Eniten kirjassa kuitenkin kiinnostaa sen juoni. Claireece Precious Jones on harlemilainen teinityttö, joka totta vie ei ole syntynyt onnellisten tähtien alla, sillä hän on äitinsä pahoinpitelemä ja isän raiskaama. Precious on 12-vuotiaana synnyttänyt isälleen lapsen, pienen Mongon (lapsella on downin syndrooma) ja kirjan alussa Precious odottaa isälleen toista lasta. Preciousin elämä ei siis näytä valoisalta, kunnes hän pääsee kouluun, missä luku- ja kirjoitustaidonta tyttöä opettaa ymmärtäväinen opettaja. Koulu ja opettaja avaavat Preciosille uuden maailman sekä ennen kaikkea toivon paremmasta huomisesta.
Kirjassa mua ärsytti sen kieli, koska Sapphire kirjoittaa todella rasittavaa puhekielen ja slangin yhdistelmää (palautin kirjan jo kirjastoon, joten tekstinäytettä ei ole saatavilla). Jossain sivun 30 paikkeilla koin suuren herätyksen: kirjassa on vähän pakko käyttää slangia, koska mitäs muutakaan kieltä koulua käymätön tyttö osaisi. Mikä valaistuminen! Lopussa kieli muuttuu aavistuksen verran luettavammaksi, mikä tietenkin viittaa siihen, mitä kaikkea uutta Precious oppii koulussa. Tarina oli mukaansatempaava, nopeasti etenevä ja varsinkin loppu oli ihanan valoisa. Isän pahoinpitelyt ja raiskaukset oli tässä kirjassa kuvattu piinaavan tarkasti ja yritin aktiivisesti unohtaa sen, että tämä voisi tapahtua oikeasti.
Hurjasta tarinasta huolimatta kirjan luki nopeasti, alle 200 sivuinen kirja ei riittänyt minulla edes koko junamatkaksi. Jos kaipaat jotain pysähdyttävää mutta kuitenkin valoisaa luettavaa etkä jaksa kahlata tiiliskiveä, tämä on hyvä valinta.
3/5
