Nuuhkiva jälleennäkeminen

Palasin mainiolta, hauskalta ja mielenkiintoiselta Saaripalstan-matkalta jo myöhään perjantai-iltana, mutta koska olin eilen pitkän päivän opiskelemassa, en ole ennättänyt aiemmin koneen ääreen ja muutenkin tuntuu, että olen tullut vasta nyt kotiin.


Kun saavuin reissustani, toin mukanani varsinainen tuoksusekoituksen. Vieraan talon, toisten kissojen ja erinäisten kulkuneuvojen tuoksujen lisäksi olin päässyt hakemaan tuoksutuliaisia lampailtakin ja jopa pitämään karitsaa sylissäni! Huomasin myös eilen, että takkini mukana Koratiaan oli kulkeutunut lampolan heinää.


Ei siis ihme, että sain hyvin ällistyneen vastaanoton. Cisu ja Toto menivät aivan mykiksi eivätkä kyenneet muuta kuin nuuhkimaan minua ja matkatamineitani perjantai-iltana. Toto kehräsi, mutta kumpikaan ei halunnut olla sylissäni. Selvästi tuhmaa karkuruuttani kuitenkin lievensi, että olin tuonut mukanani ennenhaistamattoman hajusikermän. (Ja sitä heinää, sen mutusteluoikeudesta oikein kiisteltiin eilen.)


Joskus Cisu on suivaantunut jo siitä, että olen pitkän illan pois kotoa. Kun olin syksyllä poikkeuksellisesti yli puolille öin kadonneena ja vieläpä baarissa, Cisu rankaisi minua kävelemällä seuraavan yön päälläni ja räpättämällä, mitä mieltä hän on moisista poikkeamista mieron tielle. 


Tällä kertaa pääsin helpolla. Kun menin saapumisiltana nukkumaan, sänkyyn ilmestyi pian iloinen Cisu lelu suussaan. Cisu heitti sängyllä lelun kanssa takaperin voltin, kiepahti kuperkeikastaan selälleen kainalooni, sätkytteli kaikkia raajojaan villisti ja hurisi. Sitten Cisu jäi viereeni nukkumaan, pian sänkyyn ilmestyi myös Toto. Ei siis räpätystä eikä muutakaan protestointia, vaikka olin viimeksi ollut yön yli pois kotoa vasta viime viikolla. Hyvä!

Eilisiltaan mennessä myös kissojen kadonneet kielet olivat löytyneet, ja Totokin on käynyt kovasti selostamassa, miten viikko miesten kesken sujui. Ilmeisesti se sujui aivan hyvin, paitsi että märkäruoka ei ollut maittanut. Heti kun minä laitoin sitä kippoon, kumpikin moukula kiiruhti juoksujalkaa aterialle. Maistuuhan se ruoka toki aivan erilaiselta, kun juuri minun käteni on avannut annospussin.

Vieraanvaraiset isännät

Vaikka olen mielestäni jo melko kokenut valtiovierailija, en ole koskaan viipynyt hoitamassa kissavaltioiden välisiä suhteita kuin muutaman tunnin kerrallaan. Koko kissanomistajuusaikanani olen nyt muutenkin ensimmäistä kertaa yökylässä paikassa, jossa on kissoja. Se ilahduttaa minua suuresti: ei tule niin ikävä omia kissukoita, kun on kissamaista seuraa.


Täällä eräällä saariston palstalla, jolla minulla on ilo ja kunnia viettää muutama päivä, on erityisen vieraanvaraisia kissakansalaisia. Toinen heistä on huomannut, etten voi olla rapsuttamatta kissaa, joka rapsua pyytää (ja usein rapsutan pyytämättäkin). Hän tietää, että haluan silittää ja rapsuttaa koko ajan. Kas näin:

Ikävä kyllä tämän valtion kissaherrat ovat emännälleen uskollista sorttia, eikä kumpikaan ole nukkunut vieressäni. Tämä manulimainen tyyppi sentään lämmitti eilen vuoteeni valmiiksi, ja tummempi, pastorimainen kissahahmo taas valvoi aamulla heräämästäni. Hän istui sänkyni viereisellä pöydällä ja kun avasin silmäni, hän komentoi ilahtuneesti: KUR! Manulikissa tuli aamulla puskemaan nenäänsä minun nenääni vasten useita kertoja, mutta ei onneksi purrut nenänpäätäni, kuten hänellä on kuulemma tapana tehdä. 

Ystävällisen luonteen lisäksi saaristokissat muistuttavat muutenkin koratialaiskissoja: täälläkin on kissojen talo. Ehkä meidänkin pitäisi hankkia tällainen jämäkämpi versio, Koratian kuninkaanlinna kun tuppaa pahvisena keikahtelemaan tuon tuosta.

Oikein mukavaa siis on. Minunkin oloni on näin rento.

Hyvin sujuu!

Päivän kysymys

Olen suorittamassa tärkeää valtiovierailua Koratian kissavaltion edustajan ominaisuudessa. Kuka arvaa, missä ja kenen luona olen?

Kohdevaltiota ja sen kansalaisten identiteettiä paljastamatta voin kertoa, että kissavaltioiden välisiä suhteita on erittäin mukava hoitaa. Kohdevaltion kansalaiset ovat ottaneet minut tuttavallisesti ja huomaavaisesti vastaan.

Kissavideokissavideo

Aina ei tule telkkarista Avaraa luontoa, mutta onneksi on keksitty YouTube. Cisusta on hauskaa katsella luontovideoita. Yleensä hän eläytyy niihin vain korvillaan, mutta toisinaan tassukin täppää tietokoneen näyttöä; kissavideot saattavat aiheuttaa jopa tietokoneen taakse kurkistamisen. 


Cisu ei ole ainoa tietokonekissa, sillä laittakaapa Googleen hakusanoiksi "cat video", niin eteen aukeaa lista, jossa ei suinkaan ole kissoista kertovia videoita, vaan mm. lintuotoksia, joiden ajatellaan miellyttävän kissoja. 


Niin ne miellyttävätkin. Cisun suosikkeja ovat video, jossa varpuset syövät ja sirkuttavat lintulaudalla sekä erityisesti monipuolinen otos, joka kuvaa oravien syömäpuuhia, mutta taustalta kuuluu linnunlaulua.

Kyllä tekniikka on ihmeellistä!

Tapellaanko teillä?

Viimeksi oli korillinen kaveruutta, nyt vimmatusti lattialla pyörivä kissakasallinen kiukkua.


Viime päivät ovat menneet on-off-tilassa: joko Cisu ja Toto nukkuvat hellästi sylikkäin tai tappelevat. Tällä hetkellä tappelevat. Toisesta huoneesta kuuluu Toton avunhuutoja, mutta tiedän, että jos menen paikalle, tappelu loppuu ja pojat ovat taas sovussa, jopa harmistuneita keskeytyksestä. Pari kertaa olen onnistunut näkemään, että Cisu alistaa Totoa maahan tai molemmat köyristelevät julmistuneena. Toisinaan kuuluu kissan varoitushuutoja.


Ehkä kaikki johtuu vain kyllästymisestä talveen. Kotona on aika kylmä, ei ole mitään tekemistä, ikkunasta en näe mitään. Lintutelkkarikin on hiljennyt pakkaskauden alettua, samoin metsähiiriteatteri, en tiedä miksi. 


Silti tämä on aika rasittavaa kaikille osapuolille, tai ainakin minulle. Yritän kovasti opiskella ja tehdä töitä, mutta on vaikea keskittyä, kun taustalta kuuluu kissankidutusääniä. Leikittäminen ja muu viihdyttäminen auttaa hetkeksi, mutta sitten mäiske ja huuto jatkuvat. 


Toinen teoria: Eilen ystävä sanoi, että hänen kissansa on alkanut karjua ja riekkua öisin. Mietin, ovatko päivät jo pidentyneet niin, että kissat maaliskuussa -ilmiö on tuloillaan? Meillä ainakin kissat, olkoonkin että ovat kastraatteja, saavat kevään tullen villiintymis- ja mouruamiskohtauksia ja yöt ovat jonkin aikaa kovin rauhattomia.


Toivon melkein, että kyse on vai keväthulluudesta eikä pitkästymisestä. Aion tehdä lähiaikoina parikin pientä kotimaanmatkaa ja vähän arveluttaa, millaisen kiukun pojat siitä nostavat. Ensin on kuukausia koko ajan kotona ja sitten katoaa kokonaan, epäreilua! Olen huomannut, että mitä kauemmin olen ollut vapaalla, sen närkästyneemmin kissat ovat alkaneet suhtautua edes pieniin piipahduksiini Koratian rajojen tuolla puolen. (No, eivätpä ehdi täysin poispilaantua, sillä vapauttani on jäljellä enää muutama viikko...)

Korillinen kaveruutta

Tekniikan oikuttelusta johtuen saamme liveen tämän videon vasta nyt. Piti toivottaa sen avulla rauhaisaa viikonloppua, mutta toisaalta: nämä kuvat ja tämä video jos mitkä sopivat myös pakkaspäivään. Mene kaverin kainaloon, ota iisisti, pysyt lämpimänä ja hyväntuulisena.

Iloista alkuviikkoa kaikille! :)

Ilmastonmuutos?

Onkohan tämäkin osa ilmastomuutosta: yhden ja saman pienen Koratian kissavaltion alueella on samana päivänä havaittavissa sekä arktisia että trooppisia olosuhteita?


Kun ulkona sataa lunta ja pakkastakin on huiman yhden asteen verran, thaimaalaiskissoista tulee eskimokatteja. Toto havainnollistaa. Kylmänä talvipäivänä ei auta muuta kuin pysytellä koko päivä peiton alla ja veljen viekussa. (Itse asiassa pojat ovat käyneet miniulkoiluilla viime päivinä. Ulkoilun aikana ollaan pörröisiä, saatetaan vähän kiroillakin, mutta silti jopa kierähdetään pikapikapiehtarointi omalla asfaltilla vain siitä ilosta, että on päästy 30 sekunniksi ulos.)

Toisaalla Koratiassa havaitaan viidakkomaista tunnelmaa ja peikonlehtiliaaniin jumittunut rotta. Cisulla oli asiansa siinä, että rotta joutui näin pahaan kiipeliin. Pää alaspäin viidakossa killuva rotta oli kuitenkin Cisusta niin hämmentävä näky, ettei hän kyennyt itse pelastamaan leluaan vaan haki mamman avuksi. Jos vaikka itsekin olisi joutunut viidakon vangiksi rottaa täpätessään...

Jättiläinen minimökissä

Mistäköhän se sanonta kissasta ja uteliaisuudesta johtuu? Ettei vain tällaisesta käytöksestä... Rakentelin tänään pitkästä aikaa minikasvihuonettani ja heti kun selkäni käänsin, sieltä löytyi melkoisen iso asukas, Cisu.

Hei, tää lattia on minitiilistä! Mä pystyn liikuttamaan niitä mun nenällä!

Hei, miten mä pääsen täältä pois?


Ja kyllä siinä piti hieman jumpata sekä minun että Cisun ennen kuin Cisu ymmärsi, ettei auta kuin peruuttaa ihan litteänä. Cisu kehräsi koko ajan ja vaikutti muutenkin innostuneelta, joten ilmeisesti hänestä oli hauskaa muuttaa hetkeksi minimaailmaan. Ainakaan se ei ole enää Toton yksinoikeus.

Kauneudenhoitoa

Mökillä tuli vihdoinkin kuvattua myös turkkihuolto. Sehän on meillä miesten hommia: Cisu ja Toto eivät aluksi antaneet minun harjata itseään ollenkaan. Nykyisin saan harjata, mutta kyllä mieheni on silti minua mieluisampi kauneudenhoitaja. Oikeastihan koratin turkkia ei pitäisi välttämättä harjata ollenkaan, mutta kun kevytharjaus kumisella nystyräharjalla irrottaa etenkin talvisin karvoja, jotka muuten pyörisivät lattioilla tai päätyisivät kissojen mahaan, kyllä Cisu ja Toto aika usein pääsevät parturiin.


Ja etenkin Cisu rrrrrrrrrrrrakastaa harjausta. Hän tarjoaa hoidettavaksi auliisti selkänsä, 

päänsä, 

kylkensä, 

ja mahansa.

Ja sitten hampaat! Harjaus päättyy melkein aina siihen, että kissat yrittävät purra harjaa. Joskus se myös alkaa puremisella, sillä etenkin Cisulla on tapana yrittää harjata itse itseään ja kun se ei onnistu, hän tuo harjan ihmiselle. 

Hampaita meillä ei kuitenkaan harjata, sen tunnustamme. Kaapissa olisi kissojen "tuppohammasharja", mutta sen käyttö on Cisusta ja Totosta aivan kauheaa. Kissojen suuhygieniageelistä he sen sijaan pitävät, ja hampaiden harjaaminen tarkoittaakin meillä sitä, että minä pursotan geeliä sormenpäähäni ja kissat nuolevat sen siitä kilvan. Parempi sekin kuin ei mitään, luulen.


Ja niin, on Cisulla ja Totolla ihan oikeakin hammasharja, ihmisten mallia. He nauttivat, kun heitä paijataan hammasharjalla: ilmeisesti harja on mukavan karkea.


Muista kauneudenhoitoasioita mainittakoon, että kynsienleikkuu on yhä edelleen vain ja ainoastaan miesten hommaa. Ja Cisu haluaa aina ja edelleen, että mies pyyhkii kädet pestyään kosteat kätensä Cisuun. Aluksi tämä rajoittui vain iltatoimiin, mutta nyt mies ei pääse ollenkaan kylppärin lavuaarilta kuivaamatta itseään Cisun kylkeen. Cisu on kieltämättä melkoisen originelli kissaherra.


Toto ei tykkää märistä käsistä eikä viihdy aina sylissäkään. Tässä pari kuvaa harjausta seuranneesta leikistä mökillä. Ensin villiä huiskaamista ja sitten (ilmeestä päätellen vastoin kissan tahtoa) syliin rauhoittumaan.

'

Vaikka olen pieni ja söpö, minua ei saisi aina kaapata!

Mökkihöperöt

Näin alkoi Cisun ja Toton vuosi 2012 mökillä.

Ensimmäisenä iltana kissapoloja väsytti, mutta kukaan ei ollut muistanut pedata (ihmisten) sänkyä. Cisu ja Toto petasivat sen itse. Päiväpeitosta tuli hyvä kissanpesä.


Tämän sängyn lisäksi torkkuja otettiin erityisesti vanhempieni sängyssä ja erityisesti silloin, kun vaarikin loikoili:  vaarin jalkopäässä on kiva kölliä. 


Tässä Cisu istuu saunasta palanneen vaarin sylissä hyvin tyytyväisenä. Sylittäjän mukaan kyseessä oli "paras syli ikinä", enkä tiedä, puhuiko hän itsestään vain Cisusta. Joka tapauksessa mökillä on ihanaa, että aina löytyy syli.

Takan edessä on yleensä ollut jakkara lämpöä rakastavaaTotoa varten. Tällä kertaa Cisukin päätti päästä apajille. Pienen väännön jälkeen se onnistuikin, joskaan kumpikaan lämmittelijä ei näytä aivan tyytyväiseltä tilanteeseen.

Takan herruudesta ei sentään kiistelty. Huippupaikka on Cisun, vaikka Totokin siellä käväisi. Cisu oli käynyt huipulla myös huiskalelu suussaan ja aiheuttanut katsojille (joihin en siis itse kuulunut) sydämentykytystä ja kylmiä väreitä: keppi suussa ei kannattaisi loikkia parin metrin korkeudessa. Onneksi Cisu oli tullut rauhallisesti ja hillittyä reittiä alas, muunkinlaisia alastuloja on mökillä nähty.

Totosta takan juurella oli hauskempaa. Varmistaakseen, että takan edustalla voi jatkossakin nauttia lämmöstä, hän auttoi auliisti vaaria takkapuiden lataamisessa.

Lisäksi pojat katsoivat lintutelkkaria, kävivät vähän ulkoilemassa (Cisu meni lintujen lempikatajan alle makaamaan ja kummasteli, kun lintuja ei näkynytkään, vaikka ikkunasta katsoessa ne olivat koko ajan juuri siinä puussa), leikkivät ja pomppivat - sekä tietenkin hurisivat jatkuvasti tyytyväisyydestä. Ei ihme, että kotimatkalla auton hurina peittyi pettyneen ja kiukkuisen Cisun karjumiseen. Ikuinen kysymys mökillä on: MIKSEI ME VOIDA MUUTTAA TÄNNE?

Toto 3 vuotta!

Meidän oma pieni pörröpallero, hauska, lempeä ja aina tomera Toto Tottis Tottiainen eli Cisun rakas pikkuveli ja maailman paras kaveri täyttää tänään kolme vuotta!


Juhlan kunniaksi Toto on kiemurrellut saatuaan Koratian perinteisen synttärilahjan: huumaannuttavaa kissanminttua ripoteltuna karhealle, kissojen käytössä olevalle matolle. Joskus on kyllä nähty vauhdikkaampaa ja äänekkäämpää synttärikiemurtelua kuin tällä videolla.

Minttutömpsyn lisäksi Toto on tänään nauttinut jo Cisun kainalossa nukkumisesta, lintutelevision katselusta (hän hieman selostikin näkemäänsä), ulkoilman hengittämisestä ikkunalaudalla istuen sekä pallon perässä innokkaasti ravaamisesta. Päivän mittaan tiedossa on ainakin kuivatulla ankanlihalla herkuttelua sekä uudella lelulla leikkimistä sekä tietenkin paljon silityksiä, rapsutuksia ja halauksia. 


Palaamme mökkikuviin Toton juhlien jälkeen.

Kiljusen herrasväki matkalla

...tai tarkemmin Kiljusen, Karjusen, Ulinan ja Pomppimisen herrasväki.


Sanokaa minun sanoneen, ettei koliikkivauvan ja uhmaikäisen raivopään yhdistelmä voisi olla rasittavampaa autoseuraa kuin kiukkuinen, kovaääninen, kumeasti ulvova korat. Saavuimme eilen Cisun loppua kohden jo hyvin käheäksi muuttuneen matkaselostuksen saattelemana mökiltä. Kuva havainnollistaa meidän kaikkien oloa, joskaan ihmiset eivät loju lattialla. Cisu ja Toto lojuvat. Olin laittanut portaalle pyykkivuoroa odottaneen lakanan: kissat ovat ottaneet sen patjakseen ja sammuneet. Totokin on ollut aivan voipunut kuunneltuaan tuntikausia veljensä pahantuulista kiljahtelua.


Muuten uusi vuosi meni oikein hyväntuulisesti, ja menomatkakin sujui. Siitä kai se Cisun harmistus syntyikin, että ihanalta mökiltä joutuu aina pois, vieläpä typerässä autossa istuen ja ärsyttävien, kaikuvien ja välkkyvien tunnelien halki matkaten.


Voi puuh. Kerromme mökkikuulumiset, kunhan toivumme paluumatkasta. Taidan mennä minäkin kuitenkin kokeilemaan ensin lattialla nukkumista...