Liza Marklund: Panttivanki

Marklund oli sotkenut juonikuvionsa niin pahasti, että Annikan mies Thomas piti tappaa. Sekin jäi puolitiehen. Tästä on hyvä jatkaa taas jonain päivänä, jos Thomas halutaan takasin kehiin.

Juoni oli epäuskottava koska haluttiin koko ajan välttää vaikutelmaa että Ruotsin valtio maksaa panttivankien lunnaat, ettei kukaan vaan saa vääriä vaikutteita. Marklund on huono ja mää oon hölmö kun tartuin taas yhteen Annika-seikkailuun.

Liza Marklund: Panttivanki (Du gamla, du fria 2011) Otava, suom. Päivi Kivelä ja Kari Koski
Arvio: * Tosi huono

Lisa Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat

Luin kirjan ennen kuin tutustuin kirjoitusprosessiin sen enempää. Prosessin ongelmiin nähden kirja on tosi hyvä. Marklund on joutunut toimimaan yhteistyössä kahdella kielellä. Ilmeisesti hän kuitenkin kirjoitti ruotsiksi. Wikipedian Patterson-sivun mukaan kirjaa ei ole vielä edes julkaistu! Ehkä sitä ei sitten ole julkaistu vaikka Amerikassa, mutta Suomessa se ainakin oli ja ruotsinkielinen tekstikin taitaa olla olemassa, koska siitä tämä oli suomennettu.

Juoni oli kekseliäs (raaka) ja monipuolinen (sairas). Luin kirjan yhdeltä istumiselta 2,5 tunnissa. Kirja oli siis lyhyt, mutta vangitseva. Loppuratkaisu ei paljastunut kokonaan edes ihan lopussa (tappoiko Sylvia vanhempansa?).

Marklund kaipaisi Pattersonin kaltaisia valjaita useamminkin. Tällä kertaa ei tarvinnut lukea ollenkaan miten Annika Bengtzon kääntää alushousunsa...

Lisa Marklund & James Patterson: Postikorttimurhat (Postcard killers 2010) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Parempi kuin Marklund viime aikoina

Liza Marklund: Paikka auringossa

Kirja oli lähes suoraa jatkoa edelliselle kirjalle. Nämä siis kannattaa lukea järjestyksessä.

Annika laukkasi koko ajan Malagassa tekemässä juttuja ja joutui koko ajan syvemmälle mukaan juttuun joka alkoi jo viime kirjassa. Tuon jutun perhesuhteet ja taustat olivat niin monimutkaiset, että en kirjan loputtuakaan ollut ihan varma kuka kukin oli ja missä suhteessa muihin. Loppu oli kuitenkin vapauttava: kaikki oikeasti pahat kuolivat, hyvät jäivät henkiin ja hampun viljelijät jatkoivat hommiaan.

Marklundin Suomi-kuva on omituinen. Hän mainitsi taas hahmon nimeltä "Timmo". Onhan Suomessa Timoja ja Kimmoja mutten ole ikinä kuullut Timmosta. VRK:n mukaan niitä on 18 eli se ei ole mikään järkevä nimivalinta suomalaiselle ruotsalaisessa kirjassa.

Kirjan suomentaja vaikutti hiukan suomen kielestä vieraantuneelta. Välillä oli tosi kummallisia yhdyssanoja.

Liza Marklund: Paikka auringossa (En plats i solen 2008) Otava, suom. Päivi Kivelä
Arvio: *** Tyypillinen Marklund

Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan

Kirja on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäinen erityisesti on tärkeä. Siinä osoitetaan miten jo lapsesta asti tytöistä kasvatetaan tyttöjä ja pojista poikia. Siinä on mielenkiintoisia tutkimustuloksia siitä miten tytöt oppivat jo pienenä keskustelemaan, ymmärtämään ja palvelemaan ja pojat taas oppivat saamaan kaikki tarvittava pelkällä murahduksella.

Kirjan toinen osa kertoo miten naiset sitten vanhempana pärjäävät työelämässä ja miten huonosti heitä kohdellaan. Kolmas osa keskittyy ohjeisiin, joilla väistää ja hallita näitä "miinoja".

Itse en nää tätä asiaa ollenkaan näin. Itse olen töissä naisena erittäin miesvaltaisessa ympäristössä. Vuosikaudet luulin että minua kohdellaan niin kuin muitakin, mutta pikkuhiljaa minulle on valjennut, että minua saatetaan joissain tilanteissa kohdella "naisena". Siihen miinaan paras ratkaisu on "ottaa tilaa" ja "puhua miesten kieltä" niinkuin Lisa ja Lotta asian ilmaisee.

Perimmäisen näkemyseron itseni ja kirjoittajien välille asettuu kuitenkin ruotsalaisen ja suomalaisen yhteiskunnan erot. En esimerkiksi muista koskaan nähneeni Falkenbergin kaduilla yhtään "poikatyttöä" kaikkien niiden ruskettuneiden, vaaleahiuksisten, pitkäsääristen ruotsalaistyttöjen keskellä. Toisaalta Ville Niinistö sanoi eilisessä NYT-liitteessä, että "Ruotsissa miehet voivat näyttää tunteita ja olla monenlaisia. Suomessa on vielä hieman liikaa machokulttuuria." Ehkä Ruotsin tasa-arvo onkin sitä, että miehet muuttuvat vähän enemmän naisten kaltaisiksi ja Suomessa taas naiset muuttuvat vähän enemmän miesten kaltaiseksi.

Itse koen, ettei minua ole koskaan kotonani kohdeltu "tyttönä" ja minuun on uskottu ja pidetty mitä tahansa mahdollisena. On annettu tehdä virheitä ja oppia niistä. Voi olla, että Ruotsissa on enemmän Lotan isän kaltaisia perheenisiä, joiden mielestä tytöstä ei tule lääkäriä. Voi olla että ero johtuu myös ajasta, Lotta on minua 16 vuotta vanhempi.

Kirjassa kehotetaan verkostoitumaan erityisesti naisten kanssa. Henkilökohtaisesti kuitenkin kannatan verkostoitumista sekä miesten että naisten kanssa.

Liza Marklund ja Lotta Snickare: Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka eivät auta toisiaan (Det finns en särlskild plats i helvetet för kvinnor som inte hjälper varandra 2005) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Omituisia näkemyksiä, mutta suosittelen silti

Liza Marklund: Turvapaikka

Aluksi tuntui, että olisin lukenut tämän kirjan aikaisemminkin. En ole. Saattaa olla, että Marklund tai joku muu ruotsalainen on kirjoittanut kirjan säätiöstä, joka piilottaa ihmisiä, muttei se ole tämä kirja.

Tämä oli vähän kuin "Papillonin" jatko-osa "Banco! - kaikki pelissä": käydään läpi edellisen kirjan kirjoittaminen ja julkaisu ja eletään "Kaikki pelissä" -elämää eri paikoissa. Tässä tapauksessa se oli kyllä enemmän pakon sanelemaa kuin oma valinta.

En jaksa uskoa, että pohjoismainen oikeusjärjestelmä toimii niin, että kiusaaja saa jäädä asumaan kotipaikalleen ja kiusattu joutuu elämään muutto-pelko-helvetissä lopun elämäänsä. Mutta niin se vain näyttää menevän. Tällainen oikeusjärjestelmä on rakennettu kunnollisille ihmisille, jotka rikkovat sääntöjä vain satunnaisesti. Jos on tarpeeksi häikäilemätön niin pääsee kaikesta kuin koira veräjästä. Hyvä esimerkki tästä on jono. Joskus ulkomailla kun jonottaa kiltisti niin huomaa liikkuvansa ainoastaan taaksepäin. Muut ihmiset tietävät miten jono toimii oikeasti, kiilaamalla. Tämä ilmiö on niinkin lähellä kuin Saksassa Venäjästä ja Virosta puhumattakaan.

Nyt alan innolla lukea tuon päähenkilön oman version tarinasta...

Liza Marklund: Turvapaikka (Asyl 2004) Otava, suom. Sanna Manninen
Arvio: ** Tyypillinen jatko-osa

Liza Marklund: Uhatut

Luin tämän uudestaan asiasta nousseen kohun takia. Seuraavana odottaa jatko-osat "Turvapaikka" ja "Mian salaisuus".

Tämä kirja on hyytävä kertomus pelkäämisestä ja periksiantamattomuudesta. Tätä kun lukee niin voi alkaa taas kerran miettiä millainen tyynyillä pehmustettu maailma kaikkia siellä kansankodissa odottaa. Minusta ainakin on ihan tervettä, että Suomesta voidaan karkoittaa jatkuvasti rikoksiin syyllistyneet maahanmuuttajat. Toinen ongelma, niin Suomessa kuin Ruotsissakin, näyttää olevan että jatkuvasti pikkurikoksiin syyllistyneet eivät saa koskaan oikein isoja tuomioita. Pitäisi olla joku "jatkettu rikos" johon johtaisi vaikka viisi ajokortitta ajoa tai viisi näpistystä ja rangaistus olisi vaikka karkoitus tai 5 vuotta linnaa. Silloin pysyisi tässäkin kirjassa kuvattu kiusaaja paremmin kurissa.

Mutta kirjaahan tässä piti arvostella eikä kirjoittaa mielipiteitä maahanmuuttopolitiikasta...

Päähenkilö Mia on erittäin sitkeä tapaus. Hän vain alkaa tajuta liian myöhään mihin on ryhtynyt ja kestää pahoinpitelyjä ja kiusaamista aivan liian kauan tekemättä mitään. Kirjassa kuvataan erittäin koskettavasti jatkuvaa pelkäämistä. Melkein itsekin pelkäsin kävellä kadulla kun kirja oli kesken.

Nyt käyn tuon "Turvapaikan" kimppuun enkä vielä uhraa ajatuksia sille oliko tämä tositarina vai ei!

Liza Marklund: Uhatut (Gömda 1995) Otava, suom. Outi Knuuttila
Arvio: *** Hyytävä