Äiti poistuu talosta

1. Äiti varaa facebookin nettikirppikseltä vauvalle syksyksi haalarin ja sopii noutavansa sen tiistaina viiden jälkeen.

2. Haalari pitää hakea naapurikunnasta. Äiti suunnittelee jättävänsä lapset isän kanssa kotiin, eihän reissuun mene kuin maksimissaan puoli tuntia. Irtiotto!

3. Äiti syöttää vauvan ja pumppaa varmuuden vuoksi maitoa. Äiti peseytyy ja vaihtaa ylleen puhtaat vaatteet ja sitoo päähän huivin. Tässä vaiheessa melkein-neljä-vuotias tajuaa että jotain on tekeillä.

4. "Äiti mihin siä olet menossa?????????????"

5. "Äiti minä tulen MUKAAN!!!!" 

6. "Ei, et tule."   (Toista kohtia 5 ja 6 noin 27 kertaa, jona aikana äiti pukee kengät.)

7. Äiti avaa ulko-oven, melkein-neljä-vuotias on hysterian partaalla, vaikuttaa siltä että äiti olisi lähdössä viikoksi kiinaan.

8. Äiti harkitsee lähtevänsä viikoksi kiinaan.

9. Lapsi rauhoittuu haleilla, äiti on menossa autoon. Perhe tulee hyvästelemään rappusille, alkaa sataa.

10. "ÄITI!!!! SATAA VETTÄ!!! ETVOILÄHTEÄKUNSATAA!!!!!!"
(Käydään uudestaan läpi kohdat 5-7.)

11. Mies muistaa että auton puhaltimessa on jotain vikaa, se ei käynnisty, auton ikkunat on huurussa.

12. "VAIMO, ET VOI LÄHTEÄ SATEELLA JOS AUTON PUHALLIN EI TOIMI!!!!!"

13. Äiti painaa ilmastoinnin kaikkia nappuloita viisi kertaa ja puhallin alkaa toimia. 

14. Äiti ajaa pois huolestuneiden vilkutusten saattelemana, käy nostamassa rahaa ja ostamassa karkkipussin (koska raha pitää rikkoa). Kello on vähän yli kuusi.

15. Äiti ajaa naapurikuntaan kuunnellen samalla aikuisten musiikkia radiosta ja syöden avoimesti karkkia vaikka ei ole lauantai. Vettä sataa kaatamalla ja salamoi, pitää ajella hissukseen.

16. Kotona vauva ei suostu syömään pullosta ja isosisko on hysteerinen koska ukkostaa ja äiti on ulkona ja ukkosella ei saa mennä ulos koska salama voi lyödä ja ÄITI KUOLEE!

17. Kello on melkein seitsemän, äiti palaa kotiin. Tyttö juoksee ovelle vastaan, mies on laittanut ruokaa ja vauva nukkuu.

18. Valtakunnassa kaikki hyvin.

(19. Äiti syö kiltisti lautasellisen ruokaa vaikka on oikeasti tosi huono olo koska on juuri syönyt salaa puoli pussia karkkia.)

(20. Äiti odottaa että muu perhe menee nukkumaan että voi syödä loput karkit.)

Perjantai pääsi yllättämään

Yritän tässä miettiä että mihin ihmeeseen se viikko taas katosi. Perjantai tuli ihan puun takaa, kun yritin laskea päiviä tulin siihen tulokseen että on ehkä keskiviikko tai torstai. Alkaa olla lähellä se piste kun olis pakko päästä olemaan jossain yksin. Kohta. Onneksi kuitenkin on vielä kesä ja tekemistä. Olen koko ajan keskittynyt selviytymään kesästä kunnialla ja ajatellut että kesän jälkeen sitten helpottaa, pahin ikkupikkuvauva-aika on takana ja päiväkodin kesäloma loppuu. Mutta hitto vieköön sitten se hupi vasta alkaakin. Syksy ja pimeä ja kurahousut.

No joo, tää viikko nyt on ollut vähän tämmönen. Poikanen keksi että vajaa kolmekuiselle sopivaa puuhaa on vatsalleen kääntyminen. Juuri kun ehdin huokaista helpotuksesta että viihtyyhän tämä sittenkin leikkimatolla eikä koko ajan tarvitse kanniskella... no, ei viihdy enää. Vaan on kolmessa sekunnissa vatsallaan ja sitten vasta alkaakin pänniä kun eteenpäin ei pääse ja se pääkin on vielä aika painava. Kolmen-neljän tunnin päikkäritkin ovat muisto vain kun unissaankin pitää jumpata. Ja tissillä. Ja sitten on lopulta niin nälkäinen ja väsynyt ettei osaa muuta kuin kirkua. Huoh. 

Enkä edes ala tästä helteestä.

Enkä isosiskon mustasukkaisuudesta tai uhmailusta tai iltatemppuilusta.

Luojan kiitos koko homma pysyy edelleen about hallinnassa kun lähdetään ovesta ulos. Poikanen enimmäkseen nukkuu ja Tyttö ei kiukuttele ainakaan pahemmin. Enkä minä. Tänään käytiin kahdesti puistossa. Ensin aamulla kaverin kanssa lähileikkipuistossa, (joka meni kyllä vähän mönkään koska sinne tuli kolmas, vähän vanhempi tyttö, ja minun tyttö nuorimpana jäi sitten kolmanneksi pyöräksi) ja iltapäivällä mentiin sitten isin kanssa kuvissa näkyvään jokipuistoon.

Ihana paikka, aivan huikea!

Ja nyt kun tarkemmin mietin niin onhan tämä viikko ollut enimmäkseen aika muikea. Saatiin kanootti ja ollaan käyty melomassa. Ja kahdesti iltauinnilla. Yhtenä päivänä matkustettiin bussilla mummilaan ja eilen minulla oli puolikas lapsivapaa kun isosisko lähti heti aamusta mummin ja papan kanssa keräämään mansikoita. Ollaan nukuttu pitkään ja otettu lunkisti, maanantai ja tiistai taisi mennä lähinnä meripäivistä toipumiseen. Aika kiva viikko itse asiassa, ilmankos menikin niin nopeasti. 

Ja onhan se Poikanenkin enimmäkseen aika zen tapaus edelleen, ja on yks kaks myös alkanut seurustella, hymyillä ja nauraakin ihan uudenlaisella innolla. Ja nukkuu kantoliinassa ja repussa oikein makeasti kun vaan viitsii kantaa. Ja helpottihan se tämäniltainen kirkumismaratonikin lopulta kun keksin vääntää äijän kapaloon. Ihme juttu muuten, vastasyntyneenä kun kapaloimista kokeilin niin se vihasi sitä yli kaiken. Se oli semmonen vaihe ja tää on nyt sit tämmönen vaihe. Hellevaihe.

Superhellettä odotellessa.

Saattaa välillä vähän v*tuttaa

Voi hyvää päivää mikä päivä. Yks kiukuttelee, toinen kiukuttelee, kolmas vähän lisää ja ensimmäistä alkaa kahta kauheammin v*tuttaa toisten kiukuttelu. Ja iltaa kohti tahti senkun kiihtyy. Pitäis kokonaan hypätä yli tälläsistä päivistä.

Luin vähän aikaa sitten määritelmän, että uhmaikäisellä on "korvat koristeena". Huikeaa, niiiiin tiedän mitä se tarkoittaa. Ja tiedän että tuo osaa olla maailman ihanin ja fiksuin ja hurmaavin ja huomaavaisin, ja silti pitää temppuilla ja kiukutella. Riiviö.

Ja poikanekin tänään, kitisi ja natisi ja venkuloi. On ääärimmäisen raivostuttavaa pitää sylissä tyyppiä joka ei pysy sekuntiakaan paikallaan. 

Ja tästä kaikesta voi päätellä että minä se vasta itse aurinko olen ollut........... ihan varmasti en ole kiukutellut yhtään! Ja jos v*tuttaakin niin se on ihan varmasti kaikkien muiden vika!

Varsinkin miehen, joka veisti itseään puukolla sormeen, kahdesti.

Ja lapsen, joka astui koirankakkaan ja käveli suoraan vauvan viltille.

Ja koiran joka kakkasi nurmikolle.

Hamsterineuroosi

Talon kuntotarkastus oli vihdoin eilen. Valtakunnassa kaikki hyvin, ei hometta. Huuuuuuuuoh. Minun panikointiin taipuvainen pääni oli ihan varma että koko katto on homeessa (salahomeessa, piilohomeessa tiedättehän). Välillä olen pakokauhun vallassa ollut ihan varma että seinätkin on homeessa ja lähdössä evakkoon heti, ihan vaan varmuuden vuoksi. Näin hometta joka puolella. Olen valvonut öitä kun on tuntunut että seinät kaatuu päälle, ja henkisesti luopunut lapsuudenkodista jo monta kertaa. Kaikki vauvavalmistelut oli jäissä koska olin ihan varma että ollaan evakossa kun tyyppi syntyy.

Mutta on tästä kaikesta seurannut jotain hyvääkin. Ollaan tyhjennetty. Äitini kanssa ollaan käyty läpi jokainen tavara mitä täällä on vintissä säilötty. Iso osa, niin monta peräkärryllistä että menin jo laskuissa sekaisin, on viety kaatopaikalle. Monta monta kassia ja laatikkoa on mennyt kierrätyskeskukseen. Ja kaiken sen romun ja kaman seasta on löydetty ne tavarat jotka oikeasti on haluttu säilyttää ja ne on sitten putsattu ja varastoitu silleen järkevästi. Vanhempien vanhat tavarat on viety pois. Siskon vanhat kasetit ja luentokansiot on pois. Ja ne vintit on jo melkein tyhjät!

Ja voi hyvää päivää mitä kaikkea sitä erehtyy säilyttämään kun on vintti johon mahtuu. Olen nyt heittänyt pois monta vuotta sitten korjauskelvottomaksi hajonneen yksijalkaisen nuken jota en vaan ollut raaskinut hävittää koska se oli niin inhimillisen näköinen. Varmaan kymmenen paria rikkinäisiä liian pieniä farkkuja ehkä kymmenen vuoden ajalta, jotka olen säilönyt sitä mukaa kun olen ostanut uusia. Jätesäkillisen rikkinäisiä ja likaisia pehmoleluja. Monta laatikollista vuosikymmeniä vanhoja pölyisiä matonkuteita jotka olivat jo niin hauraita että katkesivat vetämällä. Ja niin edelleen. Mutta hääpukuni säilytin.

 Ja kaiken tämän keskellä mies on säilyttänyt hermonsa ja pitänyt minusta ja lapsesta huolta ja pakan kasassa. Yhtä erityisen kurjaa päivää seuranneena aamuna sain tälläisen aamupalan!

Välirauha

Noniin, terveystarkastaja kävi syynäämässä ja nuuhkimassa. Ei sekään sieltä mitään vaarallista löytänyt, mutta teki tietysti samat kosteat havainnot kuin remppamiehetkin. Ja sanoi että kosteutta kun on niin onhan siellä toki jotain homemikrobejakin mutta ei niistä tarvitse pultteja ottaa. On hometta ja sitten on hometta, ulkonakin on hometta koko ajan. Remontti tulee tänä kesänä, katto menee uusiksi ja remontin ajaksi mennään evakkoon jos siltä tuntuu. Lähinnä siksi että rakennuspöly ei todennäköisesti tee kovin hyvää pölyallergikkomiehelle. Mutta ensimmäisen remppamiesehdokkaan voivottelu ja huokailu ei ilmeisesti ollut todiste katastrofista vaan lähinnä hänen myyntitaktiikkansa. Kiitos vain siitä.

Ennen remonttia käydään läpi vintissä olevat tavarat ja ne mitä säästetään, pestään tai pyyhitään ja säilötään muovilaatikoihin. Koska niitä mikrobeja on tavaroiden pinnalla olevassa pölyssä ja herkkänenäisiä kun ollaan niin ei ihmekään jos aivastuttaa. Kun vintit on tyhjennetty, niiden ovien eteen teipataan muovit ettei sieltä tule enempää sitä pölyä tänne alas, tosin ymmärsin vähän että tämä toimenpide tehdään lähinnä minun mielenterveyteni vuoksi. Muovin voisi halutessaan laittaa myös rappujen yläpäähän ja niin blokata koko yläkerran. Luulempa että se voisi olla viisasta siinä vaiheessa kun remppamiehet alkavat purkaa kattoa, helpottaa purkupölyn siivoamista sitten myöhemmin.

Ja täällä alakerrassa jatketaan samaa pölyneliminoimistavaranvähennystaktiikkaa jota ehdin jo aloittaakin... nyt vaan minulla on äiti apuna. Makuuhuoneisiin tulee ilmanpuhdistimet, eteisen avonaulakko vaihtuu umpinaiseksi kaapiksi ja niin edelleen.Tavaraa vähennetään, pintoja pyyhitään, ja niin edelleen.

Ja niin edelleen.

Mistä voi ostaa uuden pään?

Noniin, päätin ryhdistäytyä bloggaajana ja napsin vähän tunnelmakuvia eiliseltä. Eipä näissä kuvissa paljon muita ansioita olekaan, ainakaan kuvanlaadullisia sellaisia.

Teeleipiä tulossa...

Kettuessu markkinoilta, valtavasti riemua neljällä eurolla.

Yritän keksiä tekemistä ja keskittyä olennaiseen, olla ajattelematta kattoa. Kattoasia etenee nyt niin että ensimmäisen kattofirman tarjousta ei hyväksytty vaikka olisivatkin päässeet aloittamaan heti. Liikaa epäilyttäviä seikkoja. Ensi viikolla tulee terveystarkastaja(!) tutkimaan voiko täällä asua, niin että minä saan mielenrauhan siksi kunnes löydetään kattofirma ja remontti pääsee alkamaan. Nyt näyttää siltä että ensin tulee vauva ja kesä, sitten vasta remontti.

Uunissa paistuvia pitää vahtia.

Ei ole helppoa olla ajattelematta asiaa kun on pää ohjelmoitu näin kuin minulla. Pelkään pahinta, ja kun ajatusmylly lähtee käyntiin sitä ei pysäytä mikään. Osaan vakuuttaa itseni vaikka mistä ja löytää todisteita pelkoani tukemaan. Hyvin pian ihan kaikki viittaa siihen että vain kaikkein hirvein skenaario on mahdollinen. Sitten tulee kauhu, tiedättekö, sellainen kauhu että oksettaa. Minua on neuvottu, että pitäisi kirjoittaa ylös kaikki pelot mitä vuosien varrella ehtii pelätä, ja toteutuivatko ne. Ja koska suurin osa ei ole toteutunut voi siitä laskea todennäköisyyden ja sen perusteella ymmärtää että suurin osa peloistani on turhia vaikka ne kuinka todellisilta tuntuvatkin.

Mutta nyt kävikin niin että olin oikeassa. Katossa on jotain vialla. Jos kerran olin oikessa siinä, miksi muka muut pelkoni olisivat pääni keksimiä?

Kummin pojan vanha polkupyörä.

Uudessa kypärässä on vilkkuvalot niskassa!

Kummi oli hukannut avaimen...

Eilen iltasella kauhu meinasi taas ottaa vallan joten painelimme koko perhe pihalle entraamaan tytön uutta polkupyörää. Uusi satula, apupyörät, työntöaisa ja äidille muuta ajateltavaa. Enää puuttuu uusi pirikello hajonneen tilalle ja äidille uusi, paremmin toimiva pää.

Tänään mennään taas polkupyöräilemään ja illalla keskiaikaseuralaisten kanssa ulos. Ja jos oikein intoudun, saatan siivota vessan!

Voi itku, sanoi remonttimies kun kosteita kattopäreitä kaiveli.

Juuh, on Magdaleena hengissä ja yhtenä kappaleenakin vielä. Nyt vaan on niin paljon kaikkea että ei jaksu riitä blogin päivittämiseen asti.

Katto vuotaa, remontti edessä tässä kivasti puolitoista kuukautta ennen laskettua aikaa. Pitäisi osata päättää kattofirma, mistä tietää onko se luotettava? Pitäisi jotenkin osata elää päivän kerrallaan ja olla murehtimatta kaikesta mahdollisesta mitä tämä voi tuoda tullessaan.

Mitä jos kosteus on tehnyt liikaa tuhojaan? Mitä jos löytyy hirveyksiä? Mitä jos projekti paisuu ja rahat loppuu? Mitä jos kattofirma kusee homman? Mitä jos mitäjos mitäjos?? Päivän valossa arkisten juttujen keskellä on helppo luottaa tulevaan ja uskoa että kyllä se elämä kantaa, tuli mitä tuli. Että katto-ongelma on nyt huomattu ja se korjataan ja sitten on taas kaikki hyvin. Mutta mitä silloin pitää tehdä kun keskellä yötä iskee paniikki ja kauhu?

Huomisesta murehtiminen vie vain ilon tästäkin päivästä, sanoi äiti. I know.

Kaiken lisäksi lantio ja lonkat vihoittelee niin pahasti että kauppareissua enempää en juurikaan pysty kävelemään, saati että lähtisin täältä ihmisten ilmoille saamaan jotain muuta ajateltavaa. Perjantain kipitys bussipysäkille, yksi ylämäki ja yhdet pitkät rappuset teki sen että olin sohvapotilaana vielä lauantainkin. Yhtään ei tunnu siltä että seinät kaatuu päälle, ei ollenkaan.

Ja sitten tässä pitäisi suunnitella hoitopöytäratkaisuja ja pestä pikkuvaatteita ja miettiä mitä vielä pieneltä puuttuu ja pakata sairaalakassi (mitä sinne edes laitetaan?) ja valmentautua positiiviseen synnytyskokemukseen. Ja iloita tulevasta elämän ihmeestä.

Kevätkin teki oharit.

Onneksi on kolmevuotias joka saa valtavasti iloa granaattiomenan pampuloista ja yhdessä tehdystä hedelmäsalaatista ja lumisateesta ja narsisseista ja kynsilakasta ja vauvanvaatteiden ripustamisesta pyykkinarulle. Saa hetkeksi itsekin suljettua silmät ja korvat tuolta isolta mustalta möröltä joka istuu vintin rappusilla ja huutelee kosteusvauriorakennusvirhehomeoirehometalohomehomehome.

Kitinää, terapiaompelua ja iloisia asioita

Onnistuin pudottamaan itseni umpsukkeliin aallonpohjaan. Ajattelin että sairasloman alku helpottaisi oloa mutta vielä mitä! Tunnen itseni säälittäväksi marisijaksi ja vertaan koko ajan viime raskauteen jossa jaksoin painaa töitä hulluna sinne virallisen äitiysloman alkuun asti. Nyt vaan valitan ja voivottelen. Silloin raskaana olemisessa täydellisesti onnistuminen oli minulle kunnia-asia ja vähättelinkin vaivoja mitä oli. Nyt en meinaa jaksaa pienintäkään vastoinkäymistä. Blääh.

Enkä sitäpaitsi ollut ollenkaan ehtinyt varautua siihen että en oikeasti mene töihin ainakaan pariin vuoteen. Ikävöin työkavereita jo nyt!

Omaa aikaa.

Maanantaina lapsi lähti mummilaan yökylään ja minulla oli melkein kokonainen tiistaipäivä käytettävänä huilaamiseen. Ensin meinasin panikoitua yksinoloon mutta sitten mietin mikä minua ainakin ennen muinoin ilahdutti. Tykkäsin ompelemisesta, mitä en ole kertakaikkiaan jaksanut tehdä piiiitkään aikaan. Joten päätin ommella jotain helppoa ja nopeaa ihan terapiamielessä.

Laskuja maksettu!

Siitä tuli laskujen ja muiden papereiden organisointilokerikko!

 

Oma tasku maksetuille ja maksamattomille laskuille sekä muille papereille.

Yksikään sauma ei ole ihan suorassa, käsin kirjottu teksti on vähän mykkyräistä ja taskuihin meinasi unohtua ommella pohjat, mutta kyllä tulin iloiseksi että sain noin hienon lokerikon aikaan kun vaan jaksoin aloittaa!

Tämä lokero on vielä ihan tyhjä...

Koko päivä siihen meni mutta olo oli heti vähän parempi. Tosin monta iltaa on siitä huolimatta mennyt ihan nukkumiseksi. Ehkä olen vain väsyksissä?

Kauppalapputasku.

Muita iloisia asioita, ihan terapiamielessä:

Lievää paniikkia aiheuttanut yläkäyrän yläpuolelle hypännyt sf-mitta olikin katsojan silmässä, lääkärin mittaamana samainen asettui kauniisti keskikäyrän päälle. Ihan tavallisen kokoinen maha.

Lauantaina mennään keskiaikaseuran porukan kanssa baariin kuuntelemaan Greenrose fairea! Baari-illan kunniaksi ostin henkkamaukalta paidan jossa en näytä vuorelta enkä teltalta, ja sen kaveriksi trendilörppätrikoohuivin.

Mun uudet rillit on edelleen ihanat!

Tytön kanssa oli tänään oikein hyvä päivä eikä tapeltu kertaakaan. Neidillä oli tänään neuvola joka meni upeasti. Hän on maailman iloisin uudesta isojen lasten turvaistuimesta josta näkee kunnolla autosta ulos, ja pukeminenkin on vähän helpompaa uusien ihanien keväisten vaatteiden ansiosta. (Nollakelin kauppareissulla voi pukeutumisen puolesta ihan hyvin leikkiä kevättä.)

Huomenna on perjantai, miehellä lyhyt työpäivä ja kälyn synttärit. Jee!