Maistiaisia Ritarin ansiosta

Kesäkuuta elellään, ja se tarkoittaa, että aivan kohtapuoliin putkahtaa jatkoa Aseenkantajan kunnian aloittamaan trilogiaan: nimittäin Ritarin ansio! (Näettekös, harjoittelen nyt tätä trilogiassa pysymistä! Ei välitetä siitä, että Keskilinnan ritareista piti ensin tulla kirjaduo. Ei sitä siitoshetkellä vielä tiedä, mitä tarinasta kasvaa... Yksiö, kaksio, kolmio vai kerrostalo.)

Pitemmittä puheitta pieni maistiainen nälkäisimmille. Sitähän sanotaan, että alkuruoka on olennainen osa koko ateriaa.

"Jehrem

Huoratalosta kuninkaanlinnaan on yllättävän lyhyt matka.

Olin tehnyt saman huomion ennenkin, mutta se muistui uudelleen mieleeni, kun seisoin tihkusateessa erään keskilinnalaisen porttolan edessä. Ritarina ollessani olin saanut huomata noiden kahden liittyvän usein erottamattomasti toisiinsa: kuninkaanlinna oli omanlaisensa haluihin ja himoihin perustuvien palveluksien ja ruumiinkaupan tyyssija, ja huoratalot tekivät parhaansa saadakseen asiakkaansa tuntemaan itsensä kaikkivaltiaaksi.

Luotin tähän jaloon pyrkimykseen, kun nostin nyrkkini koputukseen. Ilta oli myöhäinen. Olin matkustanut Delvintietä kuunkierron päivät kurvoni selässä, ja olin perinjuurin uuvuksissa sekä alushousujani myöten märkä. Koko matkan päälakea korventanut paahde oli muuttunut rankkasateeksi samaisena iltapäivänä enkä tiennyt, olisiko minun pitänyt olla tyytyväinen vai kyrpiintynyt. Sade oli saanut kurvoni oikuttelemaan ja takamukseni mustelmille, mutta toisaalta se oli antanut hyvän syyn vetää huppu pään ja kasvojen suojaksi. Kuninkaan siunaama karkotustuomio häälyi edelleen niskassani, joten porttivahtien ja armengeerien vältteleminen oli enemmän kuin suotavaa.

Ovi edessäni aukeni. Nopean vilkaisun jälkeen minut päästettiin sisään. Kysyin emäntää nimeltä, sillä tunsin talon entuudestaan. Tiesin ottavani riskin törmätä tuttuihin, mutta halusin olla varma siitä, että yöksi valitsemani seura vastaisi tarpeitani.

Halusin karkottaa mieltäni riivaavat muistikuvat kiihkeästi.

”Seuratkaa minua, hyvä herra”, ovivahti sanoi ja johdatti minut toimistotiloihin yläkertaan vievien portaiden takana. Mies pyysi minua odottamaan käytävässä sillä välin, kun kävi varmistamassa ajankohdan sopivuuden emännälle.

En ollut palannut Keskilinnaan itsetuho mielessäni, vaikka tietynlainen synkkyys varjostikin matkaani. Viimeiset vuodet eivät olleet parhaimpiani. Ensin kuoli isä, ritarikunnan arvostettu jäsen, ja jätti minut yksin pitämään Kovdasin nimen kunniassa. Muutama vuosi isän kuoleman jälkeen aseenkantajani Merio sai surmansa tapaturmaisesti, mutta yhtäkkiä siitä syytettiinkin minua – vuosia tapahtuneen jälkeen. Viimeisin epäonnistumiseni Konnon suhteen oli horjauttanut minut satulasta tykkänään. Olin pelannut ja hävinnyt, mutta olin valinnut pelini alun alkaenkin väärin. Minua kismitti enemmän kuin kykenin myöntämään. Olin ryvettänyt sekä nimeni että sydämeni.

Minulla oli onneksi suunnitelma. Miekkani myötä olin menettänyt merkittävän osan sanojeni painoarvosta, mutta täysin aseeton en silti ollut. Jokaviikkoinen kuninkaantunti oli aatelittomien alamaisten mahdollisuus tulla hallitsijansa kuulemaksi, ja olin selvittänyt tarkkaan mitä keinoja voisin käyttää selustani suojaamiseksi. Ensimmäinen siirto oli hankkia oleskelulupa Keskilinnaan. Vasta sen jälkeen voisin selvittää, mitä isälleni ja entiselle aseenkantajalleni oli tapahtunut. Ennen kuin voisin ajatella tulevaisuutta, minun oli kirkastettava käsitys menneisyydestäni. 

Kaikki muu oli toisarvoista."

    - Ritarin ansio, luku 1, (c) 2014, J.S. Meresmaa