Matkalla pohjoiseen

On syyskuu ja ruskaretkien aika. Useammatkin tuttavat ovat tulossa tai menossa ottamaan syysväreistä förskottia. Itse kävin pohjoisessa jo keväällä, joten nyt ei ole reissua tiedossa. Kuun vaihteeseen sattui sopivasti aikaa ja mahtavat ilmat istua koko päivä lueskelemassa parvekkeella.

Varauduin viikonloppuun lainaamalla pinon dekkareita, jotka yhtäkkiä ajatellen eivät sovi mihinkään kirjahaasteistani enää vuoden tässä vaiheessa. Kriteerinä valinnassani oli, että kirjat ei saaneet olla uusia.

Nykyisin porilaiskirjailijoihin lukeutuvan Mauri Paasilinnan Laki loppuu Repoaavan laitaan vuodelta 2017 oli pinon tuorein ja ainoa 2010-luvulla kirjoitettu kirja.

Harmikseni kirjassa ei mainittu kuntaa nimeltä, mutta tutkittuani tovin kuntaliitosluetteloa ja karttaa, totesin, että ainoa likimainkaan sopiva paikkakunta lähellä Keuruuta ja Jyväskylää olisi Saarijärveen liittynyt Pylkönmäki. Kunnasta tosin puuttuu Prisma ja CityMarket, mutta poliisin toimipiste ja passeli aapasuo sentään löytyvät.

Kun on viimeaikoina tullut luettua enemmänkin keskiluokkaisten ihmisten arjesta, oli kirjan duunari-joutomies -akselilla työsarkaansa tekevien kansalaisten elämästä lukeminen virkistävä poikkeus. Kirjassa ei tehdä harkittua murhaa, vaan ajaudutaan tilanteisiin, jotka päättyvät miten päättyvät.

Ihmisten arki on yksinkertaista, vaikka rikokset mutkistavat elämää välillä paljonkin. Viina ja huumeet ja niiden myötä järjestäytynyt rikollisuus on joidenkin arkea. Sitä Paasilinna osaa kuvata kutkuttavan armottomasti:

"Paavo Pitkänen, itseoppinut kirvesmies ja peltiseppä oli ajautunut alkoholin lumoihin jo nuoruusvuosinaan ja nykyään, lähestyessäään kuudekymmenen vuoden ikää, hän ei voinut enää vastustaa tuota juomaa juuri lainkaan. Hän oli ryystänyt olutta aamusta alkaen. Nyt sydänyöllä aine oli loppunut ja tilalle oli tullut tuska, viinanhimoksi kutsuttu mielentila, joka ei jättänyt Pitkästä hetken rauhaan, vaan pani tämän etsimään uutta ainetta, edes tilkkasta vielä. "

Samanlaisia Pitkäsiä löytynee kaikista maamme kunnista, myös varmasti Saarijärven Pylkönmäeltä, jossa itse vierailin ensi kerran 1987 elokuussa. Kunta nautti tuolloin isointa kehitysaluetukea ja sinne johti soratie, jollaista kirjassakin jossain kohden ajellaan. Viime kevään käynnillä huomasin, että kirkonkylälle pääsi asfalttitietä myöten ja että kirkko oli yhtä kaunis kuin ennenkin. Kirkon ovet olivat tälläkin kerralla kiinni, sen puolesta mikään ei ollut muuttunut.

Kelpo aloitus lukuviikonlopulleni. Vakavaa asiaa, mutta kirjailijan kynässä oli kepeän kuplivaakin mustetta.

Ja kuten kaikissa kunnon dekkareissa, niin oli tässäkin: joillekin käy hyvin, joillekin huonosti tai jopa hyvin huonosti.

Meren rukous

Eurajoen vuosina 1990-luvulla kävin rannalla katselemassa, kun aallot tyrskysi syysmyrskyllä rantaan. Salmen keskivaiheilla aallot olivat rantaan tullessaan tuskin puolimetrisiäkään. Lähipiirissä merillä töissä ollut kertoi kuinka aallot olivat joskus Atlantilla kymmenmetrisiä. Se tuntui silloin uskomattomalta korkeudelta, mutta nykyään huippukorkeus saattaa olla yli 30 metriä. 

Isoimmat aallot, jotka olen kuvannut, Reposaari, 27.8.2016.

Välimeri on sisämeri, eikä siellä päästä valtamerien aallon korkeuksiin, mutta pienessä kumiveneessä juuri nyt tätä kirjoitettaessa Välimerellä mitattu reilun metrin korkuinen aallokkokin on paljon, sillä huippuaallon korkeus lähentelee tuolloin jo kahta metriä. Muistikuvien herättelyn ja vertailun vuoksi Estonian upotessa aallonkorkeus oli 3-4 metriä mikä tarkoittaa sitä, että isoimmat aallot saattoivat olla seitsemän metrisiä. Ei tekisi mieli olla sellaisella kelillä veneessä, eikä edes Ruotsinlaivalla. Itse kuun kärsin enemmän tai vähemmän jo pienessäkin aallokossa. Niinpä preferoinkin meriseikkailujen aikana enemmän peilityyntä keliä kuin minkäänlaista aallokkoa. Pakolaisilla ei ole juuri valinnanvaraa. Merelle on lähdettävä silloin, kun määrätään lähtemään, jos lähteä mielii.

Dan Williamsin upeasti väritetyt kuvat kannustivat
kuvan käsittelyyn. Tämä väritys kuvaa elämää kaupungissa
ennen pakoon lähtöä. Teksti Hosseinin.

Khaled Hosseinin  kirjoittama ja Dan Williamsin kuvittama Meren rukous herätteli ajattelemaan sekä sanoin että kuvin meren julmuutta. Williams on onnistunut kuvaamaan värityksen muutoksilla hyvin merimatkan hurjuutta ja Hosseini evakoiden tunnelmia siitä mitä haluaisi muistaa kotimaastaan. 

Merellä on kiva olla riittävän isossa veneessä turvallisen kipparin ohjatessa, mutta entäs jos veneessä ei ole kipparia. Osa pakolaisveneistä lähtee rannasta ilman veneen omistajaa. Sisämaassa asuneet ihmiset eivät välttämättä osaa ajaa venettä saati ymmärrä sitä, miten meri käyttäytyy. Parhaiten selviävät ne venekunnat, joissa on tietoa ja taitoa navigoida oikein. Kirjan mukaan vuonna 2015 Välimereen hukkui 4.177 pakolaista. Niistä vuoden lehtikuvassakin nähty Alan Kurdi antoi sysäyksen tähän kirjaan. 

Kirjassa muistellaan kotoisen arkisia asioita kotimaasta, mm. kibbehiä, joka oli yksi lempilammasruuistani ennen kuin tulin allergiseksi vehnälle. Kokeilin myöhemmin kerran korvata bulgurdin karkealla polentalla, mutta ei siitä valitettavasti tullut saman makuista. Tässä kuitenkin lempireseptini teidän muiden iloksi. Afganistanissa kibbeh tehdään useimmiten vuohesta, mutta vuohen lihaan en ole juuri kaupassa törmännyt. Hyvää siitä on tullut lampaan jauhelihaakin käyttäen.

Kibbeh

2 ½ dl (200 g) bulguria (itse käytin karkeampaa laatua)
1 tl suolaa
½ tl juustokuminaa
1 tl meiramia
½ tl maustepippuria jauhettuna
½ tl mustapippuria jauhettuna
1 rkl chilitahnaa
ripaus muskottipähkinää
2 dl kiehuvaa vettä
1 pieni sipuli hienonnettuna
500 g lampaan paistijauhelihaa 

Mittaa hyvin lämpöä pitävään kulhoon bulgur ja mausteet ja kaada päälle kiehuva vesi. Peitä kulho tiiviisti kannella tai foliolla. Anna burguldin hautua kypsäksi paketin ohjeen mukaan, karkeudesta riippuen aikaa kuluu alle 10 minuuttia.

Hienonna sillä välin sipuli pieniksi kuutioiksi. Kun bulgur on kypsää, lisää kulhoon sipuli ja jauheliha. Sekoita tasaiseksi. Muotoile massasta 20 pyörykkää leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Alkuperäiset kibbehit ovat päistä kapenevia, mutta itse suosin palloja, ei muoto makua haittaa :)

Paista kullanruskeiksi uunin keksiosassa 200 asteessa n. 25 min.

Tarjoa pyöryköiden kanssa kastiketta, joka koostuu jogurtista ja runsaasta määrästä hienonnettua minttua. Voit maustaa jogurtin ripauksella suolaa, jos kaipaat suolaisuutta. Itse olen keittänyt pyöryköiden lisukkeeksi riisiä ja tehnyt vihreän salaatin. Makunsa puolesta pyörykät maistuvat myös välimerellisellä alkupalatarjottimella.
Minttuna olen käyttänyt... "minttua". Muutama viikko sitten luin yllätyksekseni, että minttuja on lukuisia eri lajeja. Itse olen kuullut vain muutamasta lajista ja piparmintusta. Lukemani keskiaikaista yrttien kasvatusta esittelevän artikkelin mukaan eri mintuista tehty tee vaikuttaa eri tavoin ja eri asioihin. Seuraavan kerran, kun tapaan jonkun alan gurun, kysäisen, mitä minttua he itse käyttävät.