Yläasteikäisen Emman äiti kuolee yllättäen, ja Emma muuttaa pikkusiskonsa Sannin kanssa isän luo maalle. Vanhemmat ovat eronneet vuosia sitten ja isä on jäänyt tytöille melko etäiseksi, viikonlopputapaamisiakin on monesti jouduttu perumaan isän työ- tai muiden kiireiden takia. Isä ei oikein osaa suhtautua surun keskellä eläviin tyttäriinsä, ja Emma joutuu kätkemään tunteensa aikuisen roolin alle.
Auringonkukkatalvi on kuulas ja koskettava kertomus surusta ja siitä selviämisestä. Pidin siitä miten Schuurman kuvaa tarinan henkilöitä: heistä ei sanota suoraan juuri mitään, vaan kuva rakentuu pikkuhiljaa, ikään kuin rivien välissä. Emman isä on vähän ärsyttävä hahmo kädettömyydessään ja työhön pakenemisessaan, mutta häntäkin kohtaan tunsin sympatiaa. Onneksi kuolleesta äidistä ei tehty mitään pyhimystä, vaan hänestä rakentui moniulotteinen mielikuva, vaikka hän ei suuressa roolissa kirjassa ollutkaan. Emma on aidontuntuinen nuori tyttö, ja minua entisenä heppatyttönä viehätti myös Emman ratsastusharrastuksen kuvaus. Kirjailija selvästi tietää hevosista ja ratsastuksesta, kustantajan nettisivujen mukaan hän tekeekin väitöskirjaa hevosenpidosta(!). Hevosjutut solahtavat sujuvasti tarinaan mukaan nousematta liian suureen osaan, joten kirja ei vaadi lukijaltaan minkään sortin heppahulluutta.
On mukava löytää hyviä nuortenkirjoja, jotka sopivat aikuisellekin. Luulen, että myös 15-vuotias minä olisi tykännyt tästä kirjasta.
Nora Schuurman: Auringonkukkatalvi (Otava 2005)
156 sivua
