Kyllä kirjahiiri tietää

Hiiret ovat pieniä veikeitä otuksia, jotka rapistelevat nurkissa, järsivät reikiä tapettiin ja pipanoivat pölyn sekaan.

Kirjahiiri puolestaan on hieman suurempi olento, joka rapistelee kirjahyllyillä, tutkiskelee vanhojen kirjojen sekalaisia pinoryppäitä antikvariaateissa, tonkii alelaareja kirjakaupoissa ja konttaa kirpputoripöytien alahyllyjen edessä. Hänestä on ihan mahdottoman kivaa varastoida kirjoja kotiin: pahan päivän varalle, tietenkin. Ympärillä olevat kirjat luovat turvallisen olon.

Olen kirjahiiri.

Editoin parhaillaan Ritarin ansiota, ja saan urakan näillä näkymin huomenna päätökseen. Tähän mennessä olen kirjoittanut kokonaan uusiksi useita osioita, joista ehkä kaikkein merkittävimpänä alun. Eilen illalla mieli mylläsi tarinaa, ja pieniä tiedonhippuja alkaa kerääntyä sarjan päätösosaakin varten. Myös kolmannen osan työnimi kirkastui. Siitä on hieno lähteä.

Muokkailuihin ja editointiin keskittyneen työpäivän päätteeksi päätin lähteä lähikirppikselle nuuhkimaan pöytiä. Kirjoja on maailmassa kamalasti. Kyllä, kamalasti. Kirjahiirtä ahdistaa, koska ikinäeimilloinkaan voi lukea kaikkia niitä, jotka kiinnostaisivat. Ikinäeimilloinkaan saa edes tietää kaikista niistä kirjoista, joita varmasti rakastaisi. Niin monta rakkautta jää rakastumatta. Viettelyä viettelemättä.

Peltirasiat ja kirjat. Kummankin sisältä voi löytää aarteita.
(c) J.S. Meresmaa

Sitten on niitä kertoja, kun sattumalta löytää juuri sen, mitä ei vielä hetki sitten tiennyt tarvitsevansa. Yllätyksiä, oivalluksia, loksahduksia.

Olen puolisentoista vuotta kypsytellyt erästä romaanikäsikirjoitusideaa taimmaisella liedellä (etuliedet ovat penteles käytössä koko ajan), mutta pataan ropisee tavaraa kaiken aikaa. Idea on kasvanut kajastuksesta kolmiulotteiseksi, hahmot huokailevat nimiensä perään ja alkulause on kirjoitettu. Kirjapino taustatutkimusta varten kasvaa. Tänään pinoon tupsahti tärkeä osanen, aivan yllättäen.

Näin ne tarinat rakentuvat, käsikkäin, limitysten, toisiaan kyynärpäillä kylkiin tuuppaillen. Joskus mietin, onko siitä enemmän hyötyä vai enemmän haittaa: alkaako huomaamattaan toistaa jotakin, kuljettaako junansa aina samoja raiteita pitkin. Ehtiikö sisäistää, syventyä, oppia, eläytyä. Osaako kertoa tarinan oikein.

Turha jäädä kuitenkaan liikaa jossittelemaan. Jos tekee kaiken aina niin hyvin kuin osaa, enempään ei pysty. Sen tietää kirjahiiri.

***

P.S. Mitkä esineet tai asiat teitä vetävät puoleensa kirpputoreilla? Minulla tarttuu helposti mukaan peltirasioita (tosin ylihinnoiteltuihin en koske), vanhoja kaunisselkämyksisiä tietokirjoja (etenkin eläin-) sekä vaatteita. Tänään löysin kirjojen lisäksi söpön kravatin:

(c) J.S. Meresmaa

Otteita kirjailijan kirjoituspäiväkirjasta, osa 1

17.9.2013, tiistai 

On ollut mukava huomata, ettei kirjoittamisen rutiini ole mihinkään kadonnut. Tekstiä tekee, vaikka mieli yrittää harhailla. Sain kokoon  1560 sanaa, joten olen tyytyväinen, Työn alla olivat luvut 9, 10 ja vähän 11:kin. Kaikenlaisia epäilyksiä uiskentelee mielessä. En tiedä, mistä alakulo johtuu. Kävin puolentoista tunnin kävelylenkillä kaupunkimaisemissa enkä ajatellut mitään kirjoittamiseen liittyvää; ei uusia juonia tai oivalluksia tai mitään. Ehkä kirjailijan zen-kävely vaatii metsäympäristöä. Ah, unohtui mainita: kirjoitin näköjään tänäänkin kahdessa osassa. Aamupäivällä sellaiset 900 sanaa ja alkuillasta loput.

18.9.2013, keskiviikko 

Päivän saldo 1502 sanaa. Kirjoitin taas kahdessa osassa; aamupäivällä vajaa tuhat sanaa ja illalla loput. Kronologisesti edetään jälleen. Työn alla olivat luvut 11 ja 12. Kirjoittaminen kulki ihan sujuvasti, mutta mitään ihmeellistä imua ei syntynyt. Koko iltapäivän askarrella näpertelin enkä ajatellut mitään kirjoittamiseen liittyvää.

19.9.2013, torstai

Kannatti tehdä käsillä! Eilen illalla juuri ennen nukahtamista iski aivomyrsky, joka viivytti unentuloa tunneilla. Nyt tiedän, mitä Mifongin kätkemän keskiosassa tapahtuu. Paikalleen loksahti järkälemäisen kokoinen juonenlohkare. Myös muutamia hyvin olennaisia seikkoja kertojanäkökulmista selkiytyi. Yhden uuden sivuhenkilön nimi putkahti päähän kuin tyhjästä: Oslaf. Nyt tuntuu taas siltä, että hommassa on jokin järki ja kepeys. Huonosti nukuttu yö aiheutti kuitenkin sen, että päivän tavoitteesta jäätiin: kokoon tuli vain vähän päälle 800 sanaa. Mutta oivallukset kyllä korvasivat sen. Kiritään ensi viikolla sitten. Mifongin kätkemästä on nyt koossa nelisenkymmentä liuskaa. Aletaan päästä vauhtiin.