Olen kyllä ennenkin nähnyt isoja puolisonhakuilmoituksia, mutta en koskaan koko sanomalehden sivun kokoista!
Ilmoituksen alussa herra nimeltä Din (oikealta nimeltään Dinshah) kertoo etsivänsä epätoivoisesti vaimoa, koska hänen vaimonsa kuoli kolme vuotta sitten auto-onnettomuudessa, eikä mies ole koskaan ollut poikamiestyyppiä. Heti alussa - lukijoiden aikaa säästääkseen - Din kertoo, millaista naista hän haeskelee.
"Sinun täytyy tietenkin puhua englantia ja olla peruskoulutuksen saanut. En välitä siitä, miten paljon rahaa sinulla on tai ei ole. Sinun tulisi olla seikkailunhaluinen ja halukas viettämään jännittävää elämää. Et ole yli 40-vuotias, olet hoikka, etkä ole kasvissyöjä. Ei haittaa, vaikka olisit eronnutkin, mutta lapsia ei ehdottomasti saa olla. Minä olen paljon vanhempi kuin 40, mutta sydämeni on nuori, ja olen hyvin aktiivinen ja fyysisesti nuori. Kenen tahansa yli 40-vuotiaan tytön olisi varmasti vaikea pysytellä mukana aktiivisessa elämäntyylissäni."
Tässä vaiheessa leukani oli jo pudonnut parvekkeen lattialle, ja kun en jaksanut nostaa sitä, jatkoin vain lukemista. Mikä ihmeen tyyppi tämä tämmöinen oli? Kuinka vanha hän itse oli? Kuka hän oikein kuvittelee olevansa?
Kävi ilmi, että Din muutti aikoinaan Intiasta Kanadaan ja sieltä USA:han ja perusti siellä menestyvän yrityksen, jonka hän möi 11 vuoden kuluttua, koska hän oli "tehnyt riittävästi rahaa ollakseen rikas koko loppuelämänsä". Lentäminen on miehen intohimo, ja hän kertoo edesmenneen vaimonsa kanssa tekemästään lentomatkasta Atlantin yli hyvinkin seikkaperäisesti. Kuvauksen lopussa mies toteaa: "Jos tämä ei saa sinua kananlihalle, sinun on parasta lähteä lääkäriin".
Moottoripyöräily on lentämisen ohella miehen toinen rakas harrastus, ja mies tunnustaa olevansa nopeushullu.
"Inhoan yli kaiken ajamista Amerikan moottoriteillä, koska niillä on niin tiukat nopeusrajoitukset. Meksikossa ajamista sen sijaan rakastan! On Meksikossakin tietysti nopeusrajoituksia, mutta siellä on niin vähän poliiseja, että saan kaasuttaa sydämeni kyllyydestä. Tavallisesti kruisailen 160 - 200 kilometrin tuntivauhtia, enkä ole vielä kertaakaan saanut ylinopeussakkoa!
Miehellä on vielä yksi - ja vähän rauhallisempi - rakas harrastus, pienoislentokoneiden kokoaminen. Tulevan vaimonkin tulisi osallistua lentokoneiden näpertelyyn, koska edesmennyt vaimokin teki niin.
"Vaimoni rakasti olla vierelläni, kun rakentelin pienoismalleja, ja hänellä oli usein parempia ideoita kuin minulla! Jos sinä et tunne kiinnostusta tehdä samoin, meillä tulee olemaan ongelma."
Mies on asunut viimeiset 18 vuotta Meksikossa itse suunnittelemassaan ja rakentamassaan talossa, josta on tullut Hermosillon kaupungin maamerkki (talo on tuo lentokenttähallin näköinen rakennus ilmoituksen oikeassa laidassa). Hermosillon pormestari on käynyt illastamassa talossa, ja Amerikan konsulaattikin on viettänyt siellä kolme tuntia "hyvin raskaana" olevan vaimonsa kanssa.
Jos tämän miehen naisi, ei kuulemma voisi mennä vikaan.
"Ajattele miten upeaa elämää ulkomailla minä sinulle tarjoan: lentokonetta ja sen mukanaan tuomaa vapautta; taloa, joka on kaunis palatsi; kahta hienoa autoa, joista toinen tulee olemaan sinun; huolettomuutta raha-asioiden suhteen ja rakastavaa aviomiestä, jolle tulet aina olemaan hänen ihana pieni prinsessansa. Vannon, että en koskaan olisi sinulle uskoton, enkä koskaan voisi kohdella sinua huonosti. Pääasiallinen tehtäväni tulee aina olemaan sen varmistaminen, että sinä olet maailman onnellisin tyttö. Vertaa tätä nykyiseen elämääsi ja siihen, miltä tulevaisuutesi näyttää, jos et nyt tee mitään."
Olipahan ilmoitus.
Niin utelias minä olin, että piti oikein etsiä googlesta lisää tietoa tästä miehestä. Minua kun jäi hämäämään ensinnäkin se, minkä ikäinen mies itse on, kun hän ei tuonut sitä missään vaiheessa ilmi.
Kävi ilmi, että miehellä itsellään on ikää 69 vuotta!
![]() |
Hei kaikki alle nelikymppiset lapsettomat hoikat lihansyöjät. Tässä teille namupala. |
Tämä ei myöskään ollut ainoa ilmoitus, jonka mies oli jättänyt, vaan näitä samaisia koko sivun jätti-ilmoituksia on ollut lehdissä pitkin Intiaa. Mies oli ensin haeskellut vaimoa Meksikosta ja USA:sta, mutta oli tavannut siellä vain "idiootteja", joten hän oli palannut vanhan kotimaansa kamaralle paremman onnen toivossa. Mies on haastatellut Intiassa kymmeniä kandidaatteja mutta saanut kokea pettymyksen toisensa jälkeen. Muutama nainen oli tuntunut oikein miellyttävältä, mutta heidän ulkomuotonsa oli ollut pettymys. "Minua ei haittaa, vaikka naama ei olisikaan nätti, mutta tykkään hoikasta vartalosta. Niillä naisilla oli isot lihavat takapuolet. En pidä sellaisesta."
Monet naisista olivat osoittautuneet myös onnenonkijoiksi, jotka olivat pelkästään rahan perässä. Joku haastateltava taas oli suutahtanut siitä, että mies oli halunnut tietää, pitääkö nainen yhdynnästä, ja pitääkö hän siitä mahdollisesti paljonkin.
Toistaiseksi Dinin pitää kuitenkin laittaa itse ruokansa, vaikka "ei olekaan siinä kovin hyvä". Melkein sääliksi käy.
Minä lähden nyt soittamaan pari puhelua.
Ilmoittelen heti, jos tälle blogikirjoittajalle tulee lähtö Meksikoon.

Kuva täältä ja täältä.