Onkohan virpomiskulttuuri katoamassa täältä maaseudulta, kun tämä taisi olla nyt jo vähintään toinen peräkkäinen vuosi, ettei ainoatakaan trullia ilmestynyt oven taa...?
...Toisaalta täytyy tunnustaa, etten kyllä omienkaan lapsien kanssa aktivoitunut tänäkään vuonna naapurustoa kiertelemään. Tuliko pääsiäinen kaikille muillekin taas liian nopeasti ja hieman yllättäen? :)
Omassa lapsuudessa palmusunnuntai oli pääsiäisen kohokohta - juurikin tuon virpomisen vuoksi! Vaikka emme juhlistaneet pääsiäistä muutoin sen kummemmin, jaksoi äiti touhuta tämänkin juhlapyhän tiimoilta kotia kuntoon; ennen pääsiäistä äiti teki kevätsuursiivouksen ja koristeli kodin noita-akoilla ja tipuilla, kasvatti rairuohoa ja vaihtoi keltaiset verhot valehtelematta jokaiseen huoneeseen. Pääsiäismunia maalattiin ja tipuja askarreltiin, sekä palmusunnuntaina kaivoin äidin kaapista trullille sopivat vaatteet.
Aina oli tällä virpojalla mekko päällä, huivi päässä ja äidin kahvipannu käsipuolessa. Vahvana muistona on mieleen jäänyt myös se meikkaushetki, kun äiti huulipunallaan pyöräytti posket punaisiksi ja kajalkynällä töpötti pisamat.
Ja joka vuosi ennen kierrokselle lähtöä isä nappasi trullista valokuvan lumisella pihamaalla.
Pääsiäinen on juhlapyhä, josta on itselle muodostunut - varmasti suuresti omienkin lapsuudenmuistojeni vuoksi - kokonaan lasten juhla. Kuten joulustakin!
Periaatteessa pääsiäinen näkyy meidän perheessämme muutamina koristeina, kertaalleen maisteltuna mämminä (kukaan muu ei taida sitä edes juurikaan maistaa, paitsi minä), virpomisvieraisiin valmistautumisena, lisääntyneenä suklaan syöntinä sekä pitkänä viikonloppuna.
Aina lämmöllä äitini touhuamia pääsiäisiä muistellessa vannon, että ensi vuonna meilläkin on koko koti koristeltuna juhlaan. Lopulta ripustan muutamia koristemunia johonkin oksankarahkaan hyllylle, laitan esille lasten koulussa ja päivähoidossa tekemät koristeet ja saatanpa kaivaa koristelaatikosta myös ne edellisvuotisetkin taiteilut - kyllä olen saavuttanut se pisteen äitiydessä, että säästän JA UUDELLEENKÄYTÄN lasten tekemät koristeet vuodesta toiseen! ...Mutta kun ne ovat niin kauniita, ettei niitä raaski pois heittää tai johonkin muistolaatikkoon piilottaa...
Mies kantaa (kirjaimellisesti) oman osuutensa pääsiäisen valmisteluihin tuomalla puolestaan sylikaupalla suklaamunia poikien herkuiksi. :)
Oikeastaan ainoa perinne lapsuudesta, jota tänäkin vuonna taas vien eteenpäin lapsilleni, on suklaamunan kätköleikki. 'Oikeaoppinen piilotuspäivä' kuuluisi olla palmusunnuntai, mutta tänä vuonna isompi poika ei ollutkaan kotosalla eilen aamulla, joten perinne vaihtoi lennosta paikkaa pääsiäissunnuntaille.
Lapsuudessani palmusunnuntain aamuna herätessäni oli äiti piilottanut jonnekin kodissamme suklaamunan ja sitä etsittiin avaimen piilotus -leikin hengessä; minä etsin ja äiti hihkaisi aika ajoin kylmää tai kuumaa. Ja mikä parasta, suklaamunan sai syödä tuolloin ennen aamiaista! :)
Nytkin kaapissa jo odottelee molemmille pojille omat isot suklaamunat - en tiedä kuka tästä leikistä on enemmän innoissaan, minä vaiko pojat...?! :)
Palmusunnuntaita vietettiin täällä suursiivouksen merkeissä - ei niinkään tapaperintönä äidiltäni omasta lapsuudestani, vaan ihan alkuvalmisteluina ensi viikonlopun synttärijuhliin. Meillä nuo molemmat pojat viettävät niin lähekkäin synttäreitä, että perhe- & lähipiirin kesken juhlistusta pyritään yleensä viettämään yhdistetyin voimin.
Ensi viikonloppuna onkin siis juhlinnassa 3v + 10v!
Tänään vietetään täällä pienemmän pojan kanssa perinteistä pitkää viikonloppua leikkien ja ulkoillen, huomenna taas paluu arkeen ja työpöydän ääreen. Toivottavasti tänään saadaankin yhtä aurinkoinen päivä kuin eilisen siivouksen aikaan...!
Luulenpa, että jatkamme pääsiäistouhujakin kananmunien värjäämisen merkeissä. Innostuin kertaalleen jo kokeilemaan värjäämistä sipulin kuorien kanssa keittämällä - ja nyt listalla on jo melkoisesti muitakin värjääviä ruoka-aineita kokeiltavaksi. :) Kuvia varmasti tulossa Instagramiin, vinkvink!
Tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon!
