Vedos ja arvioita

Tuore taittovedos. Sormet syyhyävät!
(c) J.S. Meresmaa

Tällaista ihanaa odotti keittiön pöydällä, kun palasin Jyväskylästä kotiin. Mahdin taittovedos! Jälleen askel lähempänä julkaisua. Edes ajatus siitä, että joutuu käymään kässärin jälleen uusiksi täikamman tiheydellä, ei uuvuta niin pahasti kuin pelkäsin. Ehkä olen jopa salaa innoissani.

Paitsi Finnconin hellimä, olen myös arvioiden autuuttama: Ritarin ansiosta on viikonlopun aikana ilmestynyt kaksi arviota, Retalta Todella vaiheessa -blogissa ja Mikolta Kirjavinkeissä. Kiitos! Sarjan toisen osan arvioita ilmestyy yleensä vähemmän kuin ensimmäisen, joten olen jokaikisestä huippukiitollinen.

Ritarin ansio vapaana ja valloillaan!

Osuuskumma-kustannuksen sivuilta:

"J. S. Meresmaan odotettu jatko-osa Aseenkantajan kunnialle on ilmestynyt. Ritarin ansiossa punnitaan totuus, rakkaus ja kunnia. Se erilainen ritaritarina jatkuu…

Konno Nasovalainen on pyhästi luvannut itselleen pysyvänsä erossa juonitteluista ja ennen kaikkea ritarin arvon menettäneestä Jehrem Kovdasista. Mutta kun Jehremiä syytetään peräti kahdesta murhasta, ei Konno voi kieltäytyä auttamasta.

“Ajatukseni kärjistyvät lopulta yhteen tosiasiaan. Jehrem tarvitsee apua, enkä minä voisi elää omantuntoni kanssa, ellen sitä antaisi. Kuollut ei voi pyytää anteeksi tai osoittaa katumusta. Kuolleelle ei voi kostaa.”

Kiitetty ja tavanomaisuudesta poikkeava Keskilinnan ritarit -sarja on edennyt toiseen osaansa. Ritarin ansio vie lukijan matkalle petosten, riutuvan rakkauden, vihan ja valheen maailmaan. Se näyttää, kuinka kaikkein kauneimpiakin tunteita voidaan käyttää hyväksi, mutta se näyttää myös ikiaikaisen totuuden valheen jäljistä.

J. S. Meresmaa: Ritarin ansio (Keskilinnan ritarit II)

ISBN 978-952-6642-25-3 ePub

Tästä ostoksille Elisa Kirjaan!

Maistiaisia Ritarin ansiosta

Kesäkuuta elellään, ja se tarkoittaa, että aivan kohtapuoliin putkahtaa jatkoa Aseenkantajan kunnian aloittamaan trilogiaan: nimittäin Ritarin ansio! (Näettekös, harjoittelen nyt tätä trilogiassa pysymistä! Ei välitetä siitä, että Keskilinnan ritareista piti ensin tulla kirjaduo. Ei sitä siitoshetkellä vielä tiedä, mitä tarinasta kasvaa... Yksiö, kaksio, kolmio vai kerrostalo.)

Pitemmittä puheitta pieni maistiainen nälkäisimmille. Sitähän sanotaan, että alkuruoka on olennainen osa koko ateriaa.

"Jehrem

Huoratalosta kuninkaanlinnaan on yllättävän lyhyt matka.

Olin tehnyt saman huomion ennenkin, mutta se muistui uudelleen mieleeni, kun seisoin tihkusateessa erään keskilinnalaisen porttolan edessä. Ritarina ollessani olin saanut huomata noiden kahden liittyvän usein erottamattomasti toisiinsa: kuninkaanlinna oli omanlaisensa haluihin ja himoihin perustuvien palveluksien ja ruumiinkaupan tyyssija, ja huoratalot tekivät parhaansa saadakseen asiakkaansa tuntemaan itsensä kaikkivaltiaaksi.

Luotin tähän jaloon pyrkimykseen, kun nostin nyrkkini koputukseen. Ilta oli myöhäinen. Olin matkustanut Delvintietä kuunkierron päivät kurvoni selässä, ja olin perinjuurin uuvuksissa sekä alushousujani myöten märkä. Koko matkan päälakea korventanut paahde oli muuttunut rankkasateeksi samaisena iltapäivänä enkä tiennyt, olisiko minun pitänyt olla tyytyväinen vai kyrpiintynyt. Sade oli saanut kurvoni oikuttelemaan ja takamukseni mustelmille, mutta toisaalta se oli antanut hyvän syyn vetää huppu pään ja kasvojen suojaksi. Kuninkaan siunaama karkotustuomio häälyi edelleen niskassani, joten porttivahtien ja armengeerien vältteleminen oli enemmän kuin suotavaa.

Ovi edessäni aukeni. Nopean vilkaisun jälkeen minut päästettiin sisään. Kysyin emäntää nimeltä, sillä tunsin talon entuudestaan. Tiesin ottavani riskin törmätä tuttuihin, mutta halusin olla varma siitä, että yöksi valitsemani seura vastaisi tarpeitani.

Halusin karkottaa mieltäni riivaavat muistikuvat kiihkeästi.

”Seuratkaa minua, hyvä herra”, ovivahti sanoi ja johdatti minut toimistotiloihin yläkertaan vievien portaiden takana. Mies pyysi minua odottamaan käytävässä sillä välin, kun kävi varmistamassa ajankohdan sopivuuden emännälle.

En ollut palannut Keskilinnaan itsetuho mielessäni, vaikka tietynlainen synkkyys varjostikin matkaani. Viimeiset vuodet eivät olleet parhaimpiani. Ensin kuoli isä, ritarikunnan arvostettu jäsen, ja jätti minut yksin pitämään Kovdasin nimen kunniassa. Muutama vuosi isän kuoleman jälkeen aseenkantajani Merio sai surmansa tapaturmaisesti, mutta yhtäkkiä siitä syytettiinkin minua – vuosia tapahtuneen jälkeen. Viimeisin epäonnistumiseni Konnon suhteen oli horjauttanut minut satulasta tykkänään. Olin pelannut ja hävinnyt, mutta olin valinnut pelini alun alkaenkin väärin. Minua kismitti enemmän kuin kykenin myöntämään. Olin ryvettänyt sekä nimeni että sydämeni.

Minulla oli onneksi suunnitelma. Miekkani myötä olin menettänyt merkittävän osan sanojeni painoarvosta, mutta täysin aseeton en silti ollut. Jokaviikkoinen kuninkaantunti oli aatelittomien alamaisten mahdollisuus tulla hallitsijansa kuulemaksi, ja olin selvittänyt tarkkaan mitä keinoja voisin käyttää selustani suojaamiseksi. Ensimmäinen siirto oli hankkia oleskelulupa Keskilinnaan. Vasta sen jälkeen voisin selvittää, mitä isälleni ja entiselle aseenkantajalleni oli tapahtunut. Ennen kuin voisin ajatella tulevaisuutta, minun oli kirkastettava käsitys menneisyydestäni. 

Kaikki muu oli toisarvoista."

    - Ritarin ansio, luku 1, (c) 2014, J.S. Meresmaa 

Lähestyvä Tähtivaeltajapäivä sekä pieniä ansioita

Kirjailijan elo on jakomielinen sekoitus yksinäistä puurtamista mielikuvitusolentojen parissa ja julkista esiintymistä milloin minkälaisessa roolissa enemmän tai vähemmän asiallisena ja sosiaalisena. Tähän kahtiajakoisuuteen suhtaudun -- arvaatte varmaan -- kahtiajakoisesti! Se on sekä kamalan kivaa että joskus vähän kuluttavaa. Vaihtelua nyt ainakin.

Juuri kun Museoiden yön höyrypunk-hulinoista selvittiin, alkaa olla aika orientoitua seuraavaan tapahtumaan. Nimittäin Helsingissä järjestetään Tähtivaeltajapäivä kesäkuun 14. päivä. Oma poimintani ohjelmasta sisältää muun muassa:

12.15 Höyrykoneita, hammasrattaita ja korsetteja
     – Mikä steampunkissa viehättää?
    Anne Leinonen (PJ), Magdalena Hai, Markus Harju, Shimo Suntila 

13.15 Scruffians, Rhapsodies and Fantastic Dreams (engl.)
    – GoH Hal Duncan tells about his latest projects.
    Haastattelija Toni Jerrman 

16.00 Science Fiction, Fantasy and Me (engl.)
    – Authors talking about their calling and what they love about sf/f.
    Merja Polvinen (PJ), Hal Duncan, Magdalena Hai, Jukka Laajarinne 

17.00 Sankar jylhän kuusiston
    – Suomikumma on kotimaisen kirjallisuuden uusin menestystarina.
    Juha Tupasela (PJ), Anne Leinonen, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo

Ja sitten tietenkin iltapäivän ohjelmanumero, jonka paneelissa olen:

14.00 Rakkaudesta scifiin ja fantasiaan
    – Millaista on pienkustantajan arki?
    Tero Ykspetäjä (PJ), Erkka Leppänen (Vaskikirjat), J. S. Meresmaa (Osuuskumma), Tuomas Saloranta (Kuoriaiskirjat)

Koko ohjelma ja muut tiedot tapahtumasta löytyvät täältä: Tähtivaeltaja-päivän ohjelma. Kunniavieraana on Hal Duncan!

***

Toukokuussa on jatkunut samanlainen huhkiminen kuin huhtikuussakin. Proosa ei taivu, uutta ei synny. Päivätyö imee kaikki voimat, tai siltä se ainakin vahvasti tuntuu. Kirjoitussuunnitelmat ovat lentäneet kuumailmapallon koppaan ja sen mukana Haavemaahan. Mukavan hengähdystauon soi Stk:n novellintoimittamiskurssi, johon osallistuin Turussa vajaa pari viikkoa sitten. Eräs pöytälaatikkonovellini sai hyvin inspiroivat kommentit, joilla uskoisin osaavani hioa sen huippuunsa.

Jos uuden luominen ei onnistukaan, ainakin on käsikirjoituksia, joita valmistella julkaisuun. Se sentään sujuu ilta- ja viikonlopputöinä.

(c) J.S. Meresmaa

Esimerkiksi Ritarin ansion käsikirjoitus on nyt viimeistä pistettä myöten valmis (toivon ma), ja se on lähtenyt kustille. Pian saatte maistiaisia. Sitten onkin kesäkuu ja tarina on kaikkien halukkaiden luettavissa. Jännittävää!

Kyllä kirjahiiri tietää

Hiiret ovat pieniä veikeitä otuksia, jotka rapistelevat nurkissa, järsivät reikiä tapettiin ja pipanoivat pölyn sekaan.

Kirjahiiri puolestaan on hieman suurempi olento, joka rapistelee kirjahyllyillä, tutkiskelee vanhojen kirjojen sekalaisia pinoryppäitä antikvariaateissa, tonkii alelaareja kirjakaupoissa ja konttaa kirpputoripöytien alahyllyjen edessä. Hänestä on ihan mahdottoman kivaa varastoida kirjoja kotiin: pahan päivän varalle, tietenkin. Ympärillä olevat kirjat luovat turvallisen olon.

Olen kirjahiiri.

Editoin parhaillaan Ritarin ansiota, ja saan urakan näillä näkymin huomenna päätökseen. Tähän mennessä olen kirjoittanut kokonaan uusiksi useita osioita, joista ehkä kaikkein merkittävimpänä alun. Eilen illalla mieli mylläsi tarinaa, ja pieniä tiedonhippuja alkaa kerääntyä sarjan päätösosaakin varten. Myös kolmannen osan työnimi kirkastui. Siitä on hieno lähteä.

Muokkailuihin ja editointiin keskittyneen työpäivän päätteeksi päätin lähteä lähikirppikselle nuuhkimaan pöytiä. Kirjoja on maailmassa kamalasti. Kyllä, kamalasti. Kirjahiirtä ahdistaa, koska ikinäeimilloinkaan voi lukea kaikkia niitä, jotka kiinnostaisivat. Ikinäeimilloinkaan saa edes tietää kaikista niistä kirjoista, joita varmasti rakastaisi. Niin monta rakkautta jää rakastumatta. Viettelyä viettelemättä.

Peltirasiat ja kirjat. Kummankin sisältä voi löytää aarteita.
(c) J.S. Meresmaa

Sitten on niitä kertoja, kun sattumalta löytää juuri sen, mitä ei vielä hetki sitten tiennyt tarvitsevansa. Yllätyksiä, oivalluksia, loksahduksia.

Olen puolisentoista vuotta kypsytellyt erästä romaanikäsikirjoitusideaa taimmaisella liedellä (etuliedet ovat penteles käytössä koko ajan), mutta pataan ropisee tavaraa kaiken aikaa. Idea on kasvanut kajastuksesta kolmiulotteiseksi, hahmot huokailevat nimiensä perään ja alkulause on kirjoitettu. Kirjapino taustatutkimusta varten kasvaa. Tänään pinoon tupsahti tärkeä osanen, aivan yllättäen.

Näin ne tarinat rakentuvat, käsikkäin, limitysten, toisiaan kyynärpäillä kylkiin tuuppaillen. Joskus mietin, onko siitä enemmän hyötyä vai enemmän haittaa: alkaako huomaamattaan toistaa jotakin, kuljettaako junansa aina samoja raiteita pitkin. Ehtiikö sisäistää, syventyä, oppia, eläytyä. Osaako kertoa tarinan oikein.

Turha jäädä kuitenkaan liikaa jossittelemaan. Jos tekee kaiken aina niin hyvin kuin osaa, enempään ei pysty. Sen tietää kirjahiiri.

***

P.S. Mitkä esineet tai asiat teitä vetävät puoleensa kirpputoreilla? Minulla tarttuu helposti mukaan peltirasioita (tosin ylihinnoiteltuihin en koske), vanhoja kaunisselkämyksisiä tietokirjoja (etenkin eläin-) sekä vaatteita. Tänään löysin kirjojen lisäksi söpön kravatin:

(c) J.S. Meresmaa

Merkillisen hyvä päivä

Kyllästyin eilen blogin punaiseen ulkoasuun ja tempaisin jotain vaaleampaa ja selkeämpää tilalle. Varma kevään merkki, kun tekee mieli järjestellä ja uudistaa. Pöllyttää talven pölyt pois.

Tänään on ollut merkillisen hyvä päivä.

Ensinnäkin koin taas eilen illalla nukkumaan mennessä valaistumisen siitä, miten kiihkeästi työn alla ollut novelli tulee huipentumaan ja loppumaan. Kuinka kaikki palaset liukuvat paikoilleen. On villiä ja hienoa, kun tarkkoja sanoja virtaa mieleen dialogin ja kerronnan muodossa. Ne on saatava merkittyä ylös mahdollisimman uskollisesti, koska usein sanajärjestyksessä ja nimenomaisessa sanavalinnassa piilee tärkein ydin. Kyse on kuin melodiasta: jos sen kadottaa, sitä on vaikea uudestaan tavoittaa, vaikka musiikin syntyrakenne olisikin tuttu.

Tänä aamuna minulla oli siis kasa koukeroisia merkintöjä käsissäni ja kahvilla karkotettava väsymys silmissäni. Mutta lisäksi oli varmuus siitä, että novelli paitsi valmistuu ajallaan, myös toimii!

Toiseksi sain yllättävän yhteydenoton toimittajalta (itse asiassa jo eilen), ja niinpä ensi perjantaina Aamulehden Valo-liitteessä saattaa olla meikäläisestä pieni juttu. Tänään sain jutun tarkistettavakseni, ja kiva juttu se olikin!

Kolmanneksi, tattadataadaa, Ritarin ansion käsikirjoitus palasi kustannustoimittajalta kommenttien kera. Esilukijoiltakin on palaute jo tullut, joten pääsen huhkimaan tämän parissa ensi viikolla. Minähän olin aivan rikki siitä, että jouduin lähettämään ensimmäisen version lukijoille niin raakana, hyväset sentään, ihan oikeasti kuumotin häpeästä kotona, raastoin kaksin käsin hiuksiani, kiskoin paitani rintamusta ja menin nurkkaan istumaan ja seinää tuijottamaan. (Miten niin draamakuningatar?)

Ihme ja kumma, esilukijat ja kusti olivatkin lukeneet ihan eri tekstiä kuin olin kuvitellut kirjoittaneeni. Jotenkin kun kässäri tuli heiltä takaisin kommentteineen, se oli muuttunut höyryävästä lantakasasta istutuskelpoiseksi multamaaksi. Hämmästyttävä on esilukijoiden katseen voima.

Hyvä siitä tulee.

Ja neljänneksi -- kyllä, neljäskin hieno asia tapahtui tänään -- Osuuskumman aaveantologia Ruumiittomat on saapunut painosta ja on nyt jokaisen halukkaan ostettavissa! Mukana on minunkin novellini, Kielolinna. Oolalaa, julkaisuvuosi on korkattu!

Mutta... ei hemmetti, oli viideskin hyvä asia tässä päivässä! Kirjoitin nimittäin raapaleen. Idea tuli vessassa -- kuinkas ollakaan-- ja täytyi heti kirjoittaa. Raapaleideat tuntuvat nimittäin olevan erityisen aikaliukoisia. Jos se on kelpo, se ilmestyy jossain vaiheessa Osuuskumman raapalepalvelussa (joka on ihan uutta ja parasta jokaiselle tarinannälkäiselle, mutta kiireiselle digi-ihmiselle).

Ruumiittomia ansioita (eli kansimaistiaisia)

Vuoden aloitukseksi on tiedossa hyytävää menoa, kun Osuuskumman aaveantologia Ruumiittomat julkaistaan helmikuussa. Olen mukana novellilla Kielolinna.

Aseenkantajan kunnialla alkanut tarina saa jatkoa Ritarin ansiosta kesän korvilla.

Pisin ja pimein

Joulusilinterissä hän. (c) J.S. Meresmaa

Vietin talvipäivänseisausta ulkoilemalla, laittamalla inkivääristä ruokaa ja ottamalla selfieitä sesongin henkeen tuunattu silinteri päässä. (Syy omakuviin paljastuu, mutta vähän myöhemmin!)

Olen minä kirjoittanutkin. Mifongin kätkemä on tällä hetkellä telakalla huilahtamassa, ja olen keskittynyt Keskilinnan ritarit -sarjan toiseen osaan, Ritarin ansioon. Laadin sille tiukan aikataulun ja ainakin toistaiseksi olen siinä pysynyt. On tuntunut hyvältä hypähtää välillä ihan toisenlaiseen fantasiamaailmaan. Vähän kuin kävisi vierailulla toisessa kulttuurissa! Tänään tein myös Ritarin ansion kannen viimeistä silausta vaille valmiiksi.

Ai niin, Mifongin mahti palautui kustannustoimittajalta saatesanoin: "sarjan paras osa tähän asti"! Teki kirjoittajan egolle nannaa, mutta asettaa se rimaakin taas vähän korkeammalle tämän nelosen kanssa.