Sunnuntaisäveliä, osa 2: Inhokkilauluni

Vuorossa on Sunnuntaisävelien kakkososa ja aiheena inhokkilauluni. Aluksi ajattelin että tämä olisi vaikea keksiä, kun en juuri joudu kuuntelemaan sellaista musiikkia, josta en pidä (kuuntelen radiota hyvin vähän, ja jos kuuntelen niin Radio Helsinkiä, jossa soitetaan enimmäkseen hyvää musiikkia). Harkitsin jonkun Suomiräp-biisin valitsemista, koska se genre ei ole minun musiikkiani sitten yhtään, mutta en sitten sieltäkään osannut mitään yksittäistä kappaletta nimetä. Sitten koin valaistumisen hetken - tämä biisihän on aivan itsestäänselvä valinta inhokkilaulukseni.

En pidä Yöstä muutenkaan, mutta tämä mollijollotus on heidän tuotantonsa pahimmasta päästä, osin tietysti siksi, että tätä on joutunut kuulemaan ihan liikaa. Biisin teksti on kömpelö eikä Olli Lindholm ole koskaan osannut laulaa. En muutenkaan ymmärrä suomalaisten rakkautta musiikilliseen synkkyyteen, kurjuuteen ja itsesäälissä rypemiseen. Kun tässä maassa on muutenkin ihan riittävän synkkää (varsinkin talvella) niin mieluummin kuuntelen jotain nostattavaa ja positiivista musiikkia kuin tällaisia itkuvirsiä.

Viikon kuva-aihe on Kaikessa kiireessä.

Sunnuntaisäveliä, osa 1: Suosikkilauluni

Tämänhetkinen suosikkibiisini ei ole ihan tuore tapaus, se on julkaistu jo vuonna 2005 Kentin Du och jag döden -levyllä. Olen aina tykännyt levystä (se on mielestäni ehkäpä Kentin paras levy), mutta syystä tai toisesta en ollut kuunnellut sitä pitkään aikaan, kunnes nyt yhtäkkiä löysin sen uudestaan. Olin kotimatkalla Kroatian-reissulta, ja kuten tapanani on, laitoin bussimatkalla kuulokkeet korviin ja musiikin tulvimaan mp3-soittimestani. (Ulkomailla reissussa ollessani en oikeastaan ikinä kuuntele musiikkia, kun on niin paljon muutakin havainnoitavaa, joten takaisin Suomeen tullessa on ihanaa päästä täyttämään musiikillinen puutostila. Kolmen-neljän tunnin bussimatka Helsinki-Vantaalta kotiin on tähän oiva tilaisuus.) Kentin levy tuntui elokuun hämyiseen yöhön sopivalta, ja kuulostikin pitkän tauon jälkeen niin hyvältä, että olen vielä kotiin tultuanikin kuunnellut sitä lähes päivittäin. Tämän Palace & Main -biisin parissa olen jumittanut erityisen runsaasti:

Biisin teksti alkaa hienosti:

Jag sköt en DJ sent igår

Blodet stänkte blev en Pollock i hans bås

...mutta erityisesti tykkään kertosäkeestä, varsinkin säe en iskall Michael Caine kuulostaa aivan, no, jäätävän hienolta. (Michal Caine on yksi suosikkinäyttelijöistäni, ja voin hyvin kuvitella miltä hän näyttää ollessaan iskall.)

Jag står på en flygplats

och väntar på känslan

En man vid en avsats

en iskall Michael Caine

Tykkään kovasti ruotsista ja erityisesti siitä, miltä se kuulostaa laulettuna - se on jotenkin hyvin musikaalinen kieli. Kentin ansiosta myös ruotsinkielen sanavarastoni on laajentunut, kun joudun monesti tarkistamaan sanakirjasta että mitäs ihmettä tässä lauletaan. (Samasta syystä voin kiittää Metallicaa englannin sanaston kartuttamisesta, joskus yläasteikäisenä tuli nimittäin tankattua ahkerasti heidän sanoituksiaan sanakirjan kanssa.)

Ja sitten vielä se Omakuva:

Kuvassa on eräässä portugalilaisessa pikkukylässä sijaitseva liikennepeili (vai miksi noita sanotaan) ja kyllähän siellä minunkin heijastukseni näkyy. :)

Musiikki- ja kuvahaaste: Sunnuntaisäveliä

 Opuscolon lauantailaulujen innoittamana päätin minäkin osallistua tähän musiikilliseen ja kuvalliseen haasteeseen. Ideana on viikottain postata blogiin listan mukainen musiikkikappale ja teemaan sopiva valokuva. Koska olen blogissani aikaisemminkin kirjoittanut jonkin verran laululyriikoista, pyrin myös näissä haastepostauksissa nostamaan esille erityisen värisyttäviä tai muuten korvaahiveleviä laulutekstejä.

Koska nyt sattuu olemaan sunnuntai, nimeän haasteen omassa blogissani Sunnuntaisäveliksi esikuvaansa Lauantailauluja mukaillen. Tässä lista aiheista, kohta tulee ensimmäinen biisi ja kuva:

1: Suosikkilauluni ja "Omakuva"
 2: Inhokkilauluni ja Kaikessa kiireessä
3: Onnelliseksi tekevä lauluni ja Hetki
4: Surulliseksi tekevä lauluni ja Tunteet
5: Laulu, joka muistuttaa jostakusta sekä Vanha kuva
6: Laulu, joka vie sinut jonnekin paikkaan, Teemana “vihreä”
7: Laulu tietystä tapahtumasta ja Teema “valo”
8: Laulu, jonka sanat osaat alusta loppuun ja Suosikkikuva
9: Laulu, joka saa sinut tanssimaan ja Harrastus
10: Laulu, joka tekee sinut uniseksi ja Talvikuva
11: Suosikkibändin laulua ja  Tästä olen riippuvainen
12: Inhokkibändin laulua  ja Hullua
13: Laulu, joka saa aikaan syyllitsyyttä ja mielihyvää ja Arkeni
14: Laulu, josta kukaan ei arvaisi minun pitävän  ja Tämä tekee minut iloiseksi
15: Laulu, joka kuvaa sinua  ja Mustavalkoinen omakuva
16: Laulu, jota rakastit ja jota nyt vihaat ja Kuva jota en koskaan julkaissut
17: Laulu, jonka kuulet usein radiosta ja Rakkaus
18: Laulu, jonka toivoisit soivan radiossa ja Perheenjäsen
19: Laulu suosikkilevyltäni ja Täällä minä asun
20: Suuttumuksen laulu ja Liikkeessä
21: Onnellisuuden laulu ja Kesäkuva
22: Surun laulu ja Teema “erilaiset”
23: Laulu, jonka valitsisit häihisi ja Teema ”kaksi”
24: Laulu, joka soisi hautajaisissa ja Vesi
25: Naurulaulu ja Tämä naurattaa aina
26: Laulu, jonka osaat soittaa jollakin soittimella ja Musiikki
27:  Laulu, jonka haluaisit osata soittaa ja Uusin kuvani
28: Syyllisyyden laulu ja Arkeni
29: Laulu lapsuudesta ja Kun olin pieni
30: Suosikkilaulusi vuosi takaperin tähän aikaan  ja Valinnainen kuva

Sinä olet parasta mitä on sattunut

Egotrippi on yksi lempibändeistäni, mutta kappaleiden tekstit eivät koskaan ole erityisemmin kiinnittäneet huomiotani. Niissä on kyllä paikoitellen hyviä juttuja, mutta toisaalta myös välillä häiritseviä kömpelyyksiä (joista en nyt tähän hätään keksi yhtään esimerkkiä). Tämä Mian laulun teksti on karvat pystyyn nostattavan kaunis - laulaisipa joku joskus minullekin noin!

Sä oot nähnyt mut
mustelmat, arven jokaisen
Sä oot nähnyt mut
valvotut yöt ja painajaiset
Sä oot nähnyt mut
rakastanut vaikka 
ansainnut ois en
Sinä olet parasta mitä on sattunut
Sinä olet parasta mitä on sattunut
(Egotrippi: Mian laulu)

Kun etsin Mian laulua You Tubesta (ei löytynyt) niin törmäsin Egotripin versioon Leevi & The Leavingsin Rin Tin Tinistä. Gösta Sundqvistista pitääkin joskus kirjoittaa oma merkintä, monissa Leevi & The Leavingsin biiseissä on nimittäin todella hienoja tekstejä kaikkien pikkutuhmuuksien seassa.


Egotrippi on tänään keikalla Lutakossa - sinne siis!

Jos päivät valuu hukkaan niin yöt ne vasta onkin*

Mä en usko rakkauteen
Mä en tahdo kuulla
että sinä uskot niin
Mä en tahdo luulla
että tämä kestäisi
no viikon taikka kaksi
Mä en tahdo enempää
siis tilaa jo se taksi
(Zen Café: Taxi)

Samuli Putro on ollut Zen Cafén alkuajoista lähtien yksi lempisanoittajistani. Romuna-levy ei vielä herättänyt kiinnostusta, mutta kakkoslevy Idiootti kolahti kovemmin, varsinkin tuo Taxi-biisi ja sen teksti kaikessa tylyydessään. Putron sanoituksissa oli tuoreutta ja räväkkyyttä, joka tuntui raikkaalta vuosikausia suomirokkia hallinneen ruutupaitalyriikan seassa. (Tähän väliin disclaimer: Pauli Hanhiniemi on myös loistava sanoittaja, samoin Martti Syrjä omassa tyylilajissaan, eli ei ole tarkoitus mitenkään dissata ruutupaitaa käyttäviä suomirokkareita.)

Yks kaks Virpi kiinnostaa sua
enemmän kuin ennen
Samat ilmeet, samat liikkeet
mutta jotain muuttunut on
sillä kun sen kohtaat sattumalta
keskiyöllä narikassa
tuntuu aivan niin kuin joku
potkis sua naamaan
(Zen Café: Virpi)

Ua ua on edelleen suosikkini Zen Cafén levyistä. Sen jälkeen ilmestyneellä Helvetisti järkeä -levyllä oli vielä helmiä (kuten bändin koko uran paras biisi Eipä tiennyt tyttö), mutta sen jälkeen kasvoimme erillemme. Myöhempien levyjen radiossa soineet biisit eivät napanneet sitten yhtään, eivät musiikillisesti eivätkä tekstien kautta (saan allergisen reaktion jo joidenkin biisen nimistä, kuten "Tahdon halvan naisen" tai "Rakastele mua"), eikä levyihin kiinnostanut sen tarkemmin tutustua. Olin lähinnä helpottunut kun bändi hajosi, niin väsyneeltä ja paikalleen juuttuneelta se ehti kuulostaa monen vuoden ajan.

Tiedäthän että pysyn 
tässä vierelläsi
maailman tappiin asti
Vaikka tää nuoruutemme
kesii väistämättä
ja vaipuu vanhuuteen
(Samuli Putro: Mitäpä jos)

Niinpä Samuli Putron ensimmäinen soololevy Elämä on juhla oli todella positiviinen yllätys. En odottanut siltä mitään, oikeastaan olin aikonut ignoroida levyn täysin ("kun se on kuitenkin sitä samaa kuraa kuin Zen Café loppuaikoinaan"). Olin kuitenkin sen verran utelias että klikkasin netissä Elämä on juhla-biisin videon pyörimään - ja olin välittömästi myyty: hieno biisi, hieno teksti, hieno video. Taas tuli tunne, että Putro on parasta ja virkistävintä mitä suomenkielissä rockissa on tapahtunut vuosiin.

Viime kuussa ilmestyi Samuli Putron toinen soololevy, Älä sammu aurinko. Se on kepeämpi, rennompi ja, hmm, jotenkin huolimattomampi kuin edellinen levy. Kyllä sillekin levylle silti hyviä biisejä ja tekstejä mahtuu, ja niiden lisäksi kesäistä tunnelmaa - levy onkin omistettu "onnellisen kesän muistolle".


Tänä iltana Samuli Putro on keikalla Jyväskylän Lutakossa. Suosittelen!

*otsikko on Zen Cafén biisistä Surullinen aina.