Kooma

Äiti kysyi enkö päivitä blogia enää. Niin tosiaan, onhan tuosta taas vierähtänyt tovi. Mutta jos ei ole asiaa? Tai jos olisikin, aivot on niin jäässä että asia ei tule sieltä ulos. Mutta tässä mummille kuva:

Herra (kuvanottohetkellä) Aurinkoinen. Kaksi alahammasta rikkaampana.

Emmiänykkerkee

(Näyttääpä muuten Kotkan murre kirjotettuna kamalalta!)

Huhuu, Poikaneeen....

No ootko hetken selällään ni otan kuvan? Ai et.

Noni!

***

Oli mulla muistaakseni jotain asiaakin... ehkä. Tuo jässikkä, se on jo neljä kuukautta! (Jo, vasta, kaikki on suhteellista...) Muistaako joku kun se oli tämmönen? En minä ainakaan...  Ja nyt se on tommonen. Seurustelee, nauraa, selostaa, yrittää kovasti ryömiä ja antaa kuulua kun se ei onnistu, on huomannut omistavansa jalat(!), jumaloi isosiskoa, haluaa istua sylissä, pistää ihan kaiken suuhun, boikotoi äänekkäästi ulkovaatteita, kaantoliinaa, vaunuja, niitä oransseja rattaita ja autolla matkustamista, viihtyy kuitenkin erinomaisesti kantorepussa ja bussissa. Nukahtaa noin viidessä minuutissa ja nukkuu... paitsi kolmena yönä on herännyt aamuyöllä syömään, tähänkö se katkeamattomien öiden autuus nyt loppui?

Ja isosisko! Kohta neljä vuotta, vastahan sekin oli tommonen. Syksy ja arki ja rutiinit on tuoneet elämään helpotusta, ihan kaikesta ei enää tarvitse tapella. On päiväkotikavereita ja perhekahvilaa ja puistotapaamisia ja mummilan naapurin tyttöjä. On se päiväkoti puoli päivää kahdesti viikossa ja omia juttuja ja elämässä joku rytmi. Ja jumppakerho! Ekalla kerralla minä melkein itkin kentän reunalla kun seurasin miten tyttö kuunteli, keskittyi ja noudatti ohjeita ja välillä kurkkasi minuun päin naama naantalin aurinkona. Ja veikankin kanssa on jo helpompaa. Toki mustasukkaisuutta ja huomion hakemista on vieläkin, paljonkin, mutta jostain on kummunnut myös valtava rakkaus ja empatia vauvaa kohtaan. Ihanaa ja helpottavaa.

Ja minä. Olen olemassa taas. Keskityn pitämään langanpäät käsissä, yritän jakaa itsestäni tasapuolisesti molemmille lapsille ja miehelle. Ja itsellenikin. Yritän hallita rahankäyttöä ja ompelen kestovaippoihin imuja, suunnittelen sisustusta, siivousta ja asukokonaisuuksia jotka sopivat yhteen oranssin tukan kanssa. Sain yhdeltä ystävältä ihania uutisia ja toiselta surullisia. Unohdin laittaa tissiliivit kun lähdin lähikauppaan. Ostin tuulikaappiin kuramaton. Suunnittelen tulevaisuutta. Iloitsen pienistä asioista ja ahdistun suurista. Yritän keskittyä niihin pieniin ja kun onnistun, elämä tuntuu hyvältä ja levolliselta juuri nyt.

Äiti poistuu talosta

1. Äiti varaa facebookin nettikirppikseltä vauvalle syksyksi haalarin ja sopii noutavansa sen tiistaina viiden jälkeen.

2. Haalari pitää hakea naapurikunnasta. Äiti suunnittelee jättävänsä lapset isän kanssa kotiin, eihän reissuun mene kuin maksimissaan puoli tuntia. Irtiotto!

3. Äiti syöttää vauvan ja pumppaa varmuuden vuoksi maitoa. Äiti peseytyy ja vaihtaa ylleen puhtaat vaatteet ja sitoo päähän huivin. Tässä vaiheessa melkein-neljä-vuotias tajuaa että jotain on tekeillä.

4. "Äiti mihin siä olet menossa?????????????"

5. "Äiti minä tulen MUKAAN!!!!" 

6. "Ei, et tule."   (Toista kohtia 5 ja 6 noin 27 kertaa, jona aikana äiti pukee kengät.)

7. Äiti avaa ulko-oven, melkein-neljä-vuotias on hysterian partaalla, vaikuttaa siltä että äiti olisi lähdössä viikoksi kiinaan.

8. Äiti harkitsee lähtevänsä viikoksi kiinaan.

9. Lapsi rauhoittuu haleilla, äiti on menossa autoon. Perhe tulee hyvästelemään rappusille, alkaa sataa.

10. "ÄITI!!!! SATAA VETTÄ!!! ETVOILÄHTEÄKUNSATAA!!!!!!"
(Käydään uudestaan läpi kohdat 5-7.)

11. Mies muistaa että auton puhaltimessa on jotain vikaa, se ei käynnisty, auton ikkunat on huurussa.

12. "VAIMO, ET VOI LÄHTEÄ SATEELLA JOS AUTON PUHALLIN EI TOIMI!!!!!"

13. Äiti painaa ilmastoinnin kaikkia nappuloita viisi kertaa ja puhallin alkaa toimia. 

14. Äiti ajaa pois huolestuneiden vilkutusten saattelemana, käy nostamassa rahaa ja ostamassa karkkipussin (koska raha pitää rikkoa). Kello on vähän yli kuusi.

15. Äiti ajaa naapurikuntaan kuunnellen samalla aikuisten musiikkia radiosta ja syöden avoimesti karkkia vaikka ei ole lauantai. Vettä sataa kaatamalla ja salamoi, pitää ajella hissukseen.

16. Kotona vauva ei suostu syömään pullosta ja isosisko on hysteerinen koska ukkostaa ja äiti on ulkona ja ukkosella ei saa mennä ulos koska salama voi lyödä ja ÄITI KUOLEE!

17. Kello on melkein seitsemän, äiti palaa kotiin. Tyttö juoksee ovelle vastaan, mies on laittanut ruokaa ja vauva nukkuu.

18. Valtakunnassa kaikki hyvin.

(19. Äiti syö kiltisti lautasellisen ruokaa vaikka on oikeasti tosi huono olo koska on juuri syönyt salaa puoli pussia karkkia.)

(20. Äiti odottaa että muu perhe menee nukkumaan että voi syödä loput karkit.)

Keskiaikamarkkinoilla

Voi sentään, aivan mahtava keskiaikakeikka taas takana. Lauantaina piipahdettiin Hämeenlinnan markkinoilla ja oi miten oli ihana reissu! Tällä kertaa jätettiin shoppailupuoli vähemmälle, vähän kierrettiin ja sitten käytiin ostamassa seuralle kollektiivijousipyssyt. (Tänään oli ekat harkat, jee!)

Hämeenlinnan markkinoilla, niin kuin monilla muillakin keskiaikaisilla, on paljon elävöittäjiä telttojensa kanssa. Tällä kertaa meidänkin teltta oli siellä, tosin lainassa kun ei uskallettu itse vielä lähteä yön yli reissulle. Käytiin päiväseltään ja hypättiin kahden leirin välillä, molemmissa oman seuran väkeä. Ja taas muistettiin miten onnellisia ja onnekkaita ollaankaan kun nuo ihmiset on meidän elämässä ja saadaan olla osa niin hienoa porukkaa. Yksi iso perhe.

Ja lapsetkin viihtyy, molemmat. Lapsilaumassa ja aikuisten kanssa, toisella rakas keskiaikavaramummi, toisella ihana sca-kummitäti. Sylistä syliin ja leikistä leikkiin, aina on joku joka jaksaa viihdyttää ja joku joka vahtii. Joku joka näyttää miten pistaasipähkinänkuorista saa vampyyrinhampaat...

 Tämä oli taas niitä reissuja, että vähällä oli ettei lähdetty ollenkaan. Kello kävi puolta päivää ennen kuin päästiin edes liikkeelle, rahat on loppu, vettä satoi kaatamalla ja poika on ottanut tavaksi karjua autossa... Mutta perillä oli niin hyvä. Eikä edes satanut. Kotiin ajettiin yötä myöten ja kannettiin nukkuvat lapset sänkyihinsä. Onni.

Perjantai pääsi yllättämään

Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.

No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh. 

Enkä edes ala tästä helteestä.

Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.

Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.

Ihana paikka, aivan huikea!

Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti. 

Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.

Superhellettä odotellessa.

Lankkarilla

Tässä postauksessa on ollut kuvat jo valmiina pitemmän aikaa ja kuvien välissä lukenut tekstiä tekstiä lisää tekstiä huonoja kuvia tekstiä. Kertoo jotain mun aivotoiminnan aktiivisuudesta tällä hetkellä. Ja kuvatkin on tosiaan huonoja, puhelimella näpsittyjä.

Yksi päivä mies tuli töistä kotiin ja ehdotti eväsretkeä Langinkoskelle. Tyttöä ei tarvinnut kahta kertaa houkutella, jos se saisi päättää meillä olisi eväsretkipäivä joka päivä.

(Tässä välissä Poikanen heräsi ja ajatus katkesi. Ihme päivä tänään, tyyppi valvoi melkein koko päivän ja otti vaan pieniä torkkuja välillä. No nyt se on onneksi yöunilla jo. Nukkuu muuten pääsääntöisesti tosi hyvin edelleen, yötkin läpeensä ja herää vasta aamulla. Kivaa. Älä pliis mene ohi tämä vaihe!)

Mutta siis se Langinkoski. Aivan ihana paikka! Siellä on keisarillinen kalastusmaja mutta ei siitä majasta niin väliksi, ulkona siellä se ihana on. Suojeltua satumetsää, kivien ja kallioiden välissä pujottelevia jokihaaroja, kuohuvaa vettä ja rauhallista vettä, kaarisiltoja, metsäpolkuja ja vihreää valoa.

Miehen lapsuuden leikkipaikkoja.

Mentiin isoa siltaa kosken toiselle puolelle jossa on hyvä kahlailuranta.
 

Tai uimaanhan nuo lopulta päätyivät kun Tyttö mulasi vaattensa märäksi. Mikäs siinä, hoitolaukusta löytyi kuivat vaatteet. Siitä tietää että on ollut kivaa kun kiukku tulee vasta sitten kun pitäisi lähteä, lohdutukseksi käytiin eilenkin uimassa. Ja huomenna mennään muinaismarkkinoille ja miehellä on kesäloma, jej!

Suuri Seikkailu

Siteeraan itseäni: 

"...että ei saa jäädä neljän seinän sisälle mätänemään, hulluksihan siinä tulee!"  

Niin, kun Tyttö oli vauva, onnistuin kehittämään itselleni valtaisan kammon ihmisten ilmoille lähtemisestä. Väsymys ja mukavuudenhalu ja jännitys voittivat eikä käyty sitten missään, edes kaupassa ilman miestä. Ja 6 kk puolen tunnin/tunnin välein täysimetyksellä en päässyt myöskään ilman vauvaa juuri mihinkään, joten sen puolen vuoden jälkeen olin aika... ...uuvuksissa.

Meneehän ne päikkärit noinkin, pikkuveikan rattaissa...

Viimeviikolla jotenkin puolivahingossa lupasin ystävälleni ja Tytölle että matkustetaan ystävän luo Helsinkiin päiväksi ja mennään lintsille. Sitten aloin miettiä reissun käytännön toteutusta ja olin jo perua koko matkan, en vaan keksinyt miten (huutava?) vauva+ ylivauhdikas uhmaikäinen+2-3 h bussimatka-yhtälö saadaan toimimaan. Onneksi avasin suuni kullanarvoisessa fb:n äitiryhmässä jonka viisaat naiset neuvoivat menemään junalla! Ja mehän mentiin.

Elämän ensimmäinen junamatka oli Tytöllekin jo seikkailu itsessään, ja junan ihmettely, eväät, kirjat, puuhavihko ja Kapun metsä-peli tabletissa takasivat mielenrauhan. Ja se että ei yritetty kiireessä vaihtaa pendolinoon vaan odotettiin rautatieasemalla tunti seuraavaa junaa jossa oli leikkivaunu. Ja Poikanen, se nukahti kun lähdettiin kotoa ja heräsi neljän tunnin päästä Pasilan kohdalla! Kotimatkakin meni hujauksessa, leikkivaunusta löytyi Tytölle samanikäinen leikkikaveri, Poikanen oli hereillä mutta pysyi tyytyväisenä koska junassa voi tarvittaessa myös kävellä ja hyssytellä (bussissa ei olisi voinut!). Ja miten noita matkoja jännitin ja sitten ne menikin niin hienosti!!

Lentokone puskassa, Lintsin paras laite!

Helsingissä sitten ystävä oli rautatieasemalla vastassa. Mentiin lintsille jossa Tyttö kiersi ystäväni kanssa niitä ilmaislaitteita (siis uskomatonta, ilmainen sisäänpääsy, ilmaiset laitteet!), maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa hattaraa ja heitti kolikon onnentoivomuslammikkoon. Käveltiin Kaisaniemen kasvitieteelliseen jossa Tyttö nukkui päikkärit ja minä imetin suuren puun alla varjossa ja mietin että on elämä aika ihanaa. Käytiin ravintolassa  ja testaamassa Stockmannin kehuttu hoitohuone. Ja lähdettiin kotiin väsyneinä, tyytyväisinä, yhtä kokemusta rikkaampina ja taatusti vähän vahvempina ja rohkeampina.

Että juu, kannatti lähteä vaikka pelotti pirusti!