Yhtä ja samaan aikaan toista

Puuh!

Radiohiljaisuus on johtunut siitä, että olen lukenut Kadottaman taittovedosta silmät kipeinä. Dedis pääsi yllättämään takavasemmalta kiireellä, kiitos flunssan, joka veti naisen kanveesiin useammaksi päiväksi. Mutta nyt kässäri on kammattu läpi, ja toivottavasti leijonanosa typoista ja taittovirheistä ja kömpelyyksistä on havaittu ja korjattavaksi merkitty.

(c) J.S. Meresmaa

Puuh vielä kerran!

Viime viikolla oli taas se hetki, kun kyseenalaistin tiiliskivien kirjoittamisen mielekkyyttä. Kun oli oikolukenut yli 200 sivua tekstiä, eikä ollut vielä puolivälissäkään urakkaa. Siis enhän minä suunnitelmallisesti, tietoisesti, jokaista Mifonkia tee miltei viisisataasivuiseksi. Tarinat vain ovat sen pituisia. Ei niitä oikein lyhyemminkään voi kertoa. Ja silti samaan aikaan jo kirjoittaessani olen tietoinen sanamääristä ja siitä, että haluan pitää osat jotakuinkin samanmittaisina.

Yhtä ja samaan aikaan toista. Kenties tätä on piilotajunnan ja tietoisen yhteistyö?

***

Tähän aikaan vuodesta on kirjailijaelämässä jännä vedenjakaja: kiihkeä kirjasyksy messuineen ja muine tapahtumineen alkaa ja kalenteri täyttyy. Suuret kirjaprojektit, joskus vuosienkin mittaiset, valmistuvat. Meikäläisellä on edessä kolme suurta sosiaalista tapahtumaa: Turun kirjamessut, Helsingin kirjamessut ja Eurocon Barcelonassa. Introvertti sisälläni inisee, mutta se toinen vertti on vähän innoissaankin. Etenkin tuosta Barcelonasta!

Eilen illalla juuri ennen nukkumaanmenoa kirjoitin pitkästä aikaa uutta. Voi siskot miten hyvältä se tuntui! Monta kuukautta on mennyt editoidessa aiemmin kirjoitettuja, eikä sillä pääse samaan fiilikseen kuin uutta luomalla. Mutta kun nyt katson syksyn kalenteriani, herää epäilys ehdinkö realistisesti kirjoittaa ihan kaikkea sitä, mitä haluaisin.

Jotain kuitenkin.

Aurinkoa päiviinne!

Sokka irti

Tyypillistä. Edellinen postaus oli väsymyskoomasta, mutta nyt näppis rapisee jälleen.

Kirjailijuus on hulluutta. Jatkuvaa vuoristorataa. Vuoroin pitää kiinni hatusta, vuoroin mahasta.

Sain juuri merkittävän suuret editoinnit valmiiksi Naakkamestarista. Ne olivat odottaneet oikeastaan viime keväästä asti, sillä tiesin etten ollut kaikkiin kohtiin tyytyväinen, mutta tiesin myös että käsiksen pitäisi levätä ainakin puoli vuotta ennen kuin näkisin sen selkeämmin. Lisäksi olen saanut uskomattoman tärkeää, omistautunutta ja tarkkanäköistä palautetta, mikä on -- näin uskon -- nostanut Naakkamestarin ihan uudelle tasolle.

Huomenna on myös erään novellin deadline. Sen raakaversio on ollut valmiina hyvän aikaa, kunhan olen antanut sen levätä ja etäisyyden kasvaa. Kaukaa näkee selkeämmin ja palautteiden pohjalta osaa toimia silloin ripeämmin ja ennen kaikkea varmemmin.

Näin vuoden lopuksi näyttää siis siltä, että kahden romaanin (ja yhden painetun trilogian) lisäksi minulta julkaistaan kaksi novellia.

Siinä onkin riittämiin.

Takana on hyvä vuosi, edessä hurjempi.

Ensitöiksi pitäisi tosin tiristää vielä yksi novelli vuotta 2017 varten. Jihaa!

Kässärin kevät ja retkeilyä

Viikonloppu sujui niissä merkeissä missä toivoinkin.

Hoikistunut Mifongin kätkemä.
(c) J.S. Meresmaa

Levitin Mifongin kätkemän luvut lattialle kronologiseen järjestykseen ja sitten aloin siirrellä. Aikaistin yksiä, yhdistin toisia. Jätin joitain lukuja kokonaan pois. Ja tadaa, nyt minulla on käsikirjoitus, joka on 10 000 sanaa kevyempi. Lisäbonuksena sain ylijääneistä luvuista alun seuraavaan Mifonkiin, olkoon se Mifonki Vitonen. Kokonaisuudesta tuli paljon napakampi. Saa nähdä, onko kustis samaa mieltä!

Tästä on erittäin hyvä jatkaa editointia.

Vaikka ponnistus oli kahdelle päivälle suuri, onnistuin jossain välissä rentoutumaankin. Sää on ollut mitä parhain. Mökillä lämmitimme myöhään illalla rantasaunan. Kuuntelin hämärän tihentyessä viitasammakoiden pulputusta ja tavallisten sammakoiden kehruumaista hyrinää. Valon vähittäinen katoaminen huuhtoi järven yltä värit, ja linnut, jotka eivät hetkeksikään vaienneet, muuttuivat varjokuviksi. Veden elohopeapintaan puhkesi hetkeksi renkaiden keto, kun pilvi langetti äänettömiä pisaroita.


***

Sunnuntain retkellä kevät pisti parastaan.

Kevättaskuruohoja! (c) J.S. Meresmaa

Pärrinkosken kuohuja. (c) J.S. Meresmaa

Keloutuva kuusi oli suora kuin masto,
kivi sen juurella pyramidi.
(c) J.S. Meresmaa

Kaatuneen koivun maatuva juuri vai sittenkin
mammutin sammaleen peittämä kärsä?
(c) J.S. Meresmaa

Sinivuokon taipuisa niska.
(c) J.S. Meresmaa

Kaikki, mikä on sammaleen omaa, näkyy nyt.
(c) J.S. Meresmaa

Koivun kalloinen kääpä.
(c) J.S. Meresmaa

***

Tämän retken myötä heitän haikeat hyvästit kevään kirjailijakuukausille. Maanantaina työt jatkuvat eri alalla ja meikäläisen kirjoitushommat siirtyvät jälleen iltapuhteiksi.

Suomalaisen työn juhla

Yksi ulos, seuraava sisään.

Nyt kun pienoisromaani on lähtenyt etsimään kotia maailmalta, pääsen vihdoin ja viimein Mifonkien pariin. Houkutus kässärin pariin on edennyt kutinasta suoranaiseksi syyhyksi. Nyt on meneillään ensimmäinen editointikierros kustannustoimittajan kommenttien kera, mikä tarkoittaa rakenteen, tarinan kaaren ja henkilöhahmojen syynäystä.

Jotkut kirjailijat pystyvät kuulemma tekemään kaiken editoinnin suoraan koneelle, mutta minä en hahmota isoja kokonaisuuksia hyvin ruutu kerrallaan. Tarvitsen tarinan paperilla, jotta voin levittää sen halutuissa osissa lattialle ja tarkastella, mitä rakenne on syönyt. 

Etenkin tällaisten möhkökässäreiden kanssa se on tarpeen.

Mifongin kätkemä tulosteena. En punninnut,
mutta melkein täysi riisi se on.(c) J.S. Meresmaa

Tämä vaihe on isojen päätösten vaihe. Mistä karsitaan? Mikä on turhaa tarinan kannalta? Aloitetaanko oikeasta kohdasta, entäpä lopetus? Miten vaikuttaisi jatkoon, jos kirja päättyisikin sata sivua aiemmin? Ottavatko kaikki henkilöhahmot oman paikkansa? Onko joku tärkeä hahmo heitteillä, eli yksiulotteinen ja samaa tunnetta toistava?

Koska kaikkien suurten, liikkuvien osien mielessä pitäminen vaatii täydellistä keskittymistä, minun vappuviikonloppuni kuluu mökissä hiljaisen luonnon keskellä. Varmaa on, että päälle täytyy pukea villakerros tai pari; että rantasaunan löylyt tuntuvat talven jälkeen erityisen makoisilta, ja että tarina lopulta löytää oikean olomuotonsa.

Sellaista suomalaisen työn juhlaa.

Arkea ja aherrusta

Mitäpä minä. Kirjoitan ja ähellän.

Uutta romaania on syntymässä, hitaasti mutta varmasti. Ihan jotain muuta tällä kertaa kuin eeppistä fantasiaa! Tarina on kyllä sen verran lapsenkengissään, että kauheasti ei uskalla hehkuttaa. Näin alkuvaiheessa on vielä itsekin epävarma lopullisesta muodosta, ja kokemus on jo opettanut että kirjankustannusmaailmassa mikään ei ole varmaa.

Tässä kuitenkin pieni musikaalinen vihje, missä tunnelmissa näppistä naputtelen: Emilia Torrini, Birds.

Järvi yhä jäinen, mutta mustarastas lauloi iloisena kuin
kesäaamu. (c) J.S. Meresmaa

Minun kirjailijaelämäni ei ole silkkaa oman fiktion kirjoittamista, sen olen huomannut. Talven ja kevään aikana olen toimittanut Osuuskumman seuraavaa novellikokoelmaa, joka ilmestyy aivan pianpian, joten hektiset viime hetkiset ovat meneillään, painon kanssa vaihdetaan sähköposteja ja taiton kanssa säädetään kursiiveja ja tavutuksia kohdilleen ja kansikuvan koevedoksia tarkistetaan. Jännittävää! Olo on kuin kätilöllä, kenties.

Kustantamomaailman katse muutenkin on syksyssä: kirjamessuja suunnitellaan täyttä häkää.

Lisäksi jaloissani pyörii editoitavana Mifonki-sarjasta tutusta Linn Rondestanista kertova novelli, joka julkaistaan ensi syksyn merirosvoteemaisessa antologiassa. Seuraavaan Mifonki-romaaniin, eli Mifongin kätkemään, on laadittu esittelytekstejä ja mietitty kansikuvaa. Todennäköisesti vielä tässä kuussa pääsen itse käsikirjoitusta editoimaan.

Uusi apurahahakemuskin on työn alla.

Tekemistä siis riittää jos jonkinlaista!

Hengähdystauoilla onkin varsin ihanaa törmätä sellaisiin kirja-arvioihin, kuten Cilla in Wonderlandin blogissa.

Sekin ilahdutti, että Lukulampussa oli kevään spefikirjoissa nostettu Kuninkaan tahto esiin.

***

Lukekaa, kirjoittakaa ja nauttikaa auringosta!

Huh, hellettä ja hommia

(c) J.S. Meresmaa

Kohta pari viikkoa on kulunut sisätiloissa huhkiessa -- paitsi helteessä, myös päivätöissä ja iltaisin tekstien ääressä. Toiset viettävät lomaa ja nauttivat kukin tavallaan Suomen suvesta. Minun vuoroni ei ole nyt. Mifongin mahdin taittovedosta on vielä jäljellä parisataa liuskaa. Jäljitän typoja, tavutusvirheitä ja taitto-ohjelman temppusia sen lisäksi, että haaviin pitäisi tarttua aivoäpärät kuten "järjen haivenet".

Aivojen lisäksi saapi sulaa jäätelö!

Lähestyvä Tähtivaeltajapäivä sekä pieniä ansioita

Kirjailijan elo on jakomielinen sekoitus yksinäistä puurtamista mielikuvitusolentojen parissa ja julkista esiintymistä milloin minkälaisessa roolissa enemmän tai vähemmän asiallisena ja sosiaalisena. Tähän kahtiajakoisuuteen suhtaudun -- arvaatte varmaan -- kahtiajakoisesti! Se on sekä kamalan kivaa että joskus vähän kuluttavaa. Vaihtelua nyt ainakin.

Juuri kun Museoiden yön höyrypunk-hulinoista selvittiin, alkaa olla aika orientoitua seuraavaan tapahtumaan. Nimittäin Helsingissä järjestetään Tähtivaeltajapäivä kesäkuun 14. päivä. Oma poimintani ohjelmasta sisältää muun muassa:

12.15 Höyrykoneita, hammasrattaita ja korsetteja
     – Mikä steampunkissa viehättää?
    Anne Leinonen (PJ), Magdalena Hai, Markus Harju, Shimo Suntila 

13.15 Scruffians, Rhapsodies and Fantastic Dreams (engl.)
    – GoH Hal Duncan tells about his latest projects.
    Haastattelija Toni Jerrman 

16.00 Science Fiction, Fantasy and Me (engl.)
    – Authors talking about their calling and what they love about sf/f.
    Merja Polvinen (PJ), Hal Duncan, Magdalena Hai, Jukka Laajarinne 

17.00 Sankar jylhän kuusiston
    – Suomikumma on kotimaisen kirjallisuuden uusin menestystarina.
    Juha Tupasela (PJ), Anne Leinonen, Tiina Raevaara, Johanna Sinisalo

Ja sitten tietenkin iltapäivän ohjelmanumero, jonka paneelissa olen:

14.00 Rakkaudesta scifiin ja fantasiaan
    – Millaista on pienkustantajan arki?
    Tero Ykspetäjä (PJ), Erkka Leppänen (Vaskikirjat), J. S. Meresmaa (Osuuskumma), Tuomas Saloranta (Kuoriaiskirjat)

Koko ohjelma ja muut tiedot tapahtumasta löytyvät täältä: Tähtivaeltaja-päivän ohjelma. Kunniavieraana on Hal Duncan!

***

Toukokuussa on jatkunut samanlainen huhkiminen kuin huhtikuussakin. Proosa ei taivu, uutta ei synny. Päivätyö imee kaikki voimat, tai siltä se ainakin vahvasti tuntuu. Kirjoitussuunnitelmat ovat lentäneet kuumailmapallon koppaan ja sen mukana Haavemaahan. Mukavan hengähdystauon soi Stk:n novellintoimittamiskurssi, johon osallistuin Turussa vajaa pari viikkoa sitten. Eräs pöytälaatikkonovellini sai hyvin inspiroivat kommentit, joilla uskoisin osaavani hioa sen huippuunsa.

Jos uuden luominen ei onnistukaan, ainakin on käsikirjoituksia, joita valmistella julkaisuun. Se sentään sujuu ilta- ja viikonlopputöinä.

(c) J.S. Meresmaa

Esimerkiksi Ritarin ansion käsikirjoitus on nyt viimeistä pistettä myöten valmis (toivon ma), ja se on lähtenyt kustille. Pian saatte maistiaisia. Sitten onkin kesäkuu ja tarina on kaikkien halukkaiden luettavissa. Jännittävää!

Kyllä kirjahiiri tietää

Hiiret ovat pieniä veikeitä otuksia, jotka rapistelevat nurkissa, järsivät reikiä tapettiin ja pipanoivat pölyn sekaan.

Kirjahiiri puolestaan on hieman suurempi olento, joka rapistelee kirjahyllyillä, tutkiskelee vanhojen kirjojen sekalaisia pinoryppäitä antikvariaateissa, tonkii alelaareja kirjakaupoissa ja konttaa kirpputoripöytien alahyllyjen edessä. Hänestä on ihan mahdottoman kivaa varastoida kirjoja kotiin: pahan päivän varalle, tietenkin. Ympärillä olevat kirjat luovat turvallisen olon.

Olen kirjahiiri.

Editoin parhaillaan Ritarin ansiota, ja saan urakan näillä näkymin huomenna päätökseen. Tähän mennessä olen kirjoittanut kokonaan uusiksi useita osioita, joista ehkä kaikkein merkittävimpänä alun. Eilen illalla mieli mylläsi tarinaa, ja pieniä tiedonhippuja alkaa kerääntyä sarjan päätösosaakin varten. Myös kolmannen osan työnimi kirkastui. Siitä on hieno lähteä.

Muokkailuihin ja editointiin keskittyneen työpäivän päätteeksi päätin lähteä lähikirppikselle nuuhkimaan pöytiä. Kirjoja on maailmassa kamalasti. Kyllä, kamalasti. Kirjahiirtä ahdistaa, koska ikinäeimilloinkaan voi lukea kaikkia niitä, jotka kiinnostaisivat. Ikinäeimilloinkaan saa edes tietää kaikista niistä kirjoista, joita varmasti rakastaisi. Niin monta rakkautta jää rakastumatta. Viettelyä viettelemättä.

Peltirasiat ja kirjat. Kummankin sisältä voi löytää aarteita.
(c) J.S. Meresmaa

Sitten on niitä kertoja, kun sattumalta löytää juuri sen, mitä ei vielä hetki sitten tiennyt tarvitsevansa. Yllätyksiä, oivalluksia, loksahduksia.

Olen puolisentoista vuotta kypsytellyt erästä romaanikäsikirjoitusideaa taimmaisella liedellä (etuliedet ovat penteles käytössä koko ajan), mutta pataan ropisee tavaraa kaiken aikaa. Idea on kasvanut kajastuksesta kolmiulotteiseksi, hahmot huokailevat nimiensä perään ja alkulause on kirjoitettu. Kirjapino taustatutkimusta varten kasvaa. Tänään pinoon tupsahti tärkeä osanen, aivan yllättäen.

Näin ne tarinat rakentuvat, käsikkäin, limitysten, toisiaan kyynärpäillä kylkiin tuuppaillen. Joskus mietin, onko siitä enemmän hyötyä vai enemmän haittaa: alkaako huomaamattaan toistaa jotakin, kuljettaako junansa aina samoja raiteita pitkin. Ehtiikö sisäistää, syventyä, oppia, eläytyä. Osaako kertoa tarinan oikein.

Turha jäädä kuitenkaan liikaa jossittelemaan. Jos tekee kaiken aina niin hyvin kuin osaa, enempään ei pysty. Sen tietää kirjahiiri.

***

P.S. Mitkä esineet tai asiat teitä vetävät puoleensa kirpputoreilla? Minulla tarttuu helposti mukaan peltirasioita (tosin ylihinnoiteltuihin en koske), vanhoja kaunisselkämyksisiä tietokirjoja (etenkin eläin-) sekä vaatteita. Tänään löysin kirjojen lisäksi söpön kravatin:

(c) J.S. Meresmaa

Kynnyksellä

Sain tänään Mifongin mahdin editoitua. Käsikirjoitus on ollut sivussa yli puoli vuotta, en ole edes vilkaissut sen suuntaan. Se kävi alkukesästä kustannustoimittajalla keräämässä huomioita, ja nyt se on jälleen hieman parempi. Etenin muutaman kymmenen liuskan päivävauhtia, tein omia merkintöjäni, poistin, lisäsin, tarkensin. Loppua kohti kiristin tahtia. Näin on käynyt ennenkin, kun tarina imaisee mukaansa ja loppuhuipennus lähestyy. Käsikirjoituksessa on nyt noin 88700 sanaa.

Tuntuu käsittämättömältä, että olen saanut aikaan tällaisen kokonaisuuden. Romaanin. Kolmannen kerran.

Ja ihmeellisintä on, että olen jälleen tilanteessa, jossa voin heittäytyä tulevien seikkailujen pariin ja tutkia, mihin Mifonkien matka seuraavaksi vie. Voin keksiä, löytää, kirjoittaa. Romaanimittaisesti, ei vain novellin tai pienoisromaanin verran. Kokopäiväisesti.

Neljäs Mifonki-kirja kulkee työnimellä Mifongin salaisuus, mutta luulen, että siitä tulee Mifongin kätkemä.

Olen kirjoittanut siihen jo ensimmäiset luvut.

***

Aseenkantajan kunnia on luettu Nenä kirjassa -blogissa. Kiinnostuneena seuraan, millä tavalla pienoisromaaniformaattiin suhtaudutaan. Pidempi kuin novelli, mutta lyhyempi kuin romaani... Ja kun kyseessä on vielä sarjan aloitusosa, myös jatkossa on, mitä seurata.

Novellejakin on toki tulossa julkaisuun, mutta niistä sitten tarkemmin lähempänä ajankohtaa. Kaikki Höyryä ja helvetinkoneita -antologian novellit ja muut tekstit ovat tulleet taitosta, joten ei kestä kauan, kun niitäkin pääsee taas lukemaan!

Videohaastattelu, lukunäyte ja muutama kuva

Eilisissä virtuaalijulkkareissa oli taas käsittämättömän hyvä meininki, vaikka kirjailija itse simahti kahden tunnin jälkeen. Tällaisen konseptin toimimiseen on yhä vaikea uskoa, mutta kyllä vain toimii. Ihmisistä se kiinni on, joten kiitos vielä kerran kaikille osallistujille!

Eilen julkaistiin myös muutama video, jotka kollega Magdalena Hai teki viime perjantaina Berliinissä. Kiitos, Maggis!

Tämä on kuvakaappaus, koska Blogger ei antanut upottaa videoita. Klikkaamalla ei siis pääse mihinkään,
mutta alla olevasta linkistä pääsee. 

Lukunäyte Aseenkantajan kunniasta

Sama juttu tämän kanssa: haastattelun pääsee kuulemaan alla olevasta linkistä.

Haastattelussa J.S. Meresmaa

(Pystyvätköhän uutistenlukijat katsomaan omaa esiintymistään töllöstä ilman kiusaantumista? Oman äänen kuunteleminen onnistuu vielä jotenkuten, mutta oman olemuksen katsominen on kauheaa. Joskus olen tullut miettineeksi, onko ihmiselle ihan tervettä kyetä katsomaan itseään ulkopuolisen silmin: valokuvista, filmiltä, peileistä. Ehkä jokin syvempi onnellisuuden taso olisi löydettävissä, jos voisimme keskittyä sisäiseen ulkoisen sijaan.)

***

Kustantamokuohunnan ja kuoharikilistelyjen keskellä olen yrittänyt tiistain jälkeen palata perusduuniin, eli kirjoittamis- ja toimittamistöihin. Joka aamu editoin tunnin ajan Mifongin mahtia ja loikkaan sitten Osuuskumman hommiin. Höyryä ja helvetinkoneita on hyvässä vauhdissa, mutta tekemistä riittää. Kokoelmaan on tulossa kymmenen novellia. Tänään annoin kolmeen novelliin viimeisen kierroksen kommentit, huomenna edessä on toinen mokoma. Työn alla ovat myös kirjoittajaesittely ja kansitekstit. Markus hoitaa esipuhetta. Laatikaisen Jani taittaa tekstejä sitä mukaa, kun ne palautuvat oikoluvusta, ja piirtää anfangeja. Tästä tulee kuulkaa aika komia paketti, vaikka itse kehunkin!

***

Aseenkantajan kunnia -pienoisromaanin kunniaksi laitoin eilen kirjan maailmaan sopivaa asustetta päälle. Kenties tässä olisi ainesta seuraavaksi kirjailijakuvaksi?

(c) Veli-Matti Rintala

Delvinvihreää* kangasta, kiristysnauhoja, pitsiä
ja huppu, jonka päässä kulkunen. (c) Veli-Matti Rintala

Tiu'ut ovat olennainen osa delviläisnaisen asua. (c) Veli-Matti Rintala

Ja ennen kuin tämä muuttuu ihan lifestyle-blogiksi, takaisin kirjamaailmaan. Aseenkantajan kunniasta on nimittäin ilmestynyt jo lyhytarvio Goodreadsissa! Tässä ote:

"Mielenkiintoinen tarina yhtä kaikki, ja hauskaa nähdä, että toimivaa fantasiakirjallisuutta voi kirjoittaa tällaisessa pienoisromaanimittakaavassa –mutta ei tämä nyt ihan riittänyt, vaan nälkä jäi." - Mikko Saari, Goodreads

Hyvä juttu, että jäi nälkä! Onpahan hyvä syy lukea toinenkin osa, hihi.

* Delvi on siis eräs keskeinen kaupunki Keskilinnan ritarit -sarjassa.