Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sulkava. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sulkava. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Hautausbusiness jyrää

Eräs tuttava perusti hautaustoimiston 1990-luvun laman mainingeissa. Fanschising periaatteella toimiva yritys, monopoli omalla paikkakunnalla ja kaikkihan me täältä kerran kuolemme - loivat pohjaa vankalle yrittämiselle. En tiedä miten perheelle kävi myöhemmin. Maailma vei itseni toiselle puolen maata, emmekä ole tavanneet sen koommin. 

Jos surua jaksaa kantaa, niin hautausbusiness voisi olla sellainen, joka toisi varman leivän pöytään. Kuten sanottu, kaikki kuolevat kerran.

Markku Ropposen Hautaustoimisto Wähähappinen, muodostaa lukijalle kuvan hautaustoimistosta, jossa kiireet eivät paina päälle. Koirapuistoromaanista tuttu päähenkilö Onni Mäihälä ajautuu koirapuistokatastrofista esikoiskirjan kirjoittamiseen ja sitä kautta puhujamatkalle Wähähappisen kirjastoon ja päätyy kunnan hautausfirmaan töihin koiransa Vauhkosen kanssa. Sitten alkaakin sattua ja tapahtua. Vauhtia ja vaarallisia tilanteitakin nähdään, mutta myös iloa ja surua aidoimmillaan. Vauhkonen sentään ottaa rennosti. 

Arto Paasilinnamaisista kirjostaankin tuttu kirjailija, poliitikko Lasse Lehtinen perustaa kirjansa Hiitävä hautaustoimisto hieman toisenlaiselle liikeidealle. Vaikka yhtä kaikki, työllistymisestä tässäkin kirjassa on kyse. 

Työttömät miehet, diplomi-insinööri ja ammattiautoilija, lyöttäytyvät yhteen ja päättävät perustaa oman firman. Syntyy hautaustoimisto, joka on erikoistunut erikoiseen ja tekee hautajäisista tai tuhkan sirottelusta elämyksen. Liikeidealla on selkeästi tilaus ja vainajien ohella seikkailuja saa kokea myös yrittäjäkaksikko, jonka tehtäväksi on kuljettaa vainajan tuhkat sinne, minne vainaja eläissään ne on toivonut siroteltavaksi. 

Kuva: Sulkavalla sijaitseva Porilaisten hauta.
Kaukana ovat kotoa nämä Porin rykmentin sotilaat.
Ei ollut elämyshautaustoimistoa tuolloin käytössä.
Elämä on joskus arvoituksellista  ja molempien hautaustoimistojen työntekijät kokevat armottoman veijariaisia seikkailuja. Ropposen kirjassa pitäydytään enemmänkin omassa kunnassa, mutta Lehtinen kuljettaa hautaustoimiston osakkaita milloin minnekinpäin maailmaa.  

Hiihtävän hautaustoimiston mottona on: 
Tee viimeisestä matkastasi ikimuistettava - heitä henkesi kunnolla. 
Hieman la dance macabre -meininkiä, mutta toisaalta, eikös me eletä elämyksellisien tarinoiden aikakautta. 

Itse asiassa olen miettinyt useammankin kerran näin korona-aikaan, että missä on hautaustoimistojen isot mainokset siitä, miten hautajaisiin voi osallistua tietokoneen välityksellä, ja miten hoidetaan kukkien laskeminen ym. hienosti etänä. Muualla maailmassa sitä on tehty useamman vuoden ajan. Eihän se ole ihan sama asia, mutta kun Suomessakin hautaus tapahtuu usein arkipäivänä, niin kauempanakin olevat sukulaiset ja tuttavat voisivat heittää hyvästit työpaikalta käsin, vaikka eivät pääsisi matkustamaan. 

Itseltänikin jäi muutamat hautajaiset Mikkelin vuosilta käymättä töiden vuoksi. On eri asia antaa asialle 3 tuntia työpäivästä, kuin tehdä matkaa 24 tuntia. Lähimmäisten hautajaiset on asia erikseen, mutta joskus olisi mukava osallistua vaikka lähisukulaisuutta ei olisi. 

Pääkaupunkiseudun hautaustoimistolla menee hyvin, mutta pienten maalaiskuntien tilanne on toinen. Kirjassa Wähähappisen kunnan väkiluku pienenee niin, että hautaustoimistollakin alkaa olla huoli puserossa, vaikka ruumiinbalsamointiin erikoistumisen pitäisi antaa kilpailuvalttia myös naapurikuntien suuntaan. 

Sama huoli koskee isoa osaa pienistä kunnista. Kun ei ole työtä, ei uusia perheitä muuta kuntaan eikä näin ollen lapsia synny lisää. Väki vanhenee ja mieliala alkaa olla sellainen, että viimeinen sammuttaa valot. 

Niinpä Ropposen kirja on kaikessa hauskuudessaan myös terävästi analysoitua kuvaa maaseudun ongelmista. 

Kuva: Satamittari väkiluvun kehitys Satakunnassa
Oheinen Satamittarin tuottama tilastokuva kertoo Satakunnan väestökehityksestä 1993-2018. Pohjois-Satakunnan tilanne on huolestuttava. Huonoin tilanne on Siikaisissa, missä väestö on vähentynyt 35,8 prosenttia 25 vuoden aikana. Sama kehitys vähän lievempänä on nähtävillä koko Pohjois-Satakunnassa. 

Parhain tilanne on Kankaanpäällä, jonka väestömäärä on vähentynyt vain 15,5 %, Honkajoen -28,5% kasvattaa tätä summaa jonkin verran, kunhan vuodenvaihteen kuntaliitoksen jälkeiset tilastot saadaan kohdilleen. Sama kehitys koskee monia muita maaseutualueita Suomessa.

On helppo sanoa suurkaupungissa, että maaseutu pitää pitää elävänä, mutta miten sen onnistuu jos ei saada uusia asukkaita. Avun voisi tuoda etätyö, jos se nyt oikeasti alkaa korona-vuoden vaikutuksesta tulla aidoksi ja pysyväksi vaihtoehdoksi tehdä töitä. 

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenterin 3. luukku 2024

Kolmannen päivän joulukalenterikirja vie Arvidsträskin kylään Ruotsissa. Kirja on jaettu 24 lukuun ja voidaan myös äänikirjana kuunnella luk...