Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Kirjailija Haruki Murakami on harrastanut kestävyysjuoksua jo kolmisenkymmentä vuotta. Hän on juossut yli 20 maratonia ja osallistunut myös useisiin triathlon-kisoihin. Mistä puhun kun puhun juoksemisesta on Murakamin itsensä mukaan jonkinlainen epävirallinen muistelmateos, jossa hän kertoo elämästään ennen kaikkea juoksijana, mutta myös kirjailijana.

Harrastan itsekin juoksemista (tosin tänä kesänä olen tehnyt sitä hävettävän vähän) ja siksi tartuin tähän kirjaan, muuten se tuskin olisi kauheasti houkuttanut lukemaan vaikka Murakamista pidänkin. Oikeastaan kirja kuitenkin sopii muillekin kuin juoksijoille, koska Murakami kertoo paljon myös kirjoittamisesta ja kirjoittamisen ja kestävyysjuoksun yhtäläisyyksistä. Kirja on enemmän filosofinen kuin varsinaisesti urheilullinen, vaikka välillä Murakami selostaakin pitkään jonkin maraton- tai triathlonkisan etenemistä.

Kirja oli ihan mukava luettava, mutta ei kuitenkaan mitenkään maata mullistava elämys. Jos minun pitäisi suositella yhtä juoksemisesta kertovaa kirjaa, valitsisin ennemmin Christopher McDougallin Born to Runin.

Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttila: Rakkauden atlas

Virpi ja Jaakko Hämeen-Anttilan Rakkauden atlas jumitti yöpöydälläni monta kuukautta, vaikka siitä oli enää pari lukua lukematta. Vika ei ole kirjassa, joka on oikein kaunis ja kiinnostavaa, mutta jotenkin se vain jäi muun lukemisen ja elämän jalkoihin. Eilen illalla ryhdistäydyin ja luin sen loppuun, alkoi nimittäin pikkuhiljaa hävettää kun samat kirjat roikkuvat blogini sivupalkin Näitä luen nyt -listalla loputtoman pitkään.

Rakkauden atlas on kulttuurihistoriallinen tietokirja rakkaudesta. Kirjassa käydään läpi rakkauden eri vaiheita ja ilmenemismuotoja kirjallisuuden ja taiteen esimerkkien avulla. Mukana on paljon kuvia maalauksista, elokuvista ja veistoksista, ja kirja onkin ulkoasultaan todella kaunis, se oikein houkuttelee selailemaan ja katselemaan itseään. Tässä muutamia esimerkkejä kirjan sivuista:

Kuvien lisäksi kirjan teksti on mielenkiintoista, lempeää ja ah niin sivistynyttä - ihailen valtavasti Hämeen-Anttiloiden laajaa lukeneisuutta ja kulttuurien tuntemusta! Olisinpa itse yhtä sivistynyt ja perillä esimerkiksi antiikin Kreikan taruista.

Rakkauden atlas on eriomainen kahvipöytäkirja, sitä voi selailla kevyesti kuvia ihaillen tai halutessaan perehtyä rakkauden mysteereihin syvemmin tekstien kautta. Kauniin kirjan voisi hyvinkin antaa vaikka lahjaksi hääparille.

Hyvä pomo vai hankala akka

Blogaaminen on tällä viikolla jäänyt vähemmälle, kiitos ihanan lämmön ja auringonpaisteen. Olen lähinnä loikonut parvekkeella riippumatossa ja nauttinut kauan odotetusta kesästä. Ihanaa!

Olen sentään ehtinyt loikomiseltani jotain lukeakin, riippumatto kun on siihenkin ihan paras paikka. Mieluiten siinä tietysti lukee jotain kevyempää, kuten vaikka dekkareita, mutta tulipa luettua yksi työhön liittyvä kirjakin. Caitlin Friedmanin ja Kimberly Yonon Hyvä pomo vai hankala akka on opaskirja esimiesasemassa oleville tai sinne pyrkiville naisille. Kirjan alkupuoli keskittyy ihmisten johtamiseen, ja antaakin paljon hyviä vinkkejä esimiestyöhön. Kirjassa on paljon esimerkkejä tosielämästä ja taitavien ja työntekijöiden arvostamien esimiesten haastatteluja, joita on kiinnostava lukea ja jotka herättävät ajattelemaan miten itse toimisi vastaavissa tilanteissa.

 Kirjan näkökulma on hyvin amerikkalaiskeskeinen, mikä on välillä hiukan ärsyttävää, ja siksi esimerkiksi yrityskulttuureista kertova luku ei tuntunut kovin läheiseltä. Ihmiset ja ihmisten johtaminen on kuitenkin suunnilleen samanlaista maanosasta riippumatta, joten suurimmaksi osaksi kirja oli antoisaa ja hyödyllistä luettavaa.

Amerikkalaistyylinen on myös kirjan alkuperäinen, uuvuttavan pitkä nimi: The Girl's Guide to Being a Boss (Without Being a Bitch): Valuable Lessons, Smart Suggestions and True Stories for Succeeding as the Chick-in-Charge. Voisiko edes vähän tiivistää?

Marjoja & maskaraa

Olen seurannut Noora Shinglerin Kemikaalicocktail-blogia sen koko olemassaolon ajan, ja niinpä halusin myös lukea Nooran kirjoittaman kirjan Marjoja ja maskaraa, joka käsittelee samoja aiheita kuin blogikin. No, oikeastaan hankin kirjan turhaan juuri sen takia, että asia oli jo blogin puolelta (ja muualtakin) tuttua. Kirja ei sinänsä tarjonnut mitään uutta tietoa, mutta onhan kuitenkin kiva että kemikaaliasiat on koottu näppärästi yhteen pakettiin. Ehkä kirja tavoittaa sellaisiakin lukijoita jotka eivät ole seuranneet blogia.

Marjoja ja maskaraa käsittelee (kuten nimestäkin voi päätellä) ruokaa ja kosmetiikkaa, ja erityisesti niiden lisäaineita. Syömme valtavasti turhaa ja epäterveellistä huttua, ja hieromme kaikenlaisia epämääräisiä aineita myös ihoomme kosmetiikan muodossa. Näistä aineista syntyy melkoinen kemikaalicocktail, jonka yhteisvaikutusta kukaan ei tiedä. Kirja antaa runsaasti konkreettisia vinkkejä puhtaampaan ja vähäkemikaalisempaan elämään. Mukana on myös ruokaohjeita.

Nooran tyyli on aika persoonallinen ja suorasanainen, joten se saattaa ärsyttää joitakin lukijoita. (Eräs ystäväni kertoi juuri lopettaneensa Nooran blogin lukemisen tämän "ylimielisen asenteen" takia, enkä sitä ihmettele - itseänikin se on välillä nyppinyt.) Toisaalta räväkän tyylin takia kirja ei ainakaan ole tylsää luettavaa, vaikka helposti näistä aiheista saisi hyvin kuivakankin opuksen aikaan.

Aiheen puolesta suosittelen kirjan lukemista kaikille, jotka syövät ruokaa ja käyttävät kosmetiikkatuotteita :) - kannattaa oikeasti ottaa selvää mitä suuhunsa ja iholleen laittaa. Itse siirryin muutama vuosi sitten käyttämään tavallisen kosmetiikan sijasta luonnonkosmetiikkatuotteita, ja ihoni ja hiukseni ovat sen jälkeen olleet paremmassa kunnossa kuin ikinä ennen. Osaltaan varmasti vaikuttaa sekin, että samoihin aikoihin kosmetiikkaherätyksen kanssa kiinnostuin myös ravintoasioista ja aloin syödä entistä parempaa, puhtaampaa ja luomumpaa ruokaa. Tästä aiheesta voisin paasata pitkäänkin (pidin ennen blogiakin aiheesta), mutta jääköön tällä kertaa tähän. :)

Päivä 1: Paras viime vuonna lukemani kirja

Pihkura sentään kun en pitänyt lukupäiväkirjaa viime vuonna! On tosi vaikea muistaa, mitä kaikkea tuli luettua ja varsinkin milloin. Kun aikaisemmin pidin lukupäiväkirjaa monen vuoden ajan, totesin että muistini on lukuajankohtien suhteen todella hatara - saatoin muistella lukeneeni jonkin kirjan muutama kuukausi sitten, mutta lukupäiväkirja paljasti että lukemisesta olikin jo yli vuosi.

No, tämän kirjan kohdalla olen melko varma, että luin sen viime kesänä. Kirja on julkaistu 2009, joten en ainakaan kovin monella vuodella voi mennä vikaan.

Christopher Mc Dougallin kirja Born to Run kertoo nimensä mukaisesti juoksemisesta, erityisesti ultrapitkien eli maratonia pidempien matkojen juoksusta ja juoksijoista. Kuulostaa kenties melko tylsältä aiheelta, mutta sitä se ei ole - kirja on todella mukaansatempaava ja otteessaan pitävä. Se sisältää paljon tietoa ihmisen fysiologiasta ja evoluutiosta (kuulostaa entistä tylsemmältä, eikö?) ja siitä, kuinka merkittävä asia ihmislajin kehitykselle on ollut se, että esi-isämme aikanaan oppivat juoksemaan pystyasennossa. Tästä myös kirjan nimi, ihminen on ruumiinrakenteeltaan kuin luotu juoksemaan. Tuntuu melko hassulta jos vertaa ihmisen juoksua esimerkiksi gepardiin tai hevoseen, mutta ihmisen kohdalla pointti ei olekaan nopeus vaan kestävyys.

Kaiken kiinnostavan tiedon ohella kirjassa on myös huikeita tarinoita ultrajuoksukilpailuista ja -kilpailijoista. Pitää varmaan olla vähän hullu lähteäkseen ultrajuoksun kaltaiseen hommaan, ja sen vuoksi kirjassa esiintyykin mitä erikoisimpia juoksijapersoonia.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille juoksemista harrastaville. Ei tarvitse olla ultrajuoksija, kyllä tästä kirjasta ihan perushölkkääjäkin saa paljon irti. Itselleni jo viiden kilometrin lenkki tuntuu melko ultralta, varsinkin näin talvitauon jälkeen juoksuharrastusta uudelleen viritellessä. Pitäisikin lukea Born to Run uudestaan, jos siitä saisi vähän uutta into lenkkipolulle...

Vapiseva nainen

Siri Hustvedt oli pitämässä puhetta kuolleen isänsä muistolle, kun hän sai täysin yllättäen rajun vapinakohtauksen. Pää toimi ja puhuminen sujui normaalisti, mutta kaulasta alaspäin kroppa tärisi ja kouristeli hallitsemattomasti. Vapiseva nainen kertoo Hustvedtin yrityksistä selvittää outojen oireidensa syyt ja syntymekanismit.

Kirja ei ole mikään varsinainen sairauskertomus, vaikka Hustvedt käyttääkin omia kokemuksiaan kerronnan runkona. Hän tutkii ja pohtii vapinaansa ja muita oireita, mm. migreeniä, niin neurologian, psykologian kuin filosofiankin kautta. Kävi taas mielessä että olisipa mukavaa olla yhtä sivistynyt ja laajasti lukenut kuin Hustvedt! Esimerkiksi Freudista olisi kiva tietää enemmänkin kuin se vähä mitä lukion psykologian kursseilta on jäänyt mieleen.

En nyt oikein osaa sanoa tästä kirjasta mitään fiksua, vaikka se ihan mielenkiintoinen luettava olikin. Jos tykkää Oliver Sacksin kirjoista (esim. Mies joka luuli vaimoaan hatuksi) niin pitää varmaan tästäkin, samanlaisia aivojen ja hermojärjestelmän outouksia käsitellään molemmissa.

Epilepsiaspesialisti on muuten hauska sana. Se näyttää kirjoitettunakin kivalta, kaikki nuo pienet p-kirjaimet puikkaamassa jalkaansa muuten tasaisen alareunan läpi.