Kutsu minua nimelläsi (André Aciman)

Yritän kiriä lukupinoa kiinni, ja vaikka se on pieni, on projekti edennyt hitaasti. Toukokuun ainoaksi kirjaksi jäi André Acimanin Kutsu minua nimelläsi, jonka olin lukemista ennen nähnyt elokuvana ja tykkäsin siitä tosi paljon. Mietin ainoastaan, että miten viipyilevä tarina toimii luetussa muodossa. Tylsistyisinkö. No en tylsistynyt! Kaukana siitä. Kävinpä myös kuuntelemassa sympaattisen oloisen kirjailijan haastattelun ennen elokuvan katsomista jo toista kertaa, mutta nyt kirjan lukeneena.

Takakannesta: 17-vuotias Elio on tottunut siihen, että hänen perheensä tarjoaa joka kesä vuokrahuoneen jatko-opiskelijalle. Kesällä 1987 italialaiseen huvilaan saapuu amerikkalainen Oliver, ja Elion maailma järkkyy. Filosofianopiskelija Oliver on älykäs, rento ja hurmaava siinä missä vielä teini-ikäinen Elio on ujo ja sisäänpäin kääntynyt. André Aciman kuvaa mestarillisesti ensirakkauden syntyä, sitä miten Oliver alkaa hallita Elion jokaista liikettä ja ajatusta, miten Elio tekee kaikkensa uskaltaakseen lähestyä rakkautensa kohdetta - ja miten vaikeasti tulkittava jo aikuinen Oliver on. Elion ja Oliverin intohimo palaa hetken kirkkaana ja Italian aurinko on ikuinen, mutta täydellinen kesä on lyhyt.

Aciman kuvaa ihanasti ja käsinkosketeltavan todentuntuisesti Elion ensirakkautta; Siitä syntyvää hyvänolon tunnetta, mutta myös tuskaa kun ei ole varma toisen tunteista ja haluaa silti olla vain toista lähellä. Ajatukset täyttyvät Oliverista ja Elion hyvinkin tarkkaan pohtivat pään sisäiset keskustelut itsensä kanssa on jotain niin hyvin tuttua! Näin jälkikäteen ajateltuna elokuvassa oli tosi hienosti saatu näytettyä nämä kaikki kirjavat ja monimutkaiset tunteet. Ehkä vähän harmittavasti kirjassa ollutta kiinnostavaa Vimini-lasta ei elokuvasta löytynyt ollenkaan.

Kirjan miljöönä on ihana Italian kuuma kesä, joka on kyllä täydellinen näyttämö kiihkeälle, nuorelle rakkaudelle. Kutsu minua nimelläsi saa jatkoa syksyllä, kun julkaistaan jatko-osa Find me.

André Aciman: Kutsu minua nimelläsi

(Call me by your name, 2007)

Tammi, 2019
Kirjastosta

Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Näin Lilan viimeistä kertaa viisi vuotta sitten, talvella 2005.

Olen aina yhtä innoissani, kun postin paketista paljastuu Elena Ferranten jokin Napoli-sarjan osa! Elena ja Lila jaksavat kiehtoa osasta toiseen ja tietenkin matkakuume on taattu. Kirjat ovat juuri sen mittaisia, ettei lukeminen lopu aivan yhdellä istumalla. Takaraivossa kummitteli ajatus sarjan loppumisesta, sillä viimeinen, neljäs osa, julkaistaan syksyllä (niin kaukana mutta niin lähellä!).

Takakannesta: Elena ja Lila ovat aikuistuneet ja elämä on vienyt heitä eri suuntiin. Kipakka Lila on jättänyt miehensä ja työskentelee nyt makkaratehtaalla karuissa oloissa. Lahjakas Elena on lähtenyt Napolista opiskelemaan ja julkaissut esikoisteoksensa; sen tuoma menestys avaa hänelle ovet oppineiden ja varakkaan sivistyneistön piireihin.

Eurooppa ympärillä kuohuu. Myös 1970-luvun Italiassa yhteiskunta mullistuu, poliittiset rakenteet, naisten asema ja sukupuoliroolit ovat murroksen kourissa. Lila ja Elena taistelevat päästäkseen pois vankiloistaan, kumpikin omastaan, ja pyrkivät irti patriarkaalisesta määräysvallasta, kurjuudesta ja tietämättömyydestä. Vaikka haasteita riittää niin lasten, aviomiesten kuin rakastajien kanssa, vahva side Lilan ja Elenan välillä pysyy, alati muuttuvana ja elävänä. 

Elena ja Lila eivät ole enää niin läheiset, sillä heidän välillään on ihan fyysinenkin välimatka. Silti näyttämisen halu on säilynyt ja Elena tuntee yhä jäävänsä jalkoihin, vaikka joillakin mittapuilla mitattuna hän on päässyt yhteiskunnassa pitkälle ja arvostetumpaan asemaan. Hän on myöskin päässyt pois Italian pikkukujilta, vaikkakin - hurjaa kyllä - kaipaa takaisin. "-- ja minun kävi häntä sääliksi, mutta samalla kadehdin häntä. Lapsellinen varmuuteni siitä, että hänet oli tarkoitettu tekemään ihmeellisiä asioita, kasvoi valtavaksi ja kaduin, että olin lähtenyt Napolista ja irrottautunut hänestä, tunsin jälleen tarvetta olla hänen lähellään."

Elenan ja Lilan vivahteikkaan ystävyyden kuvauksen lisäksi kirja pitää sisällään aikamoisen yhteiskunnan kuvauksen. Italia kuohuu ja sotajalalla ovat ainakin kommunistit, fasistit ja ammattiyhdistysliike. On vallankaapausyrityksiä, poliisin voimatoimia, tulitaisteluita ja verilöylyjä. Kortteleissa kahakoidaan. En voinut kolmannen osan kohdalla olla aistimatta sitä miten onnettomia kaikki olivat omilla tahoillaan. Elena luo kirjailijanuraansa, mutta sitä jarruttaa kahden lapsen saaminen. Mies ei tunnu arvostavan vaimoaan yhtään. Lila taas on keskellä yhteiskunnan kuohuntaa ja näkee sen lähietäisyydeltä sekä joutuu kuin puolivahingossa suoraan sekaan.

"--halusin sanoa ja tehdä kaikkea, mitä
ajattelin että hän olisi sanonut ja tehnyt--

Ferrante on taituri vailla vertaa. Hienoja henkilöitä. Mielenkiintoista pohdintaa. Lumoava Italia.

Mitenköhän tarina tulee päättymään? En malta odottaa! Lämpenevätkö Elenan ja Lilan välit ja säilyykö riippuvuussuhde yhä.

★★★★★
Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

(Storia di chi fugge e di chi resta, 2013)

Wsoy, 2018

Arvostelukappale

Napoli-sarja
Uuden nimen tarina (#2)
Loistava ystäväni (#1)

Elena Ferrante - Loistava ystäväni

"Rino soitti minulle aamulla, luulin että hän pyytäisi taas 
rahaa ja valmistauduin sanomaan ei. Mutta hänellä olikin 
toisenlaista asiaa: hänen äitinsä oli kadonnut."

kirjan alku

Paljon hehkutettu Loistava ystäväni löysi tiensä myös minun yöpöydälle ja jo tässä vaiheessa voin sanoa, että varmasti yksi tämän vuoden parhaita käännöskirjoja! Väärään osoitteeseen eivät ylistykset ole menneet. Elena Ferrante salanimen takana on julkisuutta välttelevä kirjailija.

Lila on jo pikkutyttönä peloton, uhmakas ja huippuälykäs, Elena taas epävarma tarkkailija. Mutta yhdessä tytöissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä. Tyttöjen keskinäinen kilpailu ja kateus potkii heitä eteenpäin, mutta luja yhteenkuuluvuus ei horju koskaan. Takakansi

Kirjaan humpsahtaa sisälle samantien. Se on intiimi, kiehtova ja elämännälkäinen. Napoli toisen maailmansodan jälkeen on rankka paikka. Ihmiset ovat suurelta osin köyhiä, lapset tekevät töitä, eivätkä juuri haaveile pitkälle kouluttautumisesta, sillä siihen vaaditaan rahaa. Kaduilla on väkivaltaa.

Elenalla ja Lillalla on erikoinen ystävyys, heillä ei ole montaa yhdistävää tekijää (kirjat tietenkin), mutta silti he vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetit ja viihtyvät yhdessä. Lila on räväkkä ja Elena hiljaisempi. Molemmat koulussa nopeita oppijoita, mutta Lila on ihan omaa luokkaansa; Hän omaksuu asioita huikeen tahtiin, vaivattomasti ja Elena yrittää pysyä hänen perässään, nousta jopa ohi, mutta se on turha kilpailu. Lapsuudesta saakka Lila haastaa Elenaa ja tämähän seuraa perässä.

"Vähän ennen neljättä kerrosta Lila teki jotakin yllättävää. Hän pysähtyi odottamaan minua, ja kun olin päässyt hänen rinnalleen, hän tarttui käteeni. Se ele muutti kaiken välillämme ainiaaksi"

Eletään miesten hallitsemassa maailmassa, jossa miehen kunnianloukkauksesta seuraa välittömästi selkkaus. Lila kapinoi raivokkaasti ja tekee asiat miten haluaa muiden seuratessa pelokkaina vieressä. Hän on kiehtova henkilö kaikessa mystisyydessään ja hänen tekemisiään osaa kaikista vähiten ennustaa. Muutenkin Loistava ystäväni on täynnä yllättäviä käänteitä, eikä mitenkään voi tietää mitä seuraavaksi on luvassa. Ferrante taiturimaisesti kuljettaa lukijan halki tapahtumien. Loistava ystäväni on raikas tuulahdus kirjamaailmaan.

Lila ei kuitenkaan täysin yksipuoleinen henkilö ole, hänestä löytyy muitakin kuin uhkarohkea puoli. Hänellä on omat pelkonsa, maailma Napolin ulkopuolella mietityttää ja pelottaa. Elena taas kamppailee jatkuvasti itsensä kanssa, yhdessä hetkessä hän pitää itseään lahjakkaana ja seuraavassa Lilan kopioijana, joka ei osaa tehdä mitään omaa. Vaikka Elena ja Lila eivät aina yhdessä ole ja he menevät omia polkujaan, on heidän välinen side luja. Kirja pursuaa muutenkin mielenkiintosia henkilöitä. Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että että kirjailijan etunimi on sama kuin pähenkilöllä. Onkohan sillä joku merkitys?

Kirjassa päästään tyttöjen nuoruuteen asti ja Loistava ystäväni onkin napolilaissarjan ensimmäinen osa neljästä ja jos ei jaksa odottaa seuraavaa osaa, voi sillä aikaa lukea Ferrantelta muut suomennetut kirjat: Amalian rakkaus (1992) ja Hylkäämisen päivät (2002). Täällä ruudun takana ainakin yksi kiinnostunut ilmoittautuu!

_______

Elena Ferrante - Loistava ystäväni

( L'amica geniale, 2011)

WSOY, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★★

Fausto Brizzi - 100 onnen päivää

"Elämässäni tärkeitä päiviä on ollut kolme."

kirjan alku

Varoitus: kirjan lopussa on itkuvaara. Takakannessa luvattu "hulvaton nyyhkytarina" osui siis oikeaan. Vastapainona kirja on täynnä Fausto Brizzin mahtavaa huumoria, joten liian itkuiseksi tarina ei mene, eikä nenäliinoja tarvitse älyttömiä määriä tuhlailla.   

Mitä sinä tekisit, jos sinulla olisi sata päivää jäljellä? 

Italialainen Lucio joutuu vastaamaan tähän kysymykseen juuri ennen 40-vuotispäiväänsä, kun elämä on muutenkin poissa raiteiltaan. Syrjähypystä suivaantunut vaimo on heittänyt hänet pihalle perheen kodista, ja Lucio on päätynyt asustelemaan appiukkonsa konditorian takahuoneessa. Kun mies tajuaa lähtölaskentansa alkaneen, hän päättää elää loppuelämänsä niin kuin hänen olisi aina pitänyt: tekemällä jokaisesta hetkestä merkityksellisen. Sadassa päivässä Lucio aikoo muun muassa ehtiä nauttimaan appiukkonsa leipomista tuoreista munkkirinkilöistä ja lähteä ystäviensä kanssa seikkailulle, josta on pitkään haaveillut. Mutta ennen kaikkea hän haluaa saada vaimonsa antamaan hänelle anteeksi ennen kuin on liian myöhäistä. Takakansi

"Ai pari? Sinulla on salainen keksikätkö puhtaiden sukkien keskellä."

"Löysitkö sinä sen?"

"Kukahan sinun sukkasi pesi, mitä luulet? Pyhä henki?"

100 onnen päivää -kirjan jälkeen oikein puhkuu tarmoa totetuttaa lapsuudenunelmat ja vähät välittää näyttääkö muiden silmissä naurettavalta niitä tehdessään. Tärkeimmiksi asioiksi Luciolle muodostui kuitenkin perheen kanssa vietetty aika ja vaimoltaan hän janoaa anteeksiantoa. Lucio on hurjan päättäväinen suunnitelmiensa kanssa, eikä pahemmin kriiseile lähestyvää kuolemaa, tai sitten kaikki negatiiviset tunteet ja pelot käytkeytyy tuon hulvattoman huumorin taakse. Kirjaa kuljettaa positiivinen perusvire. Mitähän sitä itse tekisi viimeisten 100 päivän aikana?

Henkilögalleria oli aivan ihastuttava; pidin monista, sillä he olivat hyvin inspiroivia kuten itse päähenkilö Lucio, hänen tyttärensä, joka kyselee kinkkisiä, viisaita kysymyksiä sekä Massimiliano, jonka koti on avoinna kaikille, jotka kaipaavat seuraa. Loistava ajatus! Lähtiessä saa halutessaan jätttää jonkun summan seuraavia kestityksiä varten. Tuollaisia paikkoja pitäisi ihan oikeasti perustaa. Ihmiset tulevat sinne kaikenlaisine huolineen ja siellä heitä kuunnellaan.

"Turhin kaikista päivistä on se, jona ihminen ei ole nauranut."

Minulle tästä muodostui tärkeä kirja, joka kolahti juuri siihenhetkiseen tilanteeseen voimakkaasti. Aina välillä sitä tarvitsee pienen muistutuksen siitä millaiseksi elämänsä haluaa muodostaa ja millaisia valintoja pitäisi tehdä. Melkein täydellisen lukukokemuksesta olisi tehnyt, jos olisi munkki vielä kädessä ollut ;)

_______

Fausto Brizzi - 100 0nnen päivää

(Cento giorni di felicità, 2013)

Gummerus, 2016

Kirjastosta lainattu
Tähtiä: ★★★★
 

Vera Vala - Kuolema sypressin varjossa

Kuolema sypressin varjossa - Vera Vala

Gummerus, 2012
Kansi: Jenni Noponen

Kirjastosta lainattu

Rikoksen jäljillä -lukuhaaste nro 10

Suomainen kirjailija, jonka teoksen miljöö on Italia ja jota monet ovat kehuneet. Pakko tutustua! Kuolema sypressin varjossa on kirjailijan esikoisdekkari.

Italiais-suomalainen Arianna de Bellis kuuluu etsivätoimiston vakikalustoon ja suurin osa heidän toimeksiannoistaan koostuu mahdollisten pettämisten tutkimisesta, kunnes Tolfan pikkukylässä saa surmansa vaalea amerikkalaisnainen Lily Montgomery. Lilyn lanko, Realen hotellisuvun hurmuri Luciano pyytää Ariannaa selvittämään murhaajan ja kun Arianna juttua alkaa tutkimaan, hän huomaa Lilyn olleen varsinainen miestennielijä, jolla vihamiehiä riittää. Pikkukylän pinnan alla kuhisee.

Arianna on päähenkilönä hyvin sympaattinen. Punapää on miehensä Giovannin kuoleman jälkeen ryhtynyt selvittämään rikoksia ja Lilyn murhaa tutkiessa hän huomaa ihastuneensa ensimmäistä kerta miehensä kuoleman jälkeen. Hyvin lähellä oltiin perinteistä kolmiodraamaa (hui kauhistus), mutta onneksi kirjailija ratkaisi asian aika hyvällä tavalla. Ariannan menneisyys on kirjassa vahvasti läsnä, sillä hän ei ole päässyt vielä täysin miehensä Giovannin kuoleman yli. Lisäksi Giovannin ystävä Bartolomeo pitää huolta Ariannasta soittelemalla tälle aika ajoin. Heidän suhteensa on ulkoisesti ystävyyssuhde, mutta niinhän ne monet suhteet alkavat...

Tämän lukemisesta kehkeytyi pienoinen lukumaraton, sillä kirja oli kirjastosta lainassa ja eräpäivä lähestyi uhkaavasti. Olin kuitenkin jo parikymmentä sivua ehtinyt lukea ja tarinan makuun päästä, niin ehdottomasti halusin loppuun asti lukea. No, 300 sivua päivässähän ei missään tunnu ;) Ei siinä mennyt kuin aamusta puoleenpäivään lukaista kirja. Hyvää harjoitusta tulevaa 24 tunnin lukumaratonia varten.

Jotkut ilmiselvät lauseet olisi voinut jättää pois, vaikka niiden tarkoitus oli varmaan luoda jännitystä, mutta minulle ne olivat enemmänkin kömpelöitä ja tarkoitus liian läpinäkyvä. Esimerkiksi kun murha oli vasta tapahtunut, niin jo heti silloin Arianna tiesi joutuvansa murhaajan tappolistalle. Pidin kuitenkin tavasta, jolla kirjailija pikkuhiljaa alkoi lukijan mieleen kylvää mahdollista ajatusta murhaajasta, joka käsittää noin kymmenkunta henkilöä. Heidät kaikki saatetaan epäilyttävään valoon ja pienoinen motiivikin laitetaan mukaan. Jees! Henkilöt ovat erittäin uskottavia ja voisin heistä kaikki mainita, mutta enpä viitsi, kun heitä on sen verran paljon kuitenkin, mutta pysyin aika hyvin kärryillä, että kuka on kukin. Mukaan on saatu poliittisia kuvioita, kun poliitikko Alessandro näyttää olleen sotkeutunut jonkinlaiseen suhteeseen Lilyn kanssa. Huumori kirjaan tulee taas homoetsivä Angelon kautta, joka käy hauskoja sananvaihtoja Ariannan kanssa.

Hyväntuulinen ja naljaileva kirja, vaikka taustalla onkin kyse murhatutkimuksesta. Kyse ei siis ole perinteisestä dekkarista, vaan sen viihdyttävämmästä muodosta, jossa mukana on romantiikan tuntua. Tunnelma, Italian tuoksut, maut, maisemat herättivät kiinnostuksen Italiaa kohtaan. Se kaikki oli kuvailtu niin hyvin, että saatoin tuntea auringon paahteen selässä (tosin Suomen +30C porottava aurinko saattoi auttaa asiaa). Kannetkin ovat niin kauniit ja varmasti vielä jossain vaiheessa tulen Vera Valan muutkin Arianna de Bellis tutkii- sarjan kirjat lukemaan.

Tähtiä: ★★★★½

Joseph Brodsky - Veden peili

Veden peili - Joseph Brodsky

(Watermark, 1992)

Tammi, 1994
Kirjastosta

"Monta kuunkiertoa sitten dollari oli 670 liiraa ja minä olin kolmenkymmenenkahden." 

kirjan ensimmäinen lause

Kirjan kirjoittaja oli venäläis-amerikkainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1987. Kirja löytyi otsikon "esseitä" alta ja se on kirja Italiasta. Oodi Italialle suorastaan. Kirja kertoo kirjailijan kokemuksista Venetsiasta, jossa hän kävi aina uudelleen ja uudelleen. Brodskyn omasta elämästä myös.

Nopealukuinenhan tämä oli (no, sivujakin oli vain päälle sata), sillä kirja muodostui pienistä kokonaisuuksista, joita oli helppo ahmia. Illallakin vain ajatteli väsymyksen iskiessä, että luen vielä tämän... ja tämän... ja... Ja sinne oli puolet kirjasta mennyt. Filosofinenkin tämä oli, sillä pohdintaa löytyy valosta ja pimeydestä, menneisyydestä ja nykyhytkestä, elämästä ja kuolemasta. Mutta sopivan kevyttä ja ymmärrettävää - muuten olisivat tähdet ropisseet alaspäin reilusti... Sopivassa määrin oli huomioita Venetsian arkkitehtuurista, taiteesta ja ilmapiiristä, sillä tekstien väleihin kirjailija oli ujuttanut juttuja omasta elämästään. Välillä luulinkin lukevani mielenkiintoista romaania, kunnes hypättiin taas leijonaveistoksiin tai gondoleihin.

Joitain noista tekstipätkistä voisi ihan hyvin ottaa mukaan johonkin romaaniin, niin eläväisiä ja hyvin kuvaavia ne olivat. "Auringonlaskun aikaan kaikki kaupungit näyttävät ihmeen ihanilta, mutta jotkut näyttävät ihanammilta kuin muut. Reliefit muuttuvat sulokkaammiksi, pylväät pyöreämmäksi, kapiteelit kiehkuraisemmiksi, karniisit tomerammaksi, torninhuiput tuimemmiksi, syvennykset syvemmiksi, opetuslapset poimukkaammiksi, enkelit leijuviksi." Itse olen haikaillut Italiasta nimenomaan kesällä, mutta kumma kyllä, kirjailija ylisti talvea. Turistirysät eivat silloin tietenkään ole yhtä pahat, mutta olisihan siellä kesällä ihana käydä.

Mieleni halajaa mennä Italiaan gondolilla ajelemaan.
Lopuksi piti käydä vielä fiilistelemässä kuvia Venetsiasta kuvahaun kautta :)

Tähtiä: ★★½