Näytetään tekstit, joissa on tunniste napoli-sarja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste napoli-sarja. Näytä kaikki tekstit

15.8.2019

Kesän kirjat





Koko alkuvuoden kestänyt lukujumi alkaa viimein helpottaa ja kirjoja on tullut luettua, jos nyt ei ihan normaaliin tahtiin niin ainakin huomattavasti viime aikoja enemmän! Jee. Alkuvuosi meni aika uutuuspainoitteisesti, mutta nyt on tullut luettua vanhempaakin kirjallisuutta ja oman hyllyn kirjoja ja toivon jatkavani sillä linjalla loppuvuoden, vaikka tietysti en syksyn uutuuksiakaan halua täysin ohittaa. Onhan siellä tulossa uutta kuvitettu Potteria, Orjattaresi tarina jatkuu, Anne Frankin päiväkirjat sarjakuvamuodossa... kaikkea kivaa siis! Alla pienimuotoista höpinää kesällä lukemistani kirjoista.



✚     ✚     ✚


Keskusteluja ystävien kesken
Sally Rooney

Takakannesta: Yliopistossa opiskelevat Frances ja Bobbi liikkuvat erottamattomana kaksikkona Dublinin kirjallisten piirien laitamilla. Bobbi hurmaa ihmiset, Frances tekee heistä viiltäviä huomioita. Juhlissa he tutustuvat kuuluisaan valokuvaajaan Melissaan ja tämän puolisoon. Tuttavuus syvenee neliödraamaksi, jonka seuraukset uhkaavat Francesin koko elämän perustaa.

Parikymppiset Frances ja Bobbi luovivat elämänpyörteissä etsien indentiteettiään ja paikkaansa ja vaikka tästä ei syntynytkään maailman unohtumattominta lukuelämystä, niin jokin tuossa sekavassa ihmissuhdesopassa ja Francesin ja Bobbin suhteessa vetosi. Eikä tietenkään haitannut, että nuoret naiset pyörivät paljon kulttuuririennoissa, joka on jo itsessään kiehtova miljöö.

Rooneylla on napakka kirjoitustyylistä ja mienkiintoisia pohdintoja. Olin erityisen iloisesti yllättynyt kirjan endimetrioosi-kuvauksista, joihin en ole tietääkseni ennen kaunokirjallisuudessa törmännyt. Lisäksi siitä ei tehty mitään sairaskertomusta niin kuin hyvin monesti näkee, vaan päähenkilö oli paljon kaikkea muutakin. Keskusteluja ystävien kesken on ehdottomasti tutustumisen arvoinen!



✚     ✚     ✚


Sydänsurujen kääntöpuoli
Becky Albertalli

Takakannesta: 17-vuotiaalla Mollylla on ollut kymmeniä ihastuksia, mutta yhdellekään pojalle hän ei ole rohjennut ilmaista kiinnostustaan. Mollyn mielestä hänen kaltaisensa pulskan tytön on syytä varoa joutumasta naurunalaiseksi. Kaveripiiriin ilmaantuu komea ja sulavakäytöksinen Will – täydellinen poikaystäväehdokas. Mutta miksi Mollyn ajatukset harhautuvat tämän tästä Reidiin, joka on Williin verrattuna tosi laimea tapaus?

Sydänsurujen kääntöpuoli on söpö nuortenkirja ihastumisista ja sisaruudesta. Uskon sen olevan nuorille hyvin samaistuttavasti kirjoitettu ja päähenkilö Molly on todella sympaattinen hahmo. En kylläkään odottanut yhtään vähempää Albertallin edellisen, Minä, Simon, Homo Sapiens, kirjan jälkeen.



✚     ✚     ✚


Ökyrikkaat aasialaiset 
Kevin Kwan

Takakannesta: Kun amerikankiinalainen Rachel saa poikaystävältään Nicholasilta kutsun sukuhäihin Singaporeen, häntä odottaa elämänsä yllätys. Nicholas ei nimittäin ole sattunut mainitsemaan, että tulee upporikkaasta suvusta. -- Rachel löytää itsensä ökyelämän, juorujen ja juonittelujen hornankattilasta, jossa suhde Nicholasiin joutuu pahemman kerran koetukselle.

Kesän kevyemmästä viihteestä vastasi Ökyrikkaat aasialaiset, joka päätyi lukulistalle elokuvan trailerin ilmestymisen jälkeen. Aavistuksen turhan paksuksi päässyt tarina oli mukavaa löhöilylukemista. Juonittelua, juoruja, kalliita pukuja, massiivisia kartanoita, pettämistä, valtapeliä ja tietenkin rakkautta. Hyvin överi meininki siis. Vähän suuremmasta muotitietoisuudesta ei olisi ollut haittaa, sillä nyt osa asioista meni ohi ihan sen vuoksi. Myönnän myös, että kirjan alkua lukuunottamatta kaikki muut sivujen alaviitteet jäi lukematta, koska ei vaan jaksanut - niitä oli niin paljon.



✚     ✚     ✚


Kadonneen lapsen tarina
Elena Ferrante
Takakannesta: Elena Greco muuttaa tyttärineen takaisin lapsuutensa maisemiin Napoliin ollakseen lähellä rakkaimpiaan. Jännite Lilan ja Elenan välillä lientyy perhe-elämän realiteeteissa ja taistellessa naapurustoa kuristusotteessa pitävää rikollisuutta vastaan. Uusi aika tulee myös vanhaan Napoliin ja kaupungin asukkaiden elämässä alati läsnä oleva järjestäytynyt rikollisuuskin siirtyy entistä kovemmille aloille, huumekauppaan. Elena ja Lila kuuluvat niihin harvoihin jotka eivät ole riippuvaisia Solaran perheen liiketoimista, seikka joka johtaa vaaralliseen konfliktiin.

Kadonneen lapsen tarina on Napoli-sarjan neljäs ja viimeinen osa. Huomasin jo edellisen osan kohdalla pientä innostuksen hiipumista (vai oliko se taisteluväsymystä?) ja tämän neljännen osan lukeminen oli - kamalaa sanoa alkuosien suurena fanina mutta ollaan nyt rehellisiä - työlästä. Olisin varmaan kaivannut jotain toimintaa ja suurempia tapahtumia sen sijaan, että nyt liikuttiin niin vahvasti ihmissuhdepohdinnoissa ja -analyyseissä. Ensimmäisissä osissa oli erilaista menoa ja jännitettä. Tuon tarkemmin en ole onnistunut jäsentämään sekavia ajatuksiani siitä mikä Kadonneen lapsen tarinassa tökki. Taitava ihmiskuvaaja Ferrante silti on.


8.6.2018

Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät


Näin Lilan viimeistä kertaa viisi vuotta sitten, talvella 2005.

Olen aina yhtä innoissani, kun postin paketista paljastuu Elena Ferranten jokin Napoli-sarjan osa! Elena ja Lila jaksavat kiehtoa osasta toiseen ja tietenkin matkakuume on taattu. Kirjat ovat juuri sen mittaisia, ettei lukeminen lopu aivan yhdellä istumalla. Takaraivossa kummitteli ajatus sarjan loppumisesta, sillä viimeinen, neljäs osa, julkaistaan syksyllä (niin kaukana mutta niin lähellä!).

Takakannesta: Elena ja Lila ovat aikuistuneet ja elämä on vienyt heitä eri suuntiin. Kipakka Lila on jättänyt miehensä ja työskentelee nyt makkaratehtaalla karuissa oloissa. Lahjakas Elena on lähtenyt Napolista opiskelemaan ja julkaissut esikoisteoksensa; sen tuoma menestys avaa hänelle ovet oppineiden ja varakkaan sivistyneistön piireihin.

Eurooppa ympärillä kuohuu. Myös 1970-luvun Italiassa yhteiskunta mullistuu, poliittiset rakenteet, naisten asema ja sukupuoliroolit ovat murroksen kourissa. Lila ja Elena taistelevat päästäkseen pois vankiloistaan, kumpikin omastaan, ja pyrkivät irti patriarkaalisesta määräysvallasta, kurjuudesta ja tietämättömyydestä. Vaikka haasteita riittää niin lasten, aviomiesten kuin rakastajien kanssa, vahva side Lilan ja Elenan välillä pysyy, alati muuttuvana ja elävänä. 


Elena ja Lila eivät ole enää niin läheiset, sillä heidän välillään on ihan fyysinenkin välimatka. Silti näyttämisen halu on säilynyt ja Elena tuntee yhä jäävänsä jalkoihin, vaikka joillakin mittapuilla mitattuna hän on päässyt yhteiskunnassa pitkälle ja arvostetumpaan asemaan. Hän on myöskin päässyt pois Italian pikkukujilta, vaikkakin - hurjaa kyllä - kaipaa takaisin. "-- ja minun kävi häntä sääliksi, mutta samalla kadehdin häntä. Lapsellinen varmuuteni siitä, että hänet oli tarkoitettu tekemään ihmeellisiä asioita, kasvoi valtavaksi ja kaduin, että olin lähtenyt Napolista ja irrottautunut hänestä, tunsin jälleen tarvetta olla hänen lähellään."

Elenan ja Lilan vivahteikkaan ystävyyden kuvauksen lisäksi kirja pitää sisällään aikamoisen yhteiskunnan kuvauksen. Italia kuohuu ja sotajalalla ovat ainakin kommunistit, fasistit ja ammattiyhdistysliike. On vallankaapausyrityksiä, poliisin voimatoimia, tulitaisteluita ja verilöylyjä. Kortteleissa kahakoidaan. En voinut kolmannen osan kohdalla olla aistimatta sitä miten onnettomia kaikki olivat omilla tahoillaan. Elena luo kirjailijanuraansa, mutta sitä jarruttaa kahden lapsen saaminen. Mies ei tunnu arvostavan vaimoaan yhtään. Lila taas on keskellä yhteiskunnan kuohuntaa ja näkee sen lähietäisyydeltä sekä joutuu kuin puolivahingossa suoraan sekaan.

"--halusin sanoa ja tehdä kaikkea, mitä
ajattelin että hän olisi sanonut ja tehnyt--

Ferrante on taituri vailla vertaa. Hienoja henkilöitä. Mielenkiintoista pohdintaa. Lumoava Italia.

Mitenköhän tarina tulee päättymään? En malta odottaa! Lämpenevätkö Elenan ja Lilan välit ja säilyykö riippuvuussuhde yhä.


Elena Ferrante - Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
(Storia di chi fugge e di chi resta, 2013)
Wsoy, 2018
Arvostelukappale

21.6.2017

Elena Ferrante - Uuden nimen tarina


"Keväällä 1966 Lila uskoi haltuuni peltilaatikon,
jossa oli kahdeksan muistivihkoa."

Oikeastaan heti kun sain Napoli-sarjan ensimmäisen osan, Loistava ystäväni, luettua, aloin odottamaan kuumeisesti jatkoa. Alkuun iski pieni paniikki, kun ensimmäiseksi näki pitkän henkilöluottelon, mutta kun kirjaa alkoi lukemaan, niin kyllähän ne asiat samantien muistuivat mieleen. Tämän pidemmälle ei kannata lukea, jos tuo Loistava ystäväni on lukematta.

Takakannesta: Napolin laitamilla varttuneet ystävykset Elena ja Lila pyristelevät irti lapsuutensa köyhyydestä, väkivallasta, näköalattomuudesta ja miesten määräysvallasta. Aikuisuuden kynnyksellä he viskautuvat eri suuntiin: Lila päätyy naimisiin ja perheyrityksen palvelukseen, mutta Elena onnistuu pääsemään yliopistoon. Lila nousee älynsä ja tarmonsa ansiosta lähiympäristönsä vaikuttajaksi sillä aikaa, kun Elena luovii 1960-luvun Italian opiskelijaliikkeen poliittisissa tuulissa. Kun tytöt hullaantuvat samaan mieheen, mustasukkaisuus ja kateus happamoittavat välejä. Toisaalta mutkikas ystävyys ja hiljainen keskinäinen kilpailu antaa kummallekin uhmakasta, eteenpäin ajavaa voimaa, eikä yhteenkuuluvuuden tunne häviä.

Uuden nimen tarina jatkaa suoraan siitä, mihin viimeksi päästiin. Elenalla ja Lilalla on edelleen mutkikkaat välit heidän astellessa kohti aikuisuutta. Lila on mennyt nuorena naimisiin ja Elena jatkaa sinnikkäästi opiskeluja. Lilalla on yhä läpitunkeva vaikutus Elenaan vaikka heidän tiensä eroaa pidemmäksikin aikaa Elenan ottaessa Napoliin ja kaikkeen siihen liittyvään etäisyyttä opiskelemalla muualla. Lilan tiukka ote pitää.


"Lilan jokainen sana kutisti minua. Tuntui kuin kaikki hänen lauseensa,
jopa pikkutyttönä kirjoittamansa, olisivat tehneet tyhjiksi minun ajatukseni - nykypäiväiset, ei lapsuudenaikaiset. Samalla jokainen sivu herätti minussa
omia ajatuksia, ideoita, kirjoitusaiheita, aivan kuin olisin siihen asti elänyt
ahkerassa mutta aikaansaamattomassa tylsyyden tilassa."

Elena Ferrante onnistuu kuvaamaan taitavasti italialaista elämäntyyliä, niin että minäkin, joka en sitä kovin tunne, uskon käsittäväni jotain. Elenan sisäinen maailma tulee lukijalle näkyväksi ja hänen kauttaan myös Lilan, joka on tosin oikukkampi tapaus. Lilasta ja hänen aikeistaan ei aina voi olla varma. Hän tekee mielensä mukaan ja määräilee. Jossain kohti hänen uhmansa kauhistutti ja sai pelkäämään tarinan jatkoa. Naisilla ei määräämisvaltaa miehiin verrattuna juuri ole, mutta Lila ei sovi hiljaisen ja myötäilevän vaimon muottiin.

Uuden nimen tarina onnistuu siinä, minkä luulin olevan mahdotonta; se on vähintään yhtä hyvä kuin Loistava ystäväni ja armottomasti se ottaa lukijan taas matkaansa Napolin korttelien myllerrykseen. On niin ihanaa olla näin hurmiossa jostain kirjasarjasta, vaikka tässä tapauksessa se tarkoittaa tuskaista odottamista sarjan kolmatta osaa ajatellen. Kaksi osaa siis odottaa vielä suomentamista, enkä malta odottaa❣ 😍
_____________________________________

Elena Ferrante - Uuden nimen tarina
(Storia del nuovo cognome, 2012)
Wsoy, 2017
Arvostelukappale
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...