seurannut, sillä esimerkiksi vuonna 1984 ilmestynyt Catherine Airdin Kuolema on kaunopuheinen -kirja on jäänyt kokonaan huomioimatta ihan näihin päiviin saakka, vaikka kirja kuuluu Sapo-sarjaan, jonka listaa silmäilen tämän tästä. 

Kentissä asuva Aird on kirjoittanut 26 romaania, 4-5 kirjaa vuosikymmentä kohti. Tällä vuosikymmenellä on ilmestynyt vain yksi. Lisäksi on novelleja ja pari tietokirjaa salapoliisikertomusten kirjoittamisesta. Suomennettuja kirjoja on viisi dekkaria. 

Itse asiassa Aird on ollut minulle kirjailijana kokonaan uusi tuttavuus, kunnes eilen luin Henrietta, kuka lienetkin -dekkarin. 

Henriettan äiti kuolee ja ilmenee, että kuollut nainen ei ole koskaan synnyttänyt. Mielenkiintoinen asetelma dekkarille, ja sen verran hyvä, että luin toisen heti perään. 

Kaunopuheisessa kuolemassa tyttökoulun kemianopettaja, joka on myös innokas kemiantutkija, kuolee. Kuolintodistuksessa lukee kuolinsyynä sokeritauti. Mutta mitä ihme rahaa on tilillä oleva neljännes miljoonaa puntaa? Ja ketkä kaikki oikein perivät. 

Loppuviikolle olin varannut muutaman muunkin vuonna 1984 ilmestyneen dekkarin. Yllättävän kivoja nämä aikuisiän kynnykselläni ilmestyneet kirjat olivatkin. 

Alfred Hitchcock nimellä 1984 ilmestyi pari uutta 3 etsivää kirjaa, joista ehdin jo lukea 3 etsivää ja kadonnut merenneito -kirjan. Poikien kesälomatehtävä saa uuden käänteen kun viisivuotias poika katoaa. 

Kirja on totuttua 3 etsivää laatua ja ihmettelin lukiessa sitä, kuinka tämä sarja ei ole noussut yhtä paljon esille viime aikoina kuin Neiti etsivä -sarja. 

Luin ensikertaa 3 etsivää kirjan vasta yläasteella, koska oman koulun kyläkirjastossa sellaisia ei ollut. Tykästyin. Poikien kekseliäs asuntovaunuvaja teki vaikutuksen. Nykyisin olen lukenut pari kolme kirjaa vuodessa kevyeksi välipalaksi. Kirjat ovat siitä kivoja, että niissä on sopivasti jännitystä nuoremmille ja meille muille vähän elokuvakulttuuriakin.

Juha Numminen ja Esa J. Tikka kirjoittivat Sulevi Manner nimellä neljä kirjas. Niistä toinen, Ristilukki ilmestyi 1984. 

Kirja oli paikoitellen hyvinkin kiinnostava ja mukaansa tempaava, paikoitellen politiikka ja kähmintä toi mieleen sen miksi jätin Tree Pines -sarjan aikoinaan kesken, vaikka itse rikoksen ratkaisu oli siinä nautittavaa. Toisin kuin Tree Pinesissa, tässä kirjassa loppu oli hyvä.

Keskiviikkona tajusin, että oli hyvä idea kahlata läpi kaikki yhden vuoden kirjat. Löytyi monta, jotka olin lukenut aikanaan tai muistin kirjakerhosta, kuten Mika Waltarin Neljä päivänlaskua (jota en lukenut nyt, kun pidin dekkariviikkoa). Mutta paljon löytyi sellaisia kirjailijoitakin, joita en ollut lukenut lainkaan, joistain, kuten Sulevi Mantereesta en ollut kuullut lainkaan.

Joku kerta pitää ottaa käsittelyyn joku muu vuosi. Ehdottomasti. Ja suosittelen muillekin. On niitä kirjoja ilmestynyt ennenkin, mutta monet hyvätkin unohtuvat, kun jatkuvasti tulee uutta ja uutta jota sometetaan paljon, mutta näitä vanhoja somettaa vain harvat. Suurinta osaa näistä ei löytynyt Googlen avulla yhdestäkään blogista. 

Josephine Teyn Murha lippuluukulla oli yksi viikon helmistä. Tänä vuonna olen lukenut yllättävän paljon englantilaisia, itselleni entuudestaan outoja dekkarikirjailijoita, kuten tämä Teykin, joka itseasiassa oli nimeltään Elizabeth MacKintosh (1896-1952) oli... no, Tey oli kyllä itse asiassa skotlantilainen. 

Mies lippuluukulla aloitti vuonna 1929 Alan Grant -sarjan. Sarjassa ilmestyi viisi muuta teosta, joista Ajan tytär on toiseksi viimeinen. 

En ole kyllä ihan varma, olenko joskus lukenut Ajan tyttären, se ainakin on nimenä tuttu, ja olen lukenut tuosta Richard kolmannesta kertovasta dekkarista. Ellen ole sitä lukenut, niin nyt on kyllä aika ottaa sekin esille. 

En usko myöskään katselleeni Hitchcockin elokuvaa Nuori ja viaton (löytyy myös nimellä Tyttö oli nuori), joka perustuu löyhästi Teyn yhden dekkarin pariin ensimmäiseen lukuun, mutta sen voisin kyllä katsoa, jos saan sen käsiini.

Vaikka suomalaiset ehkä ovat unohtaneetkin Teyn, niin Englannissa häntä on muistettu. Esimerkiksi vuonna 1990 (38 vuotta kuolemasta) Teyn Ajan tytär valittiin historian kaikkein aikojen suurimmaksi rikosromaaniksi Englannissa. 

Grant-sarjan lisäksi hän kirjoitti pari itsenäistä mysteeriä, jotka sijoittuvat Grantin maailmaan, ja kolme muuta romaania, nelisenkymmentä näytelmää tai kuunnelmaa sekä ratsuväen johtaja John Grahamin elämäkerran 1600-luvulta. 

Georges Simenonin Maigrettiin olen tutustunut enemmän vasta muutaman viimeisen vuoden aikana. Simenon (1903-1989) oli syntyjään belgialainen, mutta muutti aikuistuttuaan Pariisiin ja alkoi kirjoittaa. Maigret kirjoja syntyi kaikkiaan 84. Lisäksi muita romaaneja. Melkein kaikki Maigretit on suomennettu ja olen lukenut, että esimerkiksi Antti Tuuri lukee kirjoituskautenaan vain Maigretteja yhä uudelleen ja uudelleen, jotta muiden kirjailijoiden tyylit eivät näkyisi kirjoissaan. 

Maigret piippuineen on niin tuttu hahmo, että on saanut oman patsaan Alankomaiden Delfzjissä. En vielä ole lukenut Maigret Hollannissa kirjaa, jotenen tiedä, onko kirjan tapahtumapaikka juuri tuolla.  

Nyt lukuvuorossa oli suomeksi vuonna 1984 uutena painoksena ilmestynyt Maigret viettää lomaa. Ensi kertaa se ilmetyi Suomeksi jo 1953. Maigret vaimoineen lomailee pienessä ranskalaisessa kylpyläkaupungissa Les Sables d'Olonnessa Lounais-Ranskassa, kunnes simpukat tuovat heille vatsanväänteitä ja rouva Maigretilla todetaan samalla umpisuolen tulehdus. Rouva lepäilee nunnien sairaalassa ja Maigretilla on ilmeisesti tylsää, koska hän alkaa tutkia auto-onnettomuudessa loukkaanutneen ja sittemmin kuolleen tytön tapausta. 

Googlasin kaupunkia ja sen Biskakanlahden rannikolla olevat hiekkarannat toivat mieleen Yyterin ja nykyajan rannan kerrostalosilhuetti minkä tahansa modernin rantakaupungin. 1950-luvulla kaupunki oli varmasti matalampi, mitä nykyisin. Nykyään siellä on asukkaita 44.000. 

Kaupungin nimi kuulosti tutulta, ja tuttuhan se olikin Ari Huuselan kirjasta Tahdolla maailman ympäri. Vendée Globe yksinpurjehduskilpailu alkaa sieltä. Huusela osallistui kilpailuun 2020-2021. Koska kilpailu on joka neljäs vuosi, seuraava lähtö on 10.11.2024. Siinä ei käsittääkseni ole mukana suomalaisia. 

Pierre Boileau ja Thomas Narcejac kirjassaan Rahan varjo kertoo eteläranskalaisesta vanhusten täyshoitolasta. Kirjailija, herra Herboise, 75-vuotta, pitää täyshoitolaa yllätyksettömänä, kunnes hoitolaan saapuu pariskunta, jonka vaimo on miestään paljon nuorempi. Jonkin ajan päästä mies löytyy terassin alle pudonneena. Vai sittenkin työnnettynä sinne. Herboise alkaa tutkia asiaa. Muitakin on kuollut oudosti. Kirja viipyilee yhden kuoleman synnin tiimoilla, mutta en spoilaa, enkä mainitse sitä ääneen. Kirjan tapahtuma-aika on 1970-luku. Koska kirjan eläkeläiset olivat rikkaita, mielsin kaupungiksi Saint-Tropezin, mutta ainakaan itselleni ei selvinnyt oikea kaupunki. 

Ranskalaiset Boileau (1906-1989) ja Pierre Ayraud alias Thomas Narcejac (1908-1998) tunnetaan erityisesti Hitchcockin Vertigo - punainen kyynel -elokuvan taustalla olevasta romaanista. He kirjoittivat yhdessä nelisen kymmentä romaania ja molemmat palkittiin myös omista romaaneistaan. Molemmat ajattelivat omalla tavallaan, joka toi rikkautta kirjoihin. Boileau oli kiinnostunut siitä, miten asiat tapahtuivat ja Narcejac siitä miksi niin tapahtui. Ensimmäinen yhdessä kirjoitettu romaani on vuodelta 1951. Yhdessä he kirjoittivat vuodesta 1970 alkaen myös Arsène Lupin tarinoita. Ayraud kirjoitti yksinkin dekkareita ja merenkulkuun liittyviä romaaneita. Boileau kirjoitti aiemmin ainakin seikkailuromaanin. 

Kun Maigretin kohdalla mainitsin hollantilaisen patsaan, niin jos nyt loman kunniaksi lähdetään maisemiakin katselemaan, niin ainakin Narcejac on saanut oman kadun, jota voi käydä kävelemässä Nantesissa. Tosin siinä ei kyllä ole kovin paljon ihailemista, sillä kadunpätkän varrella ei ole juuri mitään nähtävää. Ayraud työskenteli Nantesissa professorina, minkä vuoksi hän kenties halusi toimia salanimellä. Narcejac nimen hän otti kylältä, jossa hän kävi nuorena kalassa usein. 

Ranskasta lennähdin päivämarkalle Meksikoon. Sieltä en olekaan lukenut aiemmin dekkaria... ja oikeastaan tämä oli lähestulkoon TrueCrimeä, sillä kirja perustuu tositapahtumiin. Kirja oli Jorge Ibargüengoitian (1928-1983) Kuolleet tytöt. Kuolleet tytöt olivat ilotyttöjä, joiden emäntänä oli sisarukset. Kirja kertoo kuuden tytön kuolemasta ja yhdestä laittomasta abortista. 

Oikeassa elämässä sisarukset tehtailivat yhdessä ja erikseen yhteensä 91 murhaa, josta jäivät kiinni, mutta luultavasti määrä on jopa yli 150, mikä on onneksi edelleen alansa maailmanennätys ja toivottavasti sitä ei koskaan rikotakaan. Kirjassa kuolleet ovat kaikki prostituoituja, mutta sisarukset tappoivat myös miehiä, jotka näyttivät, että heillä oli paljon rahaa. Kirja käsittää ajan vuodesta 1961 eteenpäin aina vuoteen 1964, jolloin heidät tuomittiin. 

Seuraavat kolme kirjaa sattuivat niin osuvasti sivuamaan samaa aihetta, että päivittelen niistä erikseen. 

Syyslomaviikon viimeinen kirja oli Taru Mäkisen lastenkirja Salakielisakki ja suuret setelit. Mäkistä olen lukenut silloin tällöin kirjan sieltä, toisen täältä. Salakielisakki oli uusi tuttavuus. Tomi on kuuro ja salakieli on luonnollisesti viittomakieltä. Joskus on hyvä, että ei tarvitse puhua ääneen. Mäkinen on luonut sen verran mukavan sakin, että taidan lukea tämän sakin toisenkin kirjan Suuri pamaus. 

Dekkareita tikkataulun äärellä

Syyslomaviikko kului 1984 vuoden dekkareiden parissa. Aikamoinen kokoelma niitä kerääntyikin. Kaiken kaikkiaan 11 kirjaa, mutta 1980-luvun tapaan ne olivat melko ohuita. Itselleni muistuu 1980-luvun jännityskirjoista vain Leon Urisin Exodus, joka tuntui tiiliskiveltä muiden joukossa. 

Lukiessa sattuu välillä ihan käsittämättömiä sattumuksia. Valitsin 1984 vuoden kirjoja alkuviikosta reilun pinon, josta jäi vielä toinen mokoma seuraavallekin viikolle. Järjestystä en mitenkään valinnut etukäteen vaan otin käsille kirjan, mikä sattui juuri sillä hetkellä miellyttämään, tai mihin tuntui olevan aikaa. 

Loppuviikosta luin sitten vahingossa peräkkäin kolme kirjaa, jossa tikkataulu mainittiin jollain tavoin. 

Ensimmäisenä luin Pentti Kirstilän Munthen. Ei muuten ollut hassumpi kirja! Kirja alkaa Thaimaan lentokentällä tapahtuneesta sattumuksesta. Valokuvaaja Munthe kuvaa, kuinka julkkisnainen joutuu lentokenttähenkilökunnan tarkastettavaksi. 

Oletetaan syyn olevan huumeissa ja Thaimaassahan se tarkoittaa vuosien vankeutta. Kirjassa väläyteltiin jopa 500 vuoden tuomiota. No, senhän kuolema sitten jossain vaiheessa armahtaisi. 

Tätäkin asiaa aletaan tutkia Suomessa, kun tutkittavaksi tulee murha. 

Kirjassa Munhte heittelee tikkaa vapaasti ilman pallon ulkopuolista akselia pyörivään maapalloon. Pallo pyörimään ja tikka lentämään. Sitten katsotaan, osuuko tikka mielenkiintoisen nimiseen paikkakuntaan. En nyt enää muista mitä ne olivat, mutta Sansibar tuli itselleni mieleen. 

Toinen kirja oli Olli Hakkaraisen Kuutamokeikka. Kirjan päähenkilöllä ei mene järin hyvin. Sitten vanha tuttava tulee tarjoamaan hänelle rahakasta keikkaa tietäen vanhastaan, että päähenkilöön voi luottaa kaikessa. Tehtävävään kuuluu ajaa purjeveneellä myöhään syksyllä merelle Porvoon edustalle ja palata sitten Helsinkiin. Päähenkilö arvelee, että kyseessä on huumepaketti, ja harmittelee, että tulikin luvattua. Toisaalta merellä on hieno olla. 

Paketti saapuu perille, mutta sitten sattuu kaikenlaista. Jossain vaiheessa päähenkilö kävelee huvilan pihapiirissä, missä on tikkataulu. 

Tämän jälkeen ei voinut kuin ihmetellä, sillä Hannes Markkulan Koston piikki on terävä -kirjan piikki oli darts-tikka, ja se oli kolmas tikkataulumaininta perättäisissä kirjoissa. Roberts pubin tikkakerho lähtee Helsingistä Nuuksioon Espooseen. Siellä järjestetään tikkakerhon virkistyspäivä, joka muodostuu kosteahkoksi tapahtumaksi. Tikkaakin heitellään uusilla, matkan varrelta ostetuilla tikoilla. Murhakin tapahtuu.

Lapsena heiteltiin tikkaa kesäisin, väliin ahkerastikin. Dartsia en ole koskaan kokeillut, Kirjan mukaan se vaatiin tarkan heittokäden ohella myös kykyä laskea. Perinteisessä tikkataulussa käytetään viittä tikkaa ja kaikki heittelevät vuorotellen samoja tikkoja. Darts piireissä kirjan mukaan "jokaisella" on omat lempitikat joita käytetään. 

Parhaita ovat wolfram-tikat, joita voi myös terottaa. Tikkoja on vähän jokaiseen makuun. Löytyy näemmä eri painoisia (paino nousee yhdellä grammalla), erilaisilla pito-ominaisuuksilla ja sulilla, jotka sujahtavat helpommin täysin toisen tikan vereen. Googlettelin hieman noita tikkoja ja kolmen tikan setistä saa pulittaa himpun verran enemmän, mitä mökkitikoista. Löysin mm. sellaisen, jonka hinta oli 250 euroa kolmesta tikasta. Harrataa voi näemmä monella eri tasolla tässäkin harrastuksessa!

Sen verran innostuin näiden kirjojen myötä tikanheitosta, että ehkä sitä taas ensi kesänä voisi jossain kokeilla. Vai pitäisikö ostaa oma tikkataulu kotiin. 

Elokuussa luetut kirjat

Elokuussa onnistuin vihdoin hidastamaan tahtia ja pääsin lukemisessa likimain kirja päivässä tahtiin. 

Arhippa Pirkko On ruusu punainen. Kirja on Arhippan 31 dekkari, tapahtumapaikkana Turku ja etsivänä Varpu Anhava. Murha tapahtuu kauppapuutarhassa.

"Taidan sittenkin valita päiväkakkarat." (2.8.)

Bagge Tapani Valkoinen hehku -kirjassa eletään vuotta 1938. Espanjan sisällissota, Hämeenlinna, Urho Kekkonen... Väinö Mujusesta kertovan dekkarisarjan ensimmäinen osa. 

Bagge Tapani Pomminvihreät portaat. Helsingin olympialaisten avajaiset 1952 lähestyy ja stadionia uhkaa pommiuhka. Luin ennen Pariisin olympislaisten avajaisia. Mujus-sarjan tuoreempia kirjoja. 🌟

Branchi Camillo Sinisiltä saarilta atollien aurinkoon, 1963.Kuuluisa italialainen maailmanmatkaaja vie meidät Pääsiäissaarille kivipatsaiden ja hula-hula -tyttöjen mystiseen piiriin. Verrattuna luvun alla olevaan Grimblen Paluu Etelämerelle -kirjaan, oli tämä vähän pliisu ja sekava, jotta siitä olisi ollut tarttumapinnaksi maahaasteen suorittajalle. Mutta sehän tietty on selvääkin, sillä Grimble asui Kiribatissa puolet työurastaan, mutta Branchi vain seilasi muutamalla saarella. Eniten tykkäsin tarusta helmenkalastajista.  Polynesia. 

Costello Matthew & Richards Neil  Ratkaiseva ristikko - Cherringham mysteerit 16. Ihasteltu ristikoiden laatija kuolee ja jättää testamentissaan ehdollisen perinnön. Perijä on se, joka ratkoo Cherringhamiin liittyvän ristikon määräaikaan mennessä. Tutut yksityisetsivät on kutsuttu valvomaan että kukaan ei fuskaa eikä tule yhteistyötä perijöiden kesken. Murhatutkinnaksi tämäkin menee. Hyvä välipala paksumpien kirjojen välissä, kuten muutkin näistä lyhyistä tarinoista. Englanti. (31.8.) 🌟🌟

Eerola Lasse Olympialaisten outoja sattumuksia. Monenlaista tarinaa on ehtinyt tapahtumaan olympialaisissa kautta aikojen. Elokuiset Pariisin olympialaiset muistetaan Seine-joella tapahtuneista avajaisista ja olympiatulesta kuumailmapallossa Pariisin yllä. (10.8.) 🌟

Erkkilä Veikko Viimeinen aamu: neuvostopartisaanien vaietut jäljet. Kertomus partisaanien julmasta retkestä tiettömillä taipaleilla pienen Seitajärven muutamaan taloon sekä Lokan kylään. Kirjaan on koottu tietoa ja muistelmia sekä Suomesta että Neuvostoliitosta, viimeiset tiedot Venäjältä. (30.8.) Savukoski ja Sodankylä. 🌟

France Anatole Kuningatar Hanhenjalan ravintola. Kirjaa markkinoidaan mm. näillä sanoila: "Moralisteille ja vakavamielisille kovaa purtavaa, vapaamielisille ilonaiheita pikkutuhman ja koomisen apotin seikkailuissa." Kirjan parasta antia oli lyhyet tarinat, mutta veikkaan, että tästäkin lukukerrasta ei jäänyt yhtään enempää pysyviä muistijälkiä kuin ensimmäisestäkään. Ranska (27.8.)

Galera Daniel Hyöky. Brasilialaisen kirjailijan mielenkiintoinen tarina siitä, kuinka kasvosokea mies lähtee etsimään isoisänsä tunteneita, jotta kuulisi isoisästään enemmän. Isoisä on kuollut pelastaessaan tyttöä aallolta. Tai niin ainakin on kerrottu perheelle. Mutta mikä on totuus? 

Kirjassa on selitetty kasvosokeutta kivalla tavalla. Vaikka kasvot ei jää muistiin, mikään muu ei katoa. Tuntomuisti on niistä vahvin. (1.8.) 🌟🌟

Garam Sami on kääntänyt Barksin sarjakuvia stadin nykyslangille vuonna 2000 kirjassa Rotsi on mut byysat puuttuu. Aku Ankka -sarjakuva-albumi. Tuolloin käännettiin sarjakuvia eri murteille. Itseltäni löytyy eleläpohjalainen Roope-setä ja Harald Hirmuinen jollain murteella. Stadin slangi ei kuulu suosikkeihini toisin kuunnmuut murteet, mutta tämä oli hyvä. (27.8.) 🌟

Gómez-Jurala Juan Kuolinkellot. Vatikaanissa surraan, sillä Paavi Johannes Paavali II on kuollut. Edessä on konklaavi. Kuolleena löytyy myös pari kardinaalia. Syyllisen nimi tiedetään nopeasti, mutta mistä hänet löytää? Etsinnän aikana tulee lisää ruumiita ja selviää, miksi murhaaja murhaa. Ainakin pari viskimerkkiä tuli mainittua:

"Aina voi jatkaa eteenpäin, kunhan jaksaa tahtoa, rakastaa Jumalaa ja saa välillä tujauksen John Walkeria." 

Jännä juttu jälleen. Peräkkäisissä kirjoissa puhutaan viskeistä. Eilen lukemassani Tuhkat kirjassa oli yhdellä miehellä viskikokoelma, josta löytyi mm. 30-vuotiasta japanilaista viskiä. (13.8.) 🌟

Haapakoski Aarne Mustalais-suon arvoitus : jännitysromaani. Helsingin Tattarisuolle sijoittuva, tositarinasta kertova dekkari, joka on yksi ensimmäisistä yksityisetsiväkertomuksista ja Haapakosken esikoinen. Tattarisuolta löytyi haudattuna ihmisten jäseniä. Rikoksia tutkii tässä kirjassa sanomalehtitoimittaja. (16.8.)

Hewson David Kuoleman vuodenaika on Roomaan sojoittuvan Nic Costa -sarjan aloittava kirja. Rooman poliisilla ei ole toimivaltaa Vatikaanissa, mutta sattuma johtaa Costan Vatikaanissa sattuneen murhan ratkomiseen. Monenlaisya ehtii tapahtua ennen kuin kardinaalien rauha palautuu. 🌟

Hietala Heikki Tuhkat. Kirjan päätapahtumat on Espanjasta, missä päähenkilön isä on asunut vuosia. Nyt on luettuna noin 340 kirjaa tänä vuonna ja tämä kiilasi vuoden parhaan kirjan paikalle. Aiemmin top vitosesta löytyy lähinnä tutkijoiden tekemää TrueCrimeä kuten Murha sunnuntaitiellä ja Sulkavaras. Aina joskus toivoo, että perijät olisivat enemmän päähenkilön ksltaisia perittävän kuoltua ja vähemmän sitä ennen, niin kaikkien elämä olisi helpompaa. Tykläsin erityisesti siitä mitä tapahtui isän palvelijalle. (12.8.) 🌟🌟🌟

Hietamies Eve Puolinainen. Ilona tulee raskaaksi helposti. Kolme keskenmenoa, neljä, muistuttaa Iivari. Sitten alkaa viides, mutta Ilona ei jaksa stressata. 

"Aina päädytään siihen, että vessanpöntöllä itkee nainen, Ilona ajattelee..."  (9.8.) 🌟

Isokallio Kalle Samuli Huttusen synnyinlahja. Kalle Isokallion huumori on nautittavaa. Se on kuin Arto Paasilinnaa parhaimmillaan, mutta täysin nykypäivää. Lueskelen näitä Isokallioita kirjan silloin toisen tällöin. Huomasin jonkun aikaa luettuani lukeneeni tämän jo aiemmin, mutta kun siitä oli jo aikaa, niin hyvän voi lukea uudestaankin. Kemiö

"Tarkemmin osasivat lukea seitsemän kuolema syntiä kuin kymmenen käskyä."  🌟🌟🌟 (5.8.) 

Jaatinen Pekka Suomussalmi talvisota 1939-40. Kirja alkaa päivää ennen talvisotaa,  29.11.1939, yh-partio hiihtää tarkkailemassa. Yksi partioinut poika siepataan kun hän on matkalla kotiin lepäämään. Kirja päättyy tammikuulle, jolloin suomalaiset ovat saaneet Suomussalmella Juntusrannan takaisin. Kirjassa kerrotaan sodasta suomalaisten, juntusrantalaisten ja neuvostoliittolaisten näkökulmista:

"He toivoivat rauhaa, mutta pelkäsivät pahinta. Kaukana kotoa."

"Nythän tämä sujuu kuin valssi pakanan häissä." (28.8.) 🌟🌟🌟

Kadare Ismail Särkynyt huhtikuu on kirja albanialaisesta verikostokulttuurista 1900-luvun alussa. Nuori mies kostaa veljensä surman. Veli on kostanut aikanaan jonkun sukulaisensa surman jne. ainakin 20 kertaa. Ja kaikki alkoi siitä kun... No, se kannattaa lukea itse. Jokainen kosto vaatii veronsa. Monella tapaa. Kerran meinasi olla päivä, ettei kukaan kostanut. (19.8.) 🌟🌟🌟

Kallioniemi Tuula Kaahailua ja kepposia. Reuhurinteen pienen pienestä, yksiluokkaisesta alakoulusta kertovan sarjan ensimmäinen osa. Meno luokassa on verrattavissa Ellan luokkaan sillä erotuksella, että oppilaat ovat 7-12-vuotiaita. (4.8.)

Kaukonen Tauno (1929-1983) Klaani - tarina Sammakoiden suvusta. Sammakoiden suku on rikoksiin taipuvainen. Suvun nuorin vesa yrittää pysytellä kaidemmalla tiellä, mutta suvun perintö vetää kuitenkin puoleensa. Huippu tarina edelleen. Tämä oli ensimmäinen lukukerta. (8.8.) 🌟🌟🌟

Kianto Ilmari Punainen viiva. Tobias Romppasen perheessä on viisi lasta ja vähän ruokaa. Jokainen täysi-ikäinen suomalainen pääsi äänestämään 1907, myös pienen torpan köyhä vaimo. Tykästyin Kiannon kieleen. Tarinakin tietty hyvä, mutta televisiosta tuttu. Kai tämä Suomussalmelle sijoittuu, kuten Kiantokin. 

"Russakat juoksee kuin hullut pitkin vanhan virsikirjan kantta."  🌟🌟

Kianto Ilmari Jooseppi: köyhälistötarina Suomesta. Luin viime kuussa Lehtosen Putkinotkon ja kieltämättä tuli vertailtua. Putkinotkon väki tuntui rääväsuisemmalta. Kummallakaan ei mennut hyvin, mutta Ryysyrannassa oltiin jotenkin toiveikkaampia että kaikki järjestyy. Ympäristön rikkaammat suhtautui Ryysyrantalaisiin ymmärtäväisemmin. 

Kiannon kieli hurmasi, vaikkei Lehtosenkaan kehnoa ollut. Ja sitten se loppu... Suomussalmi. 🌟

Kiviniemi Eeva, Pietikäinen Taina Joki. Turussa virtaava Aurajoki on vaarallinen tässäkin kirjassa. Kirjan päähenkilö on historiantutkija nainen ja hänen vastavalmistunut poliisi tyttärensä. 

"Vaikka hän kirjaisi osaamisensa hopeamusteella kultapaperille se ei häikäisisi ketään. Jos ikä alkaa numerolla viisi ja erityisvahvuuksiin kuuluu 1600-luvun Ruotsin hovielämän hyvä tuntemus, ei työnantajia ole riesaksi asti työtä tuputtamassa." 

Samat sanat 1980-luvun kansantaloustieteen opinnoilla höystettynä. (15.8) 🌟

Kontala Saila-Mari Kannuksen kadonneet. Nuori, Kannuksesta kotoisin oleva nainen lähtee Kannukseen tutkimaan entuudestaan tuntemattoman miehen luo Kannuksen kadonneiden miesten tapausta. 

"Aki Mäki parka. Hän ei näyttänyt kiinnostavan ketään." (14.8.) 🌟🌟🌟

Lang Maria Kuoleman aaria. Kustaa III teatterin Cosi fan tutte - oopperan matineanäytös ei suju kuten piti. Murhaaja astuu kuvaan. Puck Rune ja Crister Wijk ratkaisevat kuka on syyllinen. Tukholma. (4.8.) 🌟

Richards Neil ja Costello Matthew, Naamiomurha, Mydworthin mysteerit osa 4. Laskiaisnaamiaiset päättyy ikävästi, kuin Tuomari Nurmion Lasten mehuhetki -laulussa. Paha mustaenkeli vie ruttotohtorin. Onneksi etsiväkaksikko on paikalla, sillä he kuuluvat viikonloppuhuveja isännöivään perheeseen. Englanti. 

"Kuka ikinä hän onkaan, hän on kuollut." (3.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Mydworthin mysteerit osa 7-Viaton mies. Mies on tuomittu hirtettäväksi, mutta onko hän sittenkään syyllinen. Asiaa alkaa tutkia sarjan voimahahmot englantilainen lordi ja hänen amerikkalainen puolisonsa. Tapahtumat sijoittuvat 1920-1930-luvulle. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Englannissa sovinnaisuus oli tärkeää, mutta sopivaa puolisoa oli vaikea löytää. 

"Ikävä sanoa näin, mutta he ovat erikoinen pari, jos totta puhutaan. Connie on oikein herttainen, siitä ei ole epäilystäkään. Mutta elämä on kohdellut häntä kaltoin. Hän on kai niitä ikuisia yksineläjiä. Rakkautta ei ole löytynyt. Kaikki sopivat miehet kaatuivat maailmansodassa."  (2.8.) 🌟🌟

Richards Neil ja Costello Matthew Rikoksia Rivieralla, Mydworthin mysteerit osa 8. Sir Henry on menossa Rivieralle ja vaimo pääsee mukaan. Matkalaukkuun pakataan smokki, juhlapuvut ja parhaat korut. Luvassa on seurapiiritapahtumia. Ensimmäisessä sellaisessa tavataan mies, joka on saanut kiristyskirjeen. Ranska

"Cabareeta ja kuohuvaa, ilman aseita tällä kertaa."  (3.8.) 🌟🌟

Ruumiin kultturi lehti 4/2011 kannesta kanten. Kansikuvajuttuna Pirkko Arhippaa. Lukuisista dekkariesittelyistä muutama siirtyi lukupinoon. (29.8.)

Sariola Mauri Ison kalan katiska. Susikoski-sarjan 28.osa vuodelta  Nuori mies on saamassa perinnön enoltaan, jos täyttää erään ehdon. Originellin enon ehtoa täyttäessä vastaan tulee monenlaista ongelmaa. Kirjassa käydään myös  Neuvostoliiton aikaisessa Virossa (4.8.) 🌟🌟

Siintävät kaukaiset metsät : runoja metsistä, eränkäynnistä ja erämaista. Erno Paasilinna on koonnut kirjaksi tuttuja ja vähän oudompiakin metsään liittyviä runoja Suomesta. Niistä tunnetuin lienee Aleksis Kiven runo:

"makeasti oravainen, makaa sammalvuoteellansa".  (1.8.) 🌟🌟

Skiftesvik Joni Valkoinen toyota vei vaimoni. Vaimo lähteesydämensiirtoleikkaukseen Helsinkiin ja kotona Oulussa omakin sydän on pettämässä. Skiftesvikin omaelämänkerrallinen romaani, joka kosketti, kuten kaikki Skiftesvikit. (11.8.) 🌟🌟🌟

Strout Rex Missä on testamentti? Pitkästä aikaa ilta Lars Svedbergin seurassa. Toivottavasti koko sarja tulee vähitellen äänikirjaksi. Wolfe on rahapulassa ja joutuu ottamaan ratkottavakseen testamenttijutun, mutta murhajuttu tästäkin tulee. New York. (27.8.) 🌟

Tuomela Harri Vallilan veitsiyöt on Vallilaan sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa. Suosittelen aloittamaan ensimmäisestä: Vallilan murhamammat -kirjasta. Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen. (5.8.) 🌟🌟

Viherjuuri Heidi Hilja ja synttärisoppa kirja on sarjan kahdeksas osa. Millaiset synttärit tulee, sen voi lukea kirjasta. Näinkin voi käydä. (10.8.)

Miesten viikko 22.8. Iivari

Miesten viikon päättää Iivari ja Iivo. Valitsin päivän kirjaksi Eve Hietamiestä. Hietamiehiä onkin tullut luettua laidasta laitaan. Isä Heikin kirjoista olen lukenut kaikki vanhemmat kirjat, äiti Lailalta Minä Katariinan ja Koivu ja tähti -kirjan, jossa mainitaan Marttahotelli, tosin Marttahotelli perustettiin oikeasti vasta 1956. Tyttäreltä Eveltä olen lukenut tarinaa, miten mies oppi lastenhoitoa. Sarjan aloitti Yösyöttö 2010. Ainakin Yösyöttö-kirjasta olen katsonut elokuvankin. 

Hietamies Eve Puolinainen on ilmestynyt 2002 ja kuvaa Hietamiehen omakohtaisia tuntoja lapsettomuuden syövereissä.  

Ilona tulee raskaaksi helposti. On koettu kolme keskenmenoa, neljä, muistuttaa puoliso Iivari. Sitten alkaa viides raskaus, mutta Ilona ei jaksa enää stressata. 

Kirja on niitä harvoja lukemiani, jossa mies, Iivari, on mukana ilossa ja surussa täysillä. Ilonan tuttaviksi on valikoitunut porukka niin erilaisia raskauskohtaloita omaavia naisia, että se tuntuu uskomattomalta, mutta muuten kirja on taattua Hietamiestä. 

"Loppujen lopuksi näiden asioiden kanssa on ihan yksin, sanoo Kemppari, ja heittää paperisuikaleet kädestään tarjottimelle. 

Aina päädytään siihen, että vessanpöntöllä itkee nainen, Ilona ajattelee..."  (9.8.)

Pidin kirjasta, vaikka en oikein ole kirjan kohderyhmää, vaikka itsellänikin on takana epämääräinen tuulimunaraskaus. En ole oikein koskaan kokenut kunnon vauvakuumetta. Opiskeluaikana Ilmari Turjan Tuomari-Marttan elämä oli lähempänä haavettani kuin virka- saati kotiäitiys. Mutta 1980-luvulla lapset kuului perhesuunnitelmiin, joten jos niitä olisi tullut, olisi 1990-luvun lama selätetty toteutunutta tilannetta kepeämmin kotiäitiydellä.

On hyvä, että kirjallisuudessa esitetään erilaisia näkökulmia eri asioihin. Keskenmenoista kertovissa kirjoissa on liian usein näkökulmana rikkoutuva avioliitto. Tässä kirjassa parisuhde säilyi. Mies oli mukana ja läsnä henkisestikin.

*

Iivari nimisiä kirjailijoitakaan en löytänyt montaa. Mielenkiintoisimmaksi ajattelin Iivari Leiviskän lähemmäs sata vuotta vanhan kirjan Islanti kuvauksia tuulen ja jään maasta. 

Miesten viikko 19.8. Mauno

Miesten viikko on nyt puolivälissä. Neljäntenä esiin nousevat Mauno ja Maunu. Maunosta tulee mieleeni ensimmäisenä VP Lehdon laulu Mauno Ylä-Mattila, ison talon ainoa poika. - "Naiset tilaa vielä Maunoa itselleen..." Vanha perinteinen nimi ei ole nykyään kovin suosittu. Vielä. Ehkä muutaman vuoden kuluttua Mauno-vaarit saavat etunimikaimokja lapsenlapsenlapsista. 

Kovin moneen Maunoon en ole kirjoja lukiessa törmännyt. Viime vuosilta muistan vain kaksi, Unto Katajamäen Vainaja verkossa. Sekä Harri Tuomela Vallila-sarjan kirjat, joista aiemmin olen lukenut Vallilan murhamammat. Nyt luin toisen osan, Vallilan veitsiyöt. 

Suosittelen aloittamaan alusta. 

Hyvä oli tämäkin. Miitta Mäki pestautuu väliaikaisesti poliisiin ja tutkii Vallilassa tapahtunutta raakoja murhia työparinaan rikosylikonstaapeli Mauno Luttinen.

Kirjat ovat kivan kepeitä murhakirjoiksi. Kaikenlaista tapahtuu siinä rikosta ratkoessa. 

Tätä kirjoittaessa oli viikko aikaa miettiä lukuhistoriaa, ja muistui mieleen pari muutakin mielenkiintoista Maunoa kirjojen kansien välistä. Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä -kirjan päähenkilö on Mauno Joensuu. Rakennusmestari kuten Kalle itsekin. 

Toinen mielenkiintoinen Mauno, Mauno Immo seikkailee Lasse Lehtisen kirjassa Valkoinen ihmissyöjä. Sen tarinaa en enää muista lainkaan. Muistan vaan että uutena pidin kirjasta kovastikin, kuten Lehtisen muistakin kirjoista. 

Kaiken kaikkiaan Mauno näyttää olevan tähän mennessä yleisin kirjahenkilö miesten viikon nimistä. 

*

Kirjailija Maunoja löysin vähänlaisesti. Niistä ainoa tuttu oli Mauno Saari, joka on kirjoittanut ainakin Juhantalon paperit kirjan, jonka olen lukenut kankaanpääläistä geokätköilymysteeriä varten. Se oli kyllä muutenkin ihan mielenkiintoinen kirja kansanedustajan vaiheista. 

Saaren kirjan Kuoleman kello pistin lukupinoon, vaikka thrillerit eivät olekaan suosikkejani. Kirjan ajankohtainen aihe EU ja Välimeri kuulostaa hyvältä. 

Kuka murhasi seksityöläisen?

Yle Areenalle oli tullut uusi rikospodcast ja kuuntelin sen välipalaksi kesken äänikirjan kuuntelun. Molempien TrueCrime juttujen kohteena oli nainen, joka muun työn ohella myös myi seksiä.

Viimeinen johtolanka -podcast on edennyt jo kuudenteen tuotantokauteen. Tällä kerralla toimittaja Marko Niemi tutkii Haapavedellä syntyneen ja Vääksyssä asuneen tarjoilija Liisa Mäkikankaan tapausta. 

Mäkikankaan tapaus on ollut avoinna lokakuusta 1995 lähtien. Se on lähes puolet elämästäni. Mäkikangas oli kuollessaan 39-vuotias ja juuri lapsensa menettänyt, suruaikaa viettävä nainen. Murhaaja vei hänen keski-ikänsä. Jos eläisi, hän olisi nyt eläkkeellä. 

Tapaus on vielä avoinna. Podcastin mukaan paljon on dna-näytteitä otettu, ja on vain ajan kysymys, milloin löytyy riittävä näyte syyllisen varmistamiseksi. 

Sarjasta opin taas pari uutta juttua, joten kannatti kuunnella. 

Tässä kohden voi myös muistella, että olen tavannut Niemen kerran Poliisi-tv:n aikaan viime vuosituhannella. Ptv-porukka oli tiimipäivillä elokuisessa Turun saaristossa ja satuimme kaverin kanssa lomailemaan samassa mökkikylässä. Niemi teki todella hyvän vaikutelman, vaikka emme tainneet vaihtaa yhtään sanaa. 

Saman tyylisessä maailmassa liikuttiin seuraavaksi lukemassani kirjassakin, vaikka sen tarina ei imaissutkaan minua mukaansa samanlaiseen imuun kuin podcast. 

Podcastin tapaukseen kuului olennaisena osana silloin trendikäs puhelintyö, sekä 'kotityöt' Vääksyssä ja Lahdessa. 

Kirjassa sen sijaan miesseuralaisia löytyi lähinnä ravintoloiden iltariennoista, joka tuntui olevan vilkasta. 

Kirjan nimi oli Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen?, ja sen ovat kirjoittaneet Mari Jäntti ja Jesse Mäntysalo.

Valjus, 34 v., asui Turun keskustassa, ja hänet surmattiin kotiinsa kivan tanssi-illan päätteeksi 1963. Kirjassa tapausta selvitetään hyvin ja laajasti juuri sellaisella tyylillä, mistä tykkään. 🌟🌟

Kirja toi mieleen muutamia dekkareita, joissa nainen löytyy surmattuna alastomana makuuhuoneestaan. Kirjailijoista tulee mieleen ainakin Raymond Chandler, Rex Stout, Vilmos Kondor ja Matti-Yrjänä Joensuu. 

Tarinat kirjoissa toki on kaikki erilaisia, mutta yhtä kaikki. On vaarallista tuoda uusi mies kotiin, olipa sitten seksityöläinen tai ihan tavallinen nainen. Ainakin Joensuun kirjassa Rautahuone on kyse jälkimmäisestä. 

Vilmos Kondorin Budabestin varjoa voin suositella aivan erityisesti, sillä unkarilaisia dekkareita on tullut luettua ihan liian harvoin. Luultavasti se johtuu siitä, että tämä oli ensimmäinen sellainen. 

Pauli Jokisen Jääleinikin kuolema -dekkarin taustalla on todellinen tapahtuma 1932 vuodelta, jolloin helsinkiläinen Laina Yli-Rauhalammi sai surmansa.

Yli-Rautalammi osoittautui kampaajaksi, jonka sivuammattina oli toimia luksusprostituoituna Helsingissä. Mutta oliko hänellä vielä kolmaskin, salaisempi ammatti, jossa hän toimi kameran kanssa?

Mielenkiintoinen kirja, vaikka mikään vakoiluun haiskahtavakaan ei osu minussa kasvukelpoiseen multaan. 

Stout-maratonista (2012 kesä) ja Chandlereiden lukemisesta (ennen 2012) on sen verran kauan aikaa, että en osaa nimetä oikeaa kirjaa nimeltä. 

Aivan varmasti on tullut törmättyä kuolleisiin ilolintuihin muissakin kirjoissa, mutta juuri nyt ei tule muita mieleen. 

Sen voin todeta, että työ tuntuu olevan perätikin vaarallista. 

Dekkariviikko 2024 sunnuntai Eppu Nuotion seurassa

Sunnuntaille valitsin ohuen kirjan, kun ohjelmassa oli myös sukujuhat. Luettavaksi otin sopivasti tällä viikolla ilmeistyneen kirjan. Joskus on kiva lukea uutuuksiakin, vaikka useimmiten valitsen hieman vanhemman kirjan. Vanhoissa on se hyvä puoli, että sarja on jo valmis.

Olen lukenut kaikki Eppu Nuotion jännityskirjat. Pitkäsoitto on osa 3 Raakel Oksa ratkaisee sarjasta. 

Entisenä puusepän vaimona sitä on tyytyväinen kirjoista, jotka tuovat tuoksumuistoja juuri höylätystä kuivasta männystä. Tässä kirjassa Raakel taisi kyllä enemmän maalata ja tapetoida kuin sahata ja höylätä, mutta kelpo kirja tämä oli siitä huolimatta.

Kirjan nimi tulee lp-levyistä, joita Raakelin kumppani Danne saa korjauskohteestaan. (LP=long play, pitkäsoitto). Sääli vaan, levyt oli naarmutettu niin, ettei niitä voinut soittaa. Siitä alkoi tällä kertaa Raakelin ja Ellen Lähteen tutkimukset.

Sääli myös sen vuoksi, että Satakirjastojen haasteen yhdessä kohdassa pitäisi kirjasa kuunnella tai ostaa lp-levyjä, mutta tässä ei toteutunut kumpikaan. Harmi.

Olen tykännyt tämän Raakel Oksa -sarjasta melkein yhtä paljon kuin Pii Marin -sarjasta, jonka ensimmäisen kirjan, Musta, myötä Nuotioon tutustuin. Siinä sarjassa oli 6 kirjaa. 

Muita Nuotion jännityssarjoja on Ellen Lähteen tutkimuksia ja Salome Virta -sarja, joka on kirjoitettu Pirkko Soinisen kanssa. Molemmissa sarjoissa on kolme osaa, ja molemmissani lukuinto laski kolmannessa kirjassa, jotka tuntuivat kertovan enemmän Berliinistä kuin itse aiheesta. Muuten tykkäsin Ellen Lähteen marttuudesta ja Salome-sarjan taidejutuista kovasti. Berliini ei vaan jostain syystä innosta. 

Eppu Nuotio on kirjoittanut vuodesta 2994 alkaen lastenkirjoja reilu 30 kpl ja likimain saman verran muita kirjoja, joista jännitys kirjoja on nyt 15. Ikää on reilu 60 vuotta, joten todennäköisesti uutta on tulossa viimeistään ensi vuonna.

Toukokuussa luetut kirjat

Hertsumarepale sentään, nyt pitäisi siirtyä paksumpiin kirjoihin... Vaikka jemmattuja runokirjoja on vielä jäljellä tusinan verran. Muutama kirja sentään taisi tulla vähemmän kuin huhtikuussa, joten plussaa sekin. Tämä oli vähän outo lukukuu. Potterit, Zettenbergit, lisää runoja... Keskiössä piti olla Etelä-Aasia, josta luin vaivaiset 2 kirjaa, joista intialainen Gitanjali oli ehdottomasti kuukauden paras kirja. Se on nyt luvun alla uudestaan. 

Durling Ulf  Vanha juusto : salapoliisiromantisoitu tarina, joka jakautuu kolmeen tragiseen osaan. Ihastuttavan kepeillä sanoilla kirjoitettu dekkari Ruotsista, jossa kolmesta veikosta kokoontuvat eläkepäivien iloksi keskustelemaan dekkareista. Yhden papan poika on poliisi, ja ryhmä alkaa pohtia pojan kertomaa suljetun huoneen tapausta, missä 'iäkäs mies' (52 v.) surmataan pensionastissa. Kirjan tapahtumat on vuodelta 1969. Viihdyin. (4.5.)

Gadda Carlo Emilio Via Merulanan sotkuinen tapaus. Kuinka monessa kirjassa joku puree toisen korvasta palasen? Ja mikä on todennäköisyys, että sattumalta luet kaksi sellaista peräkkäin? Edellinen lukemani kirja oli Matti Remestä. Kirja on vuodelta 1957, ja tapahtuma-aika 1927. Roomaan tuli ikävä... Italia. 

"No, jaa. Kuka tahansa meistä on viaton ennen ensimmäistä lemmenseikkailuaan poliisilaitoksen kanssa." (28.5.)

Jokinen Seppo, Satuttamisen summa, Komisario Koskinen osa 29. Tamperetta vaivaa poliisien perhettä vainoavat ryöstelijät. Raija tarjoaa Koskiselle iltapalaksi 

Juustokukkoa (makkaraan viillot, niihin juustoa. Päihin oliivit silmiksi ja paprikasta heltta. Sitten uuniin. Koskinen tunnistaa tuoksun:

"Ei kai sitä muuten komisarioksi pääsisikään." (21.5.)

Katajisto Kati Vale-Jaakko : suomalainen huijaritarina 1700-luvunlta. Kaikkien auervaarojen äitikö tämä oli.... Perheellä ei ollut perijää, joten perijäksi kelpasi Venäjälle 1700-luvun alussa vihojen aikaan ryöstetty nuori mies. Jos nyt oli ensinkään siltä kylältä Isokyröstä ryöstetty. Mielenkiintoinen TrueCrime otteella kirjoitettu kirja. 🌟🌟🌟

Kaus Jan & Rinne Harri (toim.) Ajattelen koko ajan rahaa : kivikovaa virolaista nykyrunoutta. Pari runoa sykähdytti, mutta muuten vain ihan ok. Kirjaan oli saatu kiva kokoelma eri runoilijoilta ja runot liikkuivat samoilla hoodeilla. Viro.

Kilpi Marko Kirkkonummen kolmois-surma. Kirkkonummi. Muistan kauhistelleeni vauvan hukkumista aikanaan. Hirveä tapaus, jonka ratkaisua ei ole näkyvissä. Kirja perustuu viime vuotiseen rikospodcast-sarjaan, jonka olen kuunnelut. Vuonna 1990 elettiin eri aikoja. Dna tunnistusta otettiin käyttöön vasta 3 vuotta myöhemmin, kännyköitä ja nettiä ei ollut. Tutkija kuitenkin kertoi:

"Meillä on käytössä tietokone." (2.5.) 🌟

Lovesey Peter Salapoliisi silkki-pöksyissä. Urheiluromaani viktorianajan Englannista. 

Kirjassa poliisi solutrautuu laittomiin nyrkkeilypiireihin ratkoakseen murhatapauksia. (3.5.) 🌟🌟

Manner Juha, Ollikainen Milla Ulvilan surma, juttu 2472. Kirjassa yritettiin kovasti selittää juttua, mutta nekin uudet tiedot, joita kirjassa oli eivät saaneet vakuuttumaan puoleen eikä toiseen. Kohta alkaa olla kaikkien näkökulmat kirjoitettuna, Auerin näkökulmaa en ole lukenut. 

Musso Guillaume Kirjailijoiden salattu elämä. Ensimmäisen käännetyn kirjan jälkeen odotin tätä malttamattomana, mutta ei ollut minun tarinani tämä. Hyvin kirjoitettu, mutta petyin silti. Luen kuitenkin kolmannenkin kirjan syksyllä. En tykännyt naispäähenkilöstä joka käyttäytyi mielestäni päällekäyvästi kirjan alkupuolella. Ranska. (4.5.)

Mustonen Enni Kielon jäähyväiset Koskivuori-sarja 3. Kirjassa eletään vuotta 1939 ja talvisotaa. Kristiina on Kannaksella, Hanna Helsingissä. Kotona Oitissakin ollaan.  Taisin tykätä tässä sarjassa tästä eniten.🌟

Mustonen Enni Metsäkukkia asfaltilla. Koskivuori-sarjassa ollaan edetty 1950-lukuun. Pääosa tapahtumista on Helsingistä. 

Ollikainen Milla, Manner Juha Ulvilan surma juttu 2472. Syytön kunnes toisin todistetaan. Mielenkiintoinen nökökulma tapaukseen. Auerin näkökulmaa en ole lukenut, kaikki muut kyllä. Siksensä hyvä, että en aikanaan päässyt oikeustieteelliseen. Ei musta olis ollut golfaamaan... (20.5.)

Patrakova Inna Kultahammas. Venäläisten vappuretki 30.4.-2.5.1997, kohteina Helsinki, Tampere, Nokia. Mielenkiintoinen ja hauskakin tarina ryhmämatkalta Suomeen. (2.5.) 🌟🌟

Pertola, Esko, Kokemäen Uuno ja hänen juttunsa, Kokemäki. Oli Uunolla jutut. Välillä hyrisin naurusta, ja mietin olisko mulla pokkaa lukea noita nauramatta hirvipeijaisissa tai marttailloissa.

"Tanssitti mua yksi Nakkilan miäskin. Se olikin oikein aika poika. Kehu, että hänellä on kivinavetto ja lipputanko ja sektori. Ja sano viälä sillaikin, ettei hän juur toisen apua tartte muuta ko rahan rikkomisesta!."

"On sittenkin parempi olls sekarotuinen ihminen, kuin puhdasrotuinen sika." 

"Vieraista on aina iloa – ellei heidän saapumisestaan, niin ainakin heidän lähtemisestään." (23.5.)

Remes Matti Tappava tuliainen, Ruben Waara 3. Olennlukenut Ruben Vaaran seikkailuita vähän sieltä lisää täältä menetelmällä. Nyt kun kaikki on suoratoistossa, olen paikkaillut aukkoja. Hanko. 

"Tiedätkö mitään, mikä on näkymättömämpi kuin näkymätön mies? - - - Se on lihava keski-ikäinen nainen." Ruben Vaaran kuljetusliikkeen sihteeri. (27.5.)🌟🌟

Remes Matti, Islantilainen syleily. Hanko. (28.5.)

Rowling J. K. Harry Potter - sarja. En ole ennen kuunnellut tai lukenut Harry Potter -sarjaa kokonaan suomeksi. Alunperin olen lukenut neljä ensimmäistä kirjaa suomeksi, loput englanniksi heti kun ne ilmestyivät. Sittemmin olen kuunnellut sarjaa ruotsiksi. Niinpä Harry Potter ja Feenixin kilta, Puoliverinen prinssi ja Kuoleman varjelukset tulivat luettua nyt ensi kertaa suomeksi. Tällä lukukokerralla ihastelin erityisesti sitä, kuinka täsmällisesti elokuvien hahmot noudattivat kirjan kuvauksia. Tähtiä on vaikea jakaa, kun on niin monta kertaa lukenut kirjat ja nähnyt elokuvat. Englanti. 

Viisastenkivi  (10.5.)

Salaisuuksien kammio (11.5.)

Azkabanin vanki (13.5.)

Feniksin kilta (15.5.)

Puoliverinen prinssi. (17.5.)

Kuoleman varjelukset. (18.5.)

Siuntio sulosäkeen tarinat. (18.5.) 🌟🌟🌟

Ihmeotukset ja niiden. (18.5.) 🌟

Huispaus kautta aikojen. (19.5.) 🌟🌟

Harry Potter ja Kirottu lapsi. Vuoden ensimmäinen näytelmä. Luin tämän uutena, mutta tarinasta en muistanut juuri mitään enää. (20.5.)

Salonen Jari Päätin lukea koko Zetterman ratkaisee-sarjan ennen kuin luen uusimman, Käärmeen. Tykkään Zettermanin tyylistä ja konditorioiden korpuiksi kuivatuista hävikkipullista. Edelliset kirjat olen lukenut likimain sitä myötä, kun ne ovat ilmestyneet. Kirjat tapahtuvat pääosin Helsingissä, mutta ei tullut tälläkään lukukerralla kirjattua ylös tapahtumapaikkoja. 

Kuokkavieraat, Zetterman ratkaisee osa 1. Helsinki. 

Jahti. 

Kätkö.

Ontuva mies. 

"Ehkä minä pitäydyn jatkossakin elokuvissa, kirjoissa ja musiikin kuunteludda, hän päätti. Niistä saattoi harrastaa sisätiloissakin."Zettermanin mietteitä vanhuuden harrastuksista. 

Kaikki me kuolemme kerran. 

Ristilukki.

Bumerangi. Kirjassa purjehditaan. 

Käärme. Osa 8, 2024. Zetterermanilla itsellään on purjevene. 

Tagore Rabindransth Gitanjali. Bengalilaisia runoja, jotka ensi kertaa ilmestyi suomeksi 1917 Eino Leinon käännöksenä nimellä Uhrirunoja. Tagore voitti nobel-palkinnon näillä runoilla vuonna 1913. Uudessa, Hannele Pohjanmiehen käännöksessä on kaikki alkuperäisteoksen runot. Tykkäsin niin, että luen heti uusiksi. Intia. (27.5.) 🌟🌟🌟

Vakkuri Juha, Leokongo, runoelma. Kongon demokraattisen tasavallan historia 1800-luvunnloppupuolelta 1970-luvulle. Tätä kirjaa on tullut luettua kuin Iisakin kirkkoa rakennettu. Pitkään ja hartaasti. Syynä hitauteen ei ole kirjan huonous, päin vastoin. Rakastin sitä, enkä vaan malttanut lopettaa. Tämän kirjan voisi osaa itselleenkin. (23.5.) 🌟🌟🌟

Vilkuna Kustaa Paholaisen sota. Luin kirjan heti Katajiston Vale-Jaakon jälkeen. Ehkä antoisampaa olisi ollut lukea tämä ensin, mutta hyvä oli tämäkin. Pääpaino tässäkin kirjassa oli 1700-luvun Pohjanmaalla, mutta esimerkiksi Turku ja Ulvilakin tuli mainittua joidenkin tapausten yhteydessä. 🌟

Vuong Ocean  Lyhyt maallinen loistomme. Vietnamilaisen pohan pitkä kirje äidille. Olen lukenut kiehtovampiakin kirjeitä, mutta ihan ok tämäkin. En ehkä suosittele ainoaksi kirjeromaaniksi, jos olet sitä eysimässä. Sellaiseksi sopii paremminukrainalaiben  Rakas Ljuba tai senegalilainen Pitkä kirje. (30.6.)

Westlake Donald Turmion tiellä. Minä ja Westlake emme oikein tule toimeen, mutta tulipa taas kokeiltua. Ihan kiva tarina, mutta mitään ei jäänyt mieleen. Englanti. 

Maaliskuussa luetut kirjat

Maaliskuun piti olla Itä-Eurooppa painotteinen, mutta oliko, no ei ollut. Virolaisten romaanien lisäksi luin kuitenkin ainakin slovakialaisia runoja. Edelleen hieman vanhemmat dekkarit kiinnostavat. Loppukuusta innostuin lukemaan runoja, joten sivumäärän sijaan kappalemäärä kasvoi. Kappalemäärää en edes kehtaa sanoa. 

Airaksinen Heidi Maa jota ei ole -kirja on jatkoa Vierge Modernelle. 1920-1930-luvun transvestiittien tarinalle. Freddy vie masentuneen Harrietin hoitoon Berliiniin tohtori Hirschfieldin klinikalle, missä ensimmäisenä maailmassa tehdään tarvittaessa sukupuolenvaihdosleikkauksia. Ennen kuin Harriet ehtii instituuttiin, tapahtuu murha, josta epäillään Harrietia. Freddy ryhtyy uuden vuokraemäntänsä Vivecan kanssa selvittämään rikosta. Itse tykkäsin enemmän ykkösosasta. Berliini ei vaan ole mun juttu, vaikka tässä kirjassa oli kerrottu mielestäni hyvin aikakauden Saksaa. (24.3.)

Canth Minna Lehtori Hellmanin vaimo. Minna Canthin päivän tienoilla olen lukenut usein jonkun Canthin teoksen. Tänään luin Lehtori Hellmanin rouvan. Ei hassumpi klassikko. (19.3.). 

Cedervall Marianne Haudataan menneet on Ruotsin Gotlantiin sijoittuvan Mullvaldsin murhat sarjan toinen osa. Cozy crime genreen kuuluu tämäkin dekkari, jossa syödään paljon tryffeli-sieniä. Onhan ne hyviä, mutta vähän yliarvostettuja minun makuuni. (4.3.) 🌟

Cedervall Marianne Talo Kallion katveessa -kirja on Mullvalds-sarjan kolmas osa. Ruotsalaiseläkeläisten päivät ei käy pitkiksi kun rikoksia ilmaantuu tämän tästä. Tässä kirjassa ihmettelin kuinka isoäiti ei yhtään ajatellut, että lapsenlapsi saattaisi joutua vaaraan kun mummo intoutuu tutkimaan rikosta ominpäin. (5.3.) 🌟

Cronin A. J. Tohtori Finlay etsii onnea. Toinen Kaikenkarvaiset ystäväni tyyppinen lääkärikirja, tällä kertoo Skotlannista. Tässäkin on persoonallinen vanhempi lääkäri joka saa nuoren assistentin. Lääkärintointa esitellään tässä vähemmän, pääosissa on tohtorien muu elämä: rakkauselämä ja hyväntekeväisyys ym. seuraelämä. Croninin (1896-1981) romaaneita (lähinnä lääkäreistä) on käännetty yli kaksikymmentä kirjaa.  (11.3.) 🌟

Devine Domenic Kuoleman päiväkirja. Vähän öykkäröivä kirjailija kuolee syntymäpäivien aikaan. Hetken aikaa hänen sijaisperheveljenään ollut historiantutkija pyydetään tekemään hänen päiväkirjansa julkaisukuntoon, mutta mitä tapahtui aikanaan Itävallassa? 🌟

Dibdin Michael Kuollut laguuni. Italian Venetsia, kuollut turisti. Aurelio Zen palaa kotitalonsa Venetsiasta tutkiakseen turistin tapausta. Paikallinen poliitikko on Zenille haasteellista. Olen lukenut kirjan joskus 20 vuotta sitten. Kelpo kirja edelleen. Pidän Zenistä, mutta en Italiasta, jota Dibdin kuvaa. 🌟

Gimenéz Bartlett Alicia Petra Delicado ja merkityt tytöt on ensimmäinen espanjalainen dekkari, jonka olen lukenut, ellei oteta lukuun Baskimaan murhat-sarjaa. Kirja on sarjan ensimmäinen. Uusi alainen, 60 v., joka ei osaa katalaania: 

"Ei tässä iässä oppi enää tartu. Tämä on siinä mielessä huono ikä, että tajuaa, mitä ei tiedä, mutta ei enää huvita oppia uutta."  (12.3.) 🌟

Giménez Barttlett Alicia Petra Delicado ja vihaiset koirat. Petra Delicado saa alaisensa kanssa uuden tehtävän ottaa selvää koomaan hakatun miehen tapauksesta. Tapaus on monimutkaisempi kuin luultiin. Selvittelyn aikana molemmat ihastuvat - eivät kuitenkaan toisiinsa. Espanja. 

"Tuossa rupuisessa baarissa olimme kuitenkin kitanneet yhdessä sellaiset määrät kahvia että kokonaisen budhalaisen luostarin munkeilta olisi mennyt uni." 🌟 (25.3.)

Haahtela Joel Adèle-kirjan tapahtumapaikka on Ranska, Pyreneiden rinteillä oleva luostari. Toulouseen on matkaa tunnin verran.

Luostarissa, jossa päähenkilö tutkii Adèlen kuolemaa, päähenkilö löytää uuden alun ja selviää asumuserostaan. (22.3.) 🌟🌟🌟

Harms Daniil (1905-1942) Kurmiainen : kertomuksia ja runoja lapsille on kokoelma absurdeja lyhyitä tarinoita ja runoja. Harms oli kuulemma tunnettu absurdiudesta. Itselleni outo nimi. Kirjan valitsin ihanan kannen vuoksi. Sen verran absurdeja nämä lastenjutut oli, että lukenen joskus Ensiksikin ja toiseksi -kirjankin. Wikipedia teksti tuo mieleen suomalaiset Tulenkantajat, joskin he eivät joutuneet Siperiaan. Neuvostoliitto

"Metsät heiluttelevat latvuksia

Ihmiset kanniskelevat kattiloita

Ilmasta vettä nappaavat. 

Meressä vesi vaipuu, 

Mutta tuli ei taivu milloinkaan. 

Tuli tuulessa vapautta rakastaa."  (30.3.)

Huovinen Veikko Rauhanpiippu. Alku tuntui takkuiselta, mutta sitten ilmiinnyin itsekin sotatantereille. Paikoitellen kirja alkoi tuntua lähes tsekkiläisen Kunnon sotamies Švejkin seikkailuilta. 

"Tahtoisin ensi kertaa elämässäni rientää ääntänopeammin liemilautasen ja sievoisen kyljyksen ääreen. Niskat, nilkat nurin. Huomio kersantti! Verta imisän kattilaan, joka söi yhdeksän porsastaan. Tuleen pala rosvon ihraa, joka hirsipuusta tihraa. Ja kuuletkos mitään? - Herrai'jumala, älkää noin rallatelko, kauhistui Milita Forto." (20.3.)

Jäntti Mari ja Mäntysalo Jesse Kuka murhasi Sirkka-Liisa Valjuksen?  -kirja on TrueCrime turkulaisesta rikoksesta 1960-luvulta. (3.3.) 🌟 

Kataja Väinö (1867-1914) Heinärannan olympialaiset on vuodelta 1914. Alussa puhutaan Tukholman olympialaisista (1912), sitten päätetään juosta kilpaa ja lopussa pidetään sitten pitäjän johtomiesten suunnittelemat oman pitäjän olympialaiset. Mutta kuka voittaa? Kansanopiston käynyt nuorimies, joka on opistolla oppinut juoksemistakin vaiko pitäjän ikämiehet, jotka aikanaan juoksivat nopeammin kuin hyvä hevonen? Ihanan lempeän letkeän leppoisa välipala. Kiitos geokätköilyn, tämäkin kirja löytyi sen vuoksi. Kirja löytyi Dorianista. 🌟🌟

Kivikuu eesti luulet - virolaisia runoutta kahdella kielellä. Kirjan runot ovat kirjoittaneet Hasso Krull, Kristiina Ehin ja Veikko Märka. Nämä kutsuttiin Suomeen esiintymään, runot käännettiin ja tehtiin myöhemmin kirjaksi. Eniten huvitti Väike perenaine:

"Olen pikku perheenäiti

Vartun perheen iloksi

Hyörin, häärin, ahertelen

Kodin puunaan siloksi. 

Olen kelpo perheenäiti

Paistan, ruskistan ja keitän

Illalla kun työt on tehty, 

Olalleni perseet heitän." (30.3.)

Kivirähk Andrus Kun Musti muni mummon. Hauska, Heli Laaksosen kääntämä lastenkirja Virosta. Suosikkini oli tarinat Oskarin matematiikan opettelusta sekä Lindan tietokoneesta:

"Kun Linda käynnisti tietokoneen seuraavana päivänä, se pyysi taas hilloa.

- Pliis, minun tekee hirveästi mieli hilloa!, luki näytöllä.

Linda mietti. Hänen kävi sääliksi konetta. Hän tiesi itse oikein hyvin, miltä tuntuu, kun tekee mieli karkkia, mutta äiti ja isä sanovat: ”Et saa! Keitto täytyy syödä ensin!” Tai väittävät, että liika makea ei ole muka lapselle hyväksi. Sellaiset puheet vetävät mielen matalaksi." (22.3.) 🌟🌟🌟

Leinonen Maaria Otsalla perhosen varjo on runokirja, joka toimii paremmin työpöydällä, soffapöydällä tai kahvinkeittimen vierellä kuin bussimatkan ainoana luettavana. Tästä runosta tuli mieleeni Edda-runojen suosikkini Korkeimman runo. 

"Haluaisin sanoja. Tuuleen hajoneita. 

Haluaisinko pyyhkiä yli. 

Peruuttaa? 

En. En yhtä ainutta

Haluaisin sanoa uudelleen. 

Haluaisin huutaa tuuleen. Peruuttaa. 

Se oli työ. 

Minulle annettu

Se oli tehtävä. 

Enkä kadu."  (29.3.)

Leone Donna Pedon palkka. En ollut ihan varma olenko lukenut tämän, mutta Italiassa on aina kiva seikkailla ja venetsialaisen Guido Brunettin kanssa hengailee mielellään toisenkin kerran. Vaikea sanoa, kenestä pidän eniten. Pattan sihteeri on yksi suosikeistani.  

"Porsaanreäissä on vaikea olla röhkimättä."

"Luin jostain, että pinkki on Intian laivastonsininen." (17.3.)

Leone Donna Pimeillä vesillä. Toinen suosikkini on Paola Brunetti, joka on selkeästi paljon lukenut ja pohtinut. Olisipa itsellänikin ollut enemmän tuollaisia opettajia. Esimerkiksi tässä kirjassa Paola toteaa kolonalistisen nykykirjallisuuden lehtorin vaalin muistuttavan kabukinäytelmää. Itseäni harmittaa tavattomasti, että en ole koskaan nähnyt Kabuki-näytelmää livenä. Italiassa kyllä japanilaista nukketeatteria. :

"Kaikki henkilöt puhuvat tyylitellysti, alku on verkkainen, näytöksiä on viisi. Toisinaan joudutaan välien selvittelyyn ja loppuratkaisu sopii sekä useimmille päähenkilöille että yleisölle. - Puhutko sinä komitean kokouksesta? - Me komitean jäsenet olemme tyylitellyt henkilöt, jotka lausuvat asiaan kuuluvat vuorosanat. Seuraa myrskyisää draamaa ja pian puolenvälin jälkeen myös välienselvittely. Mutta voin kertoa jo nyt kuka voittaa ja että voittaja tyydyttää meitä kaikkia. - Brunetti näki vaimonsa ilmeestä kuinka ylpeä tämä oli vertauksestaan ja sanoi: - Kuten amerikassa sanottaisiin: The fix is in. Sovittu juttu.  - Fiksu poika, Paola sanoi ja taputti Brunettin poskea." (18.3.)

Leone Donna Hetken huumaa. Brunetti tutkii turistityttöjen merionnettomuutta ja siinä sivussa isompiakin asioita. Venetsiaan voisi mennä taas, vaikka Brunettikin on alkanut inhota turisteja. Italia (18.3.)

Lewis Carroll Kraukijahti : kuolinkamppailu kahdeksassa näytöksessä. Kirja on kuulemma nonsenserunouden merkkipaalu, mutta minä kyllä pysyin kärryillä hyvin. Suomennos on kirjoitettu trokeen muotoon. Itseäni hyvitti Pitsinnyplääjä-majava. 

"Istuskeli nypläämässä laivan kannella pitsinnyplääjä-majava

Päällikön mukaan se usein oli pelastanut  haaksirikosta. 

Mutta miten? 

Eipä tiennyt kukaan."  (29.3.)🌟

Lindstedt Laura ja Vuola Sinikka ovat kirjoittaneet 101 tapaa tapaa aviomies -kirjan. Kirjassa ei kuitenkaan esitellä 101 tapaa saattaa puoliso pois päiviltä vaan 101 tapaa kertoa, että niin oli tullut kerran tehtyä kerran Norjassa. Kyseessä on siis kirjoitusopas, ei murhaopas. Asian voi sanoa monella tapaa. Alkuperäisteksti sanoo mm. : 

"Anja pakeni miehen otteesta ja haku siivouskomerosta kiväärin. Laukaus osui Thorvaldia rintaan, ja hän kuoli heti." 

Tässä katkelma pleonasmi-tyylillä:

"Kun sitten koitti mainittu syksyinen kohtalonyö ja Anja, taivaan kiitos, sai lopultakin tarpeekseen, niin tämä henkilö, tämä Anja, tämä juoppollin vaimo, riensi hakemaan komerosta tuliaseen, jonka hän oli vieraalla paikkakunnalla edeltävästi käynyt vaihtamassa käteiseen. Pamaus vain, ja kohtapuolin lattialla jo lojuikin Thorvaldin, tuon väkivahvan luontokappaleen, hengetön ruumis."  

Ja oma lempparini - sanontoja:

" Anjan mitta tuli täyteen: hän pakeni Thorvaldin otteesta pää kolmantena jalkana ja haki kiväärin. Se luoti tiesi paikkansa: Thorvaldin elämä katkesi kuin kanan lento." 

Vois näistä jotain kokeilla itsekin. (29.3.) 🌟🌟

Magnusson Roine, Ottosson Mats ja Åsa Linnut lähellä. Huikaisevan upea kirja linnuista. Kuvat hurmasivat ja tarinatsykähdyttivät. Varasin kirjan siksi, että se oli voittanut Ruotsin kaunein kirja palkinnon. Luin kirjan suomennettuna, mutta molemmissa on sama taitto. Suomenkielisestä painoksesta bongasin vain kaksi Suomea koskevaa alaviitettä, joita ei ole Ruotsin painoksessa. Niin samanlainen on linnustomme. Vahva suositus Ruotsin kauneimmalle kirjalle. 🌟🌟🌟 (27.3.)

Melleri Arto Ilmalaiva "Italia" runokirjaa selasin jo tammikuussa, mutta nyt luin sen kannesta kanteen. Tykkään Mellerin runoista. Ne sisältävät sopivasti kulttuurin ja historian tietämystä ja ovat juoneltaan nokkelia. (8.3.) 🌟 🌟 

Kuva: Melleri-fani lappajärveläisen pellon laidalla.

Milne A. A. Punainen talo on Nalle Puhin tekijän englantilainen dekkari. Tämäkin on odottanut lukemistani pidemmän aikaa. Ihan kelpo dekkari. (6.3.)

Moyes Patricia Syntymäpäivälahjaksi kuolema. Tippetit pariskunta joutuu jälleen vaikean tapauksen eteen, tällä kertaa Englannissa. 70-vuotissankari, joka on kutsunut Tippetit synttäreilleen suojelemaan henkeään, kuolee kesken kakun syönnin. Kirjan lopussa selviää, että tapaus on oikeastikin sattunut Italiassa. Enpä olisi uskonut. Suosittelen lukemista jo pelkästään oudon kuolinsyyn vuoksi. 🌟

Mustonen Enni Lapinvuokko aloittaa Pohjatuulen tarinoita -trilogian. Kirjassa eletään Rovaniemellä talvi- ja jatkosotaa ja Ruotsissa lapinsodan aikaan. Pääosassa on Annikki Hallanvaara (mikä ihana sukunimi) joka pääsee ylioppilaaksi 1939 ja menee naimisiin lentäjän kanssa. 🌟 (1.3.)

Mustonen Enni Jääleinikki Pohjatuulen tarinoita 2, tapahtumapaikkana Saksa ja Sveitsi. Annikin tytär lähtee sairaanhoitajaksi Saksaan. Menee naimisiin ja muuttaa Sveitsiin. (30.3.)

Mustonen Enni Keltarikko Pohjatuulen tsrinoita 3 tapahtumat alkaa Hong Kongista, mutta päätyvät nopeasti Lappiin. Annikki on ollut kolarissa ja  hotellialalta vasta valmistunut Annikin tyttären tytär tulee auttamaan. Siinä sivussa löytyy elämänura Lapissa. (31.3.) 🌟

Mäkelä Hannu Canal Grande. Suomalainen asiantuntija on kutsuttu Venetsiaan, Italiaan. Sataa lunta. On karnevaaliaika. Canal Grande jääty... Monenlaista tietoa Raittila on saanut mahdutettua hyvän kirjan sisään. Tykkäsin erityisesti kirjan kerrontatyylistä. 🌟🌟 (25.3.)

Mäkivalli Jani Marssi kuoleman rinnalla kertoo sodasta Karjalassa ja Porissa. Saksassakin käytiin. Kirjoittaja on kotoisin Porista, joten kirjan näkökulmat on läheisempiä itselleni kuin sotakirjoissa yleensä. 

"Kirjoituskone on minun konekiväärini." 

Helena, porilainen naistoimittaja. (8.3.) 

Nevalainen Liisa Musta sinfonia on Nevalaisen viides dekkari. Tapahtumapaikkana on Eira ja pääosissa nuori opiskelija tyttö ja vanha kapellimestari. Useampaa henkilöä koskee läheltä tämäkin murha, jota ratkoo komisario - ei Puolukka vaan Karpalo. (6.3.) 🌟

Nevalainen Liisa, Paratiisilintu-kirjassa Krisse on pitkän odotuksen jälkeen viimeisillään raskaana ja lomailee pikkukaupungissa, missä teatterissa harjoitellaan paikallisen kirjailijan Paratiisilintu-näytelmää. (7.3.)

Nevalainen Liisa, Everstintalo-kirjassa Karpalon perhe muuttaa Helsingin Eirassa olevaan kauniiseen kivitaloon, joka alunperin oli yhden suvun omistuksessa. Kun luin sarjan ensi kertaa noin 30 vuotta sitten, tykkäsin tästä eniten. Kirjassa tehdään murhan ohella myös huumerikos. (9.3.) 🌟

Nevalainen Liisa Viimeinen rooli. Kirja on sarjan viimeinen ja sijoittuu Porin teatteriin, joka on monien mielestä kaunein teatteri Suomessa. Suomenkielinen teatteri alkoi Porista, ja sekin kirjassa mainitaan. Vaikka Maantiekadulta ei merta oikeasti näykään, tuntui kirja kotoisalta ja muut paikalliset faktat oli likimain oikein. Teatterin kummituksestakin puhuttiin. (10.3.) 🌟

Quentin Patrick Viisi askelta murhaan. Heti alussa mietin, että onpa tutun kuuloinen ketunmetsästys, mutta sitten tuli vastaan Raamattu sitaatti, jonka muistan googlettaneeni edellisellä lukukeralla:

"Jisreelin vainiolla koirat syövät Iisebelin lihan ja Iisebel on niin kuin pellon lanta Jisreelin vainiolla niin, ettei voida sanoa : tämä on Iisebel." (en löytänyt mistä Raamatun käännöksestä kirjan isän sanoma sitaatti on, mutta oikea kohta Raamatussa on 2. Kun 9:10). 

Jisreelin viljava tasanko on Juudean ja Samarian rajamailla lähellä Harmageddonia. Baalia palvovan, foinikialaisen kuninkaan tyttären ja Israelin kuningas Ahabin puilison, Iisebelin tulevasta kohtalosta kertova sitaatti löytyy Kuningasten kirjasta. Kirja kesti toisenkin lukemisen, sillä en enää muistanut kuka oli syyllinen, vaikka kirja muuten oli tuttu. Armias unohdus! Englanti. 

Rankin Ian Musta kirja. Ei iskenyt Rankin tälläkään kerralla, mutta Satakirjastojen haasteeseen tuli "kirja"-kirja luettua. Englanti. 

Ropponen Ville, Sutinen Ville-Juhani Luiden tie : Gulagin jäljillä. Kirjan lukeminen vei aikaa varmaan vuoden, mutta hiljaa hyvää tulee. Ei ollut helppoa gulageilla, ei. Osa gulagien leireistä on rapistunut, osa on nykyäänkin vankikäytössä. Venäjä. (luettu loppuun 19.3.)

Ruohonen Laura Kummalla kammalla sisältää lyhyitä riimejä, mikä osoittaa, että sanoilla leikkiminen on kivaa. Katti Kasanoovan elämänohje lienee lyhin. Siitä tulee mieleen Kiira Korven runokirja. 

"Haista, 

maista 

jokaista"  (27.2.)

Silvera Adam Lopussa molemmat kuolevat. Booktok suosikki, joka itketti alusta loppuun saakka. Onneksi kaikki kirjat ei ole yhtä tunteita nostattavia. Usa. (22.3.) 🌟🌟🌟

Silvera Adam Ensimmäinen viimeinen päivä. New York, Usa. Jatko-osa, joka kertoo Kuolin hetken julkisen toiminnan ensimmäisestä päivästä.

Ensimmäiset kirijät ovat saaneet soiton heti puolen yön jälkeen. 

Orionia hoitava sydänlääkäri toteaa:

”Kukaan ei tiedä, mihin tieteenalaan nämä ennustukset perustuvat tai onko taustalla mitään tieteellistä. Mutta minulla ei ole yhtä vilkasta mielikuvitusta kuin lapsillani, joten uskon että siellä operoidaan tällä samalla alalla. En jaksa edes ajatella mitään avaruusolioita tai taikuutta, ellen sitten joku päivä saa pitäviä todisteita”, lääkäri jatkaa pieni hymy huulillaan. ”Meidän on tärkeä muistaa, että siinä missä elämä muuttuu ja tiede edistyy, tehdään aina myös virheitä.” (23.3.) 🌟

Susi Pauliina Polttopiste. Ex-lentoemäntä seikkailee jälleen uudessa etsivän työssään. (2 3.) 🌟

Talot ovat yksin kotona : Pohjoismaisia runoja lapsille. Runoja viidestä Pohjoismaasta. Useita kuvittajia. (27.3.)

Tammsaare A. H. Korpinojan isäntä. Kesäinen tarina Viron maaseudulta. Kesäinen tarina voisi olla yhtä hyvin Suomestakin. (11.3.) 🌟🌟🌟

Taska Ilmar Popeda 1946. Kirja miehitetystä Virosta. Metsäveljetkin mainittu. Uudella kiiltävällä Popedalla ajeleva kiltti setä saa pikkupojan pään pyörälle ajeluttamalla poikaa ja poika toimii kuten lapset yleensä: äitini sanoin "kliputtaa" kaikki asiat kun joku vaan äkkää kysyä. Ja setähän kyselee. Sitä myöten ensin isä, sitten äiti katoavat. Poika jää Johanna tädin hoitoon, mutta on tädilläkin salaisuus. Hän kuunteleen BBC:tä ja toivoo pääsevänsä pojan kanssa sulhasensa luo Englantiin. Niin toimi salakavala turvallisuuspalvelu.  

"Radio! Hän puuskahti närkästyneenä. Ennen vanhaan oli sanomalehdet, nyt on radio. Millä meitä huomenna uhataan." (20.3.) 🌟🌟🌟

Tennilä Esko Metsän väristä en väittele enää : runoja. Vuonna 1996 julkaistuja runoja ja mietteitä kuullusta ja nähdystä vuosien varrelta. Runoissa puhutaan sillanrakennusarkkitehdeistä, pultsareista, lehmistä ja sateenkaarista. 

"Sateen jälkeen sateenkaari

Kauniimpi kuin koskaan. 

Mutta ei sen toista päätä 

Viitsi yksin etsimään mennä."  (26.3.)🌟

Valek Miroslav Rakastelua kananlihalla. Rauhattomuutta. Slovakialaisia runoja. Joku mielikuva, että olen lukenut slovakialaisia runoja aiemminkin. 

Vargas Fred Normandialainen tapaus : komisario Adamsbergin tutkimuksia. Tämä olikin itselleni viimeinen käännetty Vargas tältä erää. Olen vissiin vihdoin päässyt samalle aaltopituudelle Adamsbergin outojen ajatusten kanssa, joten tästä pidin. Aiemmin olen pitänyt enemmän evankelista-sarjasta.  Tämän pohjalla on ennustus, joka tietää pahaa, ellei ennustuksen kohde korjaa käytöstään. Ranska. (10.3.) 🌟

Zweig Stefan Amok kirja alkaa kuvauksella Napolissa 1912 tapahtuneesta oudosta onnettomuudesta. Kirjan ensimmäinen kappale oli sen verran outo, että asia selvisi vasta viimeisellä sivulla. Siinä välissä oli hyvä mutta surullinen tarina. Tapahtumapaikka meri välillä Kalkutta-Napoli 🌟🌟(28.3.)

Elonsiivousta Helsingin kaupunginteatterissa

Helsingin kaupunginteatteri julkaisi tänään ilmaisen livevideoidun teatteriesityksen Taidetta ikääntyvien koteihin hankkeen puitteissa. Onneksi satuin siihen törmäämään. Näytelmän nimi oli Elonsiivous ja sen ohjasi Martta Pesonen. Vinkin sain marttayhteisöltäni. Kiitos siitä. 

Pitää olla ääntä kun puhutaan painavaa asiaa, kerrotaan esityksessä. Tässäkin teatteriesityksessä oli asiaa. Ystävyys ja pelko siitä, että ystävä kuolee. Ikääntyminen. Voimien hiipuminen ja läheisten omat elämät. 

Yhteinen sanomalehti ja saunavuoro. Tarkastuskäynnit ystävän luona... 

Kuulostavat tutuilta asioilta ja tuovat mieleen heti yksin asuvat, itseäni iäkkäämmät tuttavat. Myös itse olen sopinut kertovani kaverille, että olen herännyt. 

Joka päivä. 

Kukapa haluaisi olla se, joka on ollut viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia edesmennyt kenenkään tietämättä. Mutta entä jos ei ole enää sitä, kenelle soittaa aamuhäläri tai laittaa huomenta viesti tai joka näkee ikkunasta, onko verhot avattu, kuten kummisetäni naapureineen teki aikanaan. Tai entä jos ei enää osaakaan soittaa. Tuota ei näytelmässä pohdittu, mutta tuli itselleni mieleen. 

Kaksi iäkästä rouvaa, Raisa ja Aino, pohtivat elämää, mennyttä ja olevaa. Suomessa ja muualla. Ainoa esitti Marjut Toivanen, Raisaa Leena Rapola. Molemmat oli itselleni entuudestaan outoja, mutta se ei ole ihme, sillä edellisestä Helsingin kaupunginteatterissa käynistäni on vuosia. 

Kuva Helsingin kaupunginteatteri, mediakuva. 

Lavasteet on niukat. Pieni pöytä, muutamia tuoleja, vanha mankka, kestokassi, appelsiinejä hedelmäkorissa, juomaa termoksessa ja kauniissa kupeissa. Yhdistelmä oli toimivasti ikkunan edessä. Teatterissa lavasteiden vähyys olisi haitannut. Ruudulla ei. Tosin rouva teki kuolinsiivousta ja oli tehnyt sitä pitkään joten niukkuus on ymmärrettävää. Niin vähän ihminen tarvitsee, jos muuttaa purjeveneeseen tai asuntovaunuun. Miksi ei siis kotonakin. 

Muutama laulunpätkäkin tunnin esitykseen mahtui. 

Tytär halusi että äiti ottaisin uuden miehen, mutta äitiä kiinnosti vaan polyamoria - läheisten rakastaminen, rakkaus näkyy arkisissa asioissa....

Jossain kuulin 25 vuotta sitten, että miehen "minä rakastan sinua" on sipaistuna toiselle tehtyyn voileipään tai valutettu joka aamuiseen aamukahviin. Se on rakkautta parhaimmillaan. 

🎶"Kun on näin kauan elänyt 

ei enää kokoajan tarvitse

elää jollekin toiselle, 

vaan hetken itselle vaan."🎶

On hyvä, että on aikaa itselleen, mutta kun katselee ikääntyviä yksin asuvia, monelle se tuntuu olevan vaikeaa ja liikaa. Kaikki eivät uskaltaudu etsimään toisia. 

Kun alkaa olla ikää, takana on hyvä elämä. Tai ainakin elämä. Ja ajatukset lentää: 13 maratoonia takana - ei mikään turha nainen. Kuuskymppisenä alkoi juoksutauti ja ostettiin pelkkä menolippu Bankogiin. 

Elinvuosia olisi edessä, mutta jaksaako, pystyykö? Edelleenkin haluaisi tanssia, mutta jalat ei kanna. Wienissä vois kuulemma vuokrata viejän.... Itse mietin löytyisikö lähempää... 

"Kotiliedessä oli viisi vinkkiä kuolinsiivoukseen". 

Mutta kumpi pelkääkään kuolemaa enemmän: se, joka kuolinsiivoaa vai se, jonka kaveri sitä tekee ja pelkää kaverin kuolevan pois? Vai onko kuolinsiivous sittenkin elonsiivousta? Tehdään tilaa elämiselle. 

* * * * *

Kiitokset teatterituokiosta, vaikka kovin ikääntynyt en vielä ole. Kuudenkympin villitys Bankogin matkoineen on vielä edessä 🙃

Kolme kertaa Hälli

Matti Hälli ei soitellut mitään kelloja kun etsin vanhempaa juhannuslukemista ja törmäsin elokuvasta tuttuun kirjaan: Suopursu kukkii. Pienellä googlettamisella selvisi, että yksi jostain syystä mieleen hyvällä tavalla kellumaan jäänyt lukemani dekkari on myös Hällin käsialaa. 

Ensimmäinen lukemani Matti Hälli -teos oli siis Lepakon arvoitus. Jotkut dekkarit pulpahtelee mieleeni tämän tästä ja Lepakon arvoitus on yksi niistä. 

Milloin tunnen tunnelman, kun vene saapuu laituriin ja kipparin mukanaan tuomalla vieraalla on edessä tutustuminen uusiin ihmisiin. Milloin kuulen pianomusiikin, joka tulee huvilan ikkunasta puutarhaan. Muistan kuunnelleeni kappaletta YouTubesta, mutta en enää muista mitä se oli. Tykkäsin joka tapauksessa. 

Hassua, että kun etsimällä etsii uutta kivaa klassista musiikkia, ei löydä mitään, mutta kun lukee siitä kirjasta, niin jopas on hyviä biisejä. Lisäilen ne kyllä soittolistaani, mutta 2,5 vuoden taakse ei voi muistaa, mistä tykkäsin juuri tiettynä iltana. 

Lepakkoarvoitus oli Matti Hällin (1913-1988) ensimmäinen romaani ja se ilmestyi 1939. Muut tässä mainitut romaanit ovat sota-ajan tuotantoa, eli kirjoitusuran alkupäästä

Ihastuin Suopursu kukkii -kirjan tekstiin niin, että tilasin kirjastosta pari Hälliä lisää. Ehkä se oli myös Hällin kieli, joka jäi mieltäni kiehtomaan Lepakon arvoituksen luettuani. 

Suopursu kukkii kirjan Kirsti laukoo totuuksia 

"Puoli lasia rommia ei saa tehdä miestä tunteelliseksi." 

"Ihmisen ei pidä pakottaa itseään mihinkään, ellei siitä ole hänelle hyötyä. Ei voi aina unohtaa. Joskus täytyy käydä tilille itsensä edessä. Ehkä sinun on pakko tehdä niin. Sinun täytyy odottaa, vaikka et tiedä mitä tapahtuu."

Elokuvakin kannattaa katsoa. 

Syksyn tullen tilasin lähikirjastoon kaksi Hällin dekkaria. Sattumalta löysin molemmat yksistä kansista kotoa melkein heti kirjastossa käynnin jälkeen. Sattuma on todellakin mahdollista, sillä tsundokutan hyvin mielelläni ihan joka huoneessa. 

Ilmeisesti olen ostanut kirjan 2021, kun ihastuin Lepakkoarvoitukseen. 

Koska kirjat löytyivät itseltäkin, ehdin lukea vain Murha meren rannalla -kirjan. Yliopistokirjaa säästele myöhemmäksi.

Kirjan tapahtumapaikka on esittelyn mukaan komea kesäkartano. Mielessäni kuvittelin Luvian Krikutillin, koska se taitaa olla ainoita kesäkartanoita, joissa olen itse käynyt. Krikutilli on viime vuosina kunnostettu juhlakäyttöön, kuten monia muitakin vanhoja taloja.

Loppujen lopuksi kesäkartano oli kirjassa vain normaalia prameampi huvila. Vuosikymmenet on ehkä unhoituttaneet kesäkartano-termin, mutta muuten tykkäsin tarinasta. Mahdollisia rikollisia oli vähän ja vaikka ohuessa kirjassa ei päästä kovin pikkutarkkoihin ihmisten ja ympäristön kuvailuihin, niin sekin oli ainakin minulle kyllin toimivaa. 

Hieman eri mieltä lienee ollut kirjan aiempi omistaja, joka on lisännyt etsivä Salon esittelyn kohdalle omia huomioitaan. Hällin muka Salo oli:

"pitkä, vahvatekoinen mies ja miellyttävine kasvoineen sangen vaarattoman näköinen, mutta Jalavan luotetuin työntekijä siitä huolimatta." 

Miellyttävän kohdalle on kirjoitettu "valetta"  ja täsmennetty asiaa lisäämällä: "ennen pääsi poliisiksi rumat pierevät painijat." 

Yllättävän harvoin olen itse törmännyt kirjoissa muuhun kuin kirjoitusvirheiden korjaamiseen, mutta aiemman lukijan kommentit kyllä yleensä sykähdyttävät, sillä silloin tietää, että joku muukin on keskittyneesti lukenut samaa kirjaa. Itse en tiedä miten poliiseja koulutettiin 1930-luvulla, joten en voi ottaa kantaa itse kommenttiin. Komisarioillat oli kuitenkin takana jo silloin myös lakiopintoja. 

Sopimatonta kuolla yliopistolla jäi tulevia lukuhetkiä varten, mutta aivan varmasti kaivan jatkossa lisää Hälliä käsiini. Pikaisella laskutoimituksella luettavaa löytyy vielä ainakin 14 romaania, pari nuorten kirjaa sekä iso määrä novelleja.

Nämä dekkarit sijoittuvat Helsingin lähistölle, mutta Hällin tuotannosta iso osa kertoo Oulusta, jossa Hälli asui, ja Hailuodosta missä hän vietti kesiä. Yliopisto-dekkarin jälkeen tarttuneen Hailuoto-trilogian ensimmäiseen osaan Isä Jumalan ilveilijä, sillä Hailuoto on minulle vielä lukematon kunta.