Eats with Wolves

Yhteiskuntamme jonkinlaisena kivijalkanahan toimii ihmisen ja eläimen välisen eron korostaminen mitä moninaisimmissa yhteyksissä, niin kuin täällä on ehkä joskus saatettu mainitakin. Mutta missä raja, siellä rajanylitys. 

Nimittäin oma lukunsa on ihmisen halu palata takaisin eläimeksi. Kirjoitan "palata takaisin" koska näinhän se yleensä hahmotetaan: ihmisyys on edistymistä eläimestä joksikin muuksi, ja paluu eläimeksi on jonkinlaista alkujuurille löytämistä. 

Johtaja ja jalkaväki

79-vuotias "ex-paratrooper" Werner Freund on jo 40 vuoden ajan elänyt yhdessä susilauman kanssa saksalaisella eläintilalla. Freund on luonnollisesti lauman johtaja, ja syö ensin. Sitten vaihdetaan suudelmia. 

Susimies Shaun Ellis on jo viidentoista vuoden ajan elänyt susien kanssa. Ellisillä ei ole akateemisa koulutusta mutta sitäkin enemmän empiiristä kokemusta susista ja niiden kanssa olemisesta. 

Ellis "opettaa susia" ja "oppii niiltä" ja elää niiden kanssa kuin yksi laumasta. Toki lauma elää aidatussa aitauksessa jonkinlaisessa villeieläintarhassa, ja Ellis otaksuttavasti viettää yönsä sängyssä eikä sudenpesässä. Välittäjähenkilönä toimiva mies todistaa (tuhannesti tiedettä tehokkaammin) että susi ei olekaan paholaisen kasvatti vaan älykäs, sivistynyt ja rohkea (aivan kuten mies itsekin). 

Ikimuistoinen Kevin Costner ja Kaksi Sukkaa. 

Shamaanifantasiamaisessa kuviossa mies saa poikkeuskykyjä, joiden avulla voi kommunkoida eläinten kanssa. Kyseessä on lähes aina mies, ja poikkeuksetta eläin, joka edustaa voimaa, vaaraa ja villeyttä. Esimerkiksi ns. hullujen kissanaisten ei katsota omaavan kovin korkeita kykyjä, enkä ole vielä nähnyt National Geographicin dokumenttia "miehestä, joka elää hillerien kanssa".  

Useimmiten eläimeksi palaamiset tuntuvatkin vähän koomiselta maskuliinipullistelun jatkeelta, jossa vaaraa, jokapäiväistä selviytymistä ja luonnontilan jatkuvaa taistelua äärettömästi korostetaan, samoin kuin sitä, miten tärkeää kyseisen henkilön läsnäolo eläimille on (oikeasti tuskin ei lainkaan tärkeää). Eläimistä - jotka usein on itse asiassa vangittu ja alistettu jo lähtökohtaisesti elämään ihmisen kanssa ja ehdoilla - on tehty jonkinlaisia eläviä toteemeja tai symbolieläimiä, jotka pitävät hallussaan kaikkia tarujen voimia. 

Werner Herzogin hieno muotokuva Grizzly Manista eli karhuihin friikahtaneesta Timothy Tredwellista on näiden muotokuvien helmiä. Pedon syömäksi tuleminen päättelee luonnonyhteyseksperimentin asianmukaisella tavalla ja todistaa, että luonto on villi ja vaarallinen ja vailla sääntöjä, ja voit tulla syödyksi koska vaan. 

On kuitenkin monella tapaa oikeasti hienoa, että ihmishenkilö samastuu niin voimakkaasti toiseen lajiin, että alkaa käyttäytyä kuin ne ja näkee vaivan niiden kielen alkeelliseen opetteluun ja niiden kulttuurin kunnioittamiseen. Rajan yli mentäessä mennään toki hulluuden alueelle, mutta hulluuden määritelmässä itsessään ollaan taas kerran eläimen ja ihmisen rajan äärellä: terve ihminen on lajityypillisesti käyttäytyvä ("ajatteleva"), hullu taas vähemmän inhimillinen, siis enemmän eläin. On kuitenkin paljon vähemmän järjetöntä syödä mätää lihaa susien suusta kuin ampua kaukaisia lajitovereitaan ohjuksilla tai keinotella yhteisön yhteisiä resursseja Cayman-saarille. 

Itse asiassa meiltä puuttuu juuri tällaisia tulkkeja, jotka ei-tieteellisin menetelmin tutustuisivat toisiin lajeihin, niiden yksilöihin, ja kommunikoisivat oppimaansa takaisin ihmisille. Tällaista kohtaamiseen perustuvaa tietoa ei pitäisi vähätellä: ideaaliyhteiskunnassa meillä olisi  "Dances With Wolves" -miehen lisäksi myös "Swims With Fish" -mies ja "Digs With Pigs" -mies. Ja tietenkin "Stares With Tarsiers"- nainen.