Haruki Murakamin Maailmanloppu ja ihmemaa -romaanin alku on yksi suosikkialuistani ainakin mitä tulee Murakamin kirjoihin. Yli 500-sivuisen romaanin ensimmäinen kappale on tuossa yllä ja se jo luo tunnelman, joka säilyy oikeastaan läpi kirjan: minäkertoja lukijasta puhumattakaan ei ole koskaan aivan varma, mitä tapahtuu ja mistä on kyse. Vain yksi asia on varmaa: kaikki on mahdollista.
Päähenkilö ja kertoja laskee hississä ajan kulukseen taskuissaan olevia kolikoita, kunnes hissin ovi lopulta aukeaa ja edessä seisoo vaaleanpunaiseen jakkupukuun pukeutunut pulska tyttö. Äänettömästi viestivä tyttö vie kertojan siistiin toimistoon, pukee tämän sadetakkiin ja saappaisiin ja taluttaa tämän komeroon. Sen takaseinä aukeaa pimeäksi aukoksi, josta johtavat tikkaat alas Tokion viemärijärjestelmään. Alhaalla on joki, vesiputous ja tytön isoisän työnhuone, jonne kertoja on kutsuttu erään aivan erityisen työtehtävän vuoksi.
Kertoja on Laskija, eräänlainen inhimillinen tietokone, joka on koulutettu käyttämään alitajuntaansa ja aivopuoliskojaan salausjärjestelmänä. Laskijat käyvät jatkuvasti ankaraa kilpailua Merkitsijöiden kanssa, jotka myös havittelevat tietoa. Oman lusikkansa soppaan työntävät myös sysiäiset, ilkeät oliot, jotka elävät maan alla. Suomentaja Raisa Porrasmaa on tehnyt hienoa työtä nimitysten kääntämisessä - ja muutenkin! 'Sysiäiset' on minusta jopa kuvaavampi nimitys kuin romaanin englanninkielisessä käännöksessä käytetty INKlings. Alkuperäinen japaninkielinen sana on yamikuro, kirjailijan keksimä sana, joka on yhdistelmä japanin 'pimeyttä' ja 'mustaa' tarkoittavista sanoista. Porrasmaa onkin suomentanut romaanin suoraan japanista, Värittömän miehen vaellusvuosien tapaan.
Rinnakkain tämän "ihmemaajuonen" kanssa kulkee kuvaus Maailmanlopusta, muurien ympäröimästä paikasta, jonne kertoja Varjoineen on joutunut. Kertojan tehtävänä on käydä päivittäin kirjastossa lukemassa yksisarvisten kalloista unia.
Maailmanloppu ja Ihmemaa vaikuttavat täysin erilaisilta maailmoilta: toisessa on meneillään trillerimäisiä piirteitä saava scifi/kyberpunk-seikkailu; toisessa ollaan filosofisen runollisissa tunnelmissa. Rinnakkaismaailmoista löytyy silti yllättäviä yhtäläisyyksiä, kuten eräs yksisarvisen pääkallo.
Vaikka yhdellekään kirjan henkilöistä ei ole suotu nimeä (heitä kuvataan vain "pulskaksi tytöksi", "vanhukseksi", "Portinvartijaksi", "Kirjastonhoitajaksi" jne.), kirjassa käsitellään nimenomaan identiteettiä ja minuutta, sielun ja ruumiin yhteyttä. Miltä tuntuu jäädä "ypöyksin Maailmanloppuun", kun oma varjo on kuolemaisillaan ja ympärillä elää vain sieluttomia ihmiskuoria? Kirjassa esitetään kauniita filosofisia ajatuksia sielusta:
"[Sielusta] jää jäljet. Ja me voimme seurata noita jälkiä. Kuin jalanjälkiä lumessa."
"Mihin ne johtavat?"
"Minuun itseeni", vastasin. "Sellainen on sielu. Jos ei ole sielua, elämä on päämäärätöntä."
Romaanissa on useampikin kiehtovan hämmentävä kohta, kun lukija uhkaa tippua lopullisesti Murakamin tarinan poukkoilevilta kärryiltä. Silti viittaukset populaarikulttuuriin ja arkiset toimet, joita Murakami osaa kuvailla niin hyvin, luovat ainakin illuusion siitä, että kaikki on outoudesta huolimatta ihan tavallista. Ja kuten varmaan kaikissa Murakamin romaaneissa, tässäkin valmistetaan jatkuvasti herkullisen kuuloisia ruokia: esim. kertojan mielestä "yksinkertainen" päivällinen koostuu kuivatuista luumuista tehdystä salaatinkastikkeesta, sardiinista, friteeratusta tofusta ja paistetusta jamssista, haudutetusta selleristä ja naudanlihasta, kalaliemessä keitetyistä vihanneksista ja seesaminsiemenillä maustetuista vihreistä pavuista. Murakamin kirjoihin on todellakin piilotettu kokonaisia reseptejä, joiden perusteella voisi valmistaa annoksia ja aterioita! (Ja on valmistettukin: katsokaapa vaikka Ja kaikkea muuta -blogin udon-nuudeliresepti Kafka rannalla -kirjan hengessä ja Tengon valmistama katkarapuwokki 1Q84-romaanissa!)
Suomalaislukijaa saattaa huvittaa romaanin eräs kohta, jossa kertoja kulkee pinkkiasuisen neidin kanssa pimeässä maan alla ja kuulee vain tämän askelten vääristyneen äänen. Rytmikäs ääni muistuttaa jotain kertojalle tuntematonta kieltä: Efgvén - ghthouv - bge - shpèvg - égvele - wgevl, kertojan mielestä aivan kuin suomen kieltä (!). Tosin kertoja pahoittelee, ettei hän tiedä yhtään mitään suomen kielestä. Mielikuvan perusteella hän kuitenkin olettaa sanojen merkitsevän suomeksi "maamies kohtasi tiellä vanhan paholaisen". :D
Maailmanloppu ja ihmemaa ei kuitenkaan minusta edusta Murakamin parhaimmistoa jo siitä yksinkertaisesta syystä, että Maailmanloppuun sijoittuvat osiot (eli joka toinen luku) ovat välillä suorastaan puuduttavan verkkaisia. Kertoja vain lukee vanhoja unia kirjastossa ja tutkii välillä Muurin ympäröimää aluetta. Ankara talvi lähestyy, muuten ajan ja paikan merkitys katoaa. Kaikki on päämäärätöntä, näennäisen tarkoituksetonta. On vaikea kiinnostua juonesta, joka ei tunnu etenevän lainkaan.
En siis suosittele tätä ensimmäiseksi kosketukseksi Murakamin tuotantoon (Kafka rannalla tai Norwegian Wood sopii siihen tarkoitukseen paremmin!), mutta scifin, kyberpunkin, fantasian, maagisen realismin ja trillereidenkin ystävät löytävät kirjasta tuttuja piirteitä.
Nyt kun Tammi on innostunut suomentamaan yhden Murakamin varhaisista romaaneista (Maailmanloppu ja ihmemaa ilmestyi alun perin jo vuonna 1985!), toivon että sama linja jatkuu, koska kirjat eivät ihan heti lopu kesken. Olisi mahtavaa saada suomennos esim. The Wind-Up Bird Chronicle -romaanista (Nejimakitori Kuronikuru, 1994-1995), joka on samanlainen tiiliskivi kuin Maailmanloppu ja 1Q84. Tuossa lintukronikassa päähenkilö viettää naurettavan pitkiä aikoja kuivuneen kaivon pohjalla mietiskellen ja kadonnutta kissaansa etsien, mutta kirjan tunnelma on aivan omaa luokkaansa.
Useat muutkin bloggaajat ovat vierailleet Maailmanlopussa ja ihmemaassa: mm. bleue, Ulla, Krista (jolla oli sama ongelma Maailmanloppu-osioiden kanssa!) ja Katja ovat lukeneet kirjan.
Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa. Tammi. 2015. 546 sivua.
Japaninkielinen alkuteos: Sekai no owari to hadoboirudo wandarando
Suomentaja: Raisa Porrasmaa
Kirja.fi: Maailmanloppu ja ihmemaa
HS: "Haruki Murakamin varhaistuotannon helmessä laukkaavat huumori ja yksisarviset"
Kirjavinkit: Maailmanloppu ja ihmemaa
Kommentit
Lähetä kommentti