Merkittävät eläimet

Eläinten (kaikkien ei-ihmisten) epäkiitollinen rooli ihmistaiteessa on perinteisesti ollut symboloida jotakin. Tämä on johtanut todellisten eläinten elämässä suuriin ongelmiin, kun "pahoja" eläimiä on ryhdytty vainoamaan. Vaino ei suinkaan rajoitu keskiajalle tai uskonnollisiin yhteisöihin, vaan näkyy tämän päivän kotimaisessa susikeskustelussakin. Mikäli susi ei olisi saanut taakakseen ihmisen negatiivisten piirteiden edustamista (ahneus, kiittämättömyys, julmuus jne), sitä tuskin vihattaisiin näin kohtuuttomalla volyymilla. Onhan Suomessa kuitenkin yksi suurempikin peto, eli karhu, joiden määrästä ei järjestetä suurta numeroa siitäkään huolimatta, että suomalaiskarhuja on noin 1300-1400 ja susia vain 130-140. Karhu kun nähdään leppoisana ja reiluna mesikämmenenä.

Bitch, please. Kuva.

Raamatussa Jeesusta ei vain kutsuta Karitsaksi, Jeesus on Karitsa. Onko siis kääntäen jokainen karitsa vapahtaja? Kristillisessä lammassymboliikassa minua risoo eniten, no, symboliikka. Eläintä ei arvosteta itsessään. Lampailla ei ole minkäänlaista itseisarvoa juutalaiskristillisessä kulttuurissa, päinvastoin niitä tapetaan ja syötetään jumalalle tahi syödään itse. Oudoin on tapa syödä pääsiäisenä karitsaa. Koska Jeesus kuolee, niin karitsankin täytyy kuolla? Eikö ole ongelmallista, että näin toimiessaan kristikunta samastuu Jeesuksen murhaajiin? Toisaalta mitä olen ymmärtänyt, niin siten kuuluukin olla, kun Jeesus kuitenkin kuoli heidän vuokseen, eikö niin? Mutta eikö se olisi mukavampaa ihan vaikka vaan kokeiluluontoisesti pelastaa karitsa kristityn kidalta. Olla kerrankin tappamatta ketään pääsiäisen kunniaksi!

Friends aren't food, you fuckers.
(Katherine Brownin ihana kuva.)

Kuten edellä mainitut esimerkitkin todistavat, symboleissa ei ole kyse järjen käytöstä, vaan ne on keksitty perustelemaan vallitsevaa asiaintilaa. Susi on aikanaan ollut ihmisen veroinen saalistaja, ja siksi ihmiset ovat susille suutahtaneet. Lammas taas on Lähi-Idässä perinteinen (juhla)ruoka. Olisi tietysti hienoa, jos mieluummin vaikka falafel symboloisi Kristusta. Kun nyt kerran ilmeisesti (symbolisen) kannibalismin täytyy uskontoihin kuulua.

Jeesus on multiploitunut, praise the lord!

Ikivanha eläinsymboliikka vaikeuttaa myös taiteilijan työskentelyä. Koska eläimet on totuttu näkemään jonkin inhimillisen ominaisuuden merkitsijöinä, on hankala vakuuttaa vastaanottaja siitä, että tämä karhu tai tämä susi nyt yksinkertaisesti on tämä henkilö eikä mitään abstraktiota. Taide (varsinkin kirjallisuus ja näyttämötaide) ajatellaan järkyttävän ihmiskeskeisesti. Ikään kuin se, että teos tehdään ihmisille, merkitsisi automaattisesti sitä, että sen on kerrottava ihmisistä. Ovatko ihmiset tosiaan niin egosentrisiä?

Toisissa tiloissa -ryhmän esitykset onnistuvat mielestäni tosi hyvin näyttämään kohteensa ilman symbolilatausta. Ehkä ne pysyttelevät riittävän yksinkertaisina hakiessaan nimenomaan kokemusta, samaistumispintaa (lue lisää esim. Porosafarista). Puheen ja kerronnan elementti tuo mukaan helposti tulkinnallisen arveluttavuuden. "Kissa", tarkoititko seksikäs nainen.

Oma kategoriansa ovat ihmisten kielellä puhuvat tai ajattelevat eläimet. Nämä elementit kuuluvat yleensä lapsille suunnattuihin teoksiin tai viihteeseen. Ns. vakavasti otettavaan taiteeseen eläinhenkilöt tuodaan kuvaamaan vakavia juttuja, vrt. Ruohometsän kansa ja Eläinten vallankumous. Perinteiset faabelit eli eläinsadut siis jatkojalostetaan yhteiskunnallisiksi utopioiksi/dystopioiksi ja eläimet ovat sittenkin ihmisiä.

Karvinen on kyllä erittäin kissa.

Maus ei toki yritäkään kertoa eläimistä.
Mutta voiko sen ehkä niinkin tulkita?

Entä jos haluan kertoa oikeasti eläimistä. Yksi mieleeni pälkähtänyt omituiselta vaikuttava ratkaisumahdollisuus on käyttää ihmistä muun eläimen symbolina. Esimerkiksi Pilvikartasto-elokuvassa koin vahvasti, että tulevaisuusdystopia, jossa tarjoilijaihmisiä (mielestäni he eivät olleet androideja) teurastetaan, kuvaa meidän aikamme eläinteollisuutta. Ehkä lehmien, kanojen, sikojen ja muiden joukkoteurastaminen, ruuaksi jalostaminen ja toisille tuotantoeläimille syöttäminen on niin itsestäänselvää, että sen saa näytettyä todellisessa absurdiudessaan vasta kun toisten tilalle asetetaan ihminen itse.

Epäkohtien esittäminen on toki tärkeä juttu. Mutta ainahan taiteessa ei siihen pyritä. Joskus haluaa vain näyttää henkilöitä ja niiden elämää, samaistua ja antaa siihen mahdollisuus toisillekin. Miten rakennetaan eläinhenkilöhahmo, joka edustaa ennen kaikkea itseään, ei omaa lajiaan eikä missään nimessä ihmisyyttä. Luulen, että sama ongelma tulee eteen, jos henkilö on jotenkin epänormatiivinen ihminen: nainen edustaa yleisnaiseutta, homo yleishomoutta. Ehkä nämä ongelmat johtuvat vain siitä, että näitä moniulotteisia ei-ihmisheteromiesrepresentaatioita ei vieläkään ole taiteessa tarpeeksi. Niitä pitää siis tehdä lisää!

Pick a team

Voisin vähän fanittaa. Suosikkisarjani ehkä ikinä, jos ei lasketa lapsuudenihastustani Naarassutta, jonka olettaisin olevan uudessa katselussa aika köykäinen, on True Blood.

Syytä voitte miettiä.

True Blood -sarjan nimi tulee japanilaisyhtiön kehittämästä synteettisestä verestä, jota vampyyrit käyttävät ravintonaan. Synteettisen veren lisäksi monet heistä syövät myös säästeliäästi ihmisistä, eli eivät ime heitä kuiviin, vaan käyttävät ihmismassaa ns. kestävästi. Synteettisestä lihastahan on puhuttu jo pitkän aikaa, mutta ilmeisesti tahtotila sen markkinoille saamiseksi on pienempi kuin HBO:n sarjan ihmisillä. Mietin, vaatiiko True Bloodin valmistus synteettisen lihan tavoin oikeita soluja, tässä tapauksessa ihmisen mitä? verisoluja? No sellaisiahan on helppo ottaa vahingoittamatta kohdetta. En tiedä, miten asia menee synteettisen lihan kohdalla. Eikö sekin vaadi kaikesta huolimatta ruumiita.

En tiedä, missä vaiheessa sarja menee nyt telkkarissa, joten tässä kappaleessa saattaa olla juonipaljastuksia. Itse en sarjaa niinkään juonen takia katso, olen eniten mieltynyt maailmaan, henkilöihin ja heidän välisiin suhteisiin. Viidennellä kaudella sanguinistat eli vampyyrit, jotka uskovat Lilithiin ja vampyyreiden ehdottomaan ylemmyyteen, yrittävät vallankaappausta. Heidän tavoitteenaan on orjuuttaa ihmiskunta ruuaksi, jota he voivat sumeilematta kuluttaa. Eli siis sama, minkä ihmiset ovat tehneet muulle eläinkunnalle.

Sanguinista-vampyyrit päättävät ryhtyä tuottamaan aitoa ihmisverta teollisesti. Tuotanto aloitetaan aika vaatimattomasti sulkemalla kaapattuja ihmisiä (alastomina) vankiselleihin. Vampyyreillä on sarjassa taito hypnotisoida (glamour) ihmiset (ja esim. ihmissudet), mutta näihin tuotantoihmisiin he eivät vaivaudu käyttämään kykyä, vaikka tämä varmasti tekisi ihmisten olon mukavammaksi. Ruokaa pyritään siis tuottamaan mahdollisimman minimaalisella vaivannäöllä. Ring a bell?

Vampyyrien mainstreaming-liike on pyrkinyt rauhalliseen yhteiseloon (suomessa ei ole riittävää sanaa termille coexistence) ihmisten kanssa. Tämä tuntuukin järkevältä, koska vampyyrit ovat toimintakyvyttömiä ja siis äärimmäisen haavoittuvaisia puolet vuorokaudesta. Jollei kaikkia ihmisiä onnistuttaisi orjuuttamaan, aina olisi vaarana, että jokin sissiliike tekisi vastaiskun. Ja entäpä ihmisten määrän vääjäämätön väheneminen. Kerralla kuiviin imeminen on lähes kirjaimellisesti sama kuin lypsävän lehmän tappaminen. Kaksi vampyyriä voi pistellä poskeensa kerralla jopa 27 ihmistä, ei tunnu kovin taloudelliselta. Uhkana olisivat myös tällaista ääriliikettä vastustavat vampyyrit, jotka pyrkisivät ehkä liittoutumaan ihmisten kanssa. Varsinkin sivuosavampyyrit kokevat todellisen kuoleman yllättävänkin helposti.

Friends don't let friends eat friends?

Tässä nykyisessä oikeassa maailmassa ihmisten sanguinista-ääriliike on saanut vallan. Miten se on mahdollista? Ihmisellä ei ilmeisesti ole yhtä suuria heikkouksia kuin vampyyreillä, eivätkä heidän kanssaan tasavahvat ole käyneet vielä vastahyökkäykseen. Pitäisikö meidän perustaa coexistence-liike toisten eläinten kanssa? Viedä valta näiltä äärilaidan kuolemankylväjiltä.

Kyllä.

Kristin.

True Bloodissa suosikkihahmoni on Pam. Ja kuinka ollakaan, Pamin näyttelijä on myös toisten nainen. Kristin Bauer van Straten kirjoittaa kotisivuillaan:

"I find so much inspiration from life and I keep hearing this quote in my head, “The only thing necessary for the triumph of evil is for good men to do nothing.” Edmund Burke.

This quote haunts me. Do I do nothing? In this modern day, where it is soooo easy to do something. To give $10, to sign a petition outside the grocery store, to recycle my junk mail. At the very least can’t I just not fund stuff that hurts the things I love, the things that sustain my life, my happiness. I don’t want to find out that I think I am a kind person but that I knowingly support cruel things with my own dollars. I am for BEAUTY and for FREEWILL enduring. I am not for suffering. I am for KINDNESS. That is who I am, who I aim to be anyway, more and more.  

I think it might be very important that we PICK A TEAM, or our future may be picked for us by some corporations. So I must find out who the hell my team mates are and help them, and find out who are for the opposite of that, and not help them."

Pamilla on myös parhaat lainit.

Lajienvälinen äidinvaisto

Viime aikoina perheessäni on herättänyt ihastusta ja ihmetystä näköpiiriin ilmestynyt ihmisvauva. Tai ihastus on tullut lähinnä minun ja Väiken suunnalta, Muidugi on osoittanut pienhenkilöä kohtaan lähes mielenosoituksellista epäkiinnostusta.

Sittemmin Väike (oik.) on siirtynyt vauvaa lähemmäs ja Muidugi (vas.) kauemmas.

En tiedä, ovatko kissaystäväni kohdanneet vauvoja edellisessä elämässään, josta he tulivat kotiini vajaa 10 vuotta sitten. Noin seitsemän vuotta sitten kanssamme asunut kissapienokainen, lempinimeltään Pekkahimanen, ei herättänyt helliä tunteita heissä. Hän oli toki ehkä tuhat prosenttia aktiivisempi kuin tämä ihmisvauva.

Missing person.

Väiken kiinnostus kotiin tulevia vieraita kohtaan on aina ollut vaihtelevaa. Joskus voi jatkaa unia, joskus täytyy piiloutua sängyn alle ja joskus, nykyään ehkä useimmiten, on hauskaa mennä tervehtimään vierasta ja mahdollisesti kyöhnätä hänen kimpussaan koko vierailun ajan. Vauva ei kuitenkaan ole tavanomainen vieras, hän on jotain muuta. Väikellä on selvästi mielenkiintoa pyrkiä määrittelemään vauvan olemus. Joka kerta kun vauva tulee luoksemme, Väike tutkiskelee häntä tarkasti ja pyrkii pysyttelemään vauvan lähellä.

Olen miettinyt toislajisten eläinten äidinvaiston mahdollisuuksia ihmisvauvoja kohtaan. Ihmisethän hoivaavat mielellään eläinlapsia ja myös -aikuisia. Lemmikkien erityisyys villeihin nähden on se, että ne säilyttävät pentupiirteensä koko ikänsä ja juuri nämä piirteet ihmisiä miellyttävät. Ehkä lemmikkejä tulee tämän tähden kohdeltua ikuisina lapsina. Siksi huomasinkin hämmentyväni Väiken reaktioista vauvaa kohtaan. Minusta näyttää siltä, kuin Väike jollain tavalla huolehtisi tai ainakin tuntisi halua huolehtia vauvasta. Tämä kertoo enemmän tiedostamattomista kuin tiedostetuista ajatuksistani, luonnollisestikaan en haluaisi kohdella eläimiä infantiileina. Silti tuli sellainen olo, että tämä kissa, jota olen miltei vuosikymmenen hoivannut ja paaponut, nousi yhtäkkiä vertaisekseni: me huolehdimme vauvasta yhdessä, hän herätti meissä molemmissa alkukantaisen vaiston.

Tarinat lajienvälisistä hoivasuhteista eivät ole epätavallisia. Milloin mikäkin laji adoptoi vieraan lapsosen. Kilpikonna virtahevon, pikkukoira pandakaksoset, isompi koira villisian, kengurun tai pöllön, tiikeri porsaspesueen. Myös ihmislapsen interspesiaalista adoptiosta tunnetaan kertomuksia. Näiden todenperäisyyttä tosin usein kyseenalaistetaan vahvasti. Ehkä juuri kyseisissä tarinoissa onkin osa sepitettä mukana, mutta en ymmärrä, miksi ilmiö sinänsä olisi epätodennäköinen. Äidinvaisto esiintyy varmasti ainakin kaikilla nisäkkäillä, useimmilla linnuilla, mahdollisesti jossain määrin muillakin. Nimensä mukaisesti se on vaisto. Ilman sitä nisäkkäiden valtakausi olisi jäänyt lyhyeksi. Tosin ilmeisesti myös dinosaurukset hoivasivat jälkeläisiään. Tai sitten, jos äidinvaisto pyyhittäisiin pois, maapallolla eläisi enemmän sellaisia lajeja kuin merihevoset ja jättivesiluteet. Toki monet muutkin urokset huolehtivat lapsistaan jossain määrin, myös osa ihmisistä.

Disneyn eläinkuva ei ehkä olekaan niin harhainen.

Joka tapauksessa, miksi Romuluksen ja Remuksen tai Amalan ja Kamalan tarina tai muut kertomukset eläinten kasvattamista villilapsista olisivat niin epäuskottavia. Kai se ajatus nyt jostain tulee. Eläimistä sanotaan aina, että niitä ajavat vaistot. Ikään kuin erotuksena ihmisille, joita ajaa järki. Vaistolle on annettu kiertoilmaisu "tunne", joka on jonkinlainen sivistyneempi ja eettisempi versio aiheesta. Eläinten tunteiden olemassaolohan usein kielletään. Mutta vaikka sitä sitten liikuttaisiinkin vain vaistolla, niin eikö tällainen muueläin-ihmis–adoptio olisi suotuisissa olosuhteissa (esim. Intiassa, jossa ihmislapsia on lätkitty metsään milloin mistäkin syystä) jopa todennäköinen. Siihen ei tarvitse liittyä sääliä tai myötätuntoa, ainoastaan nälän ylittävä hoivavietti.

Se Rooman perustaminen oli virhe.

Leikatun sisäkissan valmiudet hoitaa, ruokkia ja kasvattaa yhtään minkään lajin yksilöstä täysipainoiseen elämään kykenevää aikuista ovat surullisen mitättömät. Luonnossakin kissan ja ihmisen välinen kokoero tekisi tehtävästä hankalan niin pitkään kun ihminen ei osaa liikkua itsenäisesti. Sen sijaan vaikkapa sudelta tai koiralta luulisi sujuvan luonnollisissa olosuhteissa ihmislapsen kasvatus ihan hyvin. Tietysti lapsi kasvaisi koiraeläinten eikä ihmisten kulttuuriin. Se, olisiko tämä hyvä vai huono juttu, on makukysymys. Pääasiahan on, että lapsi on terve, eikö niin.

Cow of plenty

Olemme käsitelleet jumalallisia henkilöitä aivan liian vähän. Koska nyt on käynnissä suuri nautavuosi, lienee syytä kertoa jumalaisesta lehmästä, jollainen esiintyy hindulaisuudessa.

Kuvassa varoitetaan lehmän tappamisesta. Lehmän sisällä asuu muita hindulaisia jumalia.

Kamadhenu (aka Surabhi) on kaikkien nautojen ja myös joidenkin muiden jumalhahmojen äiti. Hän tuottaa omistajalleen (omistussuhde lienee tässä hieman kyseenalainen, puhumme kuitenkin jumalasta) ihan mitä tahansa. Kamadhenu on maitotuotteiden ehtymätön lähde, mutta voi myös synnyttää urheita sotureita. Soturit on ilmeisesti tarkoitettu suojelemaan isäntää, mutta miksipä ne eivät suojelisi myös jumalatarta itseään. Tämä on totisesti piirre, jota toivoisimme jokaiselle nautaeläimelle.

Lehmän hermot.

Kamadhenu kuten muutkin Intian pyhät lehmät ovat seebuja, joiden erityistuntomerkki on niskan rasvakyttyrä. Jumalatar asustaa erinäisissä paikoissa, joista yksi on Goloka, nautojen valtakunta.

Reclaim the highway.

Toisinaan Kamadhenu on kuvattu lehmänä, jolla on naisen kasvot ja rinnat, riikinkukon pyrstö ja siivet. Tämä olisi tietenkin valtavan epäkäytännöllistä. Miten lehmä muka pystyisi syömään ruohoa naisen ylävartalolla (josta puuttuvat kädet). On tainnut tämän version keksijä ajatella jotain muuta kuin käytännön edellytyksiä. Nimittäin tissejä.

Holy cow.

Surabhi, joka voi viitata jumalattareen tai häntä ilmentäviin lehmiin yleisesti, on sanskriittia ja merkitsee sulotuoksuista, hurmaavaa, miellyttävää, lehmää ja maata. Kamadhenu taas tarkoittaa runsauden lehmää ja häntä, josta kaikki haluttu vedetään. Jälkimmäinen sopisi vaikkapa Valion mainokseen.

Tämä taideteos on myynnissä, kertoo internet.

Kamadhenulla ei ole omia temppeleitä, mutta eläviä lehmiä (nyt täytyy sanoa, että sonnien kohtalosta en tiedä) kunnioitetaan hindulaisuudessa hänen ilmentyminään ja ruumiillistuminaan. Mikäli jollakulla on tietoa näiden jumalolentojen arkipäivästä esim. Intiassa, kuulisimme mielellämme.

Ei koske jumalia.

Traakian tammat

Ajankohtaisten aiheiden innoittamina voisimme muistella hieman erilaista kohtaamista hevosten ja lihan välillä.

Tekijä tuntematon, mutta henkilöt vasemmalta oikealle: Xanthos, Lampon,  Podagros ja Deimos.

Traakiassa eli neljä kuninkaallista tammaa nimiltään Podagros (Nopea), Lampon (Säteilevä), Xanthos (Blondi) ja Deimos (Kauhu, Kauhistuttava). Hevoset olivat tosi villejä, suorastaan hulluja, sillä kuningas Diomedes ruokki heitä ihmislihalla. Mahdollisena syynä tällaiseen ruokavalioon voidaan pitää halua tehdä hevosista hurjia taistelussa tai sitten ihan vaan yleistä tyhmyyttä. Diomedeen kokeilu päätyi erään legendan mukaan hänen omaksi kohtalokseen, kun Herakles, joka ei tiennyt ihmissyönnistä, varasti hevoset ja jätti ystävänsä niitä vartioimaan, mikä johti siihen, että hevoset söivät ystävän, minkä Herakles kosti (huom. hän oli siis itse edelleen varastanut hevoset) Diomedeelle syöttämällä hänet ex-hevosilleen.

Neljän tamman elämä Diomedeen luona ei ollut hääppöistä, sillä heitä pidettiin jonkinlaisessa kaukalossa. Herakleen väliintulo ei välttämättä tuonut helpotusta, sillä erään tarinan mukaan hevoset karkotettiin lopulta susien, leijonien ja karhujen syötäväksi. Miellyttävämpi tarinalinja ehdottaa, että tammat saivat vaellella vapaina pitkin Argosta, mikä edellytti kuitenkin sitä, että lihansyöntitouhut saivat näiden henkilöiden osalta riittää.

Richard Harrisonin näkemys.

Imagine the way
those horses came
plunging and foaming
like a race undammed,
and how the
hot hooves crashing
scoured down
the hills of Thrace.
Fed by an unheard-of hunger. 

– Deborah Warren, "Hercules' Eighth Labor: The Man-Eating Mares of Diomedes"

Jonkun pokemonfanin näkemys.

Kuutamoa, muodonmuutoksia ja susivainoja,

Edellisessä postauksessa käsiteltiin miehiä, jotka haluavat olla yhtä petojen kanssa. Fantasialla on myös pimeä juonteensa, ja ihmissusi on näistä meillä päin tunnetuimpia. 

Ihmissutta pidetään erityisesti Eurooppalaisena lajina, vaikka samankaltaisesti käyttäytyviä muodonmuuttajia tunnetaan kaikkialta maailmasta. Intiassa tavataan ihmistiikereitä, Afrikassa taas ihmishyeenoita. Ihmissudet ovat esimerkkejä teriantropiasta, ihmisen muodonmuutoksista toisen lajin edustajaksi. Myös esimerkiksi Egyptissa tavattiin teriantrooppeja, ihmishahmoja joilla oli eläimen pää. Lykantropia, kyky muuntua sudeksi, on teriantropian erikoistunut muoto. 

Anubis, puoliksi ihminen, puoliksi sakaali

Teriantropiaa ei tule sekoittaa kliiniseen lykantropiaan, jossa ihminen uskoo muuttuvansa tai olevansa muuttunut eläimeksi. Todellisilla ihmissusilla ei ole mitään tekemistä uskomisen kanssa. 

(elokuva kertoo nuoresta miehestä, joka luulee olevansa lintu). 

Ihmissusista on lukuisia historiallisia havaintoja. Eestissä ihmissudet harjoittivat noituutta ja aiheuttivat karjavahinkoja, ja 1600-luvulla 18 miestä ja 13 naista tuomittiin noituudesta, yhteydenpidosta paholaisen kanssa ja ihmissuden hahmon käyttämisestä. Syytetyt myönsivät syyllisyytensä rikokseen, joskin nykykatsannossa kuulustelumenetelmiä voisi kutsua arveluttaviksi. 

Ihmissusia tuomittiin usein noitaoikeudenkäyntien ohessa. 

Kaikki ihmissusiutensa tunnustaneet eivät kuitenkaan joutuneet maksamaan siitä hengellään. Vuonna 1692 Jürgensburgissa, entisellä Liivinmaalla, iäkäs ihmissusi tunnusti käyvänsä muiden ihmissusien kanssa helvetissä kolme kertaa vuodessa taistelemassa noitia vastaan hyvän sadon turvaamiseksi. Sopimusta paholaisen kanssa ei voitu todistaa, ja ihmissusi selvisi ruoskintatuomiolla. 

Ihmissudet ovat arkoja elämiä ja liikkuvat ennen kaikkea öiseen aikaan. Ne elävät harvoin laumoissa. Koska niitä ei ole tieteellisesti juurikaan tutkittu, niiden alalajeista ei ole olemassa tarkkoja taksonomisia määritelmiä. Tiedetään kuitenkin, että ihmissusia on hyvin erilaisia. Jotkut ihmiset pystyvät muuttuvaan ihmissusiksi vasta koomaan vaivuttuaan, toisilla muodonmuutos tapahtuu täyden kuun valon aikaansaamana. Joillekin riittää suden nahasta tehdyn vyön pukeminen, jotkut tarvitsevat muutosvälineeksi kokonaisen sudennahan. Ihmissudeksi saattoi päästä myös jumalan kirouksen seurauksena, sillä ihmissudella ja paholaisella on tunnetusti hyvät välit. 

Elokuvan keksimisen jälkeen ihmissusia on esiintynyt erityisesti elokuvissa. Tässä kooste muutamista filmille päätyneistä metamorfooseista: 

(mute-napin painaminen on suositeltavaa musiikillisistä syistä)

Ihmissusia esiintyy molemmissa sukupuolissa. Kuitenkin naaraspuoliset ihmissudet ovat usein susiksi muututtuaan himokkaampia ja tuntuvat hylkäävän maternaaliset hoivavaistonsa. Armenialaiset naiset saatettiin pakottaa muuttumaan ihmissusiksi rangaistukseksi kuolemansyntiin sortumisesta. Susiksi muututtuaan naiset omaksuivat verenhimoisia piirteitä, synnyttivät vain syödäkseen omat lapsensa ja söivät myös sukulaistensa ja lopulta tuntemattomienkin lapsia. Ihmisnaisilla onkin tapana muuttua myös kissaeläimiksi (puuma, mirri) voimakkaan seksuaalisen halun pakottamina. Merkittävin filmille tarttunut tällainen muuntautuminen tapahtuu Nastassja Kinskille elokuvassa Cat People. 

Ihmiset ovat aina suhtautuneet ihmissussiin vihamielisesti. Niitä on vainottu ja tapettu, niiden pesiä on tuhottu ja niiden ruumiita on jopa häväisty kuoleman jälkeen. Ihmisyhteisössä niillä ei ole ollut koskaan sijaa. Tehokkaiden hoitomenetelmien avulla eläin-ihmis-hybridismi on tukahdutettu ja oireita ilmentävät suljettu laitoksiin. Harvoista vapaana liikkuvista ihmissusista on tullut pelokkaita ja vihamielisiä ihmisiä kohtaan. Konfliktejä syntyy. Susimaisia piirteitä omaavat joutuvat kätkemään ne yhä visummin. 

Pentti Oinonen (ps) haluaa susille lisää kaatolupia.

Nyky-yhteiskunnassa on mahdoton sanoa, kuka on, ja kuka ei ole ihmissusi. Susia pelkäävän on oltava jatkuvasti varuillaan ja pyrittävä ennaltaehkäisemään konfliktit kieltämällä susimaisen ajattelun kokonaan. Jotkut pitävät jopa susikannasta eroon pääsemistä välttämättömänä toimenpiteenä ihmissusien ja hallitsemattoman eläimellisyyden ehkäisemiseksi.  

Ihmissusia voi olla nimittäin missä tahansa. Jopa eduskunnassa. 

Päivän antia

Tänään teimme apurahahakemusta. Tällainen muotoilu tuli: 

"Toisten historia on taiteen ja tieteen välille sijoittuva hanke, jonka tavoitteena on tutkia toisten lajien kulttuurihistoriaa niiden näkökulmasta käsin. Hanke toteutuu yhteistyössä tieteen- ja taiteentekijöiden kanssa tehdyn kirjallisen tutkimustyön sekä näyttelyiden muodossa. Hankkeen puitteissa tutkitaan, millä tavalla eri lajien elinpiirit ja kokemukset ovat muuttuneet kuluneen sadanviidenkymmenen vuoden aikana. Tavoitteena on avata sitä, miten toiset lajit kokevat ja ovat kokeneet maailmaa, ja esittää ihmisen näkökulmasta kirjoitetulle historiankirjoitukselle vaihtoehtoja. Tutkimus keskittyy toisaalta muiden lajien kokemusten jäljittämiseen ja tutkimiseen, ja toisaalta kyseenalaistamaan vakiintuneita tapoja esittää "toisia" ja näiden kulttuureita. Hankkeeseen liittyvät taideprojektit lähestyvät aihetta kokemuksellisuuden kautta: tavoitteena on paitsi tuottaa tietoa toisten lajien kokemusmaailmasta myös tehdä mahdolliseksi toisten näkökulmaan eläytyminen taiteen keinoin."

Totesimme myös, että pitäisi kirjoittaa eläinten mytologioita. Samalla tavalla, kuin ihmiset ovat kirjoittaneet selityksiä asioille, joiden kanssa elävät, mutta joita eivät oikein ymmärrä, niin kuin vaikka aurinko, tai ukkonen, tai tietoisuus. Yleensä nämä selitykset on tavattu kirjoittaa siten, että vaikuttaa kuin k.o. ilmiö olisi olemassa erityisesti kirjoittajaa varten, kuten että aurinko olisi kehittynyt jottei ihmisellä olisi pimeä jne, vaikka sillä on kai ihan eri tarkoitus (tai ei tarkoitusta ollenkaan). Kiinnostavaa on muun muassa, miten eläimet mahtavat ymmärtää koneet. Linnut esimerkiksi saattavat ajatella, että juna on laite, joka kerää hyönteisiä (jotkut linnut nimittäin odottavat asemalla ja napsivat sitten ötökät tuulilasista). Samaten jotkut loislajit tai symbioosissa elävät saattavat ajatella, että toinen laji on kehitetty erityisesti heitä varten. Niin kuin että norsu on pikkulintujen kulkuväline. Jotenkinhan niiden on asiat selitettävä, niin kuin meidänkin. 

Tähän päädyttyämme lähdimme ostamaan eläinaiheisia valeasuja. Helsingin naamiaiskauppojen valikoimassa on muuten kehittämisen varaa! 

Paavo oli päässyt eläinmaskien joukkoon. Talking about kehittämisen vara.

Tää on vaan tositosi ruma.