Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä

Luin viime keväänä "Viimeisen savotan" ja siitä rohkaistuneena uskalsin tarttua tähän Päätalon esikoiseenkin. Heti kirjan alussa selvisi mistä tässä on kyse: talon rakentamisesta, "Mammonalinnan", ihmiskennoston.

Päähenkilä on mestari Mauno Joensivu, joka on muuttanut pohjoisesta Tampereella ja toimii mestarina Rakennusliike Rantanen Oy:n työmailla. Kirjassa kuvataan rakentamista hyvin yksityiskohtaisesti. Voin hyvin kuvitella keväisen aamun, jolloin työmaalla tuoksuu märkä maa, märkä puutavara ja sementti. Kirjassa tuodaan esille myös rakennustyön nurjia puolia: holtiton alkoholin käyttö, raskaan työn aiheuttamat vammat ja sairaudet.

Hyvin vahva ammattiyhdistysliike taisi hankaloittaa tuohon aikaan todella paljon töiden etenemistä, turhia istumalakkoja oli paljon. On helppo ymmärtää miksi elementtirakentaminen yleistyi nopeasti. Sillä päästiin melkein kokonaan eroon kalliista ja hankalasta rappareiden ja muurareiden ammattikunnasta. Työelämän säännöt olivat aika erilaisia kuin nykyään: tilipussi jaettiin perjantaisin, töitä oli myös lauantaisin ja irtisanomisajat olivat max. päivän. Jonkinlainen työehtosopimuskin oli, mutta se merkitsi vain pohjahintoja, kenenkään ei ollut pakko niillä hinnoilla tehdä vaan lisää sai pyytää, mutta mestarin ei tietenkään ollut pakko maksaa.

Hauska sana oli "laastienkeli", siis nais-repsikka, joka kantoi ja sekoitti laastia. Lempinimet olivat myös hauskoja: Vaahtolainen-Takanen, Elefantti-Jussi ja Milli-Vuorinen.

Kaiken kaikkiaan kielenkäyttö kirjassa oli melkoista. Voin kuvitella että 1950-luvulla se on herättänyt paljon porua.

Kirjassa oli myös täysin turha rakkaustarina. Tämä kirja sopii hyvin rakennusalan ammattilaisille, muille se voi olla vähän liian tekninen.

Kalle Päätalo: Ihmisiä telineillä (1958) Gummerus
Arvio: *** Romaani rakentamisesta

Pierre Boulle: Mitalin toinen puoli

Tämä kirja edustaa samaa maailmaa Kwai-joen sillan kanssa, jossa britit ja ranskalaiset hallitsevat. On todellakin sääli että tätäkin piilotellaan Pasilan kirjavaraston syövereissä.

Kirja kertoo Malakassa sijaitsevasta kumipuuplantaasista, jota kiinalaiset partisaanit ahdistelevat. Yksi partisaaneista, nuori nainen Ling, jää eräässä iskussa muista jälkeen loukkannuttuaan ja plantaasin johtajan vaimo Pat ottaa hänet siipiensä suojaan. Pat uskoo, että hyvyydellä saavutetaan aina tuloksia. Ling jää vakoojaksi, mutta lopussa Ling karkaa plantaasin johtajan kanssa Ranskaan ja Pat jää partisaanien vangiksi.

Amerikkalainen Pat uskoo voivansa tehdä Lingistä samanlaisen länsimaisesti ajattelevan kuin on itse. Loppu kuitenkin paljastaa, että Ling oppi paljon muutakin "länsimaista" kuin uskon hyvyyteen.

Pierre Boulle: Mitalin toinen puoli (Les voies du salut 1958) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Hyvä tarina

Pierre Boulle: Kwai-joen silta

Olen nähnyt tästä kirjasta tehdyn elokuvan joskus lapsena ja siitäkin muistin lähinnä vihellyksen melodian. Aika puhtaalta pöydältä siis lähdettiin.

Kirja on melkoista eurooppalaisen ja brittiläisen kyvykkyyden korostamista. Japanilaiset ja korealaiset kuvataan kategorisesti tyhmiksi. Olisi helpompi ymmärtää tätä ylistystä jos kirjailija olisi itsekin britti.

Juoni on hyvä, mutta loppuratkaisu väärä. Toivoin loppuun asti että silta saadaan valmiiksi ja räjäytetään ensimmäisen junan tullessa. Eversti Nicholson nielaisisi sillan tuhoamisen koska se on sodan kulun kannalta edullisempaa briteille. Mutta ei, silta jää nököttämään ehjänä ja siistinä kirjan loppumisenkin yli ja lukijalle jää kuva etä siellä se nököttää edelleen...

Pierre Boulle: Kwai-joen silta (Le pont de la rivière Kwai 1952) Otava, suom. Anna Louhivuori
Arvio: *** Väärä loppuratkaisu