tiistai 24. marraskuuta 2009

31 päivää ennen joulua

Lemmikin nimipäivä. Joulu sen kun lähestyy ja vähiteleen sitä pitää oikein ruveta ajattelemaan. Tänään on Lemminkin nimipäivä, ja siitä voisi johtaa oivan aasinsillan kodin lemmikkien ja muiden pieneläjien jouluun.

Uutisissa kerrottiin jo muutamia viikkoja sitten, kuinka lintujen talviruokintaa tulisi aloittaa. Hyvissä ajoin ennen joulua kannattaa tarkistaa "rehuvarastot" ja huolehtia siitä, että talviruokinta ei katkea kesken kaiken.

Perinteiseen jouluun on kuulunut lyhde lintuja varten. Modernissa kotitaloudessa lyhteen korsista voi koota lintuja varten muunkin mallisia koristeita. Kuka estää rakentamasta pihalle kaurapalloja, runsaudensarvia, pukkeja...

Pähkinöiden, rasvan ja irtosiementen tarjoiluun kannattaa kiinnitää huomiota. Julia itse pitää kovasti närhistä, oravista ja jopa variksista, mutta jos ei pidä näistä eläimistä omalla pihallaan, kannattaa ulkoruokintapaikat järjestää niin, että vain pikkulinnut pääsevät ruokailemaan.

Monet haluavat hankkia lemmikeilleen joululahjan. Sitäkin kannattaa suunnitella etukäteen. Vielä ehtii esimerkiksi ommella koiralle uuden ulkoilupuvun.

Kirja joka maasta ja kunnasta -projektit

Nämäkin voisivat kiinnostaa Sinua

Joulukalenterin 4. luukku 2024

Tämän päivän joulukalenterikirja vie Suomen Koilis-Lappiin Ämmänkurun maisemiin. Lapin henkeä on luvassa, sillä murha tapahtuu noitarumpu ku...