Arnaldur Indriðason: Menneet ja kadonneet

Tämä on nyt se kirja jossa "Erlendur vain vaeltelee jäätiköllä ja etsiskelee itseään" kuten totesin aiemmin. Erlendur on etsitynyt vanhaan kotitaloonsa löytääkseen kauan sitten kadonneen pikkuveljensä.

Varsinainen mysteeri on Matthildur, joka on kadonnut jo vuosikymmeniä ennen Erlendurin veljeä. Samalla tapaa kuin "Ilman johtolankaa"-sarjassa tässäkin edetään vihjeestä seuraavaan henkilöön ja lopuksi palataan syylliseen.

Arnaldur on hieno kertoja, joka omalla hämärällä tavallaan raottaa meille mantereella asuville islantilaista mielenlaatua. Esimerkiksi kuivakalan hakkaaminen vasaralla on varmasti tarpeen, mutta ehkä hiukan vaikeasti hahmoteltavissa suomalaiselle, joka hankkii kalansa kaupan tiskistä.

Arnaldur Indriðason: Menneet ja kadonneet (Furðustrandir 2010) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Hyvä tarina

M. J. Grath: Jään muisti

Arktiksella elää Wikipedian mukaan vain 670 000 ihmistä, reilun Helsingin verran siis. Silti kun lukee alueesta niin se vaikuttaa alueena hyvin suurelta ja keskenään erilaiselta. Pinta-alaltaan Arktis (maa-ala) onkin reilun Euroopan kokoinen. On siis väärin tägätä tämä arvostelu Arktikselle, mutta aihe on kiehtova ja toivon että lukijat saavat tägistä enemmän hyötyä kuin pelkästä "Nunavutista".

Kirja on ihan puhdasverinen dekkari, jossa on sivujuonteena ympäristönsuojelu ja ilmastonmuutos. Maailma muistuttaa paljon Høegin Grönlantia, mikä ei tietenkään ole ihme, jos miettii tapahtumapaikkaa. Høegin "Lumen tajun" kaltaiset ongelmat Tanskan hallitsemispolitiikan ympärillä nousevat esiin tässäkin, mutta paljon, paljon vähemmän. Voi olla että kanadalaisten politiikka inuiittien suhteen on järkevämpää kuin tanskalaisten vastaava.

Kirjassa käytetään paljon inuktitun kielen sanoja, jotka on kuitenkin yleensä käännettykin. Kieli vaikuttaa hauskalta. Kirjan lopussa on pieniä käännösesimerkkejä: "qinmiq" tarkoittaa koiraa ja "qinmiqtuqtuq" ajamista koiravaljakolla. Yleensähän tuktuk käsitetään hiukan erilaiseksi ajamiseksi. Hauska yhteensattuma silti!

Kirjan juoni oli hyvä, hienosti rakennettu ja ennen kaikkea uskottava.

M. J. Grath: Jään muisti (White heat 2011) Like, suom. Anu Nyyssönen
Arvio: **** Hyvin virkistävä

Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla

Luulo ei ole tiedon väärti. Viime kirjaa arvostellessani kuvittelin että Elínborg jatkaa Erlendurin viitoittamalla tiellä. No tämä kirja kuvaa samaa ajanjaksoa kuin edellinenkin, mutta Sigurður Olin näkökulmasta. Sigurður Oli ei ole lempihahmoni, mutta kirjan juoni oli hyvä ja sen rakentamiseen tarvittiin juuri Siggen kaltainen ihminen.

Minua kyllä huolestuttaa kovin, samoin kuin Eva Lindiäkin, missä Erlendur on. Miksi Arnaldur on kirjoittanut kaksi kirjaa, joissa Erlendur vain vaeltelee jäätiköllä ja etsiskelee itseään. Islanniksi on julkaistu kaksi kirjaa lisää ja minä vaan toivon että Holopaisen Seijalla on aikaisempi niistä jo työn alla.

Arnaldur Indriðason: Jyrkänteen reunalla (Svörtuloft 2009) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Pitkästä aikaa tosi hyvä

Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä

Erlendur poistui kuvasta viime kirjan lopuksi eikä tule takaisin ainakaan tämän kirjan aikana. Päähenkilönä jatkaa ihan luontevasti Elínborg. Sigurður Oli on hahmona ällöttävä, siitä tulee mieleen se omahyväinen ******inen, joka näytteli Martin Beckin "apulaista" tv-sarjassa. Näyttelijän nimi taitaa olla Mikael Persbrandt. Tämä vuodatus siis siksi, että on hieno valinta Arnaldurilta valita Elínborg jatkamaan Erlendurin jalanjäljillä eikä sellasta omahyväistä *******sta kuin Sigurður Oli on.

Varsinainen juoni on aika tavallinen, mutta kerrankin Arnaldur tuo esille Islannin maantieteen sille kuuluvalla tavalla: harvaanasuttu maa, jonka pienet kaukaiset kylät ovat todella pieniä ja kaukaisia...

Arnaldur Indriðason: Sameissa vesissä (Myrká 2008) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Pliisu

Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys

Pitkästä aikaa oikein vanhanaikainen salapoliisijuoni: selvä itsemurha, jota ei sen enempää pitäisi edes kaivella mutta jossa Erlenduria häiritsee jokin. Siinä sitten lopulta löytyy kuolintapa ja ihan loppujen lopuksi murha, jonka tekijä on tietenkin se jota aina ensiksi tulisi epäillä!

Kirjaan tuo myös oman lisänsä Erlendurin poika, joka ilmaantuu ensimmäistä kertaa pitkään aikaan kuvioihin. Erlendurinkin on pakko alkaa antaa periksi omille kummituksilleen...

Arnaldur Indriðason: Hyytävä kylmyys (Harðskafi 2007) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Todella hieno juonenrakentelu

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä

Kirja kuvailee mielenkiintoisella tavalla Islannin asemaa kylmässä sodassa. En ollut koskaan edes ajatellut, että Islannilla olisi ollut jonkinlainen merkitys tilanteessa. No ehkä Islannilla ei varsinaisesti ollut merkitystä muille, mutta muilla oli merkitystä Islannille.

Vaikka Islanti on kaukana Suomesta niin on se aika samanlaisia käänteitä kokenut kuin vaikka Suomi. Sosialismia kannattavat opiskelijat saivat stipendin Leipzigiin ja tulivat takaisin pettyneinä tai vakoojina, vähän kärjistäen sanottuna. Sikäli Islannin tilanne oli vielä mielenkiintoisempi, että Yhdysvaltojen tukikohta houkutteli väkisinkin neuvostovakoojia liepeilleen.

Käsitelty murha liittyi kuitenkin enemmän rakkauteen ja politiikka oli vaan sivujuonne.

Arnaldur Indriðason: Mies järvessä (Kleifarvatn 2004) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Mielenkiintoinen

Arnaldur Indriðason: Ääni kuin enkelin

"Haudanhiljaisesta" oli jäänyt jo hiukan ahdistunut olo, joka vaan paheni kun päähenkilö Erlendur ei poistunut rikospaikalta lähes viikkoon. Tilanne oli oikeastaan aika absurdi.

En voi sille mitään, että vertaan kaikkea skandinaavista dekkarikirjallisuutta Mankelliin. Tällä kertaa yhtäläisyydet Erlendurin ja Wallanderin ja varsinkin Eva Lindin ja Lindan välillä olivat silmiinpistäviä. Molemmat tyttäret ovat päämäärättömiä ja äitiensä ohjailemia.

Juonen rakentelu on ärsyttävää kun itse päättelin asioita 100 sivua aikaisemmin kuin poliiseille väännettiin ne rautalangasta. Tämä on kyllä vähän ristiriitaista, koska esim. Poirotissa minua ärsyttää juuri se ettei ratkaisua kertakaikkiaan ole mahdollista päätellä itse.

Arnaldur Indriðason: Ääni kuin enkelin (Röddin 2003) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Ahdistava

Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista

Etsin kirjastosta Arnaldurin teoksia I-kirjaimen kohdalta. Tulipahan nyt opittua että ne ovat A-kirjaimen kohdalla. Vahingosta viisastuneena vaihdoin myös edellisten kirjoituksieni tägit oikeaksi.

Kirjan asetelma on "Ilman johtolankaa"-henkinen vanha luuranko, josta ei tiedetä mitään. Lisäjännitystä asiaan tuo, että luita ei kaiva ylös mikään tehokas rikospaikkatutkimusryhmä vaan arkeologit, jotka kaivavat kuin Iisakin kirkkoa.

Lukijaa häiritsee koko ajan tunne että poliisit eivät ehdi selvittää kaikkea mitä pitäisi tai edes kuunnella todistajia loppuun. Siitä tulee lukijallekin stressaava olo. Toisaalta on kummallista, että tällaiseen yleensäkään löytyisi resursseja.

Kirja avaa myös Reykjavikin historiaa toisen maailman sodan aikana. Kirjassa mainitaan, että sodan aikana oli asuntopula, joka johtui siitä, että Britannia ja jenkit työllistivät paikallisia. Wikipedian mukaan Britannia oli kuitenkin miehittäjä. Asian merkitys siis vaihtuu katsantokannasta riippuen.

Arnaldur Indriðason: Haudanhiljaista (Grafarþögn 2001) Blue moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Jännä

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki

Ymmärrän kyllä, että maahanmuuttajiin kohdistuu paljon rikoksia, mutta hyvin monet dekkarikirjailijat ovat ottaneet nimenomaan ne aiheikseen viime vuosina. Toinen suosikkiaihe on väkivalta ilman mitään järkevää syytä. Tässä kirjassa esiintyy siis molemmat. Ei siinä mitään, media ja persuthan pitää kyllä huolta maahanmuuttajien tekemistä rikoksista eli lienee ihan aiheellista kirjoittaa myös kääntöpuolesta.

Erlendurin oppi-isä Marion Briem kuolee tässä kirjassa. Hän muistutti paljon Wallanderin vastaavaa, Rydbergiä, joka muistaakseni myös kuoli, en ole kyllä ihan varma siitä. Erlendurin lapset jäävät tässä vähän taka-alalle, mutta muistuttavat itsestään sentään välillä.

Jos aiemmin lukemassani Indriðasonin kirjassa Islanti näyttäytyy melko takapajuisena maana niin tämä oli jo hyvinkin moderni. Mitenköhän maailma muuttuu näissä kirjoissa, kun tapahtumat alkavat sijoittua Icesaven jälkeiseen aikaan...

Arnaldur Indriðason: Talvikaupunki (Vetrarborgin 2005) Blue Moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: *** Keskinkertainen

Arnaldur Indriðason: Räme

Jos lukee japanista käännettyä kirjaa niin se kyllä onnistuu koska nimetkin on käännetty joko foneettisin tai muin parustein. Tässä ei ollut. Piti lukea nimiä kuten Sigurður, Elliði, Auður puhumattakaan Þingvelliristä. Kirjan alussa selitettiin kyllä kirjainten fonetiikka, muttei se oikein auennut minulle ja lukeminen on hankalaa jos se ei aukea foneettisesti.

Muuten kirja oli todella hyvä. On hyvin silmiä avaavaa lukea ihan ventovieraasta kulttuurista ja samalla huomata kuinka lähellä se on omaamme. Lukuunottamatta sitä lampaanpäiden syömistä tietysti.

Islantilainen nimipolittiikka on myös hiukan kummallista. Vai mitä sanotte naisesta jonka etunimi on Eva Lind. Sukunimeä ei tainnut olla ollenkaan. Hänen veljendä oli Sindri Snær.

Arnaldur Indriðason: Räme (Mýrin 2000) Blue Moon, suom. Seija Holopainen
Arvio: **** Yksinkertaisesti hyvä